Mistä hyvän kirjailijan erottaa huonosta?

Minulle se, että osaa kuvailla jonkin asian vaivattomasti, mutta sillä tavalla, että tulee itselle ahdistava olo siitä, ettei milloinkaan osaisi kuvata jotain asiaa noin.

Minun mittapuillani kirja on hyvä silloin, kun en lukiessani muista lukevani kirjaa, vaan uppoudun romaanin tarinaan tai historian tapahtumiin.

Itselle se, että teksti soljuu. Ei töki, ei aiheuta sellaista inhottavaa takkuamista lukiessa. Tekstin ei tarvitse silti olla helppoa. Lukeminen imaisee mukaansa ja tapahtumat ja maisemat tuntuvat todelta.

Tähän pystyvät sekä kirjailijat, joiden teokset ovat nousseet klassikoiksi, että aivan kevyttä viihdettä tai dekkareita kirjoittavat. Eivät kaikki, mutta osa.

Hyvä kirjailija on sellainen, jonka kirjoittama kirja pitää otteessaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle se, että osaa kuvailla jonkin asian vaivattomasti, mutta sillä tavalla, että tulee itselle ahdistava olo siitä, ettei milloinkaan osaisi kuvata jotain asiaa noin.

Just noin. Tajuaa kuinka itse ei yltäisi koskaan tuohon tasoon, miten hoksasikin kuvaillun noin nerokkaasti.

Huonot ovat useimmiten laihoja. Mutta varmin tuntomerkki on feikkirastat.

Eipä sitä tavallinen ihminen juuri tietoisesti ajattele, mistä sen tietää. Usein vain huomaa, että kyllä tämä hyvä kirja on, vaikka en edes ole kiinnostunut tästä enkä jaksa lukea. Samaten huomaa, jos kirja on huono, vaikka siitä jollain lailla tykkäisikin. Jos ei olisi lukenut paljoa niin ei kai sitä sitten tietäisi mistään.

Hyvä kirja ei näy sanoina silmien edessä vaan tapahtumina päässä. Hyvän kirjan luettua tulee pettymys, että kirja loppui ja ilo, että sai lukea sen. Uuteen kirjaan tarttuminen pelottaa, että se ei yllä edellisen tasolle. Hyvä kirjailija osaa kirjoittaa noin.

Vierailija kirjoitti:

Huonot ovat useimmiten laihoja. Mutta varmin tuntomerkki on feikkirastat.

Höpö höpö. Kaikkein huonoimpien tarvitsee ottaa selfie ylhäältäpäin.

Jos puhutaan fiktiivisistä kertomuksista, niin hyvä tarina, joka on motivoituneesti kerrottu, eli kerrotaan vain se, mikä on tarinan kannalta olennaista. Kaunis kieli, kerronnan soljuvuus ja rytmikkyys ovat myös tärkeäitä. Hyvä tarina on mielikuvituksellinen ja mielellään yllättävä.

Sidottu kirja on merkki laatuteoksesta! MOT

Kirjailija, joka osaa kirjoittaa tarpeellisen ja vain tarpeellisen. Teksti on editoitu ja etenee loogisesti. Fiktiossa hahmot ovat eheitä ja uskottavia juoneen väkisin istutettujen satunnaisten päätösten ja tekojen sijaan. Hyvä kirjailija on myös selvästi tehnyt taustatyönsä. Mikään ei hyppää silmille, vaikka taiteellisia vapauksia olisi otettu.

Vaikka siitä, että tämä osaa kirjoittaa elävää dialogia ilman, että ihmisten tunnetiloja tai pyrkimyksiä tarvitsee niiden tueksi erikseen selittää. Keskustelun sanavalintojen ja rytmin pitäisi pitää ne sisällään. On lukijan aliarviointia ja ajan hukkaamista selostaa itsestäänselviä asioita. Jos kirjan henkilö esimerkiksi uhkaa tappaa toisen henkilön, on turha lisätä lainauksen perään "Mauri huusi vihaisesti" tai "sanoi Riitta-Liisa katsoen häntä murhaavasti".

Vierailija kirjoitti:

Vaikka siitä, että tämä osaa kirjoittaa elävää dialogia ilman, että ihmisten tunnetiloja tai pyrkimyksiä tarvitsee niiden tueksi erikseen selittää. Keskustelun sanavalintojen ja rytmin pitäisi pitää ne sisällään. On lukijan aliarviointia ja ajan hukkaamista selostaa itsestäänselviä asioita. Jos kirjan henkilö esimerkiksi uhkaa tappaa toisen henkilön, on turha lisätä lainauksen perään "Mauri huusi vihaisesti" tai "sanoi Riitta-Liisa katsoen häntä murhaavasti".

Juuri noin! Teksti pitää olla sellaista että lukija oivaltaa ilman kirjailijan alleviivaamista. Kirja menettää mielenkiinnon, jos lukijaa pidetään tyhmänä, jolle pitää vääntää rautalangasta mitä nyt tarkoitetaan.

ettei ole koko kannen kokoinen kuva pelkästä naamasta.sama pätee lehtiin yms. jos pelkkä naama, niin sisältökin on sen mukainen.

..että teksti on kielellisesti hyvää, nautinnollista lukea. Mutta yhtä tärkeää minulle on, että kirjailijalla on jotain oikeaa sanottavaa, että pysähdyn miettimään lukemaani ja koen saavani siitä uusia oivalluksia, ymmärrystä ja suuria tunnetiloja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle se, että osaa kuvailla jonkin asian vaivattomasti, mutta sillä tavalla, että tulee itselle ahdistava olo siitä, ettei milloinkaan osaisi kuvata jotain asiaa noin.

Just noin. Tajuaa kuinka itse ei yltäisi koskaan tuohon tasoon, miten hoksasikin kuvaillun noin nerokkaasti.

Mulle Mihail Bulgakov on tästä loistava esimerkki. Hänen esikoisromaaninsa Valkokaarti on vähän kikkaileva (muut romaanit eivät ole), mutta silti täynnä niin nerokasta kuvausta, että itkettää. Bulgakov kuvaa esim. ihmisen kuolemaa nerokkaasti ja elävästi fyysisten reaktioiden kautta (Bulgakov oli lääkäri, mikä näkyy mielestäni tekstissä). Samoin esikoisromaanissa hienoa on se, että teksti on näennäisesti hirveän raskaslukuista, mutta silti siinä kulkee sellainen aivan kristallinkirkas punainen lanka.