Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monilta minun sukupolven (18-28 vuotta) naiselta tuntuu elämä olevan jotenkin ihan hukassa?
28.09.2019 |
Tärkeysjärjestykset ylösalasin, kauhea kilpailu kaikesta, ahdistusta ja väsymystä, arki sekasin
Oonko ainoa, joka tuntee näin?
Olis niin ihana olla joku 38- vuotias, hyvä ammatti, perhe ja kaikki asiat kunnossa.
Tuntuu etten tule koskaan saavuttamaan mitään, eihän mulla ole edes tavotteita. Aika valuu ohi turhuuksien parissa häärätessä.
Ystävien elämä on samanlaista.
Kohtalosiskoja?
Kommentit (27)
Lisäys aloittajalta vielä:
Minun isoin ongelma on siinä, että mä en yhtään tiedä, mitä mä haluan elämältä.
Pyrin opiskelemaan tätä alaa, koska se tuntui mielenkiintoiselta. Mutta ei se ollutkaan. En jaksa edes ajatella tulevaisuuden työelämää ja uraa. Hävettää sanoa, että 25-vuotiaana vanhemmat maksaa mun kaikki kiinteät kulut (paitsi asunnon, johon saan asumistukea; tiedän et oon rotta, kviik kviik!) ja käytän isin luottokortteja. Saan osa-aikatyöstä palkkaa jotain satasia kuussa ja ne käytän shoppailuun, salimaksuihin ja matkusteluun.
Toisaalta haluisin menestyvän miehen, jolla olisi hyvä asema, ja lapsia hänen kanssa. Voisin olla kotona ja hoitaa lapsia ja olla vaan sellainen turhake trophy wife. Eli jatkaa kuten nytkin loisimista (palstan termein sanottuna).
Mutta samalla tiedän etten edes pidä lapsista ja oikeasti haluaisin ison maatilan ja löytöeläintalon ja fiksun älykkömiehen. Voisin taas alkaa ratsastaakin.
Mutta mikään tässä ei ole todellista suunnittelua ja tavoitteita, vaan ihan huuhaa hömppää.
Varmaan pitäisi alkaa tekemään ihan oikeita suunnitelmia.
Vanhemmat haluaa, että lähden ulkomaille valmistumisen jälkeen. Joko töihin tai opiskelemaan. Varmaan teen nyt ensiksi sen, ehkä hankin jonkun toisen turhan koulutuksen siellä.
Ja poikkis mulla on nyt ihan vaan huvin vuoksi, sellanen tyhjäpää mut ihan sexy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, erityisesti #3:lle! Ihanalta kuulostaa sinun suunnitelmat ja paljon olet jo saanutkin aikaan. Oon vähän kade...
Minulla kun ei ole noin selviä tavoitteita. Opiskelen yliopistossa aineita, jotka on vähän meh!!! eli ei niin hirveesti kiinnosta. Tutkinto on tulossa alle vuoden. Ei mitään hajua mitä teen ”isona”. Mun alalle on vaikea työllistyä paitsi oikeastaan tutkijaksi ja siihen mulla ei paukut riitä.
Tavallaan unelmoin perheestä, mutta sitten en kuitenkaan tykkää lapsista. Itse asiassa nekin on mulle aika yhdentekeviä...
Jos oikeesti saisin minkä haluan, asuisin ihanan älykkömiehen kanssa vanhassa kartanossa ja pitäisin löytöeläintaloa. Eläimet onkin mun elämän suuri rakkaus. Paitsi nyt mulla ei ole lemmikkieläimiä, koska ei ole aikaa niille :(
Ja onhan mulla mieskin (tai poikkis höh!) mutta ei hän ole mitenkään mun “tyylinen”. Kuhan ollaan vaan....
Doesn’t make much sense, does it?
Tunnen itteni niiiiiin tyhmäks :(
Elämässä pitää vaan joskus tehdä asioita eikä analysoida niin paljoa. Mä pääsin sun ikäisenä töihin, jotka ei oikeastaan kiinnostaneet, eri alaa kuin olin opiskellut ja joihin olin ylikoulutettu. Mutta jotain piti tehdä tienatakseen leipänsä ja jotta CV ei olisi näyttänyt toivottomalta. Nyt 15 vuotta myöhemmin olen yhä samalla alalla: Opiskelin sitä tajuttuani muutaman vuoden jälkeen, että täällä voisi olla sittenkin mielenkiintoista eikä elämä jatkuvalla vatvomisella ja vaihtamalla parane. Nyt tehtävät ovat jo vaihtuneet paljon vaativampiin ja mielenkiintoisempiin ja vanhoille opinnoillekin on tullut käyttöä. Kun on syventynyt alaansa, aiemmin tylsältä kuulostaneet aiheet ovatkin kiehtovia.
Lapsiakin on tullut hankittua pari. En koskaan ollut kiinnostunut muiden lapsista, mutta omat ovat eri asia ja ole todella onnellinen heistä kaikesta lapsiperhe-elämän kiireistä huolimatta.
Neuvoni on siis, ettei kannata jäädä odottamaan sitä, että elämässä valkenee mitä haluaisi elämässä tehdä. Tee vain, ihan vaan jotakin , jos et tiedä mitä. Se on sitä elämää. Merkityksellisyys voi löytyä niistä tehdyistä asioista ja jos ei löydy, ehtii muutoksia ja suuntaa vaihtamaan myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Sitä se teettää, kun käytetään kaikki liikenevä aika toisten feikin kiiltokuvaelämän tuijotteluun somessa. Sen ajan voisi käyttää johonkin, joka tekee onnelliseksi ja vie elämässä eteenpäin.
Sinun mielestäsi feikki elämä voi olla toiselle mitä suurin onni. Joidenkin on niin vaikea hyväksyä että ihmiset tahtovat erilaisia asioita elämässään.
Sanavalintasi kertovat paljon omasta suhtautumisestasi sukupuoleesi. Pidät automaattisesti turhuutena kaikkea mitä ikäistesi naisten elämään kuuluu. Asenteesi ei ole terve. Siinä ei auta mies eikä työpaikka.
Eiköhän AP ole mies, haukkumassa naisia. Taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäys aloittajalta vielä:
Minun isoin ongelma on siinä, että mä en yhtään tiedä, mitä mä haluan elämältä.
Pyrin opiskelemaan tätä alaa, koska se tuntui mielenkiintoiselta. Mutta ei se ollutkaan. En jaksa edes ajatella tulevaisuuden työelämää ja uraa. Hävettää sanoa, että 25-vuotiaana vanhemmat maksaa mun kaikki kiinteät kulut (paitsi asunnon, johon saan asumistukea; tiedän et oon rotta, kviik kviik!) ja käytän isin luottokortteja. Saan osa-aikatyöstä palkkaa jotain satasia kuussa ja ne käytän shoppailuun, salimaksuihin ja matkusteluun.
Toisaalta haluisin menestyvän miehen, jolla olisi hyvä asema, ja lapsia hänen kanssa. Voisin olla kotona ja hoitaa lapsia ja olla vaan sellainen turhake trophy wife. Eli jatkaa kuten nytkin loisimista (palstan termein sanottuna).
Mutta samalla tiedän etten edes pidä lapsista ja oikeasti haluaisin ison maatilan ja löytöeläintalon ja fiksun älykkömiehen. Voisin taas alkaa ratsastaakin.
Mutta mikään tässä ei ole todellista suunnittelua ja tavoitteita, vaan ihan huuhaa hömppää.
Varmaan pitäisi alkaa tekemään ihan oikeita suunnitelmia.
Vanhemmat haluaa, että lähden ulkomaille valmistumisen jälkeen. Joko töihin tai opiskelemaan. Varmaan teen nyt ensiksi sen, ehkä hankin jonkun toisen turhan koulutuksen siellä.
Ja poikkis mulla on nyt ihan vaan huvin vuoksi, sellanen tyhjäpää mut ihan sexy.
Sinulla todellakin on elämänhallinta täysin hukassa. Vanhempasi tekevät väärin rahoittaessaan elämääsi. Et ole oppinut ottamaan vastuuta itsestäsi. Minä kävin jo töissä ikäisenäsi. 26-vuotiaana menin naimisiin, ostin ensiasunnon ja sain lapsen 27-vuotiaana. Vanhemmilta olen saanut rahaa syntymäpäivänä. Muuten olen aina itse itseni elättänyt. Ala sinäkin ottaa itse vastuu itsestäsi jos haluat joskus kasvaa aikuiseksi.
Sellaista se elämä on ksikilla. Ei ole lokeroa, johon sujahtaisi ja sitten kaikki olisi lopun elämää hyvin ja olisi tyytyinen. Elämä on epävarmuutta ja muutosta täynnä.
Pitää miettiä, mitä itse haluaa, ja keskittyä itseä kiinnostaviin juttuihin. Se vaatii rohkeutta, mutta silloin ei tunne ajelehtivansa. Ja samaa joutuu tekemään läpi elämän. Se, mitä haluaa, muuttuu koko ajan ja joutuu tekemään kurssinmuutoksia. Se tekeekin elämästä kiinnostavan, kun se ei ole valmiiksi käsikirjoitettu.