Miten selvitä töissä kolleegan kanssa joka ei puhu?
Kommentit (27)
Opettelemalla huolehtimaan omista asioistasi.
Rauhallistahan se on...ei turhaa höpöttämistä. Hieman kiusallistahan tuollaisen työkaverin kanssa on olla palavereissa ja kerran olin jopa baarissa odottamassa muita. Siinä sitä tuijoteltiin tuoppeihin 45 min ennenkuin muut tuli.
No jos ei työasioista suostu tarvittaessa puhumaan niin sitten menee kyllä vaikeaksi. Siinä tapauksessa kannattaa olla pomoon yhteydessä, mikäli kyseessä on henkilö, jonka puhumattomuus haittaa mm. informaation kulkua työpaikan sisällä.
Kuitenkin kokemukseni mukaan työpaikoilla, etenkin naisvaltaisilla, lokeroidaan joku hyvin helposti "ei puhu mitään" -osastoon, jos haluaa pitää yksityiselämänsä erillään työasioista. Sain joitain vuosia sitten eräässä työpaikassa palautetta, että minulla on heidän mielestään vaikeuksia ottaa kontaktia. Tarkemman kaivelun jälkeen selvisi, että osa työpaikan perheellisistä naisista oli ärsyyntynyt siitä, etten minä sinkkunaisena koskaan kertoillut heille mitään meheviä juttuja "rakkauselämästäni". Muista asioista kyllä juttelin small talkia, mm. uutisista mutta ei se tietenkään kelvannut. Työhön liittyvän tiedonkulun olen aina hoitanut kuten pitääkin.
Onko hän ujo vai ihan täysin puhumaton?
Ujoa voi auttaa rohkaistumaan, jos otat keskusteluun mukaan. Kyselet asioita ja olet ystävällinen, niin hän pikku hiljaa rentoutuu. Meilläkin on ollut ujoja, jotka olivat aluksi todella hiljaisia, mutta alkoivat puhua ajan myötä.
Työasiat työasioina ja yksityiselämä on jokaisen oma asia.
Vierailija kirjoitti:
Onko hän ujo vai ihan täysin puhumaton?
Ujoa voi auttaa rohkaistumaan, jos otat keskusteluun mukaan. Kyselet asioita ja olet ystävällinen, niin hän pikku hiljaa rentoutuu. Meilläkin on ollut ujoja, jotka olivat aluksi todella hiljaisia, mutta alkoivat puhua ajan myötä.
Minä olen ujo, kyllä vastaan mielelläni jos kysytään mutta eipä ole pahemmin kyselty mitään kun taloon tulin, miesvaltainen ala ja minä ujo epävarma, introvertti nainen
Itse mieluusti voisin jutella kunhan eka tutustuisi, mutta ei kukaan tee aloitetta ja itse en osaa :/ kiusallista on.
Ite töissä puhun kyllä kaikkien kanssa työhön liittyvistä asioista, mutta muuten kyllä valitsen juttukaverini mieleni mukaan.
Ei kaikkien kanssa tarvi jutella mukavia, koska jotkut ovat vaan mielestäni niin rasittavia turhine juttuineen, että hyvä jos edes heidän läsnäoloaan sietää.
Mut semmosta se on.
En todellakaan vaadi mitään keskustelua yksityiselämästä mutta vois edes työasioista puhua ja sopia. Tyyppi tulee töihin ja vetää luurit korville ja tekee jotain, en edes tiedä mitä. Saan sit kuikuilla ja vakoilla että työt tulee tehtyä.
Esimiehelle puhuttu pariin otteeseen tyypistä mut mitään ei tapahdu. Jättää räikeesti asioita kesken ja ’siirtää ne tehtyjen pinoon’.
Ap
Mies vai nainen?