Lue keskustelun säännöt.
Täysin neuvoton olo ja kova huoli :(
12.01.2020 |
Mitä voi äitinä tehdä, kun epäilee, että teinillä (18v) on psyykkisesti paha olla? Teini ei itse myönnä mitään, pikemminkin päinvastoin, mutta jokin (tunnen lapseni ja historia) sanoo minulle muuta. Asiaa pahentaa hänen tyylinsä ja tapansa olla puhumatta, on normaalistikin luonteeltaan äärettömän rationaalinen eikä esim.ns smalltalk ole luontevaa hälle.
Olen vain huolesta sykkyrällä ja aivan neuvoton, eihän tässä ole mitään keinoja eikä tapoja, kun ei terveysasioihinkaan ole enää mitään nokan koputtamista eikä puuttumisoikeutta 😢.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Teini?
Niin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella pahoillani. Itsellänikin on ainainen huoli, vaikka kaikki olisikin hyvin. Herkästi kyllä vaistoan jos on jotain murhetta.
Asuuko teinisi vielä kotona? Millaiset keskusteluvälit teillä normaalisti on vai eikö puhu koskaan mistään asioista mitään?
Vierailija kirjoitti:
Teini?
13-19-vuotiaat lasketaan teini-ikäisiksi.
Yritä vaan jutella sille, mutta älä painosta.
Asuu kotona ja kuten mainitsin niin ei paljoa puhele, ollut aina hyvin riippumaton ja piirre vain korostunut iän myötä, on äärettömän tarkka (ja selvillä) omista oikeuksistaan ja siitä ettei hänen asiansa ns kuulu muille eikä hällä ole mitään velvollisuutta raportoida tai jakaa asioitaan yms.jos ei itse halua.
Olemme kaksi ääripäätä, itse olen vahvasti tunneihminen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asuu kotona ja kuten mainitsin niin ei paljoa puhele, ollut aina hyvin riippumaton ja piirre vain korostunut iän myötä, on äärettömän tarkka (ja selvillä) omista oikeuksistaan ja siitä ettei hänen asiansa ns kuulu muille eikä hällä ole mitään velvollisuutta raportoida tai jakaa asioitaan yms.jos ei itse halua.
Olemme kaksi ääripäätä, itse olen vahvasti tunneihminen.Ap
Jutustele siis niin paljon kuin voit itse, tenttaamatta mitenkään. Joskus vaikka naamioimalla niin että kertoilet asioita omasta nuoruudestasi. Ja luonnollisesti tee selväksi että vaikka olisi mikä niin sinulle voi aina kertoa. Hankala pakottaa lasta puhumaankaan, mutta se mitä voi tehdä on tehdä oma rakkautesi ja tukesi selväksi.
Voimia ja kaikkea hyvää teille. <3
Tiedän tunteen. Itse aikoinaan ei voinut kuin seurata tilannetta ja olla aina kuulolla, jos vain jotain kontaktia saisi. Lopulta ei voinut kuin myöntää itselle, että jokaisella on oma tiensä ja taistelunsa tässä elämässä.
Joskus tuntui, että musertuu huolesta. Toisen puolesta ei voi kuitenkaan elää, eikä pidä.
Luota lapseesi ja ole itseäsi kohtaan armollinen. Ole käytettävissä, mutta älä tyrkytä apua. Nuori on murrosvaiheessa aikuisuuden edessä ja tekee valintansa ja virheensä, kuten elämään kuuluu. Myötäelä sivussa.
Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 7 :)
Olen kyllä tehnyt selväksi "aina", että kaikesta voi kertoa ja puhua, ellei minulle niin vaikkapa isällensä joka varmaan enemmän hengenheimolainenkin loogisena (hänen loogisuus-mittareilla *virn*) järki-ihmisenä.
Rakkaudesta tietää, kertonut sen hälle päivittäin "aina".
Tämä huoli mikä liittyy omaan lapseen on vain niin pohjattoman syvää ja riipivää, maailmassani kun ei mitään niin tärkeätä ja rakasta ole kuin lapseni.
Markus Kajon sanoin "lapsen saatuaan ihmisellä on vain yksi huoli, lapsi. Kaikki muu on samantekevää".
Ap
On sulla oikeus sanoa että pelottaa. Keskustelu on keskustelua.
Huuda se iltapalalle. 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Itse aikoinaan ei voinut kuin seurata tilannetta ja olla aina kuulolla, jos vain jotain kontaktia saisi. Lopulta ei voinut kuin myöntää itselle, että jokaisella on oma tiensä ja taistelunsa tässä elämässä.
Joskus tuntui, että musertuu huolesta. Toisen puolesta ei voi kuitenkaan elää, eikä pidä.
Luota lapseesi ja ole itseäsi kohtaan armollinen. Ole käytettävissä, mutta älä tyrkytä apua. Nuori on murrosvaiheessa aikuisuuden edessä ja tekee valintansa ja virheensä, kuten elämään kuuluu. Myötäelä sivussa.
Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle
Minun äitini kyllä ajatteli, että toisen puolesta pitää elää ja pitäisi sinua hylkääjänä. Hän ei osannut kuunnella minua ja sotki elämäni kertomalla minulle, mitä minun pitää tuollaisessa tilanteessa tehdä ja hän voitti, koska syytti minua, että jos en tee kuten hän sanoo, olen itse syypää pahoinvointiini jne. Sillälailla vanhempi voi uhkaillen pakottaa lapsensa lopettamaan huolen aiheuttamisen vanhemmalle. Lapsen elämästä viis.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä huoli mikä liittyy omaan lapseen on vain niin pohjattoman syvää ja riipivää, maailmassani kun ei mitään niin tärkeätä ja rakasta ole kuin lapseni.
Markus Kajon sanoin "lapsen saatuaan ihmisellä on vain yksi huoli, lapsi. Kaikki muu on samantekevää".Ap
Näinhän se on. <3
Onko? Hyvä, koska mietin tässä teinkö virheen, kun sanoin, että jossakin vaiheessa hänen on puhuttava, jos jotakin on, koska huoli saa minut valvomaan öisin jne.
Iltapalansa meni jo ja meni nukkumaan, aamulla 5.45 herätys hällä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä kristallikissa voi ketään pakottaa mihinkään, vähiten täysi-ikäistä-ja valtaista nuorta/aikuista. Ase ohimolle vai?
Voisit aloittaa oman ketjusi siitä, kiitos.
Ap
Itse olen sanonut omille nuorilleni, että jos asia painaa, mutta ei pysty puhumaan minulle eikä isälleen, kannattaa etsiä joku, jolle voi puhua. Esim. kouluterkkari, -psykologi tai kuraattori. Tärkeintä ei ole siinä tilanteessa, että puhuu minulle, vaan että saa avattua asiaa jonkun sellaisen kanssa, joka osaa auttaa.
Yksi onkin jälkeenpäin kertonut, että on hakenut ja saanut apua ongelmiinsa, ja tilanne on nyt paljon parempi.
Vierailija kirjoitti:
Onko? Hyvä, koska mietin tässä teinkö virheen, kun sanoin, että jossakin vaiheessa hänen on puhuttava, jos jotakin on, koska huoli saa minut valvomaan öisin jne.
Iltapalansa meni jo ja meni nukkumaan, aamulla 5.45 herätys hällä.Ap
Et varmasti tehnyt virhettä, mutta olisi ehkä hyvä korostaa että hän juttelee ensisijaisesti oman olonsa vuoksi eikä sinun olon vuoksi, jos niin päättää tehdä.
Tiedän tuon tunteen, mutta on tärkeää että itse myös huomaat sen olevan sinun tunne eikä lapsesi tunne. Näin ollen oma huolesi on aikuisena ihmisenä sinun vastuulla. Onko sinulla ystävää jonka kanssa jakaa ihan kasvotusten tällaisia tunteita? Pystytkö puolisosi kanssa juttelemaan näitä läpi? Niin että itse saat purkaa omia huoliasi, ja toisaalta ne myös saavat oikeat suhteet kun juttelet toisen kanssa näistä.
Uskon että lapsesi ikään kuin valuu vain kauemmas sinusta, jos teet omasta huolestasi ja tunteestasi numeron. Jos hänellä on joku ihan oikea sydänsuru tai isompikin murhe, niin silloinhan hänen pitää pystyä keskittymään omaan oloonsa eikä siihen mitä hänen oma olo sinulle aiheuttaa.
Jäin myös miettimään, että voisiko tässä olla jotain syvempää totuutta teidän vuorovaikutuksessanne? Sinä tunneihmisenä saatat auttaessasi tavallaan tehdäkin jutun niistä sinun tunteistasi, ja tällöin toiselle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin käyttäytyä kylmän järkevästä ja/tai ottaa etäisyyttä?
En todellakaan tarkoita loukata. En sanoisi näin jos lapsesi olisi nuorempi. Tiedän että tämä on se vaihe, milloin suurin osa vanhemmista alkaa havahtumaan oman lapsen lopulliseen erillisyyteen ja itsenäisyyteen, ja siten myös on avoimempi näkemään oman suhteensa häneen objektiivisesti. Siitä seuraa yleensä vain hyvää, sillä suhteen luominen tasavertaisina aikuisina alkaa!
Onko kyseessä jännätyttö ja deittaileeko jo pahiksia?
Teini?