Lue keskustelun säännöt.
Teinin suhteen luovuttaminen
24.04.2020 |
Teinityttöni on ahdistunut ja murjottaa suurimman osan ajasta omassa huoneessaan. Hän ei halua millään lailla keskustella asiasta kanssani, joten en tarkkaan osaa sanoa, mistä syistä huono olo johtuu.
Teiltä haluaisin enemmänkin nyt neuvoja omaan käytökseeni kuin tyttäreni, eli pitäisikö minun sitkeästi vain roikkua hänen huoneessaan kyselemässä ja "auttamassa" (lainausmerkit sen vuoksi, että tyttäreni ei halua olla kanssani tekemisissä, joten hänen näkökulmastaan minun apuni tuskin on auttamista). Vai mieluumminkin antaa hänen ola rauhassa, josta taas itse ajattelen, että jotenkin hylkäisin hänet, enkä välittäisi hänestä tai haluaisi häntä auttaa. Väkisin en vaan voi mitenkään olla avuksi ja toisaalta olen hänelle useasti sanonut, että olen aina käytettävissä, jos tytär myöhemmin haluaa jutella tai haluaa jotakin muuta apua.
Surettaa ja ärsyttääkin toinen, kun ei suostu ottamaan mitään apua vastaan ja sulkeutuneena vaan murjottaa omissa oloissaan, eikä siis selvästi myöskään osaa itse itseään auttaa.
Kommentit (5)
Hänen voisi olla helpompi puhua jonkun tekemisen yhteydessä. Eli jos keksisitte jotain kivaa yhteistä puuhaa, kuten vaikka lenkkeilyä, ruoanlaittoa tms., niin siinä samalla olisi varmaan luontevampaa jutella, jos jokin häntä painaa.
Mutta puuhan pitäisi tietysti olla hänestäkin hauskaa eikä häntä saisi painostaa liikaa siihen eikä myöskään udella hänen asioistaan. Kunhan vain tarjoat tilaisuuden viettää aikaa seurassasi ja kuuntelevaa korvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos! Koitan antaa rauhaa ja omaa tilaa, mutta johonkin väliin ehdotan myös yhteistä ruoanlaittoa/leipomista/saunomista/tms. Olen itse hyvin ratkaisukeskeinen, enkä oikein jaksa sellaista ongelmissa vellomista, joten siksi en ensinnäkään ymmärrä tyttäreni käytöstä ja toisekseen tarvitsen itselleni jonkun etenemisstrategian/ratkaisun.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! Koitan antaa rauhaa ja omaa tilaa, mutta johonkin väliin ehdotan myös yhteistä ruoanlaittoa/leipomista/saunomista/tms. Olen itse hyvin ratkaisukeskeinen, enkä oikein jaksa sellaista ongelmissa vellomista, joten siksi en ensinnäkään ymmärrä tyttäreni käytöstä ja toisekseen tarvitsen itselleni jonkun etenemisstrategian/ratkaisun.
Jos yhtään muistelen omaa nuoruutta ja yritän samaistua tyttäresi, juuri tuo ”ratkaisun halusi” saattaa olla se ongelma. Ehkä hänestä tuntuu hyvin vahvastikin siltä, että näet hänen huonon olonsa vain ratkaisemattomana yhtälönä, suoritettavana tehtävänä. Oletko useinkin noin, anteeksi, epäempaattisesti ongelmia lähestyvä? Sanoit ettet jaksa hänen murjotustaan. Ehkä hän on oppinut jo tunnistamaan nuo tunteesi, eikä pidä niistä sinussa.
Onko teillä mitään keskusteluyhteyttä? Puhukaa/tehkää muuta kuin ongelman selvittelyä/ratkaisua.
Anna olla rauhassa. Se tyttäresi voi ajan kanssa uskaltautua puhumaan, jos et tuputa itseäsi hänelle liikaa.
Mä olin just samanlainen kuin tyttäresi, kärsin paniikkihäiriöstä ja aspergerista, joihin sain dg:t vasta nuorena aikuisena.