Minulla ei ole yhtään ystävää tai kavereita.

Onkohan mussa jotain vikaa, kun en edes kaipaa kavereita? Viihdyn yksin ja koen sosiaaliset tilanteet aika rasittavina. Pari vanhaa koulukaveria on, joihin pidän yhteyttä n kaksi kertaa vuodessa. Tuntuu jopa kummalliselta, että jotkut ovat koko ajan yhteydessä ystäviensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Onko AP mies vai nainen?

Tarinan perusteella arvaan nainen.

HEi kiiHKOILIJA! Kai tiedät että nykyisin ei ole vain kahta sukupuolta??? MIHIN UNOHDIT 48 muuta sukupuolta? ÄLÄ OLETA ETTÄ ON VAIN MIES TAI NAINEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! AP voi olla vaikka mikä muu kuin mies tai nainen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Minäkin olen sellainen kaveriton ihminen. Jouduin aikoinaan kiusatuksi ja ne vähät kaverit "käänsivät myös selkänsä" minulle. Sen jälkeen en onnistunut saamaan enää kavereita. Joitakin tuttuja oli, mutta mitään sen enempää ei koskaan. Olin muutenkin uusi tyyppi kun nuorena muutettiin ja jäin sitten porukoista täysin. Tämän jälkeen olen muuttanut muualle, mutta en ole mistään koulutuspaikoista tai töistä saanut kavereita. En itsekään oikein enää luota muihin ja tutustuminen hidasta. Myöskään en varmaan ole mikään niin kiinnostava ihminen ja ajattelen, että kukaan sellainen jolla paljon seuraa on ei varmaan enää "tarvitse" minua kaveriporukkaansa. Kyllä minäkin silti olen välillä surullinen kun kaupungissa näkee niin paljon ihmisiä muiden seurassa ja toisaalta aina silti mietin, kukahan noista vastaantulijoista on yksinäinen. Jos asiat olisivat menneet toisin vuosi olla jotain nuoruuden kavereita vieläkin elämässäni ja tuntuu välillä, että monet viettävät vieläkin aikaa niiden lapsuuden/nuoruuden kavereiden kanssa. Itsellä ei ole jäänyt sellaista porukkaa, joten nyt pitäisi sellainen luoda tyhjästä. Olne myös tavallaan aina tottunut olemaan itsenäinen ja nyt on vaikeaa "paljastaa" itsestään muille. Pelkään myös sitä että kuitenkin jään sitten lopulta taas yksin. Myönnän sen, että vikaa on paljon itsessä'kin, mutta toisaalta en tiedä mitä tekisin toisin.

Yksi tuttu sai kavereita viimein yhden koulutuksen myötä, jossa oli samantyylisiä ihmisiä. Itse en ole vielä kokenut mitään "yhteenkuuluvuutta" kenenkään kanssa ja ujo olen tutustumaan. Toisaalta olen ihan mukava ja empaattinen ihminen ja senkään takia en myöskään halua osallistua mihinkään "peleihin" ja loukata muita. Mieluummin aina tekisin jotain hyvää kaikista kokemuksistani huolimatta. Ihmiset ovat kohdelleet sen verran huonosti, etten toisaalta myöskään enää halua joutua sellaiseen ja parempi olla yksinkin, vaikka surullinen ja häpeissäni välillä olen. Ihminen kun kuitenkin kaipaa välillä seuraa ja toisaalta mietin , että ansaitsisin parempaa, kun olen ollut kuitenkin "hyvä" ihminen. Ei ole mukavaa, että monella kamalalla ihmisellä on  kuitenkin seuraa. Nykyisin olen jo liikaa tottunut olemaan yksin, mutta kyllä sellainen näkymättömyys ja se tunne, että olenko edes elossa tulee usein mieleen. Kärsin muutenkin epätodellisesta olosta ja yksinäisyys pahentaa tätä. Sori pitkä viesti. Aihe on vaan niin tuttu ja nuori olen itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen yksinäisiä katsomaan tämän videon:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Hyvä video, kannattaa tosiaan katsoa.

Jäi hieman epäselväksi että jos yksinäisyys on vakavampi asia kuin ylipaino, niin mitä se tekee ihmisen fyysiselle terveydelle?

Itse en jaksa enää työpäivän ja muun arjen pyörittämisen lisäksi tavata ketään. Toisinaan vanhemmat käyvät kylässä lapsiamme moikkaamassa. Sekin on rasittavaa, koska pitää emännöidä ja olen todella huono siinä. Yksi kaveri on. Häneen olen yhteydessä jokusen kerran vuodessa. Ehkä sitten eläkkeellä jaksaa taas yrittää viritellä sosiaalisia suhteita, kun ei ole enää töitä ja lapset asuvat omillaan.

"Todella (rehellinen ja) suora" - veikkaan, että tuossa on ongelman ydin.