Petteri Taalas: Puurot ja vellit menneet sekaisin suomalaisessa ilmastokeskustelussa
Taalasta harmittaa suomalaisen ilmastokeskustelun vinoutuneisuus.
– Keskiöön on nostettu koko maailman kannalta vähemmän keskeiset seikat: metsä ja ruoka. Taka-alalle on sysätty se, että globaaliongelma ratkaistaan vain minimoimalla fossiiliset polttoaineet energian käytössä, teollisuudessa ja liikenteessä.
Maailman kokonaisenergian kulutuksessa fossiilisten osuus on tällä hetkellä noin 85 prosenttia – ydin- ja vesivoiman sekä uusiutuvien osuus vain 15 prosenttia. Mikäli tavoitteisiin mielitään, nämä luvut on pystyttävä keikauttamaan päälaelleen.
Faktat pöytään
Täkäläiseen ilmastokeskusteluun Taalas kaipaa oikeita suuruusluokkia, ilmastofaktaneutraaliutta ja tiedekriittisyyttä.
– Ilmastonmuutosta ja hiilinieluja käytetään argumentteina puolustaessa metsien biodiversiteettiä ja vastustaessa niiden hyötykäyttöä teollisuuden tarpeisiin. Sama näkyy ruokavaliorummutuksessa. Muuallakin käydään terveyteen liittyvää kasvisruokakeskustelua, mutta Suomessa se on ilmastoon sotkettuna sävyltään poikkeava. Kurssin muuttaminen pakkokeinoin voi nostaa valtaan ilmastonmuutoksesta piittaamattomia päättäjiä. Kansalaiset näyttävät reagoivan jo nyt kaksijakoisesti: toiset ahdistuvat ja syyllistyvät, toiset ummistavat silmänsä koko ongelmalta.
Lihoja kauhotaan ruokalistoilta syyttäen karjataloutta metaanipäästöistä, vaikka suurimmat tuprahdukset tulevat trooppisilta soilta ja riisipelloilta.
– Lisäksi metaanin elinikä on vain 12 vuotta eli se ongelma voidaan periaatteessa poistaa nopeasti päiväjärjestyksestä. Hiilidioksidin vaikutus kestää jopa tuhansia vuosia, Taalas skaalaa.
https://www.atria.fi/konserni/ajankohtaista/nakoaloja-ruokaan/petteri-t…
Kommentit (57)
Olen koko ikäni kannattanut ydinvoimaa mutta ei vihreet on tämän aiheuttaneet.
"Suomessa talvet lämpenevät jopa 15 astetta ja vuosikeskiarvotkin nousevat kymmenisen astetta vuosisadan loppuun mennessä, jos mitään ei tehdä"
Tää oli hyvä uutinen. Miksi siis tekisi mitään kun olot paranevat?
Kannattaa tsekata faktoja myös muilta, kuin oman mielipiteen edustajilta:
Nykyään kotimainen naudanliha on itsestään Saat@&@&/@. Ulkomaita myöden tuodaan lentokoneilla eksoottisia hedelmiä ja riimejä... ei mitään järkeä. Se kun passaa lihan vastustajille.
Suomi on tyhjää peltoa täynnä. Pellot täyteen kotimaista juuresta ja kotimaista lihaa, niin taatusti on Lähiruokaa, terveellisempää ja ilmasto ystävällisempää, kuin ulkomailta roudattava ruoka, jota jossain tapauksissa tuotetaan lapsityövoimalla tai muuten ihmisoikeuksia rikkomalla.
Suositut Avokadot ovat varsinainen ilmasto riski tänne roudattuna. Mutta niitä vissiin mieluummin syödään, kuin kotimaista nautaa.
Lisään metsäkeskusteluun sellaisen seikan että esimerkiksi Italiassa on jo vuosikausia hyvitetty päästöjä istuttamalla metsiköitä jättömaille. Kumma ettei täällä edes keskustella vastaavasta... Eikä kyse siis ole hakkuiden jälkeisestä uuden istuttamisesta vaan kokonaan uusien puiden istuttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
En tajua keskustelua siitä, että liha on pahasta.
Tuntuu, että mennään äärestä ääreen. Ensin syödään lihaa hulluna, sitten ei syödä ollenkaan.
Ymmärrän, että useissa maissa lihan tuotanto on aivan väärällä tolalla ja lihaa syödään järkyttäviä määriä. Uskon kasvisten, juuresten, marjojen lisäämiseen ruokavaliossa, Silti lihaa pois sulkematta.
Suomessa lihan tuotanto on maailmanlaajuisesti hyvällä tolalla.
Kaikessa kohtuus, myös lihan syönnissä tai sen demonisoinnissa!
Mielestäni Suomen pitää olla omavarainen nyt ja aina. Maataloutta ei pidä ajaa alas. Ravintoa/ruokaa ei voi jättää niin, että olemme riippuvaisia muista maista, varsinkin kun ilmastonmuutoksen yhteydessä puhumme nälänhädästä. Jokainen joka haluaa, saa olla syömättä lihaa ym. mutta ei lihantuotantoa pidä kokonaan saada lopetetuksi. Voimme toki syödä kriisin sattuessa juureksia ja leipää, kuten pula-aikana, mutta jokainen varmasti tietää, ettei ne pelkästään tule meitä ravitsemaan.

Viljojen tehotuotantoon tarvitaan lannoitteita, traktoriin polttoainetta ja vara-osia, jne., mutta lehmät ja lampaat tarvitsevat vain nurmen ja vettä juodakseen. Märehtijät pelastavat meidät nälkäkuolemalta kriisin sattuessa. Siksi Suomen pitäisi panostaa karjatalouteen niin, että riittäisi vientiinkin. Se on kannattavinta maataloutta näillä leveysasteilla.
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa talvet lämpenevät jopa 15 astetta ja vuosikeskiarvotkin nousevat kymmenisen astetta vuosisadan loppuun mennessä, jos mitään ei tehdä"
Tää oli hyvä uutinen. Miksi siis tekisi mitään kun olot paranevat?
Niin varmaan, jotain tolkkua nyt näihin heittoihin. Toisaalta tämäkin älyttömyys todennäköisesti löytyy ipcc:n julkaisuista. Ihme että se lämpötila on vaan sitkeesti pysytellyt ennallaan tässä viime vuosina. Varmaan 2095 alkaa semmoinen lätkämailanousu siihen että päästään näihin arvioihin
Nämä ovat hankalia asioita. On niin monenlaisia omien etujensa itsekkäitä ajajia joita ei oikeastaan kiinnosta pennin vertaa maapallon tila. Erilaiset eturyhmät saavat asiantuntijoilta itselleen sopivia kantoja joko kysyen niistä itselleen edullisesta kulmasta tai esittäen muutoin asian siten kuin se itselleen eturyhmälleen on parhaaksi. Kukaan ei halua luopua mistään, mikään ei saisi maksaa mitään jne. Tässä tulee käymään aivan samalla tavalla kuin monessa sellaisessa keskustelussa jossa jonkin kiistanalaisen asian ympärille tuodaan asiantuntijoita lausumaan arvokkaita mielipiteitään asian eri kulmista kunnes saadaan aikaan pattitilanne jossa ei tapahdu oikeastaan paljonkaan. Vielä kun lisätään soppaan vaikkapa luken ilmeisen tarkoitushakuinen ylhäältäjohdettu sekoilu niin todella jumissa on suomenmaa.
Mietin sitä miten menneet tyhmyyden voisi korjata. Ymmärrän, että tiettyjä päätöksiä on tehty niillä tiedoilla, mitä silloin on ollut, mutta miten korjata ne nyt?
Esim. Suomen metsien salaojitus. Sitä myöden tuhoutui metsäkanalintujen kanta lähes kokonaan. Poikaset eivät päässeet joista ylös aikuisten lintujen tapaan. Mikäli tätä ei olis tehty metsissä olisi laaja metsäkanalintujen kanta- terveellistä, onnellista, lähiruoka riistaa.
Voiko salaojat jotenkin täyttää uudelleen?
Panostaisin suomalaiseen maatalouden ja sen hyvinvointiin, vaikka se maksaisi. Mielestäni lähiruoka, puhtaus on arvoja, joista ei pitäisi tinkiä. Me voisimme olla omavaraisia niin halutessanne.
Kaikki perustellaan rahalla. Lopulta se, että tuodaan ulkomailta tulee maksamaan enemmän. Tälläisen tuonnin Ilmastovaikutukset pitää joskus maksaa takaisin muodossa ja toisessa.
Se, että panosta nyt kotimaisuuden, tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi ja ympäristölle ystävällisemmäksi, se on kestävää kehitystä.
Kyllä niitä asiantuntijoita riittää joka kannan tueksi. Jokainen aikakausi tuottaa asiantuntijoita, joiden näkemyksiä sitten 10 vuoden päästä koitetaan paikkailla, kun tietoa on enemmän saatavilla.
Maalaisjärki käteen, se auttaa monessa asiassa, mutta se tuntuu kadonneen jonnekin. Tämän lisäksi keskustelun sävy on usein niin ehdotonta ja hyökkäävää, lähes fanaattista, Ja reagoidaan voimalla nopeasti. rauhallinen asioiden puntarointi on kadonnut, millä pääsee sika pitkälle. Minne lienee mennyt se taito?
Väestönkasvu on se pahin asia. Sen lisäksi, että se kuormittaa maapalloa, uusi väestö tuodaan maailmaan pääasiassa oikeudettomien tyttöjen ja naisten riiston ja kärsimysten kautta.
Hallituksen puoleltakaan tuskin on odotettavissa mitään erikoisen merkittävää, koska kepu lyö kapuloita muutoksen rattaisiin sen minkä ehtii, demareilla ja kepulla tuskin on myöskään mitään kovin ponnekasta halua yritysten kilpailukykyä "heikentää" lyhyellä tähtäimellä. Vihreät ja vasemmisto taas varmasti tekisivät enemmänkin, mutta joutuvat tasapainoilemaan, koska toisenlainen hallitus luultavasti olisi kaikille vielä paskempi vaihtoehto-kuten viime vaalikaudesta saatiin tuta. Melko varmasti tavalliset ihmiset saavat ympäristöpiiskaa hieman enemmän mikä sataa tietenkin jonkin verran populistien laariin yritysten, maatalouden jne touhuihin tuskin tulee mitään kovin kummallisia muutoksia, saavatkohan edes turpeenkäyttöä loppumaan, tuskin.
Maailmassa on vain yksi ongelma, liika ihmismäärä. Se kuntoon, niin kaikki muutkin asiat korjaantuvat. Ollaan tietysti jo pahasti myöhässä, mutta mitä pikemmin sen parempi.
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa talvet lämpenevät jopa 15 astetta ja vuosikeskiarvotkin nousevat kymmenisen astetta vuosisadan loppuun mennessä, jos mitään ei tehdä"
Tää oli hyvä uutinen. Miksi siis tekisi mitään kun olot paranevat?
Tuore raportti: Ilmastonmuutos on elinikäinen terveysriski maailman lapsille
Tarttuvat taudit ja aliravitsemus erityisiä uhkia.
https://yle.fi/uutiset/3-11067832?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa talvet lämpenevät jopa 15 astetta ja vuosikeskiarvotkin nousevat kymmenisen astetta vuosisadan loppuun mennessä, jos mitään ei tehdä"
Tää oli hyvä uutinen. Miksi siis tekisi mitään kun olot paranevat?
Niin varmaan, jotain tolkkua nyt näihin heittoihin. Toisaalta tämäkin älyttömyys todennäköisesti löytyy ipcc:n julkaisuista. Ihme että se lämpötila on vaan sitkeesti pysytellyt ennallaan tässä viime vuosina. Varmaan 2095 alkaa semmoinen lätkämailanousu siihen että päästään näihin arvioihin
Voi huokaus.
Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset pitkällä aikavälillä ei ole sama asia kuin lyhyen ajanjakson (esim muutaman viime vuoden) sää.
Vierailija kirjoitti:
En tajua keskustelua siitä, että liha on pahasta.
Tuntuu, että mennään äärestä ääreen. Ensin syödään lihaa hulluna, sitten ei syödä ollenkaan.
Ymmärrän, että useissa maissa lihan tuotanto on aivan väärällä tolalla ja lihaa syödään järkyttäviä määriä. Uskon kasvisten, juuresten, marjojen lisäämiseen ruokavaliossa, Silti lihaa pois sulkematta.
Suomessa lihan tuotanto on maailmanlaajuisesti hyvällä tolalla.
Kaikessa kohtuus, myös lihan syönnissä tai sen demonisoinnissa!
Valitettavasti tällaiset kommentit eivät vie keskustelua eteenpäin. Rakennat tässä nyt itse väitettä, jonka ammut sitten alas. Lihan syöntiä halutaan vähentää tai kohtuullistaa ja siihen on olemassa sekä terveys- että luonnosuojeluperusteet. Suomalaiset syövät 10 kg vuodessa enemmän lihaa kuin vuonna 2000. Ei lihaa olla kieltämässä tai lopettamassa. Vähennetään.
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Vierailija kirjoitti:
Panostaisin suomalaiseen maatalouden ja sen hyvinvointiin, vaikka se maksaisi. Mielestäni lähiruoka, puhtaus on arvoja, joista ei pitäisi tinkiä. Me voisimme olla omavaraisia niin halutessanne.
Kaikki perustellaan rahalla. Lopulta se, että tuodaan ulkomailta tulee maksamaan enemmän. Tälläisen tuonnin Ilmastovaikutukset pitää joskus maksaa takaisin muodossa ja toisessa.
Se, että panosta nyt kotimaisuuden, tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi ja ympäristölle ystävällisemmäksi, se on kestävää kehitystä.
Samaa mieltä. Tässäkään asiassa ei ajatella asioita pitemmällä tähtäimellä vaan -nyt ja heti- ajattelu sumentaa monen ajattelun.