Lue keskustelun säännöt.
Meidän teini-ikäiset eivät ole koskaan kiroilleet tai haistatelleet meille vanhemmille. Siivoavat jälkensä, tekevät ruokaa, koulussa menee hyvin.
20.06.2019 |
Ihan vain tiedoksi teille vanhemmille, joilla lasten teini-ikä on vielä edessä. Kaikki teinit eivät ole hirviöitä ja kasvatuksella on suuri merkitys.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Entinen anoppi oli harras kristitty, vaatimaton ja hiljainen nainen joka kasvatti lapsensa rakkaudella, moraalilla sekä rajoilla. Näinpä hän saikin aikaan kaksi kohteliasta, fiksua lasta, sekä sen kolmannen, joka riehui, huusi, paiskoi ovia, muutti jo 16-vuotiaana sen hetkisen jätkäkaverin nurkkiin. Myöhempinä vuosina kuvioissa pyöri narkomaaneja, lapset olisi huostaanotettu jos hänen kiltti siskonsa ei olisi heistä huolehtinut jne.
En tiedä miksi tämä yksi ihminen koki etuoikeudekseen käyttäytyä vielä kolmekymppisenäkin kuin kauhukakara. En usko että kyseessä oli anopin esimerkki, hän kun ei juonut eikä juossut miesten perässä, ja olen vakuuttunut, että hän hoito lapsensa erinomaisesti. En ole itsekään keksinyt toimivaa keinoa, jolla ihmisen saisi käyttäytymään järkevästi. Nämä riehupellet kun tuppaavat halveksumaan meitä "tavallisia" ihmisiä. He kokevat olevansa erikoisia meihin verrattuna.
Eiköhän tuossa ole kyseessä joku neurologinen poikkeavuus/mt-ongelma. Esim. diagnosoimattomat adhd:t voivat pahimmillaan olla tuollaisia, päihteetkin hyvin yleisiä heidän keskuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palataan asiaan ap, mikä meni oikein ja mikä väärin, kun lapsesi ovat itse vanhempia. Silloin heillä on perusteltu näkemys, kuinka hyvä nuoruus heillä oli. On vaarallista nostaa itseään ja omia taitojaan aikuisena ja huoltajana. Itse olen kolmen teinin äiti ja opettanut koulussa 25 vuotta yläkoululaisia. Jos joku asia menee joskus oikein ja hyvin, ajattelen mieluummin, että en pilannut lasta kuin että hänen onnistumisensa elämässä olisi minun ansiotani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa minulta. T: entinen masentunut ja ahdistunut teini, jonka kapinoinnille ei ollut tilaa, kun vanhemmat olivat niin sekaisin.
Ja minulta. T: entinen teini, jonka ei tarvinnut kapinoida ja haistatella, koska mua kuunneltiin ja koti oli tasainen ja turvallinen paikka tuoda esiin omat mielipiteensä, vaikka ne erosivat vanhempien näkökannasta.
Meillä henkisesti oireilevat vanhemmat teilasivat kaikki lasten eriävät mielipiteet jyrkästi. Lopetin niiden esittämisen hyödyttömänä. Paha olo purkautui siten, että aloin saada tunteja kestäviä paniikkikohtauksia yksin ollessani. Usein mietin niiden aikana itseni tappamista.
Minä olin myös kiltti ja aivan ihastuttava teini kaikkien mielestä. Kenelläkään ei käynyt mielessä, että isäni oli minut henkisesti alistanut enkä kyennyt edes sanomaan omia mielipiteitäni. Aikuisena ollut vaikea opetella sanomaan muuta kuin yes yes ja tekemään nöyrästi kaiken.
Vierailija kirjoitti:
...laittelee sydänhymiöitä kun on poissa kotoa, halaa ja tulee kylkeen kiehnäämään, rakastaa ja sanoo rakastavansa.
Oikeastiko teinit tekee noin? Mulla ei ois sen 11v jälkeen tullu mieleenkään tehdä mitään tuollaista.
Ois ollu niin awkward tilanne kun voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään, mutta ei se pelkästään kasvatuksesta ole kiinni todellakaan.
Tämä, tempperamentti on varmasti se ratkaiseva tekijä...
Minäkin olin tuollainen kuin ap kuvailee, mutta vanhemmat valitti että olen ihan kauhea, ja hullukin olin heidän mielestä. Näin aikuisen ymmärryksellä voin todeta että olivat väärässä. En ollu kauhea.
Niin kuin teinejäkin, vanhempiakin on moneen lähtöön.
On mukava kuulla täällä kommenteissa jos vanhemmat on sellaisia että ymmärtävät vähän nuorta, ja antavat nuoren myös välillä kapinoida ja kasvaa.
Jos 15v kiukuttelee antaa kiukutella, eikä tarvi alkaa kiukuttelemaan ja huutamaan takasin. Ei se oo kilpailu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...laittelee sydänhymiöitä kun on poissa kotoa, halaa ja tulee kylkeen kiehnäämään, rakastaa ja sanoo rakastavansa.
Oikeastiko teinit tekee noin? Mulla ei ois sen 11v jälkeen tullu mieleenkään tehdä mitään tuollaista.
Ois ollu niin awkward tilanne kun voi.
Niin no, kuten varmaan tiedät, lapset kehittyvät eri iässä, eivätkä tasaisesti silloinkaan. Välillä tuntee olevansa iso itsenäinen ihmisensä, välillä tuntee olevansa ja haluaa olla pieni lapsi. Kyllä meilläkin 14-vuotias laittaa sydämiä muutaman kerran viikossa kun on hyvällä päällä, vastaa aina halaukseen ja telkkaria katsellessa istuu viereen eikä sohvan toiseen päähän. Ja kun iltaisin sanotaan että rakastan sua, niin aina hän vastaa, että niin mäkin sua.
Vaikka välillä onkin niiiiin aikuista ja osaavaa.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N38 kirjoitti:
Minäkin käyttäydyin kohteliaasti enkä kapinoinut. Tein minulle kuuluvat tehtävät mukisematta. Sairastuin nuorena aikuisena vakavaan masennukseen ja yritin useita kertoja itsemurhaa. Olen pysyvästi työkyvytön. Se on aina hälyytysmerkki, jos nuori ei kapinoi. Tuollaisilla asioilla ei kannata kerskua.
Ikävää sinulle, että olet masentunut. Tummennettu väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Terveeseen kehitykseen ei aina kuulu kapinointi, eikä etenkään haistattelu, päin naamaa huutaminen ja ovien paiskominen ym. mihin täällä on "normaalina" käytöksenä viitattu. Rauhallisen temperamentin omaava lapsi, joka saa kasvaa avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä, voi itsenäistyä ja erkaantua vanhemmistaan ilman suurta draamaa. Itselläni on tällainen viilipytty-teini, joka ei haistattele kotona eikä koulussa, ei järjestä raivokohtauksia tai käyttäydy muutoinkaan huonosti. Hän on temperamentiltaan rauhallinen ja harkitseva ja pystyy älykkäänä ihmisenä näkemään oman toimintansa seuraukset ja ymmärtää pitkän tähtäimen syy-seuraussuhteita.
Rauhallinen teini-ikä ei meillä ole kasvatustyöni ansiota (vaikka huonompi kasvatus olisi toki voinut provosoida huonompaa käytöstä), vaan todennäköisesti perinnöllinen ominaisuus. Olemme miehen kanssa molemmat aika viilipyttyjä itsekin ja meillä kummallakin on itsellämme ollut helppo teini-ikä.
Vierailija kirjoitti:
Entinen anoppi oli harras kristitty, vaatimaton ja hiljainen nainen joka kasvatti lapsensa rakkaudella, moraalilla sekä rajoilla. Näinpä hän saikin aikaan kaksi kohteliasta, fiksua lasta, sekä sen kolmannen, joka riehui, huusi, paiskoi ovia, muutti jo 16-vuotiaana sen hetkisen jätkäkaverin nurkkiin. Myöhempinä vuosina kuvioissa pyöri narkomaaneja, lapset olisi huostaanotettu jos hänen kiltti siskonsa ei olisi heistä huolehtinut jne.
En tiedä miksi tämä yksi ihminen koki etuoikeudekseen käyttäytyä vielä kolmekymppisenäkin kuin kauhukakara. En usko että kyseessä oli anopin esimerkki, hän kun ei juonut eikä juossut miesten perässä, ja olen vakuuttunut, että hän hoito lapsensa erinomaisesti. En ole itsekään keksinyt toimivaa keinoa, jolla ihmisen saisi käyttäytymään järkevästi. Nämä riehupellet kun tuppaavat halveksumaan meitä "tavallisia" ihmisiä. He kokevat olevansa erikoisia meihin verrattuna.
Entä missä lasten isä oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 17-vuotias eikä minulla ole ikinä ollut mitään kapinavaihetta. Koskaan en kiroile vanhempien edessä, huuda tai ole riidellyt. Koulussakin menee hyvin. Sen sijaan kaksi sisarustani ovat lähes vastakohtani. He ovat huutaneet tai laiminlyöneet koulua yms. En tiedä onko kasvatuksessamme sen suurempia eroja, joten ehkä temperamentti on se, joka vaikuttaa lähes eniten...?
Vierailija kirjoitti:
N38 kirjoitti:
Minäkin käyttäydyin kohteliaasti enkä kapinoinut. Tein minulle kuuluvat tehtävät mukisematta. Sairastuin nuorena aikuisena vakavaan masennukseen ja yritin useita kertoja itsemurhaa. Olen pysyvästi työkyvytön. Se on aina hälyytysmerkki, jos nuori ei kapinoi. Tuollaisilla asioilla ei kannata kerskua.
Ikävää sinulle, että olet masentunut. Tummennettu väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Terveeseen kehitykseen ei aina kuulu kapinointi, eikä etenkään haistattelu, päin naamaa huutaminen ja ovien paiskominen ym. mihin täällä on "normaalina" käytöksenä viitattu. Rauhallisen temperamentin omaava lapsi, joka saa kasvaa avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä, voi itsenäistyä ja erkaantua vanhemmistaan ilman suurta draamaa. Itselläni on tällainen viilipytty-teini, joka ei haistattele kotona eikä koulussa, ei järjestä raivokohtauksia tai käyttäydy muutoinkaan huonosti. Hän on temperamentiltaan rauhallinen ja harkitseva ja pystyy älykkäänä ihmisenä näkemään oman toimintansa seuraukset ja ymmärtää pitkän tähtäimen syy-seuraussuhteita.
Rauhallinen teini-ikä ei meillä ole kasvatustyöni ansiota (vaikka huonompi kasvatus olisi toki voinut provosoida huonompaa käytöstä), vaan todennäköisesti perinnöllinen ominaisuus. Olemme miehen kanssa molemmat aika viilipyttyjä itsekin ja meillä kummallakin on itsellämme ollut helppo teini-ikä.
Mistä tiedät, että lapsesi kokee perheenne ilmapiirin rauhallisena ja turvallisena? Ei hän välttämättä kerro sinulle todellisia ajatuksiaan. Yleensä nimenomaan huonot vanhemmat kokevat tekevänsä erinomaista työtä. Lasten näkemys asiasta vaiennetaan eikä sitä yleensä kysytä tai vastaus tulkitaan oman mielen mukaan. Pelosta sitä sanoo mitä sattuu välttyäkseen vanhemman kostolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään. Olin niin vanhempieni hirmuvallan alla pelossa kasvanut ylisuorittaja, ettei olisi tullut mieleenkään. Pitkälti lapsuuden takia kävin sitten terapiassa 8 vuotta. Että en hirveitä johtopäätöksiä aina. vetäisi teinin käytöksestä saati korrelaatiota tulevaisuuteen.
Muistan oman teini-iän kun olin samanlainen kiltti, en haistatellut ja tein kotityöt ja olin hyvä koulussa. Meidän kotona ei olisi muuten pärjännyt. Omia tunteita ei saanut näyttää tai niitä ei saanut olla. Vanhemmat oli tietysti sitä mieltä kuinka hyvin ovat lapset kasvattaneet. Puh. Sitten kun muutin kotoa en osannut näyttää tunteita enkä tiennyt miten toimia niiden kanssa. Oma lapsi saa näyttää tunteet ja toimia eri tavalla, se kuuluu siihen kasvamisprosessiin joka tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N38 kirjoitti:
Minäkin käyttäydyin kohteliaasti enkä kapinoinut. Tein minulle kuuluvat tehtävät mukisematta. Sairastuin nuorena aikuisena vakavaan masennukseen ja yritin useita kertoja itsemurhaa. Olen pysyvästi työkyvytön. Se on aina hälyytysmerkki, jos nuori ei kapinoi. Tuollaisilla asioilla ei kannata kerskua.
Ikävää sinulle, että olet masentunut. Tummennettu väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Terveeseen kehitykseen ei aina kuulu kapinointi, eikä etenkään haistattelu, päin naamaa huutaminen ja ovien paiskominen ym. mihin täällä on "normaalina" käytöksenä viitattu. Rauhallisen temperamentin omaava lapsi, joka saa kasvaa avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä, voi itsenäistyä ja erkaantua vanhemmistaan ilman suurta draamaa. Itselläni on tällainen viilipytty-teini, joka ei haistattele kotona eikä koulussa, ei järjestä raivokohtauksia tai käyttäydy muutoinkaan huonosti. Hän on temperamentiltaan rauhallinen ja harkitseva ja pystyy älykkäänä ihmisenä näkemään oman toimintansa seuraukset ja ymmärtää pitkän tähtäimen syy-seuraussuhteita.
Rauhallinen teini-ikä ei meillä ole kasvatustyöni ansiota (vaikka huonompi kasvatus olisi toki voinut provosoida huonompaa käytöstä), vaan todennäköisesti perinnöllinen ominaisuus. Olemme miehen kanssa molemmat aika viilipyttyjä itsekin ja meillä kummallakin on itsellämme ollut helppo teini-ikä.
Mistä tiedät, että lapsesi kokee perheenne ilmapiirin rauhallisena ja turvallisena? Ei hän välttämättä kerro sinulle todellisia ajatuksiaan. Yleensä nimenomaan huonot vanhemmat kokevat tekevänsä erinomaista työtä. Lasten näkemys asiasta vaiennetaan eikä sitä yleensä kysytä tai vastaus tulkitaan oman mielen mukaan. Pelosta sitä sanoo mitä sattuu välttyäkseen vanhemman kostolta.
Tiedän sen siitä, että lapset (meillä on myös tätä teiniä nuorempia lapsia) ovat itse monesti näin todenneet esim. kun tulevat kaverin luota kotiin. Meillä lasten mielipiteitä kysytään ja ne otetaan aidosti huomioon ja nimenomaisesti kannustetaan jokaista kertomaan oma mielipide myös silloin, kun se on erilainen kuin muilla. Mielipiteiden ilmaisua harjoittelemme myös keskustelemalla ajankohtaisista aiheista (ikätasoisesti) lasten kanssa. Teinin kanssa saa todella hienoja keskusteluja aikaan esim. politiikasta. Ja vaikka emme kaikista asioista ole samaa mieltä, molemmat osaavat perustella omaa kantaansa ilman haukkumista ja alatyylisiä ilmauksia. Teini uskaltaa olla oma itsensä myös kodin ulkopuolella.
Itse tiedän olevani riittävän hyvä vanhempi, en varmasti paras mahdollinen mutta en myöskään huono. Tiedän sen siitä, että olen onnistunut saamaan tähän maailmaan kolme aivan upeaa nuorta ihmistä, joiden elämä sujuu hienosti ja joista saan kaikkialta pelkää positiivista palautetta. En itse asiassa ole vielä kertaakaan saanut yhdestäkään lapsestani mitään negatiivista palautetta. Pidän sitä hienona saavutuksena!
Näinhän moni vanhempi kehui minulle, kun lapsemme olivar murkkuiässä. Minä kuulin sitten omalta teiniltä sen toisen puolen, mitä nämä kiltit teinit tekivät. No asiapa ei minulle kuulunut, joten en viitsinyt valaista näitä vanhempia
Ap, ÄLÄ MANAA!
Teinin elämässä menestyminen ei ole yksin vanhemmista ja kasvatuksesta kiinni vaan monen asian summa, mm. lapsen temperamentti, kaveripiiri, luokkatoverit harrastukset... vaikuttavat. Vanhempi ei voi ottaa yksin kunniaa teininsä pärjäämisestä olematta naurettava.
Toki hyvä jos asiat kotona ovat hyvin.
Minä en kiroillut tai käyttäytynyt huonosti teininä, olin niin vastuullinen, että muutin omilleni 17-vuotiaana ja olin lukioni priimus. Vanhempani olivat eronneet, toinen alkoholisti ja toinen ei koskaan kotona vaan uuden miehensä kanssa.
Tietenkin nään yhteyden hyvän kotikasvatuksen ja pärjäämisen välillä. Se ei kuitenkaan päde läheskään aina. Myös hyvät vanhemmat voivat saada osansa teinin temppuilusta. Se on aika luonnollinen osa teinin itsenäistymistä. Eikä toivo ole mennyt vaikka teini kiroilisikin.
Lohdutukseksi heille, jotka tekevät parhaansa, mutta teini ei. Todennäköisesti siitä teinistä kasvaa silti ihan hyvin käyttäytyvä ja perusfiksu ellei nero aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein typerimpiä vanhempia ovatkin juuri ne, jotka luulevat, että lapset ovat heidän kasvatuksensa tuotos. Lapsen geenibooli, joka vaihtelee samankin perheen lapsilla, temperamentti ja sattuma vaikuttavat myös. Eikä sellainen vanhempi ole hyvö vanhempi, joka on räpiköinyt vain lämpimässä lastenrannassa. Parhaat vanhemmat ovat ne, jotka on heitetty suorilta kädeltä keskelle jääkylmää merenselkää. Jos taitoja ei ole mitattu, missä se osaaminen näkyy. Myrskyisä meri tekee taitavan merenkulkijan, ei kuralätäkössä räpistely.
Geenibooli - mikrobiologin lempidrinkki :)
Niin hyvin sanottu! Kiitos!
Minunkin vanhempani korostavat aina kasvatuksen merkitystä. Meitä oli kolme lasta, josta ainoastaan nuorin sanoi jotain vastaan. Minä olin ujo, estynyt, arka ja pelokas lapsi. Pelkäsin virheitä, koska niistä tuli aina kamalaa jäkytystä ja epäilyä, että olin tehnyt asian tahallani. En uskaltanut tehdä juuri mitään edes murrosiässä, en todellakaan kiroillut koskaan, olin melkein aina kotona ainakin viimeistään klo 10. Vasta aikuisena ja omillani tajusin, miten ahdistunut ja pelokas olin ollut, vaikka näennäisesti kodissani oltiin onnellisia ja puhuttiin asioista. Toki ovat ylpeitä siitä, että kasvattivat kolme kilttiä lasta, mutta sanoisin, että kasvatuksella oli vain tietty osuus asiassa ja paljon suurempi osuus oli luonteella ja tietynlaisella syyllistävällä ilmapiirillä.