31 ja mikään ei ole tähän mennessä motivoinut
Deittailu. Pettymyksiä, surua, pahaa mieltä, valvottuja öitä, hämmennystä, kaltoinkohtelua, jätetyksi tulemista, ajanhaaskausta.
Opiskelu/työnteko. En pysty keskittymään, tuntuu ettei mikään jää päähän, ei ole mitään tiettyä alaa mikä kiinnostaisi niin saa*anasti että kaikki muu saa jäädä.
Raha. Olishan se jees jos sitä olis mut toisaalta en jaksa elämää jossa koko ajan mietitään että mistä sais lisää, lisää ja lisää. Ja saa pelätä että joku/jotkut käyttää hyväksi, huijaa rahat pois jne.
Lapsien hankkiminen. Pa*kavaipat, oksennustaudit, korvia vihlova huuto, korvatulehdukset, "huonon äidin leima", raskauspahoinvointi, synnytystuskat, pitää auttaa läksyissä, hirveä vastuu, minusta ei olisi yksinhuoltajaksi jos huonosti käy.
Psykoterapia. Turhaa lässyttämistä ja samojen asioiden vatvomista, pitää yrittää palauttaa mieleen 20v vanhoja asioita, tunti viikosta aina vääntäydyttävä paikan päälle.
Uskonto. Ei ole todisteita, en tunne mitään Jeesuksen tai Allahin tai Jehovan tai minkälie läsnäoloa. Rukouksiini ei koskaan vastattu eli sekin on turhaa. Ei voi tietää mikä olis se oikea uskonto. Jotenkin en saa itseäni semmoseen psykoosiin.
Seksi. Yhdeksän kertaa kymmenestä mietin vaan että voisinko mennä kotiin tai voisitko sinä lähteä pois. Voitaisiinko tehdä jotain muuta tai saisiko ihan vain hellyyttä. Eli ei kiinnosta etsiä seksiseuraa. Plus täysin riskitöntä ei ole koskaan.
Muilla tämmöstä. Mikä olisi diagnoosi.
Kommentit (8)
Saman tajusin 30v eikä mikään ole muuttunut. Ehkä elämä inspiroi hieman yksinkertaisia ihmisiä fiksuimmat haaveilee älykkäämmistä yhteisöistä.
Luottamusvaje. Oletus, että maailma kohta tulee ja muuttaa kaiken hyväksi. Eikä se piru tee sitä. Joten kaikki on paskaa.
Kurjaa =( Olisin tarjonnut Jeesusta mutta se olikin näämmä nounou.
Entä lähimmäisten rakastaminen, ihan vain muiden auttamiseen keskittyminen? Jos omaa napaa jää tuijottamaan, on helppo olla onneton.
Tsemppiä!
Sulla varmaan on jo joku diagnoosi?
Masennus?
Itsekeskeisyys.
Ajattele, mitä voit antaa muille ihmisille. Mikä olisi tärkeä työtehtävä? Miten toimien voit osaltasi tehdä maailmasta vähän paremman paikan?
Se, että koko ajan ajattelet, mitä itse voit saada, johtaa vain tyhjyyden tunteeseen.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä arvoja? Oletko koskaan edes miettinyt sitä?
46 vee, eikä vielä ole mikään erityisesti motivoinut. Hengissä kuitenkin olen, töitä tehnyt ikäni, lapsiakin hankkinut. Pidän itseäni ihan normikansalaisena, vaikka minkäänlaista henkilökohtaista motivaatiota en ole koskaan tuntenut. Mitäpä sitä muutakaan tekisi kuin tallaisi näitä samoja latuja kuin kaikki muutkin? Ei minua motivoi linkolamainen metsäläisyys tai muutkaan vaihtoehtoelämäntavat sen enempää.
Tekemisen puute.