Kannattaako tutustua mieheen, joka on ollut pitkään yksin?
Mies on ollut 9v sinkkuna.
Kiinnostaa lähinnä, että onko mitään mahdollisuutta, että hän olisi silti hyvä sängyssä.. eikä liian pieni ”sieltä”.
Onko kellään kokemuksia?
Kommentit (72)
Ei se käyttämättömyyden takia kutistu, saman kokoinen se on kuin ennenkin.
Omakohtaisen kokemukseni mukaan jälkimmäistä ei voi päätellä entisistä seurusteluista tai niiden puuttumisesta.
Kokeile ja tuu kertomaan. Yleensä hyvän rakastajan kouluttaminen voi kestää vuodenkin, vähän riippuen harjoitteluun käytetystä aktiiviajasta.
Sinun ei ainakaan. Ota joku, joka erosi vaimostaan eilen.
Ei kannata.
t. pitkään yksin ollut mies
Olin aikoinaan 9v. sinkkuna. Seksiä oli silloin enemmän kuin nyt avioliitossa.
Koko kysymys on erittäin outo tai varmaan provo.
Se on varmaan sellainen K I L T T I S.
B-rapun hommiin hieman surkastunut on parempi.
Olin itse sinkkuna lähes kahdeksan vuotta ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Hänellä oli silloin takanaan viisi yksinäistä vuotta. Sitä en tiedä minkä verran "sutinoita" hänellä niinä vuosina oli, omani pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Eli enpä tuosta vielä vetäisi yhtään mitään johtopäätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata.
t. pitkään yksin ollut mies
Kerro lisää?
Miksei?
Mun nykyinen oli 7v yksin, ei harrasta seksiä kuin suhteessa, siksi ei ollut nainut sinä aikana.
Asui kaukana muista ja ajatteli ettei kelpaa, joten unohti naiset ja aloitti harrastuksen, siellä me tavattiin ja nykyään ollaan naimisissa.
Mahtava mies. Hieman vanhanaikainen, mutta mulle passeli :)
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ja tuu kertomaan. Yleensä hyvän rakastajan kouluttaminen voi kestää vuodenkin, vähän riippuen harjoitteluun käytetystä aktiiviajasta.
Varmaan pakko, on niin ihana tapaus 😊
Sinkkujakin on erilaisia. On niitä, jotka eivät halua sitoutua, mutta panevat silti joka viikonloppu menemään. Sitten on meitä, jotka haluavat sitoutua ja viettävät viikonloput yksin panematta ketään.
Sehän on saattanut surkastua jopa niin, että on pudonnut kokonaan pois. Vähän kuin napatynkä.
Ei missään nimessä kannata tutustua. Mitä jos tulisitkin onnelliseksi? Ehkei se ole mukavaa.
Näiihin tämän luontaisiin kysynmyksiin jos alkaa vastailemaan myöntävässti niiin osoittaa heikkoutensa ja senn jälkee alkaa tulla turpaaan.
Vierailija kirjoitti:
Näiihin tämän luontaisiin kysynmyksiin jos alkaa vastailemaan myöntävässti niiin osoittaa heikkoutensa ja senn jälkee alkaa tulla turpaaan.
Ja jos eii tule turpaaan niin joku älykkky vittuuntuu siiiitä että on tehnyt vääärät diagnooosit.
”Mies on ollut 9v sinkkuna.
Kiinnostaa lähinnä, että onko mitään mahdollisuutta, että hän olisi silti hyvä sängyssä.. eikä liian pieni ”sieltä”.
Onko kellään kokemuksia?”
- Jos tämä ei ollut provo, niin mä en kestä.
Aivan käsittämätön kysymys, suosittelen aplle että et todellakaan tutustu tähän mieheen.
- Ihan vain miehen parasta ajattelen.
Tutustua voi ja pitääkin mutta yhteen muuttaminen pitkän yksin asumisen jälkeen on vaikeaa. Tulee konflikteja hammastahnasta ja piereskelystä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se käyttämättömyyden takia kutistu, saman kokoinen se on kuin ennenkin.
Kyllä se kylmässä vedessä kutistuu, käyttipä sitä tai ei.
Odota, kun kaivan kristallipalloni..