Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joiden suhde ei alkanut ihastumisesta?
20.01.2020 |
Olen ollut miehen kanssa yhdessä yli kymmenen vuotta ja voin sanoa etten ole ihastunut häneen kertaakaan, en edes alkuvaiheessa. Jotenkin kuitenkin keskustelun lomassa tunteeni heräsivät ja olemme nyt parhaat ystävät ja kestänyt tähän päivään saakka. Pystyisittekö olemaan suhteessa jos ihastuksen tunteita ei ole koskaan ollut?
Kommentit (35)
Seksisuhteessa olen pystynyt olemaan, mutta en kaipaa sitä toista muussa mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten määrittelet ihastumisen?
Ja mitä tarkoitat kun tunteet heräsi?
Meillä oli Fingerporityyliin panosta parisuhteeseen. Ajattelin, että kun on nuori kolli tarjolla, niin täytyyhän se koeajaa, ja tuossa se on vieläkin, parinkymmenen vuoden jälkeen. Ajettavuus oli hyvä.
Ei ole, jos ei ole minkäänlaista kipinää niin miksi ihmeessä kukaan menisi suhteeseen? Paitsi jos mennään lompakon perässä.
Täällä yksi, ei kipinää ei mitään muutakaan. Tämä suhde ei kauaan enää kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No täällä on toinen. En ole ollut koskaan kumppaniini ihastunut, ihan ystävyyttä tunnen häntä kohtaan. Kaipaan kyllä rakastumista, kemiaa ja huumaa. Tässä suhteessa saan kyllä välittämistä, läheisyyttä, seksiä, hyviä keskusteluja ja mukavaa yhdessäoloa. Mutta intohimo, rakastuminen ja sen kehittyminen rakkaudeksi, vahva kemia ja halu... nämä kaikki puuttuvat. Ja kyllähän tämä tuntuu erilaiselta, laimealta, jos vertaan aiempiin kokemuksiini, joissa sitä ihastusta ja intohimoa oli.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, jos ei ole minkäänlaista kipinää niin miksi ihmeessä kukaan menisi suhteeseen? Paitsi jos mennään lompakon perässä.
Läheisyys, seksi, mukava yhdessäolo... Jos tuntuu ettei löydä tai saa niitä, joiden kanssa olisi kipinää. Jotkut nuoremmat voivat haluta esim. perustaa perheen, eikä silloin kipinöitä voi odotella jonnekin nelikymppiseksi - jotkut saattavat ottaa jonkun "ihan kivan", jonka kanssa on mukava olla ja arki sujuu, ja saa samalla sitä seksiä ja läheisyyttä, niin ainakin sitä kautta voi perustaa perheen. Ja joillain sitten taas ei ole niin valinnanvaraa - jos tietää, ettei itse oikein viehätä vastakkaista sukupuolta ja vaan pakkeja tulee kaikkialta, silloin moni ottaa sen ensimmäisen ja ainoan, jonka sattuu saamaan. Niin, ja sitten jotkut eivät ehkä edes mitään kipinöitä kaipaa - tai ainakin uskovat, etteivät kaipaa. Voivathan jotkut pelätäkin suuria tunteita, en tiedä miksi, ehkä jostain itsekontrollin menettämisen pelosta, läheisyyden pelosta, ties mistä syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen parisuhteeni 17-vuotiaana oli tuollainen. Olin vain niin otettu siitä että poika piti minusta, vaikka itse en tuntenut mitään. Ei se kauaa kestänyt.
Kaveripohjalle perustuvat suhteet kyllä voivat kestää hienosti, kunhan molemmat kunnioittavat toisiaan ja viihtyvät toistensa seurassa. Itsekin voisin harkita ellei seksi ja läheisyys olisi minulle niin tärkeää. En usko että pystyisin nauttimaan seksistä ihmisen kanssa johon en ole ihastunut ja jota en välttämättä pidä edes haluttavana.
Kaikki minun suhteeni, joissa en itse ollut ihastunut alkuun, ovat kestäneet pidempään kuin ne joissa olen itse ollut se ihastuneempi osapuoli. Kyllähän niissä kaikissa oli tunteita siinä vaiheessa kun ero tuli, monesti olin vain hitaampi syttymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ihastu kehenkään helpolla todellakaan enkä pidä ihastumisen tunteesta muutenkaan. Minusta suhteessa pitää ja saa olla tunnetta mutta olisi myös fiksua jos on järki mukana, eli kumpikin hyötyy jotenkin siitä suhteesta fyysisesti ja emotionaalisesti. Minulle se on kamala tunne jos ihastuisin mitään järkevämpää syytä johonkuhun josta pidemmällä tähtäimellä toisi vain ongelmia tai ei sopisi parikseni. Viimeisin ihastus oli tällainen ja oli aika kamala olotila kokoaja :/ en tajua miksi jotkut haluavat antaa ihastumisen viedä kuin pässiä narussa jos mies ei järjellisesti ole itselle edes sopiva.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ihastu kehenkään helpolla todellakaan enkä pidä ihastumisen tunteesta muutenkaan. Minusta suhteessa pitää ja saa olla tunnetta mutta olisi myös fiksua jos on järki mukana, eli kumpikin hyötyy jotenkin siitä suhteesta fyysisesti ja emotionaalisesti. Minulle se on kamala tunne jos ihastuisin mitään järkevämpää syytä johonkuhun josta pidemmällä tähtäimellä toisi vain ongelmia tai ei sopisi parikseni. Viimeisin ihastus oli tällainen ja oli aika kamala olotila kokoaja :/ en tajua miksi jotkut haluavat antaa ihastumisen viedä kuin pässiä narussa jos mies ei järjellisesti ole itselle edes sopiva.
Vaikka sinä et pidä ihastumisen tunteesta, niin joku muu voi pitää. Heittäytyminen hetkeen on oikeasti hyvä taito, eikä se sulje järkevää ajattelua automaattisesti pois. Ymmärrätkö nyt? M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Mulla ihastuminen on aina johtanut huonoon, myrskyisään suhteeseen. Kahdesti olen ollut parisuhteessa niin että se on alkanut ihastumisesta, ja kyseessä on jänn ämies-tyyppiset tyypit. Sellaisiin nimittäin ihastun luonnostani.
Tajusin onneksi aika ajoissa, että minun ei parane antaa "alapääni" tai viettieni ohjata miehen valintaani, koska mun kemiat tulee jännien alfamiesten kanssa, ja ne ei ole oikein aviomies- ja isämatskua. Päätin ihan tietoisesti valita mieheni järjellä, ihastumisista viis. Työkaveri sitten lopulta tuli aviomiehekseni, monen vuoden platonisen kaveruuden kautta. Yhdessä on onnellisesti ja tasapainoisesti oltu 13 vuotta jo. Meillä on hyvä seksielämä, paljon lämmintä rakkautta, rentoa ja mukavaa yhdessä (ei draamoja ja ristiriitoja). En kaipaa todellakaan mitään lisää.
Vierailija kirjoitti:
Joo. Mulla ihastuminen on aina johtanut huonoon, myrskyisään suhteeseen. Kahdesti olen ollut parisuhteessa niin että se on alkanut ihastumisesta, ja kyseessä on jänn ämies-tyyppiset tyypit. Sellaisiin nimittäin ihastun luonnostani.
Tajusin onneksi aika ajoissa, että minun ei parane antaa "alapääni" tai viettieni ohjata miehen valintaani, koska mun kemiat tulee jännien alfamiesten kanssa, ja ne ei ole oikein aviomies- ja isämatskua. Päätin ihan tietoisesti valita mieheni järjellä, ihastumisista viis. Työkaveri sitten lopulta tuli aviomiehekseni, monen vuoden platonisen kaveruuden kautta. Yhdessä on onnellisesti ja tasapainoisesti oltu 13 vuotta jo. Meillä on hyvä seksielämä, paljon lämmintä rakkautta, rentoa ja mukavaa yhdessä (ei draamoja ja ristiriitoja). En kaipaa todellakaan mitään lisää.
Ihastuminen voi alla hidastakin ja sekin saa sukat pyörimään jalassa. Siksi näitä tulee harvoin, koska eipä niitä mahdollisuuksiakaan anneta, kun vertaa kuinka paljon tapaat ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin todella outo kysymys, miksi kukaan ryhtyisi suhteeseen ellei ole ollenkaan ihastunut?
En silti ole itsekään sellasta "nopeasti ihastuvaa" tyyppiä, joka hullaantuu toiseen ensisilmäyksellä. Mulla ne tunteet herää vähitellen, nykyisen kumppanin kanssa oltiin aluks ihan vaan kavereita ja siitä se sitten pikkuhiljaa syveni. Ihastuin siis kyllä häneen lopulta, mutta en heti tutustuessa enkä sillälailla ryminällä vaan ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ihastu kehenkään helpolla todellakaan enkä pidä ihastumisen tunteesta muutenkaan. Minusta suhteessa pitää ja saa olla tunnetta mutta olisi myös fiksua jos on järki mukana, eli kumpikin hyötyy jotenkin siitä suhteesta fyysisesti ja emotionaalisesti. Minulle se on kamala tunne jos ihastuisin mitään järkevämpää syytä johonkuhun josta pidemmällä tähtäimellä toisi vain ongelmia tai ei sopisi parikseni. Viimeisin ihastus oli tällainen ja oli aika kamala olotila kokoaja :/ en tajua miksi jotkut haluavat antaa ihastumisen viedä kuin pässiä narussa jos mies ei järjellisesti ole itselle edes sopiva.
Eihän ihastuminen ja järki sulje pois toisiaan, päinvastoin! Ihastuminen johtaa haluun tutustua eli tapailla, seurustella. Sen myötä sitten opitaan tuntemaan toinen paremmin ja tiedetään, ollaanko valmiita ja halukkaita sitoutumaan häneen vahvemmin (avo-/avioliitto, lapset).
Olen itse kerran yrittänyt seurustella nettideittimiehen kanssa, joka oli mukava ja johon kuvittelin ihastuneeni kirjoittelun myötä. Livetapaamisessa tiesin heti, ettei hän ole minun tyyppiäni. Koska en halunnut olla "pinnallinen", aloimme kuitenkin olla yhdessä. Se oli väärin häntä kohtaan. Puolentoista vuoden kuluttua oli pakko myöntää, että jutusta ei tule mitään, koska en tuntenut pienintäkään halua häntä kohtaan miehenä. Kaverina hän olisi ollu ok, ei tosin kaverinakaan loppujen lopuksi sellainen, jonka kanssa olisi kemiat kohdanneet.
Nykyiseen puolisooni ihastuin ensitapaamisella. Kemiamme kohtasivat välittömästi, oli todella helppo olla yhdessä ja olisin halunnut heti ensihalauksella jäädä pitemmäksi aikaa hänen lähelleen. Vaikka en ole aiemmin pystynyt nukkumaan, jos joku on kiinni minussa, niin hänen kanssaan pystyn ja haluan hakeutua kosketuksiin. Joskus jään ihan vain katselemaan häntä ja tunnen lämpöä ja hellyyttä. En missään tapauksessa olisi halunnut jäädä ilman näitä tunteita eli kannatti olla mieluummin yksin kuin tyytyä johonkin, johon en ollut "head over heels".
Suoraan ihastuksesta alkanut suhde (eli ei kaveruutta tmv ennen) on siinä suhteessa vaarallinen, että ihastuksissaan antaa huonoja puolia helpommin anteeksi. Jos vaikka ihastus on siivoton, niin se on alussa söpöä, mutta ihastuksen laantuessa se alkaa ärsyttämään. Kaveruudesta alkanut taas pitää sitä siivottomuutta alusta asti huonona asiana, ja voi heti suhteen alussa mainita asiasta napakasti.
Vierailija kirjoitti:
Suoraan ihastuksesta alkanut suhde (eli ei kaveruutta tmv ennen) on siinä suhteessa vaarallinen, että ihastuksissaan antaa huonoja puolia helpommin anteeksi. Jos vaikka ihastus on siivoton, niin se on alussa söpöä, mutta ihastuksen laantuessa se alkaa ärsyttämään. Kaveruudesta alkanut taas pitää sitä siivottomuutta alusta asti huonona asiana, ja voi heti suhteen alussa mainita asiasta napakasti.
En ymmärrä. Molemmissa suhteissa se siivottomuus yhtä lailla joko muodostuu deal breakeriksi tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan ihastuksesta alkanut suhde (eli ei kaveruutta tmv ennen) on siinä suhteessa vaarallinen, että ihastuksissaan antaa huonoja puolia helpommin anteeksi. Jos vaikka ihastus on siivoton, niin se on alussa söpöä, mutta ihastuksen laantuessa se alkaa ärsyttämään. Kaveruudesta alkanut taas pitää sitä siivottomuutta alusta asti huonona asiana, ja voi heti suhteen alussa mainita asiasta napakasti.
En ymmärrä. Molemmissa suhteissa se siivottomuus yhtä lailla joko muodostuu deal breakeriksi tai sitten ei.
Ensimmäisessä sitä kestetään vuosi-pari kunnes ihastus laantuu. Toisessa sitä kestetään pari kuukautta jos sitäkään. Se voi myös olla se kynnyskysymys alkaako koko suhteeseen vai ei.
Mahtaa olla vaikeaa valita, jos ihan kenen tahansa ystävän kanssa voi hypätä parisuhteeseen.
En ihastunut, ennemmin säälin. Joo, ei ollut hyvä alku suhteelle.