Lue keskustelun säännöt.
Mitä asiaa elämässänne häpeätte niin paljon että sen tuleminen julkiseksi olisi nöyryyttävää?
Irma
25.10.2019 |
Voin aloittaa kertomalla, että olen kerran ollut anotulla lomalla. Häpeän tätä niin vietävästi, että toista kertaa ei tule ja onneksi olen saanut talouteni kuntoon.
Kommentit (73)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolisin häpeästä, jos tulisi julki, että koulukaverini isä käytti minua seks .uaalisesti hyväkseen useamman vuoden.
Alaston vartaloni. Kertoisin mieluummin julkisuuteen synkimmätkin tekoni ja ajatukseni, kuin esiintyisin mediassa ilkosillani.
Onhan sitä kaikenlaista mistä ei viitsi kertoa mutta ei mitään maailmaa mullistavaa.
Se miltä sairaalloisen ylipainoinen keski-ikäinen ruhoni näyttää alasti. Sen lisäksi että en tietenkään ole parisuhteessa tai harrasta seksiä, en myöskään ikinä menisi esim. lääkäriin tai hierojalle, jossa ruhon joutuisi paljastamaan kaapujen alta. Kuolen mieluummin vaivoihini kuin kestän sen häpeän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kiusannut heikompiani ja sairaita. Sen lisäksi olen pettänyt vaimoani koko avioliiton ajan. Minussa ei ole lainkaan rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksikumppaneiden määrä nuoruudessa ja kuinka aikuiset miehet käyttivät hyväksi kun olin teini.
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä keskivaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi. Sen lisäksi olen vain peruskoulun käynyt.
Häpeän itseäni valtavasti. En käy missään enkä tee mitään siinä pelossa, että joudun peittelemään todellista elämäntilannettani. Olisin kiinnostunut mm. kuorolaulusta ja paikallispolitiikasta mutta en osaa edes kuvitella miten niissä piireissä minuun suhtauduttaisiin.
Aina kun joku kysyy että mitä teen työkseni, niin valehtelen että opiskelen avoimessa yliopistossa ja muuten olen kotiäiti. Se on kahdesta pahasta kuitenkin pienempi, vähemmän leimaava paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki kännisekoilut, joita on monta. Missä kunnossa sitä onkaan hortoillut pitkin katuja, ihme ettei ole ikinä sattunut mitään vakavampaa. Noh, pari ihmissuhdetta on tähänkin ehkä kaatunut, mutta nyt ei toisaalta niitäkään kaipaa. Nyt jo useamman vuoden olen ollut raittiina, kiitos Luojan ♥️
Oon onnekas, ettei nuoruudessani ollut jatkuvaa somettamista. Varmaan olisin YouTube tähti, pyytämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SSRI-lääkkeen käyttö. En kehtaa puhua siitäkään, että Mulla oli nuorempana paha paniikkihäiriö. kohtaukset kestivät pahimmillaan 10 tuntia.
Että olen harrastanut seksiä useiden vastenmielisten miesten kanssa vain saadakseni huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En häpeä mitään enää. Se on turhaa. Mummona uskaltaa.
Seurustelemattomuus, kokemattomuus miesten kanssa. Olen 30-vuotias nainen enkä ole koskaan seurustellut, kävellyt käsi kädessä miehen kanssa enkä edes suudellut. En tiedä miehistä mitään ja tuskin olen ainoa vaikka harvinaisuus kylläkin.
Vierailija kirjoitti:
Oon onnekas, ettei nuoruudessani ollut jatkuvaa somettamista. Varmaan olisin YouTube tähti, pyytämättä.
Tuli mieleen nuo nuo suljetulta osastolta tubettavat. Videot lähtevät leviämään, kommentitkin voivat olla ihan kamalia. Aivan järkyttävää. Itsekin luulen että olisin pahimmassa maniavaiheessa tubettanut, ottanut selfieitä koko ajan ja tehnyt fb:hen AUTTAKAA JA SAA JAKAA-päivityksiä "perusteettomasta pakkohoidosta".
Just nyt se, miten järjiltäni olen. Olen onnistunut kehittämään päässäni mallin, missä olen vastuussa hirveistä teoista, joita en ole tehnyt. Enkä voi puhua siitä kenellekään. Mua kutsuttaisiin hulluksi. Yritin puhua siitä parhaalle ystävälleni, mutta hän vain vähätteli ja sanoi, että ajattelen näin, koska mulla ei ole oikeita ongelmia, ja ei ymmärtänyt miksi mä välitän mitä muut ajattelee. Muttakun mä en pysty lopettamaan. Yritin puhua tästä terapeutille, mutta se ei ymmärtänyt sanaakaan. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, kukaan ei osaa argumentoida sitä vastaan, tuntuu täysin loogiselta että on mun syy että rais kauksia, kotiväkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa tapahtuu muille ihmisille. Ja koska oon vastuussa kaikesta tästä pahasta, mutta en näe mitään syytä lopettaa koska se vaatisi että välttäisin melkeinpä kaikkea mistä nautin, ja kaikkea, mikä auttaa mua tän pahan olon kanssa. Mä en pysty siihen. Enkä oikeastaan edes halua tehdä sitä. Mut mitä muutakaan mä voin tehdä?!!!
Haluan kuo lla tämän takia. En voi elää tämän kanssa. Mutta en voi sanoa kenellekään, että haluan kuo lla ja viil lellä ja olla nousematta sängystä tämän takia, koska se on kuulemma henkistä väkivaltaa ja itsemur halla uhkailua. En kenellekään. Olen niin yksin tämän kanssa, ja kaikki, joiden kuuluisi auttaa mua, vaan satuttaa enemmän, koska mä en kykene selittämään heille miten mun mieleni toimii, joten he jatkuvasti tekee virheitä ja mulla on vaan huonompi ja huonompi olo. Ei mun varmaan edes kuulunut syntyä tähän maailmaan. Miksei mua voitu vaan abortoida kohtuun?
Kiitos lukemisesta ja anteeksi siitä henkisestä väkivallasta, jonka juuri sinulle tein. Toivottavasti terapia auttaa sulle enemmän kuin mulle.
Jännä. En osaa oikein hävetä mitään. Olen kuitenkin hyväksikäytetty, raiskattu, syömishäiriöinen ja pyöritän kumppaneita. Mutta jos jokin näistä pompsahtaisi pintaan, niin aika olkien kohautus se olisi minulle. Ikäviä juttuja joo, mutta mitä sitten? Tekeekö minusta noista mikään minusta huonompaa ihmistä, kuin juuri hetkeä ennen "tätä paljastusta". Tuskin. Ja jos tekee, niin sitten sietää sellaisen ihmisen mennäkin.
En halua, että julkiseen tietoon tulee koskaan, että se, että kodissani on ollut paha tuholaisongelma. Tämä asia on erittäin arka paikka. Vain muutama ihminen tietää tästä ja onneksi suhtautunut asiallisesti, eikä tuominnut. Ei haittaa, vaikka Seiskassa kerrottaisiin mahdollisesta aseksuaalisuudestani, suoleni toiminnasta, haukuttaisiin läskiksi, tyhmäksi, sosiaalipummiksi jne., mutta tästä kodin tuholaisongelmasta pitää vaieta.
Mulla on dyspraksia. Osaan onneksi peittää sen tosi hyvin. En edes tiedä miksi en sano siitä mitään... ihmiset monesti ihmettelee kun kävelen päin seiniä tai tavarat ei vaan pysy käsissä. Olisi varmaan helpompaa jos sanoisin suoraan.