Mieheni avautui suomalaisista naisista, yllätys!
Aviomieheni on ranskalainen ja olemme asuneet Suomessa puolet vuodesta nyt lähes 15 vuoden ajan.
Mies osaa suomea hyvin ja on nähnyt maata joka puolelta. Meillä on koti Helsingissä, mökki on Turun saaristossa ja nyt olemme viettäneet kesiä Itä-Suomessa muutamana vuotena.
Tultiin takaisin Helsinkiin viime sunnuntaina kun miehellä alkoi työjutut. Eilen hän sanoi vähän ohimennen, että alle 40-vuotiaat Helsinkiläiset naiset ovat maailman rasittavimpia olentoja. He ovat lapsellisia ja kypsymättömiä. Heillä ei ole mitään tapoja ja kasvatusta, ovat ilkeitä ja tutiitupäisiä kakaroita ja niin itsekeskeisiä, että se lähentelee persoonallisuushäiriötä.
Maalla ja pikkukaupungeissa on sen sijaan mukavia naisia, joilla ei ole mennyt ns “se keltainen neste päähän”.
Loukkaannuin vähäsen, koska olen itsekin paljasjalkainen helsinkiläinen, mutta mies tarkensi, että tämä koskee vain nuorempaa 1980 jälkeen syntynyttä sukupolvea. Ja että hän on nähnyt muutoksen Suomen vuosinaan.
Täytyy sanoa, että mies on enemmän nuorempien ihmisten kanssa tekemisissä kuin itse olen, joten vaikea sanoa.
Mies sanoi vielä, että Suomessa on tapahtunut Pariisi-ilmiö, pariisilaiset ovat rasittavia ja ylpeitä kun taas pikkukaupungeissa ja maaseudulla on mukavaa väkeä.
Kommentit (103)
Tuttu aussimies taas sanoo suomalaisnaisista, että ovat ihanan itsenäisiä, ei tarvitse palvella kuin prinsessaa vaan osaavat toimia itsekin. Juuri näistä 80-luvulta eteenpäin naiset.
Stemmaa. Miehesi on tarkkanäköinen ja hyvä ihmistuntija. Erityisesti tämä pätee tuon ikäisiin akateemisesti koulutettuihin naisiin. Se besserwisserimäisyys ja "asiat pitää analysoida puhki ja halki".
Allekirjoitan. Pääkaupunkiseudun naiset on suorastaan perseestä. Ei käytöstapoja ja ylimielisiä ja epäsisuaalisia. Phyi
No ranskalaiset ovat ranskalaisia ja suomalaiset suomalaisia. Ystävä asui Pariisissa ja sanoi, että se oli rasittavaa kun lenkilläkin yhtäkkiä vaan viereen paukahti miehiä iskemään. Vähän liian innokkaasti siis joka paikassa ottivat tilaisuutensa naisten iskemiseen. Liian iholle käyvä lähestyminen siis voi olla suomalaiseen makuun. Osa ottaa toki tervetulleena flirttimahdollisuutena ja varmaan osasta voi olla mukavaa, että miehet tekevät aloitteita, mutta ei tuo kaikkia innosta.
Miksi ihmeessä p i e r r e on sensuroitu 😂
Totta se on, en tajuu miksi ollaan näin ärsyntyneitä, nuoret naiset aivan järkkyä.
Ok. Kiva tietää mitä joku ranskalainen m*lkku ajattelee. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Oletko kenties jotenkin yksinkertainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa,a. Mitenkäs se sinun miehesi on näiden nuorten naisten kanssa tekemisissä? Johtuisiko viileys siitä, että hän lähestyy itse heitä epätoivottavalla tavalla? Useimmat naiset kun haluavat olla rauhassa eikä heitä suuremmin kiinnosta vanhempien miesten lähentymisyritykset. Monilla miehillä on sellainen asenne, että naisten pitää osoittaa kiitollisuutta huomiosta.
Hah hah hah. Ihan niinkuin joku ranskalainen pier re ei hukkuisi pillluun heti kun astuu hki vantaan lentokentältä ulos.
On se niin nähty jo. Ei miehen tarvii edes olla komea. Kalj ut liha nmvat ja lyhy etkin kelpaavat kunhan vaan on ulkkari.
Jep. Mun mies on espanjalainen, mutta ei mikään komea eikä edes oikeastaan ulkomaalaisen näköinen. Lyhyehkö, maantienvärinen tukka, siniset silmät, nörttityyppi joka ei kauheasti esim. pukeutumisestaan perusta. Olen erinäisissä tilanteissa huomannut vuosien varrella sen, että ei häneen Suomessa kukaan kiinnitä erityistä huomiota ennen, kuin kuulee että on ulkomaalainen. Sen jälkeen jostain syystä moni nainen kokee yhtäkkiä suurta kiinnostusta jutella hänen kanssa, ja elekieli on usein selvästi flirttaavaa.
Minun suomalainen mieheni on samaamieltä kuin ap:n mies. Hänen rajansa tosin on 30-vuotiaissa.
Porvoosta päivää. Joku mies esiintyy naisena, jonka "ulkomaalainen mies" toimii ap:n eli provoilijan äänitorvena.
Muutenkin noloja nämä "ulkomaalainen kertoo totuuden suomalaisista" -jutut sekä "minun miehenikin" -selitykset, ihan kuin miehen sanomana asialla olisi enemmän painoarvoa.
Joo, tuli selväksi, että vihaat sitä, että nuorilla naisilla on joitain vaatimuksiakin. Jos ei itsellä ole mitään annettavaa naisille, niin kannattaisi miettiä itsensä kehittämistä eikä keskittyä muiden syyttelyyn.
Jaa a miksiköhän häntä liikuttaa niin kovasti?
Olen huomannut saman ilmiön ap. Pääkaupunkiseudulla on paljon kauniita naisia mutta yleensä he eivät ole erityisen mukavia tai edes siedettäviä persoonallisuudeltaan.
Kuinkas paljon jepellä on naisia ollut, kun noin osaa kaikki suomalaiset niputtaa? :D
Joo, tällaisia höpinöitä on ollut täällä aina ja tulee aina olemaan, ei niitä kukaan jaksa todesta ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman ilmiön ap. Pääkaupunkiseudulla on paljon kauniita naisia mutta yleensä he eivät ole erityisen mukavia tai edes siedettäviä persoonallisuudeltaan.
Kumman persoonallisuudessa on vika? Sen yhden, jolle ei yksikään nainen kelpaa vai niiden kaikkien naisten?
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman ilmiön ap. Pääkaupunkiseudulla on paljon kauniita naisia mutta yleensä he eivät ole erityisen mukavia tai edes siedettäviä persoonallisuudeltaan.
Tai sitten sä vaan olet epätoivottua seuraa näille naisille?
Naisten tehtävä ei todellakaan ole olla joku kone, josta miehet saa kauniita hymyjä ja muuta mukavaa halutessaan.
Suomessa ulkomaalaisia miehillä on sama status kuin julkkiksilla. Huomaa kyllä että peräkammarin sirpat unelmoi ulkkaripoikkiksesta vaan jotta voisivat ujuttaa jokaisen keskusteluun miten se ihku se poikkis on ja miten suomalaiset miehet on kaikki rumia rasisteja. Saa huomiota, pääsee uhriutumaan ja haukkumaan suomimiehiä.
Luulisi että tuollainen käytös rajoittuisi vaan 15v pissiksiin mutta ei, keski ikäiset naisetkin sortuvat tuollaiseen.
Niputtaminen on aina ikävää. Sanoiko sun mies muuten oikeasti "tutiitupäisiä"?
tii-taa-tuu-taa?
Vierailija kirjoitti:
Porvoosta päivää. Joku mies esiintyy naisena, jonka "ulkomaalainen mies" toimii ap:n eli provoilijan äänitorvena.
Muutenkin noloja nämä "ulkomaalainen kertoo totuuden suomalaisista" -jutut sekä "minun miehenikin" -selitykset, ihan kuin miehen sanomana asialla olisi enemmän painoarvoa.
Joo, tuli selväksi, että vihaat sitä, että nuorilla naisilla on joitain vaatimuksiakin. Jos ei itsellä ole mitään annettavaa naisille, niin kannattaisi miettiä itsensä kehittämistä eikä keskittyä muiden syyttelyyn.
Joo hyvin toimi ulimiehen provo. Saatiin mammat haukkumaan nuoria muikkeleita ja ulkkareita.