Miksi niin monilta minun sukupolven (18-28 vuotta) naiselta tuntuu elämä olevan jotenkin ihan hukassa?

Eikä ole. Te vielä etsitte paikkaanne elämässä.

Ei kaikkien tarvitse mennä naimisiin ja päätyä eroamaan, kun puoliso pettää ja jättää. 

Yksinkin pärjää oikein hyvin. Onneksi.

Tuohon ikähaarukkaan tulee ne kaikki paineet. Pitää kouluttautua (vähintään korkeakoulututkinto), löytää vakityöpaikka (lisääntymisikäiselle naiselle hankalaa), ruveta miettimään perheen perustamista (puoliso ja jälkikasvu), sekä lisäksi somepaine (elämän pitää olla täydellistä instagramissa yms). Kolmikymppiset alkavat yleensä jo ottamaan elämän rennommin.

Vain sinä itse voit ottaa oman elämäsi hallintaan. Mietit mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, mitä haluat saavuttaa ja missä järjestyksessä, jonka jälkeen rupeat tavoittelemaan unelmiasi.

Itsekin olin "hukassa" oman elämäni kanssa siinä 17-19-vuotiaana, kunnes päätin toteuttaa unelmani.

Hankin mieleisen työpaikan (19-vuotiaana), unelmien auton (22-vuotiaana), mieleisiä harrastuksia ja sitten lapsen (24-vuotiaana). Lapsia en voi saada ilman lääketieteellistä apua ja todennäköisyys saada lapsia minun kohdallani heikkenee kovaa vauhtia vanhetessa, joten sen takia aloin suhteellisen pian yrittämään lapsen saamista. Kaksi vuotta hoidoissa ja sitten onneksi pienokaisen sain.

Seuraavaksi tavoitteena jatko-opiskelu yliopistossa. Toivottavasti pääsen 25-26-vuotiaana sisään. Valmistumisen jälkeen sitten suunnitteilla asunnon osto kotipaikkakunnaltani.

Pikkuhiljaa hyvä tulee. Kannattaa pohtia tosissaan ne omat haaveet ja mitkä asiat oikeasti tekevät sinut onnelliseksi eikä vain matkia muita.

Myös pienempiä haaveita voi olla kuin lapsi, ura tai omistusasunto. Itsekin pikkuhiljaa sisustan kotiani ekologisilla asioilla (pellavavuodevaatteilla, juuttimatolla, puisilla tiski- ja vessaharjoilla, futonsängyllä yms.. ). Tuollaisia pieniä asioita, jotka tekevät onnelliseksi ja joita voi vähän pienemmällä rahalla saavuttaa. Itsekin säästän noihin asioihin joka kuukausi vähän, että aina kun on rahaa tarpeeksi niin saan jonkun asian hankittua kotiini.

Muita piristäviä asioita ovat minulle esim. juokseminen ja vegaanireseptien kokeilu. Pienistä asioista se onnellinen arki lopulta syntyy. Tärkeintä on kuitenkin ehdottomasti läheisten kanssa vietetty aika. :)

Sitä se teettää, kun käytetään kaikki liikenevä aika toisten feikin kiiltokuvaelämän tuijotteluun somessa. Sen ajan voisi käyttää johonkin, joka tekee onnelliseksi ja vie elämässä eteenpäin.

Kiitos kommenteista, erityisesti #3:lle! Ihanalta kuulostaa sinun suunnitelmat ja paljon olet jo saanutkin aikaan. Oon vähän kade...

Minulla kun ei ole noin selviä tavoitteita. Opiskelen yliopistossa aineita, jotka on vähän meh!!! eli ei niin hirveesti kiinnosta. Tutkinto on tulossa alle vuoden. Ei mitään hajua mitä teen ”isona”. Mun alalle on vaikea työllistyä paitsi oikeastaan tutkijaksi ja siihen mulla ei paukut riitä.

Tavallaan unelmoin perheestä, mutta sitten en kuitenkaan tykkää lapsista. Itse asiassa nekin on mulle aika yhdentekeviä...

Jos oikeesti saisin minkä haluan, asuisin ihanan älykkömiehen kanssa vanhassa kartanossa ja pitäisin löytöeläintaloa. Eläimet onkin mun elämän suuri rakkaus. Paitsi nyt mulla ei ole lemmikkieläimiä, koska ei ole aikaa niille :(

Ja onhan mulla mieskin (tai poikkis höh!) mutta ei hän ole mitenkään mun “tyylinen”. Kuhan ollaan vaan....

Doesn’t make much sense, does it?

Tunnen itteni niiiiiin tyhmäks :(

Vierailija kirjoitti:

Sitä se teettää, kun käytetään kaikki liikenevä aika toisten feikin kiiltokuvaelämän tuijotteluun somessa. Sen ajan voisi käyttää johonkin, joka tekee onnelliseksi ja vie elämässä eteenpäin.

Täällä kohtalotoveri, olen ollut koukussa faceen ja instaan kymmenen vuotta, heti kun ne tuli. Hävettää ja ahdistaa. Mutta ilmankaan ei pysty olla!

#5

Elät siis kaikin puolin elämää jota et haluaisi elää? Seurustelet miehen kanssa jonka kanssa et haluaisi seurustella, haluaisit eläimiä muttet hanki niitä ja opiskelet väärää alaa yliopistossa?

Tuo elämäntapasi on aikamoinen resepti onnettomalle aikuisuudelle.

Oletko miettinyt että jossain vaiheessa ottaisit itseäsi niskasta kiinni?

Ihmettelijä__ kirjoitti:

#5

Elät siis kaikin puolin elämää jota et haluaisi elää? Seurustelet miehen kanssa jonka kanssa et haluaisi seurustella, haluaisit eläimiä muttet hanki niitä ja opiskelet väärää alaa yliopistossa?

Tuo elämäntapasi on aikamoinen resepti onnettomalle aikuisuudelle.

Oletko miettinyt että jossain vaiheessa ottaisit itseäsi niskasta kiinni?

Mä olen siis aloittaja, ja vastauksena kysymykseesi kyllä olen miettinyt mutta en tiedä miten tekisin sen.

Tuntuu et mulla on kaksi elämää: oikea, kurja elämä ja sitten haaveet, unelmat, some, pinta jne.

Oon aika hukassa :(

Pari neuvoa ap: viimeistele tutkintosi, koska olet kuitenkin jo lähellä ja korkeakoulututkinnosta on apua, vaikka päätyisitkin alanvaihtajaksi. On myös paljon sellaisia ammatteja, joihin halutaan korkeakoulututkinnon suorittanut, mutta alalla ei ole niin väliä.

Ota selvää, millaista osaamista tarvitaan eläinten parissa työskentelyyn, millaisia ammatteja sillä saralla ylipäätään on tarjolla ja miten voisit hankkia käytännön kokemusta, jotta saisit selville, onko se tosiaan sinun juttusi. Esimerkiksi vapaaehtoistyö löytöeläintarhalla?

Eroa poikaystävästäsi. Haaskaat teidän molempien aikaa.

Vähennä somen käyttöä. Helpompi sanoa kuin tehdä, mutta tee se silti. Älä lopeta kokonaan, jos liian vaikeaa, mutta jätä edes muutama sovellus pois.

Sitten kun saat raivattua turhat asiat pois elämästäsi, sinulla voisi olla aikaa lemmikille.

Tee selvä aikataulusuunnitelma tavoitteidesi saavuttamisesta paperille ja ala ruksailla sitä. Määritä esim. aika jonka saat viettää somessa, aika joka menee opiskeluihin jne.

Minusta vaikuttaa siltä, että tarvitset ennen kaikkea järjestelmällisyyttä elämääsi. Haahuilu ja ajelehtiminen tekee vain pahan olon pitemmän päälle, kun siitä tulee sellainen olo, ettei tiedä, minne on menossa eikä saavuta mitään.

Oon 26v enkä todellakaan haluais olla 38v. 30v on jo liian vanha eikä haluttava. Elämä loppuu viimeistään 29-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä se teettää, kun käytetään kaikki liikenevä aika toisten feikin kiiltokuvaelämän tuijotteluun somessa. Sen ajan voisi käyttää johonkin, joka tekee onnelliseksi ja vie elämässä eteenpäin.

Täällä kohtalotoveri, olen ollut koukussa faceen ja instaan kymmenen vuotta, heti kun ne tuli. Hävettää ja ahdistaa. Mutta ilmankaan ei pysty olla!

Kyllä pystyy, kun vaan päättää ja haluaa pystyä. Mistään ei jää paitsi. Ihmiset ovat selvinneet vuosikymmenet aivan hyvin ilman somen kaltaisia turhakkeita. Pitää vaan lopettaa tekosyyt ja ottaa itseään niskasta kiiinni, niin kaikki addiktiot selätetään. Ei edes alkoholistit selittele itselleen, että heidän on pakko juoda. Nyt otat aikuinen ihminen vähän vastuuta elämästäsi ja osoitat henkisä selkärankaa.

Jos haluat vaihtaa alaa niin ei välttämättä kannata tehdä tutkintoa loppuun, riippuen siitä kuulutko ilman tutkintoa vielä ensikertalaisiin.

Niin no ei ne lapset tai mieskään onnea tuo. Sanoisin, että tärkein asia on löytää se oma juttunsa ja uransa oikealta itselle sopivalta alalta tai tehdä jotain mitä ei vihaa/ rakasta ja harrastuksien kautta saada sisältöä elämään. Kaikki ei voi olla lakimiehiä, lääkäreitä ja multimiljonäärejä tms. Mutta ihminen voi silti kokea olevansa tärkeä ja merkityksellinen yhteisössään.

Olen 28-vuotias, vakityö aineenopettajana, mies ja asumisoikeusasunto. En ole koskaan elämässäni kokenut olevani hukassa, vaikka esimerkiksi menetyksiä olen kokenut varmaan enemmän kuin suurin osa ikäisistäni. Minulla on aina ollut suunta elämälleni, ja nyt kaikki on hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Oon 26v enkä todellakaan haluais olla 38v. 30v on jo liian vanha eikä haluttava. Elämä loppuu viimeistään 29-vuotiaana.

Elämä ei lopu siihen, että ei ole enää haluttava.

Jossain vaiheessa se seinä tulee vastaan, eikä jaksa enää käyttää aikaansa mihinkään toisarvoiseen. Näin kävi ainakin mulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon 26v enkä todellakaan haluais olla 38v. 30v on jo liian vanha eikä haluttava. Elämä loppuu viimeistään 29-vuotiaana.

Elämä ei lopu siihen, että ei ole enää haluttava.

Ei niin. Päinvastoin, vanhetessa ei ole enää niin riippuvainen muiden hyväksynnästä eikä tarvitse kuluttaa niin paljon energiaa sen miettimiseen, millainen pitää olla ja miten toteuttaa se. Vaan voi olla ihan vapaasti sellainen kuin itse haluaa.

Ja sitten kun saa vielä karsittua luonnollisen poistuman kautta elämästä pois ne pinnalliset golddiggerit, jotka pitävät sinua haluttavana vain alle 30-v, niin aina vaan paranee. Elämä on liian lyhyt haaskattavaksi sellaisten huomion tavoitteluun, jotka eivät ole niin sanotusti penaalin terävämpiä kyniä. Tai ystävällisiä ja arviointikykyisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Oon 26v enkä todellakaan haluais olla 38v. 30v on jo liian vanha eikä haluttava. Elämä loppuu viimeistään 29-vuotiaana.

Todella epäkypsä ajatusmaailma sinulla ikäiseksesi.

Minä 35v jatkan perheyritystä, vaikka 15v huusin että minä en tähän pa****n ryhdy aikuisena.

Opiskelin ihan muuta ja niinä vuosina huomasin et tää on sittenkin mun juttu.

Suurin osa ahdistuksesta on ihan itse luotua

Somen kanssa suosittelen niin et, jos on käytössä läppäri/pc niin käytätte vain sieltä. Puhelimesta kaikki someäpit pois.

Kolmikymppisestä ylöspäin kai ihmiset huomaa että elämää tulee elää itselle oman halun mukaan eikä sen mukaan mitä ulkopuolelle pitäisi esittää.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko ratkaisu että laitettaisiin asevelvollisuus tai vastaava myös naisille. Kun on pelkkiä oikeuksia ilman velvollisuuksia niin ei ihme jos moni menee sekaisin. Miehet joutuvat taas nuoresta pitäen ottamaan vastuuta ja uhraamaan valtiolle vähintään puoli vuotta 5e päiväpalkalla ilman eläkekertymää.

Olen ottanut vastuuta 17-vuotiaasta asti. T. Nainen.