Lue keskustelun säännöt.
Erityislasten/sairastuneiden lasten vanhempia paikalla? Miten saatte parisuhteenne toimimaan?
17.01.2020 |
Meidän kaksivuotiaalla on ollut pitkin matkaa monenlaista ongelmaa ja huolta terveydessä ja kehityksessä, ei kamalan vakavaa mutta kuitenkin jotain. Sitä mukaa kun niitä on ilmennyt, on mieheni, lapsen isä siis, alkanut vetäytyä lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta ja perhe-elämästämme. Oikeastaan parisuhteestamme myös. Ei ole enää kiinnostunut lapsen asioista eikä minun asioista eikä halua viettää meidän kanssa aikaa. Lapsen kanssa on nykyään enää kun vaadin tai pakotan ja silloin ei millään tavalla ole läsnä eikä varsinkaan opeta lapselle mitään uusia taitoja, vaan istuttaa telkkarin eteen, laittaa boksista piirrettyjä ja istuu itse kännykällä vieressä. Ja samalla kun mies vetäytyy niin jään yhä enemmän yksin hoitamaan ja vastaamaan lapsen näistä terveys- ja kehitysongelmista. En saa niihin enää mieheltä mitään tukea, hän ei edes vastaa mitään jos kerron vaikka mitä lääkäri sanoi käynnillä. Ei koskaan itse ota puheeksi näitä asioita.
Olen alkanut vihaamaan miestäni tämän takia. Ja olen puhunut hänelle tilanteesta ja sanonut, että en voi hoitaa tätä yksin. Hän ei sano oikein mitään asiaan, vetäytyy vaan lisää jos yritän vaatia kiinnostumaan. Ennen lasta meillä oli hyvä ja toimiva parisuhde, ja tehtiin paljon yhdessä.
Kertokaa te muut erityislasten / terveysongelmaisten lasten vanhemmat, että miten olette saaneet parisuhteenne toimimaan?
Kommentit (23)
Erityislasten perheissä erot on todella tavallisia. Isät häipyy kun eivät jaksa. Mun mies sinnitteli sinne asti, että lapsi oli 15v ja lähti sitten ja elää nyt uutta nuoruuttaan.
Vaikka koko aja muutenkin harrasti ja tapasi kavereitaan normaalisti. Minä uhrasin ne lapsen takia =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erityislasten perheissä erot on todella tavallisia. Isät häipyy kun eivät jaksa. Mun mies sinnitteli sinne asti, että lapsi oli 15v ja lähti sitten ja elää nyt uutta nuoruuttaan.
Vaikka koko aja muutenkin harrasti ja tapasi kavereitaan normaalisti. Minä uhrasin ne lapsen takia =(
Äidit uhraa itsensä, kun eivät muuta voi. Mutta miksi miehet voivat muuta? Esim. voivat häipyä tai voivat paeta töihin ja harrastuksiin?
Ikävää, mutta onhan se äidin kannalta huono säkä lapsen suhteen ja miehen suhteen. Tottakai normaalimpi lapsi olisi ollut helpompi. Ja rakastavampi mies/isä. Asiaan on vain mukauduttava koska muutos voi lähteä vain jokaisesta itsestään.
Kirjoitin tämän myös tuonne shokkiero -ketjuun.
Meillä on vaikeasti kehitysvammainen lapsi ja vapaa-aikaa niukasti. Yhden viikonlopun kuukaudessa lapsi on hoitopaikassa. Silloin mies hilpaisee kavereidensa kanssa pelireissuille, risteilylle, baariin, harrastuksiin, koska häntä ei tarvita ja voi hyvällä omallatunnolla olla pois.
Mutta ei halua viettää tätä vapaata minun kanssani.
Sinnittelin tosi pitkään, koska en olisi arjessa pärjännyt yksin. Nyt on ex ja ihan puskista ero hänelle tuli, vaikka monta vuotta asiasta puhuin.
Vierailija kirjoitti:
Erityislasten perheissä erot on todella tavallisia. Isät häipyy kun eivät jaksa. Mun mies sinnitteli sinne asti, että lapsi oli 15v ja lähti sitten ja elää nyt uutta nuoruuttaan.
Vaikka koko aja muutenkin harrasti ja tapasi kavereitaan normaalisti. Minä uhrasin ne lapsen takia =(
Miten teidän parisuhde voi ne lapsen ekat 15 vuotta? Kun mies harrasti ja sinä uhrasit harrastuksesi ja kaverisi? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityislasten perheissä erot on todella tavallisia. Isät häipyy kun eivät jaksa. Mun mies sinnitteli sinne asti, että lapsi oli 15v ja lähti sitten ja elää nyt uutta nuoruuttaan.
Vaikka koko aja muutenkin harrasti ja tapasi kavereitaan normaalisti. Minä uhrasin ne lapsen takia =(Miten teidän parisuhde voi ne lapsen ekat 15 vuotta? Kun mies harrasti ja sinä uhrasit harrastuksesi ja kaverisi? Ap
No kovin huonosti. Varsinkin kun tukiverkot oli heikot. Mummit ja kummit hoisi mielellään ja otti yökylään, mökille jne. suvun terveitä lapsia, mutta ei tätä erityistä, sekin sieppasi pahasti. Elämäni oli lähinnä selviytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityislasten perheissä erot on todella tavallisia. Isät häipyy kun eivät jaksa. Mun mies sinnitteli sinne asti, että lapsi oli 15v ja lähti sitten ja elää nyt uutta nuoruuttaan.
Vaikka koko aja muutenkin harrasti ja tapasi kavereitaan normaalisti. Minä uhrasin ne lapsen takia =(Miten teidän parisuhde voi ne lapsen ekat 15 vuotta? Kun mies harrasti ja sinä uhrasit harrastuksesi ja kaverisi? Ap
No kovin huonosti. Varsinkin kun tukiverkot oli heikot. Mummit ja kummit hoisi mielellään ja otti yökylään, mökille jne. suvun terveitä lapsia, mutta ei tätä erityistä, sekin sieppasi pahasti. Elämäni oli lähinnä selviytymistä.
Samanlaista täällä. Mummot lähinnä päivittelee, että miksi tuo lapsi on tuollainen ja miksi sillä on noita ongelmia. Eivätkä hoida eivätkä auta muutenkaan, koska "se on niin vaikeaa ja kun se lapsi on niin sellainen". Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen paljon erityislasten perheitä. Puolessa isä on häipynyt. Monessa perheessä äiti ei vaadi isältä mitään osallistumista ja näin suhde toimii. Sitten on muutama perhe, joissa isä on vähintään yhtä vastuullinen ja nämä vaikuttavat kyllä onnellisimmilta.
Aloittaja, tarinasi kuulostaa erittäin tutulta.Mistäpäin olet kotoisin? Voimia ja valonsäteitä jokaiseen päivään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, tarinasi kuulostaa erittäin tutulta.Mistäpäin olet kotoisin? Voimia ja valonsäteitä jokaiseen päivään!
Kiitos sinulle, ja samoin sinulle voimia! Asumme pk-seudulla. Ap
Kaikkien osapuolten elämän kannalta on erittäin merkityksellistä lapsen terveys. Terveiden lasten vanhemmat saavat olla siitä kiitollisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen paljon erityislasten perheitä. Puolessa isä on häipynyt. Monessa perheessä äiti ei vaadi isältä mitään osallistumista ja näin suhde toimii. Sitten on muutama perhe, joissa isä on vähintään yhtä vastuullinen ja nämä vaikuttavat kyllä onnellisimmilta.
Niin ulospäin ehkä näyttää, että äiti ei vaadi isältä mitään. Samalta kai meidän perhe näyttää ulospäin. Vaikka oikeasti se on niin, että isä on vetäytynyt kaikesta ja olen vaatinut ja vaatinut, mutta se on vain lisännyt vetäytymistä. Ja ehkä ulospäin näyttää, että meidän perhe jotenkin toimii kun kerran yhdessä ollaan, mutta ei se toimi. Ainakaan minun mielestä. Mies ei ole tosin valittanut, että voihan olla että hänen mielestä toimii. Ap
AP...oletko kysellyt mieheltä haluaako erota? Siihenhän tuo nimittäin kohta johtaa......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moikka ap! Meillä on 2 kehitysvammaista lasta ja 3 tervettä.
Ei kai siinä muu ole auttanut kuin elää sitä elämää, joka eteen tulee.
Molemmat tekevät lastenhoidon ja kodin suhteen, minkä kykenevät.
Parisuhteemme voi ihan OK, ei se parisuhteen hoito vaadi mitään "viikonloppua hotellissa kerran kuussa". Parisuhdetta eletään arjessa.
Vierailija kirjoitti:
AP...oletko kysellyt mieheltä haluaako erota? Siihenhän tuo nimittäin kohta johtaa......
Olen. Ei halua. Minä sensijaan olen ruvennut jo miettimään eroa, koska vihantunteeni miestä kohtaan kuluttaa minua niin paljon. Ap
Assburger kirjoitti:
Moikka ap! Meillä on 2 kehitysvammaista lasta ja 3 tervettä.
Ei kai siinä muu ole auttanut kuin elää sitä elämää, joka eteen tulee.
Molemmat tekevät lastenhoidon ja kodin suhteen, minkä kykenevät.
Parisuhteemme voi ihan OK, ei se parisuhteen hoito vaadi mitään "viikonloppua hotellissa kerran kuussa". Parisuhdetta eletään arjessa.
Teillä varmaan onnistumisen avain on tuo, että molemmat tekee sen minkä kykenee eikä kumpikaan vetäydy. Tsemppiä teille, hyvä kuulla että on myös niitä joilla menee ihan hyvin! Ap
Ap, voimia ihan hurjasti.💞
Meillä syntyi vaikeasti sairas lapsi, mies ei halunnut käydä häntä katsomassa teholla. Itseä ahdisti, myöhemmin hän sanoi että tuntu liian pahalle. Monia muita tilanteita oli mihin oli vaikea suhtautua hänen näkökulmasta. Mies herkästi vetäytyi kuoreensa ja jäi kotiin, mikä toisaalta itselle oli helpompaa koska hän oli niin ahdistunut sairaalassa. Jonkin verran kyseli mikä tilanne, mutta välillä hälle tuli jaksoja kun ei kysellyt mitään.
Vuosiin on mahtunut äärettömän vaikeita aikoja mutta hiljalleen mies ymmärsi alkaa ottaa vastuuta. Sitten kun mies sitä alko ottaa, se tuntu alkuun ittestä tosi vaikealle yht äkkiä ollakin antamassa sitä vastuuta hänelle.
Nyt kaikki paljon paremmin ja lapsikin vihdoin terve, mutta arvet jätti. Parisuhde parempi nykyisin, myrskyisiä vuosia takana.
Mutta itse en osaa enää edes vaatia omaa aikaa, omia harrastuksia, ei ole enää kavereita kenellä kulkea. En osannut vaatia raskaina vuosina, en olisi edes jaksanut. Nyt tuntuu vaikealle alottaa se kaikki uudelleen, kynnys on kasvanut liian korkeaksi.
jollakin tavalla tunnen "katkeruutta" tmv miestäni kohtaan, hän mielestäni pääsi noina vuosina helpommalla, vaikka vaikeaa hänelläkin on silloin ollut. Mutta hän ei hukannut itseään kaiken alle, minä hukkasin enkä uskalla ja jaksa enää etsiä.
18 jatkaa. Parisuhdeaikaa ei ole hääviin ollut, kerran pari vuodessa muutaa tunti, parin vuoden välein viikonloppu.
Olisin valmis laittamaan lapset tukiperheeseen, mutta mies ei. Eikä ymmärrä näkökantaani.
Ap nostaa, jos sattuisi olemaan vertaistukea paikalla. Tai joku muu viisas, joka haluaisi kommentoida.