Tasa-arvoisen avioliiton kannattaja: mitä avioliitto sinulle merkitsee?
Kommentit (78)
Juridista sopimusta, jolla on myös romanttinen puoli. Sitä ei solmita kenen kanssa tahansa.
Sitä, ettei kummallakaan osapuolella ole enemmän päätösvaltaa kuin toisella. Kummankin tulee tehdä kompromisseja.
Juridinen sopimus, jolla helpotetaan tiettyjen lakiasioiden hoitamista sen jälkeen kun liitto päättyy. Rakkaus ja sitoutuminen tulee muualta kuin lakipapereista.
Avioliitto on sopimus. Se on sinetti sitoutumiselle ja vahvalle halulle jakaa toisen kanssa elämä. Toisaalta siinä on myös yhteisöllinen aspekti, lähinnä juridiikan kautta, jonka tehtävänä on omalta osaltaan tukea halua olla yhdessä toisen kanssa.
Oikeus pariutua haluamansa aikuisen ja ei-holhouksenalaisen ihmisen kanssa on Yk:n ihmisoikeuksien julistuksesta löytyvä ihmisoikeus. Homoilla pitää olla tämä yhdenvertaisena muiden kanssa. Ei ole sama kuin kirkkovihkiminen.
Juridinen sopimus, tai kannatan tasa-arvoista avioliittoa välietappina kohti avioliiton lakkauttamista juridisena instituutiona ja sitä voisi seurata puhtaasti lakitekninen liitto jonka voisi sopia useammankin ihmisen välille. Ihan vaikka vaan hyvän kaverin kanssa jakaa perintöoikeus ja samoin päätäntävalta jos itseltä menee oikeustoimikelpoisuus. Myös tenavat voisi linkittää tähän soppariin, tai sitten ei. Sen osan saisi sitten kukin keskenään sopia eikä menisi automaattina.
Hoivaa, hellyyttä, oppimista, realismia, yhteistä taloutta, uusia ihmisiä, turvaa ja tietysti maton tamppausta.
Saa olla kuten on.
Ei missään nimessä suorittamista.
Veljeni voi mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa. Miksi minä en saisi voida?
Lisäkysymys: Mitä sinulle merkitsee että kirkko vihkii tasa-arvoisen avioliiton? Juridiikan voi käsittääkseni hoitaa ilman kirkkoakin.
Ap
Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä päättää solmia avioliiton. Eli olla yhteiskunnan silmissä virallisesti pari, joka voi esim. olla toistensa lähin omainen jos tapahtuu jotain.
Itse kristittynä toivoisin liitolleni siunauksen kirkossa, mutta sitä en usko että kaikilla kirkossa vihityillä on automaattisesti Jumalan siunaus, tai että ei-kristillisesti vihityillä ei ole.
"Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihmiset erottako" tarkoittaa minulle sitä, että jos Jumala antaa jollekin parille rakkauden, ihminen ei saa sitä kieltää.
Siksi tasa-arvoinen avioliitto.
Avioliitto on yksityisoikeudellinen sopimus, jonka valtiovalta tunnustaa ja silla sovitaa tiettyjä yhteiselämään, perintöön, vanhemmuuteen, talouteen liittyviä ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä päättää solmia avioliiton. Eli olla yhteiskunnan silmissä virallisesti pari, joka voi esim. olla toistensa lähin omainen jos tapahtuu jotain.
Itse kristittynä toivoisin liitolleni siunauksen kirkossa, mutta sitä en usko että kaikilla kirkossa vihityillä on automaattisesti Jumalan siunaus, tai että ei-kristillisesti vihityillä ei ole.
"Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihmiset erottako" tarkoittaa minulle sitä, että jos Jumala antaa jollekin parille rakkauden, ihminen ei saa sitä kieltää.
Siksi tasa-arvoinen avioliitto.
Ja tuolla siunausasialla tarkoitin, että en usko Jumalan siunaavan joka ikisiä julkkispareja, jotka eroavat muutaman kuukauden päästä, tai 25-vuotiasta joka menee naimisiin 90-vuotiaan kanssa rahasta. Aidosti rakastuneita pareja kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Lisäkysymys: Mitä sinulle merkitsee että kirkko vihkii tasa-arvoisen avioliiton? Juridiikan voi käsittääkseni hoitaa ilman kirkkoakin.
Ap
Tämä on sikäli hankala tilanne, että meidän yhteiskunnassa tuputetaan valtiollisen toiminnan kautta kaikille ihmisille uskontoa. Ei se sitten oikein voi mennä niin, että jossain vaiheessa toiset onkin tasavertaisempia kuin toiset. Ratkaistaan ongelma erottamalla valtio ja kirkko kokonaan.
Etkö tiedä, mikä on avioliitto, vai miksi kyselet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä päättää solmia avioliiton. Eli olla yhteiskunnan silmissä virallisesti pari, joka voi esim. olla toistensa lähin omainen jos tapahtuu jotain.
Itse kristittynä toivoisin liitolleni siunauksen kirkossa, mutta sitä en usko että kaikilla kirkossa vihityillä on automaattisesti Jumalan siunaus, tai että ei-kristillisesti vihityillä ei ole.
"Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihmiset erottako" tarkoittaa minulle sitä, että jos Jumala antaa jollekin parille rakkauden, ihminen ei saa sitä kieltää.
Siksi tasa-arvoinen avioliitto.
Ja tuolla siunausasialla tarkoitin, että en usko Jumalan siunaavan joka ikisiä julkkispareja, jotka eroavat muutaman kuukauden päästä, tai 25-vuotiasta joka menee naimisiin 90-vuotiaan kanssa rahasta. Aidosti rakastuneita pareja kyllä.
Niin. Mikä se Jumalan luoma avioliitto sitten on ja TARVITSEEKO sellaiseen edes papin vihkimistä, Jumalan silmissä? Jos se on sitä, että nainen ja mies eli kaksi eri sukupuolta yhdistyvät yhdeksi niin onko koko vihkiminen vain ulkoista? Toisaalta Raamattu puhuu että lopun aikana "kieltävät menemästä naimisiin" että ilmeisesti sitten ei.

En. Tiedän ulkoiset menot mitä ihmiset siihen liittävät, mutta uskon että sillä on myös jokin hengellinen merkitys mitä en tiedä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä päättää solmia avioliiton. Eli olla yhteiskunnan silmissä virallisesti pari, joka voi esim. olla toistensa lähin omainen jos tapahtuu jotain.
Itse kristittynä toivoisin liitolleni siunauksen kirkossa, mutta sitä en usko että kaikilla kirkossa vihityillä on automaattisesti Jumalan siunaus, tai että ei-kristillisesti vihityillä ei ole.
"Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihmiset erottako" tarkoittaa minulle sitä, että jos Jumala antaa jollekin parille rakkauden, ihminen ei saa sitä kieltää.
Siksi tasa-arvoinen avioliitto.
Ja tuolla siunausasialla tarkoitin, että en usko Jumalan siunaavan joka ikisiä julkkispareja, jotka eroavat muutaman kuukauden päästä, tai 25-vuotiasta joka menee naimisiin 90-vuotiaan kanssa rahasta. Aidosti rakastuneita pareja kyllä.
Niin. Mikä se Jumalan luoma avioliitto sitten on ja TARVITSEEKO sellaiseen edes papin vihkimistä, Jumalan silmissä? Jos se on sitä, että nainen ja mies eli kaksi eri sukupuolta yhdistyvät yhdeksi niin onko koko vihkiminen vain ulkoista? Toisaalta Raamattu puhuu että lopun aikana "kieltävät menemästä naimisiin" että ilmeisesti sitten ei.
Ap
No itse en usko että Jumala on luonut avioliittoa. Avioliitto on ihmisten keksintö, joka on pitkälle laillinen asia. Raamatun aikoina pikkutytölle valittiin puoliso jo varhaisessa vaiheessa ja sitten tyttö meni 14-vuotiaana naimisiin 50-vuotiaan äijän kanssa. Nykyinen käsitys avioliitosta on ihan toinen. En usko että Jumala oli tarkoittanut juuri nuo 14-vuotiaat yhteen vanhojen äijien kanssa, mutta se oli sen hetken kulttuuri.
Uskon kuitenkin, että Jumala siunaa toisiaan rakastavien ihmisten liiton. Periaatteessa ei siis tarvita papin aamenta, mutta se on seremoniallisesti merkittävää monille.
En oikein ymmärtänyt tuota kohtaa:
"Jos se on sitä, että nainen ja mies eli kaksi eri sukupuolta yhdistyvät yhdeksi niin onko koko vihkiminen vain ulkoista? Toisaalta Raamattu puhuu että lopun aikana "kieltävät menemästä naimisiin" että ilmeisesti sitten ei."
Voisitko muotoilla tuon kysymyksen jotenkin toisin, kun en yhtään saanut kiinni mitä tarkoitit?
Vierailija kirjoitti:
Lisäkysymys: Mitä sinulle merkitsee että kirkko vihkii tasa-arvoisen avioliiton? Juridiikan voi käsittääkseni hoitaa ilman kirkkoakin.
Ap
Kirkon jäsenelle paljonkin. Itse jätin huuhaapuljun 1999. Olisi pitänyt jättää jo 1983.
Ymmärrän kyllä sen huutavan vääryyden, jota Kirkko syrjinnällään harjoittaa. Ja osittain tuon vuoksi lähdinkin, ahdasmielisyyden, joka on hyvin kaukana kristillisyydestä.
Tosin arkkipiispa Luoma yllätti minut positiivisesti sanomalla, ettei Räsäsen rikostutkinnassa ole todellakaan uskonnonvapaudesta kyse.
"Tapio Luoma sanoo Lännen Medialle, että kristityn tehtävänä ei ole loukata tai leimata mitään ihmisryhmää.
– Tämä on minusta aivan selvä asia. Se, että yksittäinen ihminen tai jokin ihmisryhmä leimataan ja nimitetään syntiseksi, ei tuo ketään lähemmäksi kristinuskoa.
Luoma sanoo, ettei hän ota kantaa käynnissä oleviin esitutkintoihin. Arkkipiispan mukaan kyse ei kuitenkaan ole siitä, voiko Raamattua siteerata julkisesti.
– Tässä on kyse siitä, milloin uskonnonvapauden nimissä käytetty kieli ylittää hyväksyttävän rajat ja siitä tulee loukkaavaa, leimaavaa tai syrjivää. Minusta tämä on se kysymys, johon nyt haetaan vastausta." Lähde: Kotimaa24
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä päättää solmia avioliiton. Eli olla yhteiskunnan silmissä virallisesti pari, joka voi esim. olla toistensa lähin omainen jos tapahtuu jotain.
Itse kristittynä toivoisin liitolleni siunauksen kirkossa, mutta sitä en usko että kaikilla kirkossa vihityillä on automaattisesti Jumalan siunaus, tai että ei-kristillisesti vihityillä ei ole.
"Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihmiset erottako" tarkoittaa minulle sitä, että jos Jumala antaa jollekin parille rakkauden, ihminen ei saa sitä kieltää.
Siksi tasa-arvoinen avioliitto.
Ja tuolla siunausasialla tarkoitin, että en usko Jumalan siunaavan joka ikisiä julkkispareja, jotka eroavat muutaman kuukauden päästä, tai 25-vuotiasta joka menee naimisiin 90-vuotiaan kanssa rahasta. Aidosti rakastuneita pareja kyllä.
Niin. Mikä se Jumalan luoma avioliitto sitten on ja TARVITSEEKO sellaiseen edes papin vihkimistä, Jumalan silmissä? Jos se on sitä, että nainen ja mies eli kaksi eri sukupuolta yhdistyvät yhdeksi niin onko koko vihkiminen vain ulkoista? Toisaalta Raamattu puhuu että lopun aikana "kieltävät menemästä naimisiin" että ilmeisesti sitten ei.
Ap
No itse en usko että Jumala on luonut avioliittoa. Avioliitto on ihmisten keksintö, joka on pitkälle laillinen asia. Raamatun aikoina pikkutytölle valittiin puoliso jo varhaisessa vaiheessa ja sitten tyttö meni 14-vuotiaana naimisiin 50-vuotiaan äijän kanssa. Nykyinen käsitys avioliitosta on ihan toinen. En usko että Jumala oli tarkoittanut juuri nuo 14-vuotiaat yhteen vanhojen äijien kanssa, mutta se oli sen hetken kulttuuri.
Uskon kuitenkin, että Jumala siunaa toisiaan rakastavien ihmisten liiton. Periaatteessa ei siis tarvita papin aamenta, mutta se on seremoniallisesti merkittävää monille.En oikein ymmärtänyt tuota kohtaa:
"Jos se on sitä, että nainen ja mies eli kaksi eri sukupuolta yhdistyvät yhdeksi niin onko koko vihkiminen vain ulkoista? Toisaalta Raamattu puhuu että lopun aikana "kieltävät menemästä naimisiin" että ilmeisesti sitten ei."
Voisitko muotoilla tuon kysymyksen jotenkin toisin, kun en yhtään saanut kiinni mitä tarkoitit?
Niin, nyt kun puhutaan kristillisen kirkon vihkimästä avioliitosta (mikä käsittääkseni nimenomaisesti halutaan) niin ei ole varmaan epäsopivaa katsoa Raamatusta mitä asiaan liittyy koska tämän opin pohjalta kyseinen toiminta on olemassa. Paljon puhutaan yhdeksi lihaksi tulemisesta. Nainen ja mies tulevat yhdeksi.
Ap
Kahden ihmisen välistä liittoa.