Rentoutuuko ihminen vanhetessaan?

Kyllä. Löhöilen päivät pitkät ilman mitään stressiä.

Eläkeläinen 64 v.

Monet eläkeläiset, etenkin miehet, ovat äkäisiä. Mistähän se johtuu? Impotenssistako?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Löhöilen päivät pitkät ilman mitään stressiä.

Eläkeläinen 64 v.

Pelkäätkö kuolemaa? Mitä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan? Voitko jakaa muutamia ohjeita hyvään elämään?

Kontrollinhaluiset ihmiset EIVÄT rentoudu. Päinvastoin.

Kun olin lapsi niin vanhempani olivat aina avoimesti vihaisia, huusivat, melskasivat, hakkasivat. Yrittivät sillä lailla "kouluttaa" minua jos en tehnyt ihan kaikkea ihan tasan heidän tahtonsa mukaisesti.

Kun aikuistuin niin he olivat hiljaisempia. Hetken ajattelin että ehkä he nyt ottavat luojan kiitos vihdoin viimein rennosti, kunnes huomasin että he olivat entistäkin enemmän raivoissaan. He olivat vain oppineet pitämään raivonsa melkein piilossa, pitämällä kasvonsa melkein peruslukemilla. Silmät olivat mielisairaat, lasittuneet, tapittivat/tuijottivat paikoillaan suoraan eteenpäin. Silkkaa lasia silmät. He eivät enää harrastaneet äkkipikaista väkivaltaa, eivät enää yhtäkkiä menettäneet malttiaan. He olivat oppineet psykopaateiksi. Eli kaiken aikaa laskelmoivat päänsä sisällä tulevia mahdollisuuksia tehdä julmaa henkistä väkivaltaa, mahdollisuuksia väijytyksiin, mahdollisuuksia lietsoa minussa pelkoa, kontrolloida minua salakavalasti pelolla, uhkailulla, kiristyksellä,...

Häivyin. Nyt olen kuulemma huono lapsi kun hylkäsin perheeni. He eivät tiedä olevansa psykopaatteja. Heidän mielestään hyvät vanhemmat kontrolloivat lapsiaan pelolla jotta lapset eläisivät oikein. Heidän mielestään pelko tarkoittaa sitä että lapsi kunnioittaa vanhempiaan. Mitä enemmän pelkoa sitä enemmän kunnoitusta, joten sitä paremmin lapsi sitten pyrkii elämään.

Luulen että heistä tulee sellaisia todella kärttyisiä eläkeläisiä jotka herjaavat kaikkia tuntemattomia, postinjakajia, naapureita, roskakuskeja, ihan kaikkia. Varma en voi olla koska en aio enää koskaan nähdä heitä, tahdon pysyä hengissä. He aivan varmasti kantavat veristä kaunaa minulle siitä että olin niin älyttömän itsekäs että hylkäsin heidät, enkä edes tehnyt heille lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Kontrollinhaluiset ihmiset EIVÄT rentoudu. Päinvastoin.

Kun olin lapsi niin vanhempani olivat aina avoimesti vihaisia, huusivat, melskasivat, hakkasivat. Yrittivät sillä lailla "kouluttaa" minua jos en tehnyt ihan kaikkea ihan tasan heidän tahtonsa mukaisesti.

Kun aikuistuin niin he olivat hiljaisempia. Hetken ajattelin että ehkä he nyt ottavat luojan kiitos vihdoin viimein rennosti, kunnes huomasin että he olivat entistäkin enemmän raivoissaan. He olivat vain oppineet pitämään raivonsa melkein piilossa, pitämällä kasvonsa melkein peruslukemilla. Silmät olivat mielisairaat, lasittuneet, tapittivat/tuijottivat paikoillaan suoraan eteenpäin. Silkkaa lasia silmät. He eivät enää harrastaneet äkkipikaista väkivaltaa, eivät enää yhtäkkiä menettäneet malttiaan. He olivat oppineet psykopaateiksi. Eli kaiken aikaa laskelmoivat päänsä sisällä tulevia mahdollisuuksia tehdä julmaa henkistä väkivaltaa, mahdollisuuksia väijytyksiin, mahdollisuuksia lietsoa minussa pelkoa, kontrolloida minua salakavalasti pelolla, uhkailulla, kiristyksellä,...

Häivyin. Nyt olen kuulemma huono lapsi kun hylkäsin perheeni. He eivät tiedä olevansa psykopaatteja. Heidän mielestään hyvät vanhemmat kontrolloivat lapsiaan pelolla jotta lapset eläisivät oikein. Heidän mielestään pelko tarkoittaa sitä että lapsi kunnioittaa vanhempiaan. Mitä enemmän pelkoa sitä enemmän kunnoitusta, joten sitä paremmin lapsi sitten pyrkii elämään.

Luulen että heistä tulee sellaisia todella kärttyisiä eläkeläisiä jotka herjaavat kaikkia tuntemattomia, postinjakajia, naapureita, roskakuskeja, ihan kaikkia. Varma en voi olla koska en aio enää koskaan nähdä heitä, tahdon pysyä hengissä. He aivan varmasti kantavat veristä kaunaa minulle siitä että olin niin älyttömän itsekäs että hylkäsin heidät, enkä edes tehnyt heille lapsenlapsia.

Psykopatia on evoluutiota. Eivät eläimetkään ala mielisairastelemaan jos luonnossa kampailevat tai tappavat reviirillene tunkeutuneita. Ihmisen aivot ovat ylikehittyneet väärällä tavalla kun siellä on kaiken maailman tunteita, rakkautta ja muuta sontaa. Paras asia maailmassa on muiden ihmisten pakokauhu ja tuskanhuudot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Löhöilen päivät pitkät ilman mitään stressiä.

Eläkeläinen 64 v.

Pelkäätkö kuolemaa? Mitä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan? Voitko jakaa muutamia ohjeita hyvään elämään?

64 vuotias on vielä nuori

Minä ole 72 enkä tunne itseäni vanhaksi. En pelkää kotimaa enkä kuolemaa. Kun kuolen, minut tuhkataan ja ripotellaan mereen.

Siinä kaikki..

Jos on käsittelemättömiä asioita, niin ne tulevat vanhanakin vastaan taas. Ehkä vaikka pelot näkyvät enemmän kontrolloivana tai vihamielisenä käytöksenä, kuin että kanavoituisivat peloiksi, joita ihminen voi käsitellä.

Kuolemaa ei tarvi pelätä. Se on monelle vanhukselle helpotus.

Äitini oli pitkään toivonut kuolemaa ja oli varma, että menee taivaaseen. Tapaa siellä vanhempansa, miehensä eli isäni ja poikansa eliveljeni.

Kun hä kuoli, hän näki huoneensa nurkassa isänsä. Hän sanoi rauhallisesti: "-isä tuli hakemaan minua taivaaseen." Sulki silmänsä ja kuoli .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kontrollinhaluiset ihmiset EIVÄT rentoudu. Päinvastoin.

Kun olin lapsi niin vanhempani olivat aina avoimesti vihaisia, huusivat, melskasivat, hakkasivat. Yrittivät sillä lailla "kouluttaa" minua jos en tehnyt ihan kaikkea ihan tasan heidän tahtonsa mukaisesti.

Kun aikuistuin niin he olivat hiljaisempia. Hetken ajattelin että ehkä he nyt ottavat luojan kiitos vihdoin viimein rennosti, kunnes huomasin että he olivat entistäkin enemmän raivoissaan. He olivat vain oppineet pitämään raivonsa melkein piilossa, pitämällä kasvonsa melkein peruslukemilla. Silmät olivat mielisairaat, lasittuneet, tapittivat/tuijottivat paikoillaan suoraan eteenpäin. Silkkaa lasia silmät. He eivät enää harrastaneet äkkipikaista väkivaltaa, eivät enää yhtäkkiä menettäneet malttiaan. He olivat oppineet psykopaateiksi. Eli kaiken aikaa laskelmoivat päänsä sisällä tulevia mahdollisuuksia tehdä julmaa henkistä väkivaltaa, mahdollisuuksia väijytyksiin, mahdollisuuksia lietsoa minussa pelkoa, kontrolloida minua salakavalasti pelolla, uhkailulla, kiristyksellä,...

Häivyin. Nyt olen kuulemma huono lapsi kun hylkäsin perheeni. He eivät tiedä olevansa psykopaatteja. Heidän mielestään hyvät vanhemmat kontrolloivat lapsiaan pelolla jotta lapset eläisivät oikein. Heidän mielestään pelko tarkoittaa sitä että lapsi kunnioittaa vanhempiaan. Mitä enemmän pelkoa sitä enemmän kunnoitusta, joten sitä paremmin lapsi sitten pyrkii elämään.

Luulen että heistä tulee sellaisia todella kärttyisiä eläkeläisiä jotka herjaavat kaikkia tuntemattomia, postinjakajia, naapureita, roskakuskeja, ihan kaikkia. Varma en voi olla koska en aio enää koskaan nähdä heitä, tahdon pysyä hengissä. He aivan varmasti kantavat veristä kaunaa minulle siitä että olin niin älyttömän itsekäs että hylkäsin heidät, enkä edes tehnyt heille lapsenlapsia.

Psykopatia on evoluutiota. Eivät eläimetkään ala mielisairastelemaan jos luonnossa kampailevat tai tappavat reviirillene tunkeutuneita. Ihmisen aivot ovat ylikehittyneet väärällä tavalla kun siellä on kaiken maailman tunteita, rakkautta ja muuta sontaa. Paras asia maailmassa on muiden ihmisten pakokauhu ja tuskanhuudot.

2 promillea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kontrollinhaluiset ihmiset EIVÄT rentoudu. Päinvastoin.

Kun olin lapsi niin vanhempani olivat aina avoimesti vihaisia, huusivat, melskasivat, hakkasivat. Yrittivät sillä lailla "kouluttaa" minua jos en tehnyt ihan kaikkea ihan tasan heidän tahtonsa mukaisesti.

Kun aikuistuin niin he olivat hiljaisempia. Hetken ajattelin että ehkä he nyt ottavat luojan kiitos vihdoin viimein rennosti, kunnes huomasin että he olivat entistäkin enemmän raivoissaan. He olivat vain oppineet pitämään raivonsa melkein piilossa, pitämällä kasvonsa melkein peruslukemilla. Silmät olivat mielisairaat, lasittuneet, tapittivat/tuijottivat paikoillaan suoraan eteenpäin. Silkkaa lasia silmät. He eivät enää harrastaneet äkkipikaista väkivaltaa, eivät enää yhtäkkiä menettäneet malttiaan. He olivat oppineet psykopaateiksi. Eli kaiken aikaa laskelmoivat päänsä sisällä tulevia mahdollisuuksia tehdä julmaa henkistä väkivaltaa, mahdollisuuksia väijytyksiin, mahdollisuuksia lietsoa minussa pelkoa, kontrolloida minua salakavalasti pelolla, uhkailulla, kiristyksellä,...

Häivyin. Nyt olen kuulemma huono lapsi kun hylkäsin perheeni. He eivät tiedä olevansa psykopaatteja. Heidän mielestään hyvät vanhemmat kontrolloivat lapsiaan pelolla jotta lapset eläisivät oikein. Heidän mielestään pelko tarkoittaa sitä että lapsi kunnioittaa vanhempiaan. Mitä enemmän pelkoa sitä enemmän kunnoitusta, joten sitä paremmin lapsi sitten pyrkii elämään.

Luulen että heistä tulee sellaisia todella kärttyisiä eläkeläisiä jotka herjaavat kaikkia tuntemattomia, postinjakajia, naapureita, roskakuskeja, ihan kaikkia. Varma en voi olla koska en aio enää koskaan nähdä heitä, tahdon pysyä hengissä. He aivan varmasti kantavat veristä kaunaa minulle siitä että olin niin älyttömän itsekäs että hylkäsin heidät, enkä edes tehnyt heille lapsenlapsia.

Psykopatia on evoluutiota. Eivät eläimetkään ala mielisairastelemaan jos luonnossa kampailevat tai tappavat reviirillene tunkeutuneita. Ihmisen aivot ovat ylikehittyneet väärällä tavalla kun siellä on kaiken maailman tunteita, rakkautta ja muuta sontaa. Paras asia maailmassa on muiden ihmisten pakokauhu ja tuskanhuudot.

2 promillea?

👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Löhöilen päivät pitkät ilman mitään stressiä.

Eläkeläinen 64 v.

Pelkäätkö kuolemaa? Mitä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan? Voitko jakaa muutamia ohjeita hyvään elämään?

En pelkää kuolemaa, tulee kun on tullakseen. Kuoleman jälkeen minulle ei tapahdu mitään. Neuvoisin ottamaan rennommin jo nuorempana. Itse en niin tehnyt, vaan tein hullun lailla töitä.

62 v. ja edelleen vauhko toisinaan, vaikka nuorena pidin rasittavina ihmisiä jotka olivat koko ajan jossain ihme valmiustilassa, ja kärkkäitä sanomaan joka asiasta.

Jotain rauhoittumista tapahtunut silti, en ikinä ollut niin iloinen kuin päästessäni asumaan yksin.

Mä olen 53v ja nyt jo rentoutunut. Lapset on omillaan ja vaihdevuodet ohitettu. Vakavasta sairaskohtauksesta selviäminen ja toipuminen opetti todella paljon. Ei tarvi stressata eikä pingottaa, pitää vaan nauttia joka hetkestä ja huonoistakin hetkistä löytyy aina jotain hyvääkin.

Aivojen plastisuus vähenee kaikilla vanhetessa. Tämä näkyy monilla ajatusmallien ja asenteiden jäykistymisenä, ja voi olla piheyttä, vihamielisyyttä, paranoiaa, ahdistusta jne. Toki monet näiltä säästyvät, mutta vanhenemisen sivutuotteita nämäkin.

Tuttavani, 70+ nainen on menettänyt huumorintajunsa vanhenemisen myötä. Se on surullista, koska oli ennen todella hyvää ja rentoa seuraa.

En minä ainakaan ole rentoutunut. Ikävuosien 20-33 aikana opin aika paljon lisää maailmasta, eikä suuri osa siitä ole mikään mairittelevaa. Naiivius on siis karissut ja varovaisuus lisääntynyt.

Ylös

Riippuu elämästä

Kuoleman läheisyys tuo hyvää oloa, tapahtuuko ensi yönä vai koska. Joka tapauksessa en halua olla läsnä kun se tapahtuu.

Jutut on ainakin entistä itsekeskeisempiä ja rehvakkaampia kuin ennen. Ei jaksaIsi kuunnella sitä omahyväisyyttä. Ilmeisesti kun ei ole enää työelämässä ja kukaan ei ole taputtelemassa selkään, pitää itse kehua itseään.