En saa olla lapsen kanssa kotona päiväkodin takia. Mitä teen?
Eli ongelma alkoi siten, että minulla oli töitä muutama kuukausi sitten ja ajattelin että olisi sopiva aika hakea 1,5 vuotiaalle lapselle hoitopaikkaa. Hän olikin hoidossa muutaman kuukauden, kunnes työt ei jatkuneetkaan.
Kun hän oli vielä pieni ja halusin hänen kanssa viettää aikaa kun ei ollut töitä, sovimme päiväkodin kanssa että hän on vaan kerran viikossa hoidossa sen ajan kun minulla ei ole töitä.
Lopulta päiväkodilta sanottiin, että kerta viikossa on liian vähän, jonka hyvin ymmärrän ja sovimme että tehdään 20h/viikko sopimus. Mutta joka kerta kun kuskaan pientä lasta 3 kertaa viikossa ilman että itse menen töihin, se tuntuu älyttömän pahalta :(
Ehdotin että entä jos irtisanon paikan ja minut laitettiin johtajan puheille, johtaja sekä päiväkodin henkilökunta sanoo että en saa irtisanoa paikkaa. Eikä siinä toki mieltä olisikaan, koska jos työllistyisin taas niin joutuisin hakemaan sitten paikkaa uudestaan.
Nyt he painostavat, että tehtäisiin laajennettu sopimus, että lapsi käy päiväkodilla joka päivä, vaikka itse olen kotona. Kun kysyn perusteluita tälle, niin he perustelevat vaan että se olisi heille helpompaa. Mutta eikö semmoiseen pidä olla kunnon perusteet, kotona häikkää tms?
Heille ei riitä, vaikka lupailen, että kun lapsi on yli 2-vuotias niin todennäköisesti löydän kokopäivätyön siihen mennessä ja sitten saisi käydä joka päivä. Eivät voi edes 5kk odottaa, vaan haluavat koko ajan että lapsi olisi enemmän ja enemmän siellä..
Minä taas kaipaan lapsen kanssa oloa, tuntuu että voisin hyvin olla hänen kanssa vaikka vuoden vielä kotona. Töihin ehtisin sittenkin.
Yksi vaihtoehto on että odottelisin kesätaukoa (alkaa kesäkuussa) ja pysyn siihen asti kovana, että lapsi kulkee vaan 20h. Sitten kesätauon aikana irtisanoisin paikan huomaamattomasti ja jos jotakin kysellään, niin voisin sanoa syyksi esimerksi muuton tms.
Mitähän oikein voisin tehdä? Miten saisin olla lapseni kanssa?
Kommentit (26)
Helpompaa se olisi heille siksi että mitä harvemmin lapsi käy siellä, sitä vaikeampaa henkilöstön on tukea lasta varhaiskasvatusympäristössä, hoitajat ja opettajat eivät pääse luomaan suhdetta lapseen. Etenkin noin pienen kohdalla jatkuvuus olisi hyvä.
Toisaalta kuitenkin kun voit olla lapsen kanssa kotona, eikä lapsi välttämättä tarvitse järjestettyä varhaiskasvatusta, olisi varmaan parasta että irtisanoisit paikan ja se vapautuisi kokonaan sellaiselle perheelle, joka paikkaa tarvitsee. Ainakin pääkaupunkiseudun päiväkodeissa on kovat jonot useissa paikoissa.
Ei kuitenkaan ole takeita että saat samasta päiväkodista paikkaa myöhemmin jos tarve tulee. Hankala tilanne, mutta ehkä parasta olisi silti irtisanoa paikka ja ajoissa hakea uutta paikkaa myöhemmin.
Sinun ei tarvitse viedä lasta päiväkotiin, jos et halua. Ei yhtä päivää, ei kahta tai 20h viikossa.
Tuon ikäiselle 1 päivä viikossa voi olla tosi hankala. Lapsi pitää silloin paikkaa aika vieraana. Jos sinulle olisi hyötyä, niin esim 3 päivää viikossa kolmen tunnin ajan voisi olla lapsen kannalta sopiva, jos haluat pitää päiväkotipaikan.
Jos asut kunnassa, jossa saa 20h hoitoa ilmaiseksi, niin voithan pitää sen sopimuksen, mutta pitää lasta hoidossa vain puoldt ajasta.
Mikä on ollut perustelu ettet voi irtisanoa? Ei kuulosta lailliselta.
Kyllä sinä itse päätät, paljon se lapsi on hoidossa. Aivan sama, mikä heille on helpoin. Sinä tiedät, mikä lapsellesi on parhaaksi.
Esim. Parina päivänä viikossa osapäiväisesti voisi olla hyvä, maksu voidaan periä tuolloin 20 tunnin mukaan, mutta jos se ei ole ongelma.
Tuskin ne tulee kotoa hakemaan jos et vie sinne.
Hyppäätkö sinä aina kaikissa asioissa sen mukaan, mitä joku älytön saa päähänsä käskeä?
Sinä voisit tehdä sen, että menisit peilin eteen. Siellä sinun pitäisi nähdä edessäsi aikuinen ihminen, joka tekee ihan itse omat päätöksensä parhaan harkintansa mukaan.
Ei se niin mene, että joku muu päättää tuollaisista asioista sinun puolestasi. Heillä ei ole mitään oikeutta määrätä sinua pitämään lastasi hoidossa edes niitä kolmea päivää. Aivan hyvin voit ilmoittaa, että et nyt tuo ollenkaan kahteen viikkoon kun lähdette lomalle ja sillä selvä.
Sinun ei tarvitse selitellä kenellekään yhtään mitään. Ei paikkaa tarvitse irtisanoa huomaamattomasti eikä millään muullakaan tavalla. Irtisanomiselle ei myöskään tarvitse antaa mitään selitystä. Ei edes kysyttäessä.
Entä miksi ihmeessä irtisanoisit paikan juuri kesätauon aikana, kun lapsesi olisi silloin juuri 2 vuotta ja "todennäköisesti työllistyisit", varsinkin jos työsi olisi sen laatuista, että työtä olisi enemmän tarjolla työttömillekin kesälomien sijaisena?
Noin pienelle paras paikka on koti ja äidin seura. Voit aina hakea hoitopaikkaa uudelleen sitten, jos ja kun työllistyt. Älä piinaa itseäsi ja lasta tuollaisella, ja maksa vielä tyhjästä.
Kiitos :) Ehkä sitten uskallan irtisanoa. Takeita ei tosiaan ole, että saan myöhemmin samasta paikasta uudestaan paikan.
Ymmärrän kyllä tuon että helpompi päästä kärryille millainen lapsi on kyseessä jos käy joka päivä. Mutta silti koen tuon vähän väliä painostamisen outona. Lopulta isä joutui soittamaan päiväkodille ja sanomaan, että tämän enempää ei nyt päiviä lisätä ja piste. Sitten uskoivat. Ap
Lastensuojeluilmoitus voi tulla, jos irtisanot yllättäin. Jos he ovat huomanneet että lapsi hyötyy varhaiskasvatuksesta ja hän vaan häviää hoidosta ja ilmoitetaan että on irtisanottu, niin aika varmasti tulee.
Vierailija kirjoitti:

Yhdelle ystävälle kävi näin ja tuota vähän mietinkin. Parasta olisikin jos saisin sanottua henkilökunnalle, että olemme nyt päätyneet siihen ettei lapsi tule hoitoon. Mutta aina kun alan puhumaan tuohon suuntaan, niin puheeni pyörretään ja minulle tivataan, että älä vaan irtisano paikkaa. En oikein tiedä, miten sen sanoisin. Ehkä jos lapsen isä taas soittaisi, siitä voisi olla apua. Tai voisimme käydä yhdessä päiväkodilla kertomassa tämän. Ap
Haluatko muka sieltä enää uudestaan sen paikan? En minä ainakaan haluaisi.
Ja helvettiäkö sinä siellä sitä vatuloit ja veivaat.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko muka sieltä enää uudestaan sen paikan? En minä ainakaan haluaisi.
Ja helvettiäkö sinä siellä sitä vatuloit ja veivaat.
No en kyllä tiedä haluanko enää. Vaikutti hyvältä paikalta, mutta samaa kuraa nuo päiväkodit taitaa kaikki olla. Ap
Hmm..kuulostaa erikoiselta. Ajattelisin että päiväkodin työntekijät yleisellä tasolla ajattelevat, että noin pienen on hyvä olla kotihoidossa. Jos pk:sta viestitään muuta, niin tulee mieleen että onko huomattu lapsella tai teillä olevan joku ongelma.
Varhaiskasvatus ei ole velvoittavaa, kuten vaikka esiopetus. Päiväkotiin ei ole pakko mennä, ellei se ole lastensuojelun tukitoimi perheelle tai välttämätöntä lapsen kehityksen kannalta. Varsinkin, kun on kyse noin pienestä lapsesta, niin ihmettelen päiväkodin kantaa.
No laita se isä asialle jos häntä uskovat. Hänhän on lapsen huoltaja myös ja voi ilmoittaa päiväkodille, että olette tulleet tähän tulokseen. Hän voi myös irtisanoa paikan. Jos joku lasu tulee, niin sanot vaan että päätitte näin. Ei sosiaalityöntekijän voi hoitoon pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluilmoitus voi tulla, jos irtisanot yllättäin. Jos he ovat huomanneet että lapsi hyötyy varhaiskasvatuksesta ja hän vaan häviää hoidosta ja ilmoitetaan että on irtisanottu, niin aika varmasti tulee.
Yhdelle ystävälle kävi näin ja tuota vähän mietinkin. Parasta olisikin jos saisin sanottua henkilökunnalle, että olemme nyt päätyneet siihen ettei lapsi tule hoitoon. Mutta aina kun alan puhumaan tuohon suuntaan, niin puheeni pyörretään ja minulle tivataan, että älä vaan irtisano paikkaa. En oikein tiedä, miten sen sanoisin. Ehkä jos lapsen isä taas soittaisi, siitä voisi olla apua. Tai voisimme käydä yhdessä päiväkodilla kertomassa tämän. Ap
Mitä sinä et nyt tästä kerro?
Ymmärrän, että lapsi on pieni ja unohtaa paikan viikossa ja henkilökunta joutuu kerran viikossa aina kohtelemaan lastasi kuin kokonaan uutta tulokasta - eikä varmaankaan ole mitenkään positiivinen kokemus lapselle että uudestaan ja uudestaan ’dumppaat’ hänet vieraaseen paikkaan.
Mutta miksi hlökunta on sitä mieltä, että on lapsen etu päästä enemmän hoitoon?
Selvää on, että hoitopaikat ovat yleensä ’kiven alla’ ja tuohonkin paikkaan olisi äkkiä tulossa uusi lapsi. Etkä voi tietää mihin lapsesi seuraava hoitopaikka osoitettaisiin - jos nyt pidätte hoitopaikasta muuten, ja ennen muuta jos se On sijainniltaan se optimaalisin, harkitsisin itse tuota kolme päivää viikossa.
Jos olet lapsen kanssa kotona, niin hoitopäivinä voit kenties hakea töitä?
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus ei ole velvoittavaa, kuten vaikka esiopetus. Päiväkotiin ei ole pakko mennä, ellei se ole lastensuojelun tukitoimi perheelle tai välttämätöntä lapsen kehityksen kannalta. Varsinkin, kun on kyse noin pienestä lapsesta, niin ihmettelen päiväkodin kantaa.
Ei lastensuojelukaan voi pakottaa hoitoon, vaikka olisikin ongelmia. Sitä varten on muita tukitoimia, kuten perhetyöntekijä tai kotipalvelu.
Vierailija kirjoitti:
Hmm..kuulostaa erikoiselta. Ajattelisin että päiväkodin työntekijät yleisellä tasolla ajattelevat, että noin pienen on hyvä olla kotihoidossa. Jos pk:sta viestitään muuta, niin tulee mieleen että onko huomattu lapsella tai teillä olevan joku ongelma.
Tätä mäkin mietin, jos alle kaksivuotiaan on ammattilaisen mielestä parempi olla tarhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluilmoitus voi tulla, jos irtisanot yllättäin. Jos he ovat huomanneet että lapsi hyötyy varhaiskasvatuksesta ja hän vaan häviää hoidosta ja ilmoitetaan että on irtisanottu, niin aika varmasti tulee.
Yhdelle ystävälle kävi näin ja tuota vähän mietinkin. Parasta olisikin jos saisin sanottua henkilökunnalle, että olemme nyt päätyneet siihen ettei lapsi tule hoitoon. Mutta aina kun alan puhumaan tuohon suuntaan, niin puheeni pyörretään ja minulle tivataan, että älä vaan irtisano paikkaa. En oikein tiedä, miten sen sanoisin. Ehkä jos lapsen isä taas soittaisi, siitä voisi olla apua. Tai voisimme käydä yhdessä päiväkodilla kertomassa tämän. Ap
Mitä sinä et nyt tästä kerro?
Ymmärrän, että lapsi on pieni ja unohtaa paikan viikossa ja henkilökunta joutuu kerran viikossa aina kohtelemaan lastasi kuin kokonaan uutta tulokasta - eikä varmaankaan ole mitenkään positiivinen kokemus lapselle että uudestaan ja uudestaan ’dumppaat’ hänet vieraaseen paikkaan.
Mutta miksi hlökunta on sitä mieltä, että on lapsen etu päästä enemmän hoitoon?
Selvää on, että hoitopaikat ovat yleensä ’kiven alla’ ja tuohonkin paikkaan olisi äkkiä tulossa uusi lapsi. Etkä voi tietää mihin lapsesi seuraava hoitopaikka osoitettaisiin - jos nyt pidätte hoitopaikasta muuten, ja ennen muuta jos se On sijainniltaan se optimaalisin, harkitsisin itse tuota kolme päivää viikossa.
Jos olet lapsen kanssa kotona, niin hoitopäivinä voit kenties hakea töitä?
No kun sitä he eivät kerro että mikä huoli heillä on. Kun kysytään perusteluita sille että lapsi kävisi joka päivä, niin he sanoivat vaan että lapsi tulisi tutuksi ja että se on heille helpompaa. Tuntuu tosi tympeälle, kun on olo että meistä puhutaan selän takana, eikä kerrota kaikkea. Ap
Eihän sinua voi pakottaa viemään lasta hoitoon. Irtisano sopimus ja hae sitten paikkaa kun pääset töihin. Kahdessa viikossa on pakko järjestää hoito. Tai pidät hoidossa osa-aikaisesti. Pidä puolesi ja seiso järkkymättömänä omassa kannassasi.