Meidän teini-ikäiset eivät ole koskaan kiroilleet tai haistatelleet meille vanhemmille. Siivoavat jälkensä, tekevät ruokaa, koulussa menee hyvin.

Kiva, en minäkään haistatellut vanhemmilleni. En silti koe tarpeelliseksi tehdä asiasta provoja av-palstalle.

Ei meilläkään. Heidät oli kasvatettu hyvin.

Kiitos samoin-kasvatus ennen kaikkea. Esimerkin voima,keskustelu ja kunnioitus puolin ja toisin.

Naapurin poika sanoi,että teillä on kiva olla,kun tietää,mitä saa ja ei saa tehdä...

Kuulostaa minulta. T: entinen masentunut ja ahdistunut teini, jonka kapinoinnille ei ollut tilaa, kun vanhemmat olivat niin sekaisin.

Kyllä se lapsen temperamentti myös aika paljon vaikuttaa. Meillä on kolme lasta, joista kaksi ovat sellaisia rauhallisia ja tasaisia ja yksi sitten ihan erilainen. Se, että lapsi kiroilee tai haistattelee, ei edusta omaa käytöstäni. Lapsi on vanhemmastaan erillinen ihminen, joka tekee omat päätöksensä kaikesta kasvattamisesta huolimatta. Vanhempi toki näyttää esimerkkiä, asettaa rajat ja säännöt, mutta silti lapsi kasvaa omaksi persoonakseen, ja lapsen persoonaan voi ja pitääkin kuulua sellaisiakin asioita, jotka ovat ristiriidassa vanhempien halujen kanssa. 

Kiva kuulla. :) Itselläni on teini-ikäinen, jota on kyllä parhaamme mukaan kasvatettu, mutta kyllä ne hormonien hyökyaallot silti vievät hänet välillä mukanaan, välillä on haukkunut, on paiskannut ovia ja on tainnut paristi haistatellakin. Koulukaan ei pahemmin kiinnosta, numerot laskeneet mutta ei onneksi kuitenkaan lintsaa. 

Kaiken tämän silti kestää, koska sieltä taustalta rauhoituttuaan aina löytyy se oma rakas ja rakastettava lapsi, joka tulee pyytämään anteeksi ja sanoo ettei ymmärrä miten taas tolleen..... Ja joka luottaa, joka puhuu asioistaan, joka uskaltaa tulla kotiin vaikka olisi juonut muutaman kaljan (mitä emme hyväksy, siis juomista). Pyytää apua kun tarvitsee, antaa apua, tekee omatoimisesti kotitöitä ja pyydettynä vielä enemmän, toivottaa joka ilta hyvät yötä, laittelee sydänhymiöitä kun on poissa kotoa, halaa ja tulee kylkeen kiehnäämään, rakastaa ja sanoo rakastavansa.

Että vaikka se teini-ikä sisältäisi myös noita, mitä teillä ap on onnistuttu välttämään, niin voi se silti olla ihan hyvä teini. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa minulta. T: entinen masentunut ja ahdistunut teini, jonka kapinoinnille ei ollut tilaa, kun vanhemmat olivat niin sekaisin.

By the way, löysin nuorena samanhenkisen puolison samanlaisella taustalla ns. hyvästä perheestä myös. Hän teki nuorena itsemurhan, minusta tuli mielenterveyskuntoutuja. Eläköön keskiluokkainen kulissielämä!

Haistattelu nyt on eri asia, mutta teini-ikään kuuluu kriittinen suhtautuminen vanhempien näkemyksiin. En tiedä saako aloittajan perheessä nuoret tuoda esille näkemyksiään, mutta jos ei niin surullista. 

Minä itse arvostan kyllä enemmän niitä (myös teinejä), jotka osaavat perustellen tuoda ilmi eriävät mielipiteet kuin jeesjees-lampaita. Koti on hyvä paikka harjoitella eriävien mielipiteiden esiin tuomista ja jopa kapinointia.

Minkähän ikäisiä teinejä aloittajalla on ehkä niilläkin on se vielä edessä, koska kyllä sen kuuluu olla silloin kun on teini ja sitten on vielä sekin että ne voi olla kotona ihan nätisti mutta sitten muualla eivät mutta eivät kotona kerro

Oma 15-vuotiaani on kasvanut kodissa, missä ei kiroilla eikä puhuta törkeyksiä. Nyt hän kuitenkin on puberteetin huumassa alkanut hieman kiroilla, kun olen hänen mielestään aivan erityisen typerä ja ymmärtämätön. Haistatteluja ei ole vielä tullut, saas nähdä, koska siihen vaiheeseen päästään.

Vaikka poika on varsin kiltti ja koulussa menee hyvin, on murrosikä vaikuttanut hänen kyvykkyyteensä esim. siivota oma huoneensa. Se on kuulkaas sellainen törkypesä, ettei uskoiskaan. Onneksi hän satunnaisesti siivoaa sen, ja toisinaan jopa oma-aloitteisesti. Toivoa siis on, että hänen siisteystasonsa normaalistuu muutaman vuoden kuluttua.

Sama meillä, lukuunottamatta siivoamista. Kaksi teiniherraa elävät selvästi jotain kaaosvaihetta. Mutta kumpikin ovat ihania, huumorintajuisia, lämminsydämisiä ja kaikin puolin mainioita. Ei meillä riidellä oikeastaan mistään.

Eikös sitä aina sanota, että pitäisi saada ilmaista kaikki tunteensa ja olla eri mieltä.Varsinkin pienemmällä lapsella kiltti myötäily voi olla merkki kiintymyssuhteen häiriöstä.

Mielestäni ei ole niin vakavaa jos kotona räiskähtelee. Koulussa ja suvun piirissä sekä ulkopuolisille pitää pystyä pitämään asiallinen käytös. Suvun nuoret on fiksun oloisia, mutta kotiseinien sisällä on kuulemma välillä kestämistä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa minulta. T: entinen masentunut ja ahdistunut teini, jonka kapinoinnille ei ollut tilaa, kun vanhemmat olivat niin sekaisin.

Ja minulta. T: entinen teini, jonka ei tarvinnut kapinoida ja haistatella, koska mua kuunneltiin ja koti oli tasainen ja turvallinen paikka tuoda esiin omat mielipiteensä, vaikka ne erosivat vanhempien näkökannasta.

Minäkin käyttäydyin kohteliaasti enkä kapinoinut. Tein minulle kuuluvat tehtävät mukisematta. Sairastuin nuorena aikuisena vakavaan masennukseen ja yritin useita kertoja itsemurhaa. Olen pysyvästi työkyvytön. Se on aina hälyytysmerkki, jos nuori ei kapinoi. Tuollaisilla asioilla ei kannata kerskua.

Kaikkein typerimpiä vanhempia ovatkin juuri ne, jotka luulevat, että lapset ovat heidän kasvatuksensa tuotos. Lapsen geenibooli, joka vaihtelee samankin perheen lapsilla, temperamentti ja sattuma vaikuttavat myös. Eikä sellainen vanhempi ole hyvö vanhempi, joka on räpiköinyt vain lämpimässä lastenrannassa. Parhaat vanhemmat ovat ne, jotka on heitetty suorilta kädeltä keskelle jääkylmää merenselkää. Jos taitoja ei ole mitattu, missä se osaaminen näkyy. Myrskyisä meri tekee taitavan merenkulkijan, ei kuralätäkössä räpistely.

Meillä kotona ei aikuiset koskaan kiroile mutta 15v poika on nyt alkanut kiroilemaan silloin tällöin, ei ole kuitenkaan haistatellut. Huone on välillä kuin sikolätti mutta tekee pyydettäessä kuitenkin kotitöitä ja kiehnää vieressä edelleen. Mun mielestä teini-ikään nimenomaan kuuluu kapinoida edes jonkin verran.

N38 kirjoitti:

Minäkin käyttäydyin kohteliaasti enkä kapinoinut. Tein minulle kuuluvat tehtävät mukisematta. Sairastuin nuorena aikuisena vakavaan masennukseen ja yritin useita kertoja itsemurhaa. Olen pysyvästi työkyvytön. Se on aina hälyytysmerkki, jos nuori ei kapinoi. Tuollaisilla asioilla ei kannata kerskua.

Kapina ei aina näy päällepäin. Minun kapinointini oli irtisanoutuminen vanhempieni tavoista. Isä oli alkoholisti - minä valitsin täysraittiuden. Äiti oli linnoittautunut kotiin - minä valitsin liikkuvan elämän.

Ei meilläkään, mutta ei se pelkästään kasvatuksesta ole kiinni todellakaan.

Entinen anoppi oli harras kristitty, vaatimaton ja hiljainen nainen joka kasvatti lapsensa rakkaudella, moraalilla sekä rajoilla. Näinpä hän saikin aikaan kaksi kohteliasta, fiksua lasta, sekä sen kolmannen, joka riehui, huusi, paiskoi ovia, muutti jo 16-vuotiaana sen hetkisen jätkäkaverin nurkkiin. Myöhempinä vuosina kuvioissa pyöri narkomaaneja, lapset olisi huostaanotettu jos hänen kiltti siskonsa ei olisi heistä huolehtinut jne.

En tiedä miksi tämä yksi ihminen koki etuoikeudekseen käyttäytyä vielä kolmekymppisenäkin kuin kauhukakara. En usko että kyseessä oli anopin esimerkki, hän kun ei juonut eikä juossut miesten perässä, ja olen vakuuttunut, että hän hoito lapsensa erinomaisesti. En ole itsekään keksinyt toimivaa keinoa, jolla ihmisen saisi käyttäytymään järkevästi. Nämä riehupellet kun tuppaavat halveksumaan meitä "tavallisia" ihmisiä. He kokevat olevansa erikoisia meihin verrattuna.

Nojoo, kasvatuksella on merkitys, mutta on myös lapsen luonteella ja ominaisuuksilla. Ihan kuten taaperoiden kohdallakin, ei se kasvatuksesta ole kiinni, että onko lapsi sellainen, että saa huutoraivareita vai meneekö uhmaiät ohi ilman minkäänlaista kapinaa ;)

Mutta toki, kyllä kasvatuskin jonkun verran tietenkin vaikuttaa, mutta se, että nuori kapinoi ja voi käyttäytyä hyvinkin hankalasti ei automaattisesti tarkoita että olisi huonosti kasvatettu.