Lue keskustelun säännöt.
Muita yksinäisiä aikuisia jotka pohtivat että miksi eivät kelpaa ystävänä?
27.05.2020 |
Surullista myöntää mutta minulla ei juuri ole ystäviä, enkä käsitä miksi. Joitain kavereita ja hyvänpäiväntuttuja on, ehkä pari ystäväksi laskettavaakin, mutta jostain syystä silti en koskaan saa seuraa esim. illanviettoon, lenkille, yms.
Olen koittanut miettiä pääni puhki että miksi minun kanssani ei juuri ketään kiinnosta viettää aikaa. Olen mielestäni ystävällinen ja kiltti, haluan olla tukena jos minua tarvitaan tueksi, minulle voi aina soittaa jos on mieli maassa tai sitten ihan muuten vaan. En jauha pelkästään omista asioistani vaan olen kiinnostunut kuulemaan toisenkin kuulumisia. Olen se ihminen kuka lähtisi spontaanisti seuraksi mihin vaan. Silti en kelpaa hyväksi ystäväksi.
Onko täällä muita yksinäisiä? Miten olette oppineet pärjäämään asian kanssa? On minulla mies ja lapsi, läheiset sisarukset ja läheinen äiti, mutta joskus kaipaisi vaan ystävää. Nyt lauantainakin lapsi lähtee yökylään mummolaan eli periaatteessa voisin tehdä mitä vaan mutta kun sitä seuraa ei ole. Tuntuu suoraansanottuna helv*tin pahalta. Mies on silloin omilla menoillaan niin ei hänestäkään seuraa ole, ja vaikka olisi niin kyllä silti mielummin välillä viettäisin aikaa ystävän seurassa.
Ehkä käyn lauantaina kaupasta ostamassa pari siideriä ja menen itsekseni istuskelemaan johonkin rannalle. :)
Kommentit (27)
No joo, mutta mulla ei ole myöskään miestä tai lapsia tai läheisiä siskoja tai äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet törmännyt "kilttinais"ongelmaan. Sama kuin kilttimiehillä, liian tylsää kai.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on vain muutama tärkeä ystävä. Harhaluulo, että jollakin olisi heitä paljon on kiinni siitä miten ihminen tuntee itsensä ja millaista vuorovaikutusta haluaa. Joten jos pitää pelkästä höpinästä niitä höpinäkavereita on 13 tusinassa. Tai sitten ei vain tiedä, mitä tarkoittaa tärkeä ja jonka kanssa saa olla täysin oma itsensä.
Usein tietysti vaatii vähän vaivaa ottaa johonkin yhteyttä ja ehdottaa tapaamista. Kukaan ei hae sinua sieltä kodistasi, joten mikään ei estä puolitutullekaan ehdottaa olisiko hänellä aikaa tavata kun haluaisit jonkun kanssa jutella ja tehdä jotakin kivaa yhdessä.
Olen nytkin kysynyt useammalta ihmiseltä josko haluaisivat lähteä tekemään jotain lauantaina, yksi "ystävä" sanoi että ehkä (tunnen hänet senverran hyvin että tiedän että tarkottaa ei 😁). Kysyin myös eräältä kivanoloiselta naiselta johon olen vastikää tutustunut mutta hänellä on kuulemma muuta. Tiedän hyvin ettei minua tulla kotoa hakemaan joten näen itse vaivaa asian eteen mutta minkäs teet kun joko ei kiinnosta tai on muuta. Ja tämä sama toistuu aina..
Ei ”vika” ole sinussa, vaan ajassa. Elämä on niin täynnä, ettei jaksa/ehdi tavata muita. Minulla on kaksi oikein läheistä ystävää, olen tuntenut molemmat 40 vuotta. Silti toisen olen tavannut viimeksi helmikuussa ja toisen viime kesänä. Ei jaksa, ei löydy yhteistä aikaa.
Tai sitten Välillä tapaa ihmisiä, jotka selkeästi ovat ystävää vailla. Ja he oikeasti ovat mukavia, ei heissä mitään vikaa ole. Vika on minussa. En jaksa puhua niitä näitä. Olen mieluummin yksin, introvertti kun olen.
Minä olen luovuttanut, enkä muutenkaan halua ”ystävyyttä” ihmisten kanssa, joita joudun ”houkuttelemaan” seuraani - kuvottaa ajatuskin. Olen myös sairastaessani kovin rajoitteinen, joten vikaa löytyy minustakin. Aika on aina tekosyy, koska prioriteeteille sellaista löytyy, enkä minä ainakaan tällä hetkellä ole sellainen kenellekään, muutenhan en olisi yksinäinen. Olen päätynyt tyytymään harrastusryhmien hyvänpäiväntuttuihin silloin kun niissä jaksan poiketa. Minulle harvemmin ”kuuluu” mitään erikoista, enkä nyt suoraan sanottuna ole hirveän kiinnostunut muidenkaan ”kuulumisista” - täysin oman elämänpiirini ulkopuolelta. Kuuntelen kyllä aikani sujuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on oikeastaan vaan yksi ystävä, jota nään pari kertaa kuussa. Ei oo miestä eikä lapsia, joten suurin osa ajasta menee yksin. Uusia tuttavia on hirvittävän hankala löytää ja välillä olen tosi yksinäinen :( Oon paljon miettinyt, että miten vois tutustua uusiin ihmisiin jos koulun tai töiden kautta se ei oo mahdollista
On ihan normaalia ettei ole paljon ystäviä. Monella ei ole sitä yhtäkään. En minäkään enää vuosiin ole jaksanut tyrkyttää itseäni, kun on tullut selväksi ettei mun seura koskaan kelpaa. Mielenkiintoista sinänsä, että jotkut ihmiset tutustuu muihin helposti, mutta joillekin ei anneta edes mahdollisuutta. Vaikka olisikin kiltti. Itse esimerkiksi en ole koskaan juoruillut kenestäkään enkä kiusannut ketään, joten katson olevani ihan kiltti.
Lemmikeistä on seuraa ja äitini onneksi elää vielä joten hänen kanssaan saan höpötellä. Mutta jonain päivänä äitiä ei enää ole, sitten on vain pärjättävä ilman ketään juttelukaveria. Kun ei nuo lemmikit voi jutella, vaikka muuten ihania ovatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle onneksi kerrotaan miksi joku ei halua olla kanssani. Olen kuulema liian positiivinen, optimistinen, iloinen ja pirreä mikä tuntuu ärsyttävän todella monia. Yritän kyllä parhaani mukaan hillitä ja olla enemmän tavallinen suomalainen mutta se ei tahdo onnistua tällaiselta joka on luonteeltaan liian epäsuomalainen.
On normaalia että kaikilla ei ole ystäviä, ei edes sitä yhtä ystävää eivätkä kaikki edes kaipaa ystäviä. On ihmisiä jotka mielellään viihtyvät yksin ja puuhailevat omia juttuja omissa oloissaan. Oletko miettinyt että jos oletkin AP yksi heistä ja lopettaisit massan perässä juoksemisen? Ala elää omaa elämääsi ja tavoitella omia unelmiasi, älä pyri väkisin olemaan samanlainen kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle onneksi kerrotaan miksi joku ei halua olla kanssani. Olen kuulema liian positiivinen, optimistinen, iloinen ja pirreä mikä tuntuu ärsyttävän todella monia. Yritän kyllä parhaani mukaan hillitä ja olla enemmän tavallinen suomalainen mutta se ei tahdo onnistua tällaiselta joka on luonteeltaan liian epäsuomalainen.
Sinun pitäisi tutustua minun (etäisiin) tuttuihin, sillä minä taas olen aina saanut kuulla olevani liian negatiivinen, sarkastinen, pessimistinen jne... Juoruilen myös mielelläni muista mutta kukaan ei halua harrastaa sitä kanssani.
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia ettei ole paljon ystäviä. Monella ei ole sitä yhtäkään. En minäkään enää vuosiin ole jaksanut tyrkyttää itseäni, kun on tullut selväksi ettei mun seura koskaan kelpaa. Mielenkiintoista sinänsä, että jotkut ihmiset tutustuu muihin helposti, mutta joillekin ei anneta edes mahdollisuutta. Vaikka olisikin kiltti. Itse esimerkiksi en ole koskaan juoruillut kenestäkään enkä kiusannut ketään, joten katson olevani ihan kiltti.
Lemmikeistä on seuraa ja äitini onneksi elää vielä joten hänen kanssaan saan höpötellä. Mutta jonain päivänä äitiä ei enää ole, sitten on vain pärjättävä ilman ketään juttelukaveria. Kun ei nuo lemmikit voi jutella, vaikka muuten ihania ovatkin.
Minä kuulun näihin, mutta tutustumisesta ystävyyteen kestää vuosia ja se vaatii paljon paljon yhteydenpitoa ja tapaamisia ennenkuin ystävystymiseen on edes mahdollisuutta. Ei helposti tutustuminen ole sama asia kuin helposti ystävystyminen. Mulla on 3 hyvää ystävää, noin 10 mukavaa kaveria ja iso liuta tuttavia, mutta tosiaan ystäviä vain ne 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia ettei ole paljon ystäviä. Monella ei ole sitä yhtäkään. En minäkään enää vuosiin ole jaksanut tyrkyttää itseäni, kun on tullut selväksi ettei mun seura koskaan kelpaa. Mielenkiintoista sinänsä, että jotkut ihmiset tutustuu muihin helposti, mutta joillekin ei anneta edes mahdollisuutta. Vaikka olisikin kiltti. Itse esimerkiksi en ole koskaan juoruillut kenestäkään enkä kiusannut ketään, joten katson olevani ihan kiltti.
Lemmikeistä on seuraa ja äitini onneksi elää vielä joten hänen kanssaan saan höpötellä. Mutta jonain päivänä äitiä ei enää ole, sitten on vain pärjättävä ilman ketään juttelukaveria. Kun ei nuo lemmikit voi jutella, vaikka muuten ihania ovatkin.
Minä kuulun näihin, mutta tutustumisesta ystävyyteen kestää vuosia ja se vaatii paljon paljon yhteydenpitoa ja tapaamisia ennenkuin ystävystymiseen on edes mahdollisuutta. Ei helposti tutustuminen ole sama asia kuin helposti ystävystyminen. Mulla on 3 hyvää ystävää, noin 10 mukavaa kaveria ja iso liuta tuttavia, mutta tosiaan ystäviä vain ne 3.
Mielellään itse pitäisin johonkuhun paljon yhteyttä mutta tunne ei ole ikinä vastavuoroinen..
Vierailija kirjoitti:
Minulle onneksi kerrotaan miksi joku ei halua olla kanssani. Olen kuulema liian positiivinen, optimistinen, iloinen ja pirreä mikä tuntuu ärsyttävän todella monia. Yritän kyllä parhaani mukaan hillitä ja olla enemmän tavallinen suomalainen mutta se ei tahdo onnistua tällaiselta joka on luonteeltaan liian epäsuomalainen.
Sinulle on taidettu valehdella hienotunteisesti. "Liian positiivinen, optimistinen, iloinen ja pirreä" nimittäin voi hyvinkin tarkoittaa hölöttävää, kaikelle nauravaa, puolihysteeristä ja teeskentelevää tyyppiä. Jos tällainen tyyppi vielä korostaa olevansa erikoinen ja epäsuomalainen, ei ihme, ettei kukaan jaksa.
Ei hätää. Etsi seuraa ihmisistä, jotka ovat samanlaisia kuin sinä. Teitä on suomalaisissa paljon - ja etsinnän hyvä puoli on se, että heidät löytää helpommin kuin monet muut. Äänen perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No joo, mutta mulla ei ole myöskään miestä tai lapsia tai läheisiä siskoja tai äitiä.
Ei ole miestä, lapsia eikä ystäviä. On sentään vanhemmat mutta kaipaan ystäviä enemmän kuin mitään.
Mä jossain vaiheessa kanssa kaipasin ystäviä ja kuvittelin, että en "ystävysty" helposti. Kuitenkin eräässä paikassa sitten löysinkin monta "ystävää" (=kaveria) ja huomasin, että ärsyynnyn hyvin monista enkä oikeastaan jaksa olla heidän kaverinsa, enkä jaksa viettää aikaa heidän kanssaan.
Vika siis ei ole siinä, ettenkö saisi kavereita, vaan siinä, etten jaksa viettää aikaa niiden kavereiden kanssa joita saan :D helpottanut "yksinäisyyttä" kun tajunnut, että oikeasti se on se, mitä haluan :)
Olet selkeästi vain v--n ärsyttävä persoona. Aina ryrkyttämässä itseäsi ja ehdottamassa tekemistä ja mangut kun et saa ketään seuraksi. Pakkopulla karkottaa hyvätkin ihmissuhteet. Opettele antamaan muillekkin tilaa ja aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ”vika” ole sinussa, vaan ajassa. Elämä on niin täynnä, ettei jaksa/ehdi tavata muita.
Joo, tämä kuullostaa tutulta! Siks olenkin laittanut sivuun kaikki kaltaisesi 'ystävät'. Jos haluaa elää niin 'täyttä' elämää ettei ole ihmisille aikaa, ei kannata ihmetellä jos joku päivä ei oo enää ketään joka kiinnostuu seurastasi...
Ajan käyttö on VALINTAkysymys!
Vierailija kirjoitti:
Minulle onneksi kerrotaan miksi joku ei halua olla kanssani. Olen kuulema liian positiivinen, optimistinen, iloinen ja pirreä mikä tuntuu ärsyttävän todella monia. Yritän kyllä parhaani mukaan hillitä ja olla enemmän tavallinen suomalainen mutta se ei tahdo onnistua tällaiselta joka on luonteeltaan liian epäsuomalainen.
Olen samanlainen ja sitä tuntuu muille olevan vaikea niellä, kun ei kulje naama mutrussa...
Kateutta ilmenee- monin eri tavoin 😉
On ihan normaalia ettei ole paljon ystäviä. Monella ei ole sitä yhtäkään. En minäkään enää vuosiin ole jaksanut tyrkyttää itseäni, kun on tullut selväksi ettei mun seura koskaan kelpaa. Mielenkiintoista sinänsä, että jotkut ihmiset tutustuu muihin helposti, mutta joillekin ei anneta edes mahdollisuutta.
Lemmikeistä on seuraa ja äitini onneksi elää vielä joten hänen kanssaan saan höpötellä. Mutta jonain päivänä äitiä ei enää ole, sitten on vain pärjättävä ilman ketään juttelukaveria. Kun ei nuo lemmikit voi jutella, vaikka muuten ihania ovatkin.
Kaikilla ihmisillä on vain muutama tärkeä ystävä. Harhaluulo, että jollakin olisi heitä paljon on kiinni siitä miten ihminen tuntee itsensä ja millaista vuorovaikutusta haluaa. Joten jos pitää pelkästä höpinästä niitä höpinäkavereita on 13 tusinassa. Tai sitten ei vain tiedä, mitä tarkoittaa tärkeä ja jonka kanssa saa olla täysin oma itsensä.
Usein tietysti vaatii vähän vaivaa ottaa johonkin yhteyttä ja ehdottaa tapaamista. Kukaan ei hae sinua sieltä kodistasi, joten mikään ei estä puolitutullekaan ehdottaa olisiko hänellä aikaa tavata kun haluaisit jonkun kanssa jutella ja tehdä jotakin kivaa yhdessä.