Olen 30+, kavereista tullut aika rajoittuneita
Monet ei suostu lähtemään omilta kyliltä mihinkään, monilla omia sääntöjä/rajoituksia - en lähde tuonne kun en ole kiinnostunut kys. musiikista, en halua tuolle paikkakunnalle, en halua joutua olemaan yötä, en halua kulkea likaisella yöjunalla jne. Argh. Onhan se hyvä että on selvinnyt ne omat mielenkiinnon kohteet ja ymmärtän, ettei sitä vähentynyttä vapaa-aikaa ja energiaa jaksa suunnata asioihin, jotka ei kiinnosta. Mutta siis jos kaikkeen on olemassa kauheat ehdot, niin en jaksa edes yrittää tehdä noiden kanssa mitään erityisempää tai taipua sitten itse siihen, mikä niille käy. Ja juu, olen koittanut hankkia uusia kavereita, mutta pitäiskö niitä yrittää saada sitten nuoremmista ihmisistä? Vai onko se yhteinen tekijä ennemmin parisuhteellistuminen? Ehkä se on helppo sanoa, että minä en sitä ja tätä ja tuota, jos itsellä on aina sekin vaihtoehto, että jää kumppanin kainaloon kotisohvalle.
Kommentit (26)
Nuoruusvuodet meni jo. Seuraavan kerran villiinnytään 50-60 vuotiaina.
Saman huomannut. Vaikea saada seuraa mihinkään kahvitteluun kummoisempaan.
Uusien sosiaalisten suhteiden luominenkin tällä iällä tuntuu todella vaikealta. Kun ei ketään tunnu kiinnostavan.
Onneksi on kolme pikkusiskoa, jotka on mua 7-16 vuotta nuorempia.
Vierailija kirjoitti:
Oletan että puhut miehistä. Vai olenko väärässä? Moni mies vässyköityy ja rupeaa eukon tossun alle tietyssä vaiheessa.
Miten niin tietyssä vaiheessa? Kävin kaupassa ostamassa banaaneja ja lihaa juuri ja siellä oli 20-25v pareja missä mies oli tossun alla. Mä en koskaan kehtaisi esiintyä julkisella paikalla sellaisella kehonkielellä.
Vierailija kirjoitti:
Saman huomannut. Vaikea saada seuraa mihinkään kahvitteluun kummoisempaan.
Uusien sosiaalisten suhteiden luominenkin tällä iällä tuntuu todella vaikealta. Kun ei ketään tunnu kiinnostavan.
Onneksi on kolme pikkusiskoa, jotka on mua 7-16 vuotta nuorempia.
Tuntuu että nyt kolmekymppisenä platonisten ystävyyssuhteiden luominen on vaikeaa kun moni tuttavuuden alussa mukavalta tuntunut onkin sitten lopulta ollut kovin kiinnostunut romanttisesti (olen pitkäaikaisessa parisuhteessa ja moni näistä ollut myös, ehkä kelkka kääntyisi sitten niin että sinkkuna ei kiinnostaisi ketään?).
Ruuhkavuodet, vaikka ei olisi lapsia. Mä käyn kokopäivätöissä ja opiskelen monimuotona iltaisin. Ei siinä kauheasti jaksa/ehdi muuta.
Minusta tulee sitä mukavuudenhaluisempi, mitä vanhemmaksi tulen. En nuorenakaan tykännyt matkustelusta, mutta nykyään varsinkaan huvita lähteä oikein mihinkään. Haluan nukkua kotona omassa sängyssä, en missään kaverin sohvalla tai mökillä tai hotellissa (yök).
Teoriassa olen kiinnostunut Tallinnan päiväristeilystä, keikoista ja pippaloista, mutta lopulta käytännössä en jaksa enkä viitsi enkä halua. Haluan olla kotona puolison ja kissan kanssa, keitellä kahvia ja katsoa telkkaa. Kaikki erityinen sosiaalinen elämä tuntuu kuluttavalta.
Vierailija kirjoitti:
Oletan että puhut miehistä. Vai olenko väärässä? Moni mies vässyköityy ja rupeaa eukon tossun alle tietyssä vaiheessa.
Enemmän naisia on kavereina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta tulee sitä mukavuudenhaluisempi, mitä vanhemmaksi tulen. En nuorenakaan tykännyt matkustelusta, mutta nykyään varsinkaan huvita lähteä oikein mihinkään. Haluan nukkua kotona omassa sängyssä, en missään kaverin sohvalla tai mökillä tai hotellissa (yök).
Teoriassa olen kiinnostunut Tallinnan päiväristeilystä, keikoista ja pippaloista, mutta lopulta käytännössä en jaksa enkä viitsi enkä halua. Haluan olla kotona puolison ja kissan kanssa, keitellä kahvia ja katsoa telkkaa. Kaikki erityinen sosiaalinen elämä tuntuu kuluttavalta.
Tätä kai se sitten on. Onko sulla kuitenkin kavereita? Itse en jaksa pysyä kaverina sellaisille, joille ei käy muu kuin se, että tulen kahville juttelemaan muutaman kerran vuodessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet, vaikka ei olisi lapsia. Mä käyn kokopäivätöissä ja opiskelen monimuotona iltaisin. Ei siinä kauheasti jaksa/ehdi muuta.
Ymmärrän sen. Joskus on elämässä tietysti sellaisia vaiheita, ettei paljon mitään ehdi. Mutta joillain näistä mun kavereista on vain se parisuhde, sama työ mikä ollut aina, ei remontteja kesken tai mitään. Eli eivät vaan ilmeisesti huvitu mistään kodin ulkopuolisesta. Ap
Heillä on vaan erilaiset mielenkiinnon kohteet kuin sinulla. Ihmiset ja elämäntilanteet muuttuu ja ikää tullessa jonkinlainen mukavuudenhalu kasvaa myös, mieluiten tekee tietenkin itselle mieluisia asioita kun tietää kokemuksesta paremmin mistä pitää. Ihan normaalia.
Voihan olla, ettei niitä kiinnosta juuri sinun kanssa lähteä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tulee sitä mukavuudenhaluisempi, mitä vanhemmaksi tulen. En nuorenakaan tykännyt matkustelusta, mutta nykyään varsinkaan huvita lähteä oikein mihinkään. Haluan nukkua kotona omassa sängyssä, en missään kaverin sohvalla tai mökillä tai hotellissa (yök).
Teoriassa olen kiinnostunut Tallinnan päiväristeilystä, keikoista ja pippaloista, mutta lopulta käytännössä en jaksa enkä viitsi enkä halua. Haluan olla kotona puolison ja kissan kanssa, keitellä kahvia ja katsoa telkkaa. Kaikki erityinen sosiaalinen elämä tuntuu kuluttavalta.
Minä taas mieluusti ylpyisin hotellissa, hotelliaamiainen, aah...Mutten kenenkään myun mökillä eikä sohvalla.
Ehkä voisin itse tähän vastata. Olen 31-vuotias nainen. Perheeseen kuuluu puoliso, kaksi lasta ja koira. Lapset ovat 2v ja 4v. Teen tällä hetkellä 80% työaikaa, mies "normaalia" täyttä työviikkoa. Teemme molemmat vuorotyötä: aamua, iltaa ja yövuoroja. Missä välissä ehtisin mihinkään? Jo siinä, että saamme puolison kanssa yhteisen vapaa päivän, niin siinä on jo sumplimista. Yhdessä listassa (eli 3:ssa viikossa) meillä saattaa olla yksi tai kaksi yhteistä vapaa päivää. Vapaa päivämmä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että lapset ovat kanssamme. Ja se on on tottakai ihanaa, mutta täysin "lepään" siinä ei pääse.
Jos minun pitäisi lähteä jonkun ystävän (lapsettoman?) kanssa johonkin, niin luultavasti olisin hänen mielestään huonoa seuraa. Haluaisin lähinnä vain nukkua tai vähintäänkin istua ja olla ihan löhövaatteissa. Eli en ainakaan mihinkään julkiseen tilaisuuksiin. Kotisohvalla siis haluaisin vaan löhötä ja OLLA VAAN!
Eli lyhyesti vastaus: Joo, ehkä me 30+ ollaan ruuhkavuosien riepottelemia. Silloin 20+ vuotiaana oli täysin erilainen elämäntilanne. Opiskelua, paljon vapaa-aikaa, ei lapsia, ei vuorotyötä, ei asuntolainaa... Nyt on kaikki toisin! En sanoisi, että huonommin, mutta kuluttavammin. Ja ne pienet "vapaa-ajan" hetkien avainsanat on juurikin: oma sohva, viltti, villasukat, suklaa ja ja joku hömppä leffa telkkarista. Aah <3
Minä olen ollut tuolla tavalla rajoittunut jo parikymppisestä asti. Koskaan se ei ole ollut kiinni siitä, että olisi kiireitä tai joitain ulkoisia rajoitteita. Viihdyn vaan hyvin yksin ja olen mukavuudenhaluinen rutiineista tykkääjä.
M30
No jaa. 30+ on myös ikävaihe ihan ilman lapsia. Olen lapseton ja paljon lapsettomia ihmisiä, eikä tässä iässä vaan enää jaksa mitään turhaa. Meillä on uv-"bileet" illalla ja päätettiin miehen kanssa silti mennä taloyhtiön saunavuorolle, ja sitten vasta aika myöhään käydä juhlissa pyörähtämässä. Päänsäryn varjolla aikaisin kotiin, että päästään vielä mökille polttamaan takkaa aikaisin aamulla.
Ei ole rahaa lähteä mihinkään. Paitsi kirjastoon ja pururadalle. Bussilippukin maksaa jo 5,50 per suunta, turhan kallista lystiä. Olisihan se kiva lähteä kavereiden kanssa vaikka syömään ja baarikierrokselle tai vaikka pakohuoneelle. Syy omaan "mukavuudenhaluun" on siis vähävaraisuus. Mielummin syön hyvin kuin pidän hauskaa yhden päivän ja stressaan toimeentulosta loppukuun. Hyvätuloisten kavereiden mielestä olen todella tylsä ja lakkasivatkin pyytämästä illanviettoihin johon kuluu se 100€ illassa, onneksi. Oli ikävää aina olla se joka kieltäytyi hauskuudesta. Noh, musta lukeminen on nykyään hauskempaa 😅
En koe että olisin rajoittunut. En vaan halua enää tehdä kaikkia samoja asioita kuin ennen, kaikella on aikansa. Parikymppisenä halusin bilettää, nyt kolmikymppisenä tykkään ollaan eniten kotona ja mm. lukea, ommella ja kuntoilla. Miksi pitäisi taistella sitä muutosta vastaan, kun se on kai ihan luonnollista? Miksi lähteä väkisin yötä myöten riekkumaan kun se ei kiinnosta? Hyvät ystävät on minulla edelleen pysyneet mukana. Se on onni, että kaikilla on käynyt samoin ja kaikille tuntuu olevan ok, että nykyään yhteinen ajanvietto on erilaista kuin kymmenen vuotta sitten.
Nuorempaa seuraa tai sitten niitä kolmekymppistä, jotka jaksavat vielä lähteä. Vapaaehtoisesti lapsettomissa ja sinkuissa on ihmisiä, jotka haluavat vielä mennä ja kokeilla. Perhe-elämä jo valintana tarkoittaa että on valmis "tylsempään" arkeen, missä ei voi spontaanisti lähteä mihin vain.
Oletan että puhut miehistä. Vai olenko väärässä? Moni mies vässyköityy ja rupeaa eukon tossun alle tietyssä vaiheessa.