Lue keskustelun säännöt.
Olen 30+, kavereista tullut aika rajoittuneita
30.12.2019 |
Monet ei suostu lähtemään omilta kyliltä mihinkään, monilla omia sääntöjä/rajoituksia - en lähde tuonne kun en ole kiinnostunut kys. musiikista, en halua tuolle paikkakunnalle, en halua joutua olemaan yötä, en halua kulkea likaisella yöjunalla jne. Argh. Onhan se hyvä että on selvinnyt ne omat mielenkiinnon kohteet ja ymmärtän, ettei sitä vähentynyttä vapaa-aikaa ja energiaa jaksa suunnata asioihin, jotka ei kiinnosta. Mutta siis jos kaikkeen on olemassa kauheat ehdot, niin en jaksa edes yrittää tehdä noiden kanssa mitään erityisempää tai taipua sitten itse siihen, mikä niille käy. Ja juu, olen koittanut hankkia uusia kavereita, mutta pitäiskö niitä yrittää saada sitten nuoremmista ihmisistä? Vai onko se yhteinen tekijä ennemmin parisuhteellistuminen? Ehkä se on helppo sanoa, että minä en sitä ja tätä ja tuota, jos itsellä on aina sekin vaihtoehto, että jää kumppanin kainaloon kotisohvalle.
Kommentit (26)
Ei tuo mun mielesta ole ikasidonnainen juttu. Me mennaan vela-parina aika paljonkin ja varsinkin viikonloppuisin: keikoille, ulos syomaan, festareille, baariin, eri kaupunkeihin hotelleineen tai vaikka ihan kirkkokonsertteihin, kirppiksille tai myyjaisiin. Ja kesalla puistopiknikeille, terasseille, kavereille grillaamaan tai ihan viinille ym.
Enemman kai ihmistyypista kiinni.
N44/M31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on valintoja. Monet asiat ohjaa niitä valintoja, ihan nuorena vanhemmat, vähän vanhempana kaverit, ja myöhemmin kumppanikin. Myös vähentynyt miellyttämisen tarve sekä ennen kaikkea lisääntynyt oam tahto ja mukavuudenhalu ohjaa valintoja.
Jos voi valita, niin onx pakko tehdä sellaista mitä ei niin kybällä haluaisi?
N49
Aivan samoja kokemuksia täälläkin, oon mies 35v. Muut on menneet eteenpäin ja/tai rauhoittuneet koteihinsa, minä haluaisin vaan mennä kuten nuorempanakin. Viettää kosteita viikonloppuiltoja pelien, aktiviteettien ja yleisen hauskanpidon parissa, kavereiden kanssa, niin kuin ennenkin. Mutta enää ei ole ketään, joka kanssani pitäisi moista hauskaa. Tällä iällä niin monen elämä on vain sitä kotia ja kotia, kun muu aika täytetään niin kiireellä ettei jaksa tai kiinnosta enää mikään muu. Anteeksi vain, mutta näyttää minun silmissäni kovin tylsältä.
Valvomisesta, matkustamisesta ja puhumattakaan ryyppäämisestä palautuminen on hitaampaa ja rankempaa. Ei oikein voi pitkän kaavan kautta remuta viikonloppuna jos pitää olla työkunnossa maanantaina.
Mielummin juoruan puhelimessa kavereitteni kanssa kuin lähden baanalle. Mieskin on jo löydetty.
Oi kultainen nuoruus. Kaikki on muistoja vain.
Tämä se on minullakin. Oikein rasittaa nyt taas sinkkuna, kun on pakko repiä itseään ihmisten ilmoille jos meinaa vielä jonkun tavata. Haluaisi vain rauhoittua kotiin sen jonkun kanssa.