Muita jotka luulivat antaneensa lapselleen harvinaisen nimen ja silti sattunut kaima luokalle tms
Eihän se siis mitään haittaa, vaikka olisi muitakin saman nimisiä.
Kuopukseni on Neo ja olen aina ollut varma, että tuskin kaima tulee vastaan. Nyt samalla paikkakunnalla on toinenkin saman ikäinen Neo! Asutaan aika lähekkäin, joten todennäköistä on, että osuvat samaan päiväkotiin ja samaan luokkaan.
Mun esikoinen on Nelmi ja myös todella harvinainen nimi. Aloitti nyt harrastuksen ja samassa tanssiryhmässä on toinenkin Nelmi ja ennen joulua oltiin hammaslääkärissä, jossa joku nainen tokaisi "Ai sinäkin olet Nelmi. Mun pojantyttö on myös Nelmi".
Keskimmäinen on Nelli ja yleinen nimi. Eipä olla koskaan toiseen Nelliin törmätty..
Kommentit (105)
No kyllä potuttaa, kun luulee laittaneensa originellin nimen lapselleen, ja sitten onkin kaimoja :D
Tämänkö takia täällä vilisee niitä Cicca Cacca Colmonen-lankoja?
Siksi sille lapselle annetaankin ihan joku perinteinen nimi. Tuollaiset uniikimmat on nytten muotia, joten todennäköisemmin luokalle sattuu sellainen kuin vaikka Martta.
Meillä on Feeli ja samassa päiväkodissa on kolme Feeliä.
Tunnen yhden Meimin! Voi toki olla sinun tyttösikin.
Kansakoulun ekalla luokalla oli puolenkymmentä kaimaa. Se siitä harvinaisesta nimestäni.
Mun lapsen harrastuksessa on myös Meimi, n. 3v. Neoja täällä päin ihan vilisee :)
Vierailija kirjoitti:
Siksi sille lapselle annetaankin ihan joku perinteinen nimi. Tuollaiset uniikimmat on nytten muotia, joten todennäköisemmin luokalle sattuu sellainen kuin vaikka Martta.
Martta ei kyllä ole harvinainen. Martta on siinä toisessa suositussa ryhmässä, eli vanhojen nimien ryhmässä. Siellä ovat myös Ainot, Alinat, Venlat ja Väinöt.
Meillä on Liisa ja Leena. Ei ole vielä päiväkodissa tai koulussa tullut samanikäisiä kaimoja vastaan.
Miksi lapsella pitää olla harvinainen nimi?
Nelmi? Hirveä nimi. Yhtä tyhmä kuin Veela. Nelmistä tulee mieleen kelmi tai olmi.
Nyt jos haluaa lapselle nimen siten, ettei tule kaimoja samanikäisissä vastaan, pitää kääntyä sellaisten nimien puoleen kuin Merja, Sari, Ritva ja Virpi. Näitä nimiä on keski-ikäisillä ja nuorten äitien mielestä ne ovat siksi usein suorastaan kuvottavia.
Niin, onhan se koomista jos kaksi Purjoa istuu vierekkäin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on Liisa ja Leena. Ei ole vielä päiväkodissa tai koulussa tullut samanikäisiä kaimoja vastaan.
Minun tyttäreni nimi on Anna. Samoin me emme ole törmänneet muihin Annoihin.
Antakaa nimeksi joku tavallinen, kuten vaikka "Ville", niin ei kaimoja tule olemaan kun kaikki luokkalaiset on jotain nico-ceellä-pettereitä ja veeti hermanneja.
Näköjään tuota Nelmiä on annettu 1900-luvun alussa, mutta harvinainen se on ollut silloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on Liisa ja Leena. Ei ole vielä päiväkodissa tai koulussa tullut samanikäisiä kaimoja vastaan.
Minun tyttäreni nimi on Anna. Samoin me emme ole törmänneet muihin Annoihin.
Anna on ihana, olen aina tykännyt.
Luokallani oli joskus Jannina-niminen tyttö (ikä nyt n. 30 v., ajalleen tyypillinen nimityyppi). Pitkään luuli, ettei toista samannimistä tai edes Jannia tulisi vastaan, mutta tapasipas ennen pitkää toisen Janninan :)
Suomessa on varmaan iha pari kolme samana vuonna syntynyttä Meimiä ja mun tyttö on siis Meimi. Kas kummaa, kun se toinen Meimi osui juuri samalle luokalle. Joskus naureskeltiinkin tätä tämän toisen Meimin äidin kanssa, että kuinka sattuikin.595
Mun esikoispoika on Onni ja se oli silloin 2009 todella suosittu nimi. Ei olla vielä koskaan ollut missään samassa paikassa toista Onnia.