Lue keskustelun säännöt.
Olenko psykoosissa?
07.01.2020 |
Hei. Olen 17-vuotias lukiolainen ja epäilen olevani psykoosissa tai ainakin henkinen hyvinvointini on todella vaakalaudalla. Lintsailen koulusta koska olen kuolemanväsynyt ja paniikissa koko ajan, haluaisin olla pimeässä yksin ja nukkua. Tänään en mennyt kouluun, menin metsään ja nukuin meidän puuliiterissä. Siellä oli pakkasta, mutta olin todella väsynyt enkä jaksanut välittää. Rukoilin että jaksaisin edes tämän päivän. Metsämme lähellä on junarata, suunnittelin kuinka menisin sinne makaamaan. Jouduin keskittämään kaikki voimani siihen etten menisi radalle. Minulla on paha olo, en tunne olevani oma itseni, tiedän ettei tämä ole normaalia. En uskalla puhua kenellekään tästä. En enää jaksa tätä.
Nyt vain kadun, etten mennyt radalle.
Mihin voin soittaa?
Kommentit (75)
Netistä löytyy esimerkiksi Sekasin247.fi chat-palvelu ja useita kriisipuhelimia. Voit soittaa myös oman kuntasi terveyskeskukseen tai päivystykseen. Hätänumeroonkin voi soittaa aivan hyvin tuossa tilanteessa. Älä jää yksin.
Onko sinulla ketään kotona kaverina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten ja nuorten puhelimeen voivat lapset ja nuoret soittaa maksutta koko maassa joka päivä. Puhelimen toisessa päässä on koulutettu vapaaehtoinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella.
Lasten ja nuorten puhelimessa voi kysyä tai keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa itseä mietityttävästä asiasta. Puhelimen aikuiset päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia. Lasten ja nuorten puhelimen puheluja ei nauhoiteta.
Lasten ja nuorten puhelin 116 111
maanantaista perjantaihin kello 14–20
lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17–20
Hei rakas ap, löysin netistä tällaisen numeron, auki koko ajan. Eli voit soittaa milloin vain. Soita mahdollsimman pikaisesti ja kerro tuntemuksistasi. Älä mene kylmään puuvajaan tai metsään.
Kriisipuhelin - keskusteluapua numerossa 09 2525 0111
Sinusta välitetään ja varmasti myös rakastetaan. Ole niin kiltti ja soita tuohon numeroon. Voivat sieltä antaa parempaa tietoa ja ehkä puhelinnumeroitakin.
Kriisipuhelimen periaatteet ovat
nimettömyys
kunnioitus ja arvostava kohtaaminen
luottamus
keskustelun keskiössä kriisi
lähtökohtaisesti yksi puhelinkeskustelu
ei tavoitella taloudellista voittoa.
Päivystäjät eivät näe soittajan numeroa. Kriisipuhelimesta ei voida soittaa takaisin soittajalle.
Toivottavasti saat apua ap. Älä jää yksin.
Jos meinaat satuttaa itseäsi jollain tavalla, niin mene päivystykseen. Siellä sinulle järjestetään apua, pääset juttelemaan lääkärin/mielenterveystyöntekijän kanssa. Saat apua/tarv. lääkettä/oikean hoitokontaktin..näin ainakin meidän kunnassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huuda Jeesusta apuun ja sydämeesi, saan rauhan pelastuksen ja identiteetin kuntoon heti
Ao heräsi äsken. Isä tulee kohta varmaan käymään kotona ja suuttuu että taas lintsaan.
Aion soittaa kun saan olla rauhassa. Vanhemmista puhun mieluummin äidilleni, en halua isän puuttuvan asioihini.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko krooninen väsymysoireyhtymä. Oon 31 ja tasan samaa oireilua.
Hei ap, olin samanlainen ikäisenäsi, lintsasin ja nukuin varastossa kun en halunnut huutoa vanhemmilta mutten voinut kouluunkaan mennä kun ahdisti niin paljon.
Ilmeisesti et ole joutunut vielä lisäksi huonoon seuraan ja päihteiden pariin. Minä hukutin murheeni alkoholiin ja juhlimiseen, mikä vain siirsi ja kasasi entisestään ongelmia. Sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet onnistua elämässä ja olla onnellinen, vaikka koulu menisi miten huonosti.
En tiedä oletko psykoosissa mutta noin kovassa stressissä sellainen voi helposti puhjeta.
Mutta apua sinä tarvitset, soita siis noihin ilmaisiin puhelimiin ja kerro mitä meille kerroit tuossa aloituksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi puhua tästä vanhemmilleni, olen yrittänyt mutta he pitävät itsetuhoisuutta laiskuutena ja itsemurhapuheet ovat myös hyvä keino yrittää laiskotella ja pakoilla vastuuta. Että elämä ei aina ole kivaa. Että mielenterveysongelmat ovat ihan höpöjuttuja.
Olen jopa yrittänyt lapsena itsemurhaa ja todella usein satuttanut itseäni, mutta sitäkään ei huomioida mitenkään, pidetään vain hankalana ja huomionkipeänä. Meillä on erittäin tunnekylmä koti. Sairas ihminen on vasta kuolinvuoteellaan, olen todella yksin tämän kanssa. Meillä kukaan ei osaa suhtautua pahaan oloon, sille vain nauretaan ja siskokin nauroi jopa kun kerroin mitä äsken tein. Olen kuulemma liian dramaattinen. Entä jos minulla on persoonallisuushäiriö johon sellainen ailahtelu kuuluu, se on puhdasta h*lvettiä, ei hauskaa.
Ap
Olen lukenut tuosta kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja oireiluni on tismalleen samanlaista, olen jopa menettänyt normaalin puhekykyni ja alkanut hakea sanoja ja selvästi tyhmentynyt. Itken koko ajan ja joka paikkaan sattuu, kaikki uuvuttaa enkä pysty tekemään edes sellaisia juttuja joita haluaisin. Tuota sairautta kuitenkin aika nihkeästi diagnosoidaan ja siihen on vaikea saada apua ja vanhempieni mielestä se on myös höpöpuhetta ja huomionhakua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo psykoosilta onneksi kuulosta, mutta äärimmäiseltä ahdistuneisuudelta ja ehkä masennukselta kyllä. Apua ehdottomasti tarvitsisit. Ensiapuna esim. rauhoittavat lääkkeet vie pahan olon pois heti, joten jos koskaan tulee olo että harkitset itsetuhoa koska et kestä hetkeäkään, marssi mieluummin päivystykseen ja sano miltä tuntuu.
Voit myös hakea apua lukiosi terveydenhoitajalta/lääkäriltä ilman että asiasta menee tietoa vanhemmillesi. Näin itsekin tein aikanaan, kun sairastuin paniikkihäiriöön ja yleiseen ahdistuneisuuteen teini-iässä. Vanhemmilleni en koskaan edes kertonut, ne olivat kovanahkaisia sota-ajan kasvatteja jotka olivat vaan nauraneet hemmotellun pikkupalluran kuvitelluille vaivoille, ja saarnanneet mitä kovia kokemuksia itse olivat kestäneet kitisemättä.
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut tuosta kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja oireiluni on tismalleen samanlaista, olen jopa menettänyt normaalin puhekykyni ja alkanut hakea sanoja ja selvästi tyhmentynyt. Itken koko ajan ja joka paikkaan sattuu, kaikki uuvuttaa enkä pysty tekemään edes sellaisia juttuja joita haluaisin. Tuota sairautta kuitenkin aika nihkeästi diagnosoidaan ja siihen on vaikea saada apua ja vanhempieni mielestä se on myös höpöpuhetta ja huomionhakua.
Ap
Mitä niistä vanhemmistasi on väliä? Ei sinun ole koskaan pakko kertoa niille mitään asioista, jos kerran koet ettei siitä ole hyötyä. Olet jo niin vanha, että voit hakea itse itsellesi apua esim. kouluterveydenhoidosta ja heidän täytyy pyynnöstäsi pitää vaitiolovelvollisuus eli siitä että hait apua ei edes kerrota vanhemmillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut aina mielenterveysongelmia, ihan eskarista asti. 6-vuotiaana yritin myös ensimmäisen kerran itsemurhaa. Olen aina satuttanut itseäni, ollut ailahteleva, masentuneisuuteen taipuva, saanut äärimmäisen kovia paniikkikohtauksia ja saanut ihmeellisiä sekavuuskohtauksia, joille ei ole mitään selitystä. Minulla on myös erittäin vastenmielisiä pakkoajatuksia jotka ahdistavat ja masentavat entisestään. Tuntuu kuin olisin loputtomassa suossa ja kuolema olisi lahja. En uskalla tehdä mitään itselleni koska pelkään etten osaa tehdä sitä oikein ja haavoitun vain. Mietin myös usein miten tekisin sen siististi tai kuinka voisin lavastaa sen onnettomuudeksi.
Ap
Asun niin korvessa että olen aikalailla vanhempieni kyydeistä riippuvainen jos esimerkiksi pitää päästä lääkäriin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut tuosta kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja oireiluni on tismalleen samanlaista, olen jopa menettänyt normaalin puhekykyni ja alkanut hakea sanoja ja selvästi tyhmentynyt. Itken koko ajan ja joka paikkaan sattuu, kaikki uuvuttaa enkä pysty tekemään edes sellaisia juttuja joita haluaisin. Tuota sairautta kuitenkin aika nihkeästi diagnosoidaan ja siihen on vaikea saada apua ja vanhempieni mielestä se on myös höpöpuhetta ja huomionhakua.
Ap
Lääkäriin. Psykiatri laittaa fyysisen uupumisen psyykeen piikkiin 100% ajasta. Sitten onkin vaikeaa saada tutkimuksia ja apua. Et ole psykoosissa. Olet fyysisesti kovilla josta psyykkinen oireilu.
Vierailija kirjoitti:
Asun niin korvessa että olen aikalailla vanhempieni kyydeistä riippuvainen jos esimerkiksi pitää päästä lääkäriin.
Ap
Lukiossa on varmaan kouluterveydenhoito? Voisitko hakea apua sitä kautta, niin voit hoitaa asian kouluaikana ja ilman tarvetta erityisiin kyyteihin.
Olen käynyt lääkärissä, olin laajoissa verikokeissa joista ei ole mitään löytynyt ja pää on kuvattu, mitään ei ole löytynyt.
Ap
Minua on myös palloteltu terveyskeskuksesta psykiatrille ja sieltä takaisin, koska oireeni ovat niin outoja. On puhuttu somatisaatiohäiriöstä, kilpirauhasesta ja vaikka mistä, mutta mitään ei ole diagnosoitu.
Ap
112