Miksi nykyään ei kutsuta kavereita kylään?

Ihmiset ei jaksa siivota kotejaan. Mä olen aina ottanut sen asenteen että jos haluan nähdä ihmisiä kotona niin kun kutsun heidät meille enkä odota vastakutsua. Mutta en mäkään jaksa sitä varten siivota joka viikko. Vaikka meillä siivotaan on viikottain niin siitä tulee kuitenkin paineita jos on pakko saada talo puhtaaksi.

Kukaan ei viitsi nähdä niin paljon vaivaa.

Kun kutsuu ystäviä, täytyy hiukan järjestellä asuntoa, imuroida, pestä wc ja suihkutila ja pyyhkiä pahimmat pölyt.

Pitäs ostaa jotain tarjottavaa, vaikka senkin saa nykyisin tosi edullisesti ja tapaamisen voi järjestää myös nyyttikesteinä. Itse tehty pizza ei maksa paljon.

Minustakin olisi niin kiva käydä joskus kavereiden luona, keskustelemassa ja katsomassa vaikka yhdessä joku leffa.

Mutta kutsuja ei kuulu. Kaupungilla kyllä hengaillaan yhdessä.

Itse kutsuin kämppääni pari kertaa tuollaiset nyyttärijutut ja tarjolla oli myös runsaasti omaa tarjottavaa.

Vastakutsuja ei koskaan tullut, joten jätin sikseen.

Tulin tulokseen, että suomalaiset nuoret haluaa olla ja elää kotonaan yksin.

Sosiaalinen elämä kuuluu kaduille ja kahviloihin ja baareihin.

Koti on niin intiimi, että ei sitä halua avata kenelle tahansa arvosteltavaksi. Nykyään en enää kutsu kotiini ketään. Ei ole tarvetta esitellä sitä kenellekään, vaan riittää, että viihdyn itse ja kotona vallitsee äärimmäisen tärkeä ja rikkumaton oma rauha. En jaksa myöskään siivota ja puunata paikkoja ensin vieraita varten ja sitten vieraiden lähdettyä taas hinkata kaikki heidän sotkunsa ja sormenjälkensä ja sukkahikensä pois kaikilta asunnon pinnoilta. Enkä jaksa kestitä enkä kokkailla enkä miettiä mikä mahdollisesti kelpaisi tarjottavaksi. En ole mikään "emäntä" eikä minusta sellaista tule. Kotini on yksityinen linnani ja turvasatamani. Sellaisena myös pysyköön.

Sinun pitää itse kutsua kavereita . Jos aina kutsuttaessa tulevat tilanteesi on hyvä ja jatka kutsumista. Itse luulin olevani yksinäinen , mutta aloin kutsua tuttuja  mukaan kaikkeen ja kotiini niin aina yli 80% tuli :)

Jos kutsun kotiin ystäviä, täytyy minulla olla kunnon tarjottavat ja viihtyisät olosuhteet. Järjestyyhän se . Vaivannäköä kyllä vaatii, ei se itsestään tapahdu. Mies haluaisi että paljonkin kävisi, muttei viitsi nähdä sen eteen mitään vaivaa.

Käymeillä ystäviä, mutta vain sellaisia joista pidämme ja jotka varmasti kutsuvat vastavierailulle. Mitä järkeä on passata muita jos itse ei pääse passattavaksi. Ja jutut pitää olla yhteensopivia.

Kotini on koti eikä mikään kvieraiden kestityspaikka. Ja saan olla ihan riittävästi kotona, joten kun haluan tavata ystäviäni, lähden mielelläni silloin kotoa pois. 

Muuten mutta kun lapset.

Omakotitalossa asuva kaverini miehensä kanssa tuli meille kylään ekaa (ja toistaiseksi ainoata) kertaa ja halusivat nähdä meidän koko asunnon, joka on siis 48 neliöinen kaksio parvekkeella. Noh, ei ollut näyttää kuin, että no tässä on olkkari ja tässä makkari ja täs on sit tää meidän parveke... Kuikuilivat parvekkeella ja mittailivat katseellaan ja sit kaverini totes ääneen, että ei kyllä voisi asua missään kerrostalossa. Miehensä siinä vain kovin nyökkäili mukana.

Tuli aika pahana sellainen kotihäpeäolo... Sen jälkeen en oo kutsunut ketään meille kylään enää.

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuva kaverini miehensä kanssa tuli meille kylään ekaa (ja toistaiseksi ainoata) kertaa ja halusivat nähdä meidän koko asunnon, joka on siis 48 neliöinen kaksio parvekkeella. Noh, ei ollut näyttää kuin, että no tässä on olkkari ja tässä makkari ja täs on sit tää meidän parveke... Kuikuilivat parvekkeella ja mittailivat katseellaan ja sit kaverini totes ääneen, että ei kyllä voisi asua missään kerrostalossa. Miehensä siinä vain kovin nyökkäili mukana.

Tuli aika pahana sellainen kotihäpeäolo... Sen jälkeen en oo kutsunut ketään meille kylään enää.

Höh, aika törppö kaveri. Ei kyllä kannata olla kateellinen omakotitalossa asumisesta. Asuin ekat 19 vuotta elämästäni omakotitalossa ja kyllä tässä pienessä yksiössä on monella tavalla helpompaa. Ei tarvitse ainakaan tehdä mitään pihatöitä. t: ap

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuva kaverini miehensä kanssa tuli meille kylään ekaa (ja toistaiseksi ainoata) kertaa ja halusivat nähdä meidän koko asunnon, joka on siis 48 neliöinen kaksio parvekkeella. Noh, ei ollut näyttää kuin, että no tässä on olkkari ja tässä makkari ja täs on sit tää meidän parveke... Kuikuilivat parvekkeella ja mittailivat katseellaan ja sit kaverini totes ääneen, että ei kyllä voisi asua missään kerrostalossa. Miehensä siinä vain kovin nyökkäili mukana.

Tuli aika pahana sellainen kotihäpeäolo... Sen jälkeen en oo kutsunut ketään meille kylään enää.

Vastaava kokemus. :-(

Mut ei vaan oo täällä pk-seudulla varaa tosta noin vaan ostaa mitään omakotitaloa. Tai no, jonkun pommin tai jostain tosi syrjästä huonojen yhteyksien päästä vois jonkun saada, mut ei sellaiseen halua rahojaan laittaa... Helppo niiden on nenän varttaan pitkin katsella, jotka asuu kotikonnuillaan maalla. :-/ Kun täällä ne hyvät kaksiotkin maksaa yli 200 000e.

Sit vielä kun ollaan melkein nelikymppisiä ja asutaan vielä vuokralla! Sitä vasta kaikki kauhistelee tai toteaa silleen jännästi "aiii, te asutte vielä vuokralla...". No joo-o, asutaan. Kymmenen vuotta sit kun muutettiin tänne, piti asua vain ihan parisen vuotta max ja muuttaa sit takaisin, mistä tänne muutettiin ja ostaa oma. Mut niin se vaan elämä ja mieli muuttui ja jäätiinkin tänne. Piti tehdä lapsi ja muuttaa sitten omaan, kun oon raskaana. No, lapsen teko ei käynytkään niin käden käänteessä, meni vuosia, oli burnoutia, epävarmuutta töissä, yt-neuvotteluja, ei kuitenkaan tultu irtisanotuiksi, mut ei uskallettu ostaa vielä omaakaan, aateltiin, että no kohta, tuli sairasteluja, tuomio, ettei koskaan voida saada lasta, sit tulinkin yllättäen kuitenkin raskaaksi (onnellinen yllätys), oli tosi vaikea raskaus, ei puhettakaan, että pystyisi muuta kuin koittaan keskittyyn pysyyn hengissä, lapsi syntyi, oli haasteita vauva-&pikkulapsiaikana taas, samalla muita isoja riisejä, koitettu selvitä kaikesta läpi, lisää sairasteluja, aika vähissä, nykyään myös hirvittää kaikki homeasunnot, että mistä sitä kunnollisen löytää.

Joo, nyt sitä sit ollaan tässä yhä. Joo, aika meni ja vuokralla yhä. Tyhmiä, sanoisi joku, kun ollaan tän ikäisiä jo. Kyllä varmasti. Mut toisaalta tässä on ollut sellaista, että on ollut jo iso juttu, että on selvitty ylipäätään hengissä ja muuten kunnialla, ollaan vielä yhdessä onnellisina kaikesta huolimatta. Niinä päivinä kun on vointi ollut parempi on mieluummin tehty jotain kivaa perheenä yhdessä, käyty retkellä ym.

Eipä vaan tee mieli kutsua ketään kylään enää oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuva kaverini miehensä kanssa tuli meille kylään ekaa (ja toistaiseksi ainoata) kertaa ja halusivat nähdä meidän koko asunnon, joka on siis 48 neliöinen kaksio parvekkeella. Noh, ei ollut näyttää kuin, että no tässä on olkkari ja tässä makkari ja täs on sit tää meidän parveke... Kuikuilivat parvekkeella ja mittailivat katseellaan ja sit kaverini totes ääneen, että ei kyllä voisi asua missään kerrostalossa. Miehensä siinä vain kovin nyökkäili mukana.

Tuli aika pahana sellainen kotihäpeäolo... Sen jälkeen en oo kutsunut ketään meille kylään enää.

Höh, aika törppö kaveri. Ei kyllä kannata olla kateellinen omakotitalossa asumisesta. Asuin ekat 19 vuotta elämästäni omakotitalossa ja kyllä tässä pienessä yksiössä on monella tavalla helpompaa. Ei tarvitse ainakaan tehdä mitään pihatöitä. t: ap

Lapsettomana pariskuntana tää olisikin ihan ok. Mutta nyt kun on lapsi, niin paheksunta tuntuu olevan aika kovaa, kun asuu pienessä kaksiossa. :´-( "Kyllä lapsi tarvitsee tilaa" Niin ja oman pihan!

Isäni oli kerran kylässä ja lapsemme kompastui vahingossa jonkun leluunsa, joka oli keskellä lattiaa. Heti alkoi hirveä voivottelu, kun "voi voi, on niin ahdasta, että ihan kompuroit!!". Argh.

Olen koittanut ajatella, että tämä on ihan hyvä silti, mutta nyt kun lapsi on jo 5v ja olemme olleet mummolassa maalla ja siellä lapsi saanut juosta pitkin poikin (vaikka toki kotonakin saa ja ulkoilemme kyllä :-D, mutta ei nyt ihan vastaavaa tietty kun ei ole sitä ikiomaa pihaa) ja tultuamme kotiin, alkaa kova kysely, koska menemme taas ja haluaa takaisin sinne. Viikko vierailusta ja joka kerta kun lähdemme ulos tai jonnekin, kysyy kärppänä mennäänkö me nyt mummolaan. Alkaa ahdistaa ja tuntua, että onko meidän koti ihan paska kuitenkin... :´-(

Häh, kyllä meillä kutsutaan. Juuri viimeksi oli maanantaina ystävä kylässä ja kahvilla.

Yleensä pidämme illanistujaisia, joissa kokkailemme yhdessä (ei jää kaikki vaiva emännälle) ja saatamme esim. saunoa.

Mä kutsun ja meitä kutsutaan! Mun hyvät kaverit ja ystävät asuvat kaukana, joten tämä on myös monessa tapauksessa ainoa mahdollisuus. Eilen viimeksi meillä oli mun vanhemmat, nuorempi veljeni ja tätini syömässä lounasta. Sitä ennen oli hyvä ystäväni ihan vain piipahtamassa peräkärryä hakemassa ja sitä ennen paras ystäväni 3 päivää yökylässä toisen lapsensa kanssa. Se on ihan parasta, kun saa kunnolla hengata kavereiden kanssa.

Up

Tavat eurooppalaistuu. Keski- ja Etelä-Euroopassa on aina ollut niin että tavataan ravintoloissa, puistoissa, kahviloissa, baareissa, kaikkialla muualla paitsi ei kodeissa. Suomalaisetkin on huomanneet, että kaikki pääsee paljon vähemmällä vaivalla kun tavataan muualla. Ei tarvi siivota, laittaa tarjottavia jne.

Työelämä on niin raskasta ettei jaksa pitää kotia edustuskunnossa vieraiden kutsumiseksi. Lisäksi on niin väsynyt ettei jaksa seurustella muiden ihmisten kanssa. Haluaa sen pienenkin vapaa-aikansa viettää niin kuin itse näkee parhaaksi, vaikka luontoretkellä tai uimahallissa tai muuta puuhaa oman perheen kanssa.

Mulle koti on paikka, jossa ollaan silloin, kun ei haluta olla muiden ihmisten seurassa. Pidän kotini siistinä, olen ehkä vähän friikkikin siisteyden suhteen. Kotiin kutsumisen ongelma on myös, että tapaamisen kestoa ei voi itse päättää olematta epäkohtelias. Kahvilasta on luontevaa poistua, kun kahvit on juotu, ja ravintolasta, kun ruuat on syöty, koska niihin ei ole tapana jäädä pitkiksi ajoiksi istumaan.

Meillä kutsutaan ja kyläillään. Kodin eivät aina ole tiptop kunnossa, mutta mitäpä sitten. Se on vain elämää. Ei ystävien kesken tarvitse pitää yllä mitään kulissia, että koti olisi aina sairaalapuhdas ja jokainen tavara aina paikoillaan. 

Me ollaan vuosien varrella alettu enemmän tapaamaan ystäviä ja sukulaisia ravintolaillallisilla ja risteilyillä. Silloin kaikki on vapaalla eikä kenenkään tarvitse siivota/shopata/kokata ja taas siivota. Kesäisin mennään yhdessä myös festareille, sekin on kiva tapa viettää yhteistä aikaa.

Mistä tulee tämä ajatus, että koti pitäisi aina siivota vieraita varten? Eihän ennenkään niin tehty. Vieraat vain tulivat (usein jopa ilman ennakkovaroitusta) ja koti oli sellainen kuin sattui sillä hetkellä olemaan. En usko, että kovin montaa ihmistä haittasi, jos kyläpaikka ei ollutkaan vimpan päälle laitettu.