Lue keskustelun säännöt.
Puolison lapset. Millaisiin asioihin osallistut tai olisit valmis osallistumaan?
25.05.2020 |
Millaisia asioita olette tehneet yhdessä puolison lasten ollessa paikalla? Osallistutteko yhteiseen tekemiseen, vai hoitaako puolisonne yksin omat lapsensa? Olisitko valmis osallistumaan yhteiseen tekemiseen ja lasten hoitoon?
Haaveilen siitä, että voisin yhdessä tulevan puolison ja lasten kanssa tehdä kävelyretkiä luonnossa, pyöräretkiä, hiihtää yhdessä, jne. Toki matkat ei voi olla vielä kovin pitkiä lasten iästä johtuen.
Onko turhaa haaveilla osallistuvasta puolisosta? Pitääkö asennoitua siihen että teen yksin lasten kanssa tuollaiset asiat?
Kommentit (50)
Puhutko omista lapsistasi vai puolison lapsista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osallistu juurikaan. Pyynnöstä kyllä, mutta oletus ei ole se että osallistun. Tähän vaikuttaa sekin että puolison lapset olivat jo aika vanhoja tavatessamme (10 ja 12), eikä hirveän läheistä suhdetta etävanhemman uuteen puolisoon ole helppoa luoda enää siinä iässä.
En osallistuisi mitenkään, omani ovat jo aikuisia.
Kuinka sovitaan ja miten sopii osapuolille.
En olisi ottanut puolisoa, jolla on lapsia. Seurustelin kyllä yh-miesten kanssa (2) silloin, kun itsellänikin oli lapsi, mutta oli alusta asti selvää, etten muuttaisi saman katon alle niin pitkään kuin jommalla kummalla on kotona asuvia lapsia. Suosittelen samaa. Lasten ei pidä joutua kärsimään vanhempien halusta olla jonkun ihmisen kanssa. Heidän ei pidä joutua elämään isäpuolen tai äitipuolen ja sisaruspuolten kanssa. Aikuiset voivat seurustella ihan ilman yhteen muuttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhutko omista lapsistasi vai puolison lapsista?
Omistani puhun ja toivoisin osallistuvaa puolisoa. Jos puolisollani olisi lapsia, haluaisin osallistua lasten hoitoon ja tehdä samanlaisia juttuja heidän kanssaan. -ap
En tietenkään osallistu, hoitakoon itse kakaroidensa viihdyttämisen. Minä seurustelen miehen kanssa, en hänen lasten.
N31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osallistu mihinkään muuhun kuin ruokailuhetkiin. Kotona siis. Teen ruoan ja syömme yhdessä. Ravintolaruokailuihin osallistun vain isäinpäivänä.
Hoitoon osallistuminen edellyttää harvinaista miestä. Stereotyyppisesti mies on sellainen, joka antaa hoitovastuun pois. Siksi miehelle pitää painottaa, että hänen pitää itse hoitaa, kasvattaa ja viihdyttää omat lapsensa.
Luepa uusperhekeskusteluita. Suurin osa kaatuu siihen, että äitipuoli on väsynyt miehen lapsiin, koska mies ei kanna kasvatus- ja viihdytysvastuuta ja lapset riekkuu, miten lystäävät.
Meillä isäpuoli on ollut osallistuva omasta tahdostaan. Lapseni on ollut mukana aina ja lapsen ehdoilla mentiin aina. Lapsi on nyt aikuinen. No kyllä se isäpuoli eli mieheni murehtii minun aikuisen lapseni pärjäämistä ihan samalla tavalla kuin omien aikuisten lastensa pärjäämisiä. Auttaa muutoissa, rempoissa, neuvoo veroasioissa ja asunnon- tai auton ostoissa. Mitä nyt isät tekee, niin eipähän tuo ole rajoja pitänyt omien ja minun lapsen välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä isäpuoli on ollut osallistuva omasta tahdostaan. Lapseni on ollut mukana aina ja lapsen ehdoilla mentiin aina. Lapsi on nyt aikuinen. No kyllä se isäpuoli eli mieheni murehtii minun aikuisen lapseni pärjäämistä ihan samalla tavalla kuin omien aikuisten lastensa pärjäämisiä. Auttaa muutoissa, rempoissa, neuvoo veroasioissa ja asunnon- tai auton ostoissa. Mitä nyt isät tekee, niin eipähän tuo ole rajoja pitänyt omien ja minun lapsen välillä.
Minun mieheni ei ole osallistuva minun lapsilleni. Eipä se puoleen, ei hän ole osallistuva omillekaan lapsille.
Jossain vaiheessa uusperhekuviot tulevat voimaan. Kyllä oletus on, että perhe hoidetaan yhtenä yksikkönä ja me aikuiset vedämme yhtä köyttä. Tai siis asiasta on jo puhuttu, emme halua kahden kerroksen väkeä lapsistamme.
Jos toisella ei olisi lapsia, niin en olettaisi, että osallistuu mihinkään. Toisaalta en usko, että yhteiselosta tulisi niin mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen lapset olivat jo melkein täysikäisiä joten tilanne oli luonnollisesti toinen kuin pikkulasten kanssa. Kävimme ulkona kahvilla ja syömässä, leffassa ja ostoksilla. Kotona pelattiin pelejä (kyllä, vielä tämän ikäisten kanssa) ja autoin kokeisiin ja ylppäreihin valmistautumisessa. Kummallakin oli pahin teiniraivo jo jäänyt taakse siinä vaiheessa kun tapasimme joten pääsin ehkä helpolla. Toki suhteen luominen vaati vähän enemmän työtä eikä käynyt niin spontaanisti kuin pienempien kanssa. Pyrin olemaan yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään, en liikaa "kaveri" tai mikään äitipuoli. Alku ei ollut millään muotoa helppoa.
Pikkulasten kanssa kuvittelisin tarjoavani yhden turvallisen aikuisen lisää. Kyllä, hyvinkin näkisin lähteväni luontoretkille yms. ja pelaavani pelejä, voisinpa lukea jonkun sadunkin. Pitäisin kuitenkin tiukan rajan siinä että viihdytys/valvonta/hyvinvointi/kasvatusvastuu olisi lasten isällä.Eli minulle ei sanottaisi "lähden salille, tuun neljän tunnin päästä" koska mulla on omat menoni ja harrastukset. Vanhempi tinkii menoistaan. Enkä nouse yöllä siivoamaan oksuja tai vaohtamaan pissalakanoita yms. Toisin sanoen, kaikki ne ikävät metahommat mitä yksikään iskä perinteisessä ydinperheessä ei tee vapaaehtoisesti (suurin osa ei edes pakolla) jättäisin kylmästi tekemättä. Ja tällä ei ole mitään tekoa sen kanssa ettenkö pitäisi lapsista ja voisi viettää aikaa niiden kanssa. Katson että viimekädessä biovanhempi on vastuussa ja hoitaa omansa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapset olivat jo melkein täysikäisiä joten tilanne oli luonnollisesti toinen kuin pikkulasten kanssa. Kävimme ulkona kahvilla ja syömässä, leffassa ja ostoksilla. Kotona pelattiin pelejä (kyllä, vielä tämän ikäisten kanssa) ja autoin kokeisiin ja ylppäreihin valmistautumisessa. Kummallakin oli pahin teiniraivo jo jäänyt taakse siinä vaiheessa kun tapasimme joten pääsin ehkä helpolla. Toki suhteen luominen vaati vähän enemmän työtä eikä käynyt niin spontaanisti kuin pienempien kanssa. Pyrin olemaan yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään, en liikaa "kaveri" tai mikään äitipuoli. Alku ei ollut millään muotoa helppoa.
Pikkulasten kanssa kuvittelisin tarjoavani yhden turvallisen aikuisen lisää. Kyllä, hyvinkin näkisin lähteväni luontoretkille yms. ja pelaavani pelejä, voisinpa lukea jonkun sadunkin. Pitäisin kuitenkin tiukan rajan siinä että viihdytys/valvonta/hyvinvointi/kasvatusvastuu olisi lasten isällä.Eli minulle ei sanottaisi "lähden salille, tuun neljän tunnin päästä" koska mulla on omat menoni ja harrastukset. Vanhempi tinkii menoistaan. Enkä nouse yöllä siivoamaan oksuja tai vaohtamaan pissalakanoita yms. Toisin sanoen, kaikki ne ikävät metahommat mitä yksikään iskä perinteisessä ydinperheessä ei tee vapaaehtoisesti (suurin osa ei edes pakolla) jättäisin kylmästi tekemättä. Ja tällä ei ole mitään tekoa sen kanssa ettenkö pitäisi lapsista ja voisi viettää aikaa niiden kanssa. Katson että viimekädessä biovanhempi on vastuussa ja hoitaa omansa.
Hyvä provo yritys tuo tummennettu teksti. Mutta olkoon. Ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapset olivat jo melkein täysikäisiä joten tilanne oli luonnollisesti toinen kuin pikkulasten kanssa. Kävimme ulkona kahvilla ja syömässä, leffassa ja ostoksilla. Kotona pelattiin pelejä (kyllä, vielä tämän ikäisten kanssa) ja autoin kokeisiin ja ylppäreihin valmistautumisessa. Kummallakin oli pahin teiniraivo jo jäänyt taakse siinä vaiheessa kun tapasimme joten pääsin ehkä helpolla. Toki suhteen luominen vaati vähän enemmän työtä eikä käynyt niin spontaanisti kuin pienempien kanssa. Pyrin olemaan yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään, en liikaa "kaveri" tai mikään äitipuoli. Alku ei ollut millään muotoa helppoa.
Pikkulasten kanssa kuvittelisin tarjoavani yhden turvallisen aikuisen lisää. Kyllä, hyvinkin näkisin lähteväni luontoretkille yms. ja pelaavani pelejä, voisinpa lukea jonkun sadunkin. Pitäisin kuitenkin tiukan rajan siinä että viihdytys/valvonta/hyvinvointi/kasvatusvastuu olisi lasten isällä.Eli minulle ei sanottaisi "lähden salille, tuun neljän tunnin päästä" koska mulla on omat menoni ja harrastukset. Vanhempi tinkii menoistaan. Enkä nouse yöllä siivoamaan oksuja tai vaohtamaan pissalakanoita yms. Toisin sanoen, kaikki ne ikävät metahommat mitä yksikään iskä perinteisessä ydinperheessä ei tee vapaaehtoisesti (suurin osa ei edes pakolla) jättäisin kylmästi tekemättä. Ja tällä ei ole mitään tekoa sen kanssa ettenkö pitäisi lapsista ja voisi viettää aikaa niiden kanssa. Katson että viimekädessä biovanhempi on vastuussa ja hoitaa omansa.
Kuvitelmaksi jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapset olivat jo melkein täysikäisiä joten tilanne oli luonnollisesti toinen kuin pikkulasten kanssa. Kävimme ulkona kahvilla ja syömässä, leffassa ja ostoksilla. Kotona pelattiin pelejä (kyllä, vielä tämän ikäisten kanssa) ja autoin kokeisiin ja ylppäreihin valmistautumisessa. Kummallakin oli pahin teiniraivo jo jäänyt taakse siinä vaiheessa kun tapasimme joten pääsin ehkä helpolla. Toki suhteen luominen vaati vähän enemmän työtä eikä käynyt niin spontaanisti kuin pienempien kanssa. Pyrin olemaan yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään, en liikaa "kaveri" tai mikään äitipuoli. Alku ei ollut millään muotoa helppoa.
Pikkulasten kanssa kuvittelisin tarjoavani yhden turvallisen aikuisen lisää. Kyllä, hyvinkin näkisin lähteväni luontoretkille yms. ja pelaavani pelejä, voisinpa lukea jonkun sadunkin. Pitäisin kuitenkin tiukan rajan siinä että viihdytys/valvonta/hyvinvointi/kasvatusvastuu olisi lasten isällä.Eli minulle ei sanottaisi "lähden salille, tuun neljän tunnin päästä" koska mulla on omat menoni ja harrastukset. Vanhempi tinkii menoistaan. Enkä nouse yöllä siivoamaan oksuja tai vaohtamaan pissalakanoita yms. Toisin sanoen, kaikki ne ikävät metahommat mitä yksikään iskä perinteisessä ydinperheessä ei tee vapaaehtoisesti (suurin osa ei edes pakolla) jättäisin kylmästi tekemättä. Ja tällä ei ole mitään tekoa sen kanssa ettenkö pitäisi lapsista ja voisi viettää aikaa niiden kanssa. Katson että viimekädessä biovanhempi on vastuussa ja hoitaa omansa.
Hyvä provo yritys tuo tummennettu teksti. Mutta olkoon. Ei jaksa.
Totuus tekee kipeää.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapset olivat jo melkein täysikäisiä joten tilanne oli luonnollisesti toinen kuin pikkulasten kanssa. Kävimme ulkona kahvilla ja syömässä, leffassa ja ostoksilla. Kotona pelattiin pelejä (kyllä, vielä tämän ikäisten kanssa) ja autoin kokeisiin ja ylppäreihin valmistautumisessa. Kummallakin oli pahin teiniraivo jo jäänyt taakse siinä vaiheessa kun tapasimme joten pääsin ehkä helpolla. Toki suhteen luominen vaati vähän enemmän työtä eikä käynyt niin spontaanisti kuin pienempien kanssa. Pyrin olemaan yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään, en liikaa "kaveri" tai mikään äitipuoli. Alku ei ollut millään muotoa helppoa.
Pikkulasten kanssa kuvittelisin tarjoavani yhden turvallisen aikuisen lisää. Kyllä, hyvinkin näkisin lähteväni luontoretkille yms. ja pelaavani pelejä, voisinpa lukea jonkun sadunkin. Pitäisin kuitenkin tiukan rajan siinä että viihdytys/valvonta/hyvinvointi/kasvatusvastuu olisi lasten isällä.Eli minulle ei sanottaisi "lähden salille, tuun neljän tunnin päästä" koska mulla on omat menoni ja harrastukset. Vanhempi tinkii menoistaan. Enkä nouse yöllä siivoamaan oksuja tai vaohtamaan pissalakanoita yms. Toisin sanoen, kaikki ne ikävät metahommat mitä yksikään iskä perinteisessä ydinperheessä ei tee vapaaehtoisesti (suurin osa ei edes pakolla) jättäisin kylmästi tekemättä. Ja tällä ei ole mitään tekoa sen kanssa ettenkö pitäisi lapsista ja voisi viettää aikaa niiden kanssa. Katson että viimekädessä biovanhempi on vastuussa ja hoitaa omansa.
Kuvitelmaksi jäi.
Ööh, mikä jäi kuvitelmaksi? Ikää on kertynyt sen verran ettei pikkulapsiarki ole enää todennäköinen. Sen osalta kirjoitinkin miten itse tilanteen hoitaisin. Toinen tilanne taas on historiallinen fakta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapset olivat jo melkein täysikäisiä joten tilanne oli luonnollisesti toinen kuin pikkulasten kanssa. Kävimme ulkona kahvilla ja syömässä, leffassa ja ostoksilla. Kotona pelattiin pelejä (kyllä, vielä tämän ikäisten kanssa) ja autoin kokeisiin ja ylppäreihin valmistautumisessa. Kummallakin oli pahin teiniraivo jo jäänyt taakse siinä vaiheessa kun tapasimme joten pääsin ehkä helpolla. Toki suhteen luominen vaati vähän enemmän työtä eikä käynyt niin spontaanisti kuin pienempien kanssa. Pyrin olemaan yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään, en liikaa "kaveri" tai mikään äitipuoli. Alku ei ollut millään muotoa helppoa.
Pikkulasten kanssa kuvittelisin tarjoavani yhden turvallisen aikuisen lisää. Kyllä, hyvinkin näkisin lähteväni luontoretkille yms. ja pelaavani pelejä, voisinpa lukea jonkun sadunkin. Pitäisin kuitenkin tiukan rajan siinä että viihdytys/valvonta/hyvinvointi/kasvatusvastuu olisi lasten isällä.Eli minulle ei sanottaisi "lähden salille, tuun neljän tunnin päästä" koska mulla on omat menoni ja harrastukset. Vanhempi tinkii menoistaan. Enkä nouse yöllä siivoamaan oksuja tai vaohtamaan pissalakanoita yms. Toisin sanoen, kaikki ne ikävät metahommat mitä yksikään iskä perinteisessä ydinperheessä ei tee vapaaehtoisesti (suurin osa ei edes pakolla) jättäisin kylmästi tekemättä. Ja tällä ei ole mitään tekoa sen kanssa ettenkö pitäisi lapsista ja voisi viettää aikaa niiden kanssa. Katson että viimekädessä biovanhempi on vastuussa ja hoitaa omansa.
Kuvitelmaksi jäi.
Ööh, mikä jäi kuvitelmaksi? Ikää on kertynyt sen verran ettei pikkulapsiarki ole enää todennäköinen. Sen osalta kirjoitinkin miten itse tilanteen hoitaisin. Toinen tilanne taas on historiallinen fakta.
Kuvittelisit tarjoavasi yhden turvallisen aikuisen lisää, mutta lopun tekstin mukaan olisit lopulta kuitenkin itsekäs vain omista menemisistä ja harrastuksista kiinnostunut ihminen.
Aikuiset osallistuvat kaikkeen ja hoitavat molemmat lapsia. Vastuu on aina vanhemmalla.
Nuo viikkonloput jolloin miehen lapsi on meillä otan aikaa itselleni ja annan tilaa isälle ja lapselle tehdä niitä omia juttujaan. Ruoka, kaupassa käymiset, siivous, yms on täysin miehen vastuulla noina viikonloppuina.
Lapsia tulee kohdella niin kuin ne olisivat omia.