Minulla ei ole yhtään ystävää tai kavereita.
Olen joka päivä yksin. Esim. Töissä olen avoin ja positiivinen, mutta kukaan ei tykkää minusta. Kaikki muut työkaverit pitävät illan istujaisia ilman että minua kutsuttais sinne ja en edes ole tietoinen kys. juhlista paitsi sen jälkeen kun juhlat on juhlittu. Mie en IKINÄ juorua töissä kenestäkään muille, koska se on niin prkleen lapsellista ja muutenki kun en pysty luottamaan näihin työkavereihin niin ei sitä pahemmin pysty osallistumaankaan noihin juoruiluihin.
Koulu aikoina sama homma. Ei tarvi kun selkäänsä kääntää niin mun 'kaverit' alkaa puhumaa pskaa minusta (näin mun yksi luotettava lapsuuden kaveri kertoi ja sen jälkeen tuli kova riita näiden juorukellojen kanssa).
Mulla on ollut ennen siis kavereita mutta menetin kaikki. Olen siis joka ikinen päivä ilman kavereita, joille voin kertoa kuulumisia tai jonka kanssa voi hegailla. Ainoat kelle voin avautua mun asioista on vanhemmat.
Kova on halu tutustua uusiin ihmisiin mutta ei vaan onnistu... Niinhän sitä sanotaan että kato peiliin niin näet syyn minkä takia kukaan ei tykkää sinusta. Mutta mie en vaan näe syytä? :( Luonteeltaan olen huumoritajuinen, todella rehellinen ja suora (äkkipikainen mutta en ole näyttänyt sitä luonetta töissä).. En mie vaan tiedä miksi kukaan ei vaan tykkää minusta. Ikää lähemmäs 30v ja alkaa vaan ahistaa ja masentaa tämä yksinäisyys. Mutta kai se on ok elää yksin.
Onko täällä muita jotka ovat samassa jamassa?:(
Kommentit (26)
Et ole ainoa. Tästä samasta aiheesta kautta aikojen useampi aloitus. En osaa neuvoa mutta lohduttaisi sanomalla, että älä menetä toivoasi. Toisten ihmisten täytyy itse olla niitä aktiivisia joten ota sinä se järjestäjän rooli. Ja yritä etsiä ystäviä enemmän hiljaisista ja yksinäisistä.
Sama tilanne. Tai no, ehkä pari kaveriksi tulkittavaa, nekin miehiä joita en oikeastaan tapaa vaan viestittelyä lähinnä. Ei ole koskaan ollut mitään normaalia sosiaalista elämää mulla, enkä osaa luodakaan suhteita, en vaan käsitä miten se tapahtuu.
Ei ole minullakaan enkä edes kaipaa niitä. Tuo rakas pappa on ainoa, jonka kanssa pidän yhteyttä ja usein käydään toistemme luona kylässä. Tottakai sitten on lasten perheet.
Olen aina ollut jotenkin ulkopuolinen muiden naisten seurassa, kun ei kiinnosta juoruileminen enkä vähempää voisi välittää muiden ihmisten asioista.
Tuskin olet ainoa, jota ei kutsuta noihin illalla istujaisiin, nää yleensä on niitä "kuppikunnan" tapahtumia...
Kannattaa etsiä kaveria ja ystäviä, vaikka somen kautta tai ala harrastamaan jotain. Kansanopisto järjestää vaikka mitä ja erilaisia jumppia yms. on tarjolla myös aikuisille, joihin voi osallistua taidoista riippumatta.
Mene johonkin vapaaehtoistoimintaan mukaan. Esim eläinsuojeluyhdistykset tarvitsevat vapaaehtoisia. Sieltä voi löytyä kavereita.
Kannattaa katsoa elokuva the invitation ja miettiä onko sosiaaliset suhteet nyt niin tärkeitä.
Ei mullakaan oo ollut vuosiin, en osaa enää tutustua ihmisiin enkä halua kertoa itsestäni mitään henkilökohtaista, pelkään että muut tuomitsee ja alkaa puhua selän takana yms. Enkä tiedä mistä löytyis sellasia samanhenkisiä ihmisiä ja sellasia joihin vois oikeasti luottaa.
Minulla on tyttäreni ja äitini. En minäkään mikään juorukello ole. Sanoisin jopa että minulla on hyvät vuorovaikutus taidot, mutta en kestä töiden jälkeen jotain feikkaamista.
Oletko itse koskaan ollut aloitteellinen? Kutsunut työkaverin vaikka kahville? Yleensä yksinäisyys ruokkii itseään, kun ihminen alkaa olemaan hyvin varautunut sosiaalisen kanssakäymisen yhteydessä ja vältellään pettymyksiä. Silloin ei uskalla ehkä sitä työkaveria edes kutsua kylään tai kahville, kun pelkää jo etukäteen torjuntaa. Se ei riitä, että on vain avoin. Sen olen valitettavasti itsekin havainnut.
Aika harvoin aikuisiällä saa uusia ystäviä enää. Tai on vaikeampaa, kuin nuorena. Sitten on oma perhe ja rutinoituneet kuviot, jotka tehokkaasti estävät uusiin ihmisiin tutustumisen.
Luottamus olisi tärkeää joten itsekin olen erakoitunut koska luotettavia ihmisiä ei vain tahdo löytyä. Aina löytää ne luottamukselliset asiat selkänsä takaa tai edestä. Sitten ihmetellään miksen halua enää kaveerata tai sulkeudun kun on riepoiteltu omia asioitani muiden toimesta. Joten en pelaa näitä sosiaalisia pelejä enkä kerro itsestäni juurikaan mitään kellekkään enää.
Koska ei pelaa näitä "pelejä" jää yksin. Tosin muiden asioiden ja vuodatusten kuuntelemiseen ja tukemiseen kelpaisi mutta ei mihinkään muuhun, joten parempi olla yksikseen vaikka se yksinäisyys iskee välillä kovaa päin kasvoja. Tsemppiä aloittaja ja muut yksinäiset ja hyvää kesää!
Mulla sama. Elämä on mukavampaa ilman noita pelejä.
Suosittelen yksinäisiä katsomaan tämän videon:
Olisiko työkavereiden joukossa joku yksi ihminen, jota voisit vaikka kysyä kahville tai vastaavaan? Kokonaiseen porukkaan ystävystyminen on hankalaa, mutta yksilöihin helpompaa. Toki työkavereiden suhteen on vähän se, että jutut kääntyy monesti työasioihin ja siten ei ole ehkä paras paikka "löytää ystäviä".
Itse olen aikuisiällä löytänyt uusia ystäviä kursseilta ja harrastuksista, vaikka en itsekään ole semmoinen, joka helposti ystävystyy. Olisiko sinulla mieluista harrastusta, jonka voisit aloittaa?
Luottamus
Se on joko 100% tai nolla %
Sitä on tai ei ole, välimuotoa ei ole.
Vaatii paljon, itseltäänkin sen heittäytymisen rohkeuden.
Hyvää loppuelämää kaikille!
Yhyy. Ihan kun me täällä voisimme tietää, mikä käytöksessäsi ajaa muut pois.
Mutta tietysti vika on maapallon kaikissa ihmisissä, ei sinussa, eihän?
Onko AP mies vai nainen?
Tarinan perusteella arvaan nainen.
Vierailija kirjoitti:
Yhyy. Ihan kun me täällä voisimme tietää, mikä käytöksessäsi ajaa muut pois.
Mutta tietysti vika on maapallon kaikissa ihmisissä, ei sinussa, eihän?
Sinua en ainakaan kaverikseni kaipaisi.
Ei minullakaan ole, mutta yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään, joten kai se on ihan ookoo.