Haluaisin kaiken menettäneenä antaa periksi

Olen menettänyt terveyteni ja ulkonäköni. Näitä ei mikään voi tuoda takaisin. Osin niiden menettämisen myötä menetin myös sen ihmisen, kenen kanssa olisin halunnut perheen/olla yhdessä. Itseluottamukseni on niin pohjalla tämän huonon toimintakyvyn ja ulkoisen olemuksen takia, että en edes jaksa ajatella, että jossain olisi joku toinen vielä minullekin. Joku varmaan hyväksyisi minut tällaisenakin, mutta siitä ei ole iloa silloin jos a) itse inhoan omaa olemustani niin paljon, että en pysty nauttimaan siitä ja b) en ole rakastunut tähän ihmiseen joka minut haluaisi hyväksyä. En oikein edes ymmärrä sitä konseptia, että joku hyväksyisi minut "sellaisena kuin olen" koska en koe olevani oikeasti tämä ihminen, joka näyttää rumalta ja ei pysty ja jaksa tehdä monia tavallisia asioita. Toisaalta en myöskään voi sanoa olevani se, joka olin ennen. En näe oikein järkeä elämäni jatkamisessa. Olenhan elossa, mutta en voi enää nauttia mistään. Muutama harrastus minulla on, mitä voin tehdä, mutta elämän ainoana sisältönä, kuinka pitkään se riittää tuomaan tarkoitusta? Miten pitkään sitä voi edes jaksaa, kun käytännössä tulevaisuuteen ei ole mitään hyvää odotettavissa?