Lue keskustelun säännöt.
Oletko ollut yksinäinen, mutta myöhemmin löysit ympärillesi ihmisiä
Kommentit (24)
Muutin aikoinaan Keski-Suomesta pääkaupunkiseudulle ja alkuun ystävien saaminen oli vaikeaa. Sitten yhtenä päivänä yksit puolituttu jostain syystä pyysi minua bileisiinsä. Ihmeissäni menin ja tutustuin hänen kaveripiiriinsä. Olemme edelleen samaa porukkaa yli 30 vuoden jälkeenkin. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen saaminen pakotti avartamaan piirejä.Pitkään tein vain pitkiä työpäiviä ja tulin kotiin nukkumaan.Nyt on pskko menmä sinne ja tänne ja tutustua ihmisiin.Ihan kivaa jopa.
En ole vielä, mutta toivon tosi kovasti että se on mahdollista. Siis saada 30-vuotiaana vielä uusia kavereita, sellaisia joiden seurasta oikeasti nauttisin. On mulla nyt jokunen kaveri, mutta ei mulla ole heidän kanssaan hirveästi yhteistä. Ajatus siitä, että koko loppuelämä olisi tällaista, on sietämätön!
Aloita joku harrastus. Yhteinen kiinnostuksenkohde yhdistää ihmisiä. Itse keilaan ja jo eläkeikäiset ukot istuvat porukalla hallin kahviossa joka päivä, vaikkeivät keilaisikaan.
Olen alkanut lukemaan aiheeseen liittyvää materiaalia siis ihmissuhdetaidoista. Toivottavasti se auttaa olemaan rennompi ja helposti lähestyttävämpi enkä olisi enää niin epäilevä ja itsekäs. Olisiko jollakin hyvää kirja vinkkiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä, mutta toivon tosi kovasti että se on mahdollista. Siis saada 30-vuotiaana vielä uusia kavereita, sellaisia joiden seurasta oikeasti nauttisin. On mulla nyt jokunen kaveri, mutta ei mulla ole heidän kanssaan hirveästi yhteistä. Ajatus siitä, että koko loppuelämä olisi tällaista, on sietämätön!
Toivon samaa, vaikka olenkin juuri se tyyppi, jota ei haluta nähdä vaikka kuinka ehdottelisin.
Pelkästään ihmisten ympärillä olo ei valitettavasti poista yksinäsiyyden tunnetta. - Itse asiassa minusta tuntui joskus sille, että koin itseni entistäkin yksinäisemmäksi kun ympärilläni oli huomattavan paljon ihmisiä. Mutta toki yksinäiseksi voi jäädä myös jollei itse uskalla tai sanosinko kykene ja rohkaistu lähestyä tai yrittää lähestyä toista tai muita. Lisäksi olisi hyvä, jos osaisi itse olla "vastaanottavainen" jos joku haluaisi lähestyä itseä. Ei aina helppo juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeinta on tunnistaa itsessään asiat ja ominaisuudet, joista joku toinen voisi olla kiinnostunut. Jos ei ole ihan tyypillinen omassa ikäluokassa, voi helposti jäädä ulkopuoliseksi. Mulla kävi yksinkertaisesti vain tuuri. Menin naimisiin naisen kanssa, jonka veljet ja isä ovat aika samanlaisia kuin minäkin. Baarireissujen ja urheilun sijasta käydään kalassa, vietetään perheiden kanssa aikaa mökillä, jollain on aina jotain remonttihommaa tms.
M29
Millainen olet ap ja millaisia ystäviä haluaisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vähän erakko, mutta tykkään kyllä jutella ihmisille. Minä otin koiran ja nyt lenkeillä juttelen ihmisille. Ja olen löytänyt todella mukavia ihmisiä. Tosin mulle riittää nämä ns ystävät ja koira.
Muutama ystävä on, mutta he jäivät muuton vuoksi. Ja yhteen olen tutustunut töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä, mutta toivon tosi kovasti että se on mahdollista. Siis saada 30-vuotiaana vielä uusia kavereita, sellaisia joiden seurasta oikeasti nauttisin. On mulla nyt jokunen kaveri, mutta ei mulla ole heidän kanssaan hirveästi yhteistä. Ajatus siitä, että koko loppuelämä olisi tällaista, on sietämätön!
Toivon samaa, vaikka olenkin juuri se tyyppi, jota ei haluta nähdä vaikka kuinka ehdottelisin.
Siis täytyy olla joku yhteinen juttu, joka kannattelee ystävyyttä tai siis yhdistää ihmiset.
Esim jos tykkää elämistä niin suosittelen vapaaehtoistyötä eläinten parissa. Sopii myös miehille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä, mutta toivon tosi kovasti että se on mahdollista. Siis saada 30-vuotiaana vielä uusia kavereita, sellaisia joiden seurasta oikeasti nauttisin. On mulla nyt jokunen kaveri, mutta ei mulla ole heidän kanssaan hirveästi yhteistä. Ajatus siitä, että koko loppuelämä olisi tällaista, on sietämätön!
Toivon samaa, vaikka olenkin juuri se tyyppi, jota ei haluta nähdä vaikka kuinka ehdottelisin.
Siis täytyy olla joku yhteinen juttu, joka kannattelee ystävyyttä tai siis yhdistää ihmiset.
Esim jos tykkää elämistä niin suosittelen vapaaehtoistyötä eläinten parissa. Sopii myös miehille!
Mitäs sitten, kun mikään tyypillinen juttu ei kiinnosta niin paljoa, että sen varaan voisi alkaa rakentaa ystävyyttä? :'D
* Äh, tai siis ainahan sitä ystävyyttä voi _alkaa_ rakentaa, mutta kiinnostus ei riitä yhden aiheen tiimoilta siihen, että ylläpitäisi ystävyyttä.... t. 13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut elämässä montakin vaihetta jossa olen menettänyt ystävät ja joutunut etsimään uusia.
Vuosien aikana olen tietysti oppinut olemaan enemmän yksin ja tekemään asioita yksin. Nykyinen ystäväpiiri on muodostunut lähinnä niin että välit yhteen lapsuudenystävääni ovat lähentyneet, olen vuosia ollut eräässä harrastuspiirissä ja sieltä saanut kaksi hyvää ystävää, yhdellä kurssilla tutustuin uuteen ystävään, lisäksi tapaan edelleen työkavereita entisestä työpaikastani, ja myös uudelta alaltani olen saanut hyviä tuttavia. Olen myös feidannut joitakin ihmisiä, joiden ystävyys oli mielestäni yksipuolista. Ja olen menettänyt ystäviä, kun jotkut ovat muuttaneet ulkomaille.
Kikka varmaan on ollut se, että pitää olla itse helposti lähestyttävä ja uskallettava ottaa kontaktia muihin. Lisäksi pitää mennä ihmisten pariin. Kursseille, harrastuksiin, yms. Vaikeinta on ollut löytää ystäviä, joiden kanssa olisi yhteistä ja jotka hyväksyisivät minut sellaisena kuin olen - ikän myötä tämä helpottuu, nuoret ovat usein tuomitsevampia. Nyt, kun mun ystäväpiiri on muodostunutperustuu siihen että olen oma itseni ja annan muidenkin olla ja että meillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita, niin ystävyys toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä, mutta toivon tosi kovasti että se on mahdollista. Siis saada 30-vuotiaana vielä uusia kavereita, sellaisia joiden seurasta oikeasti nauttisin. On mulla nyt jokunen kaveri, mutta ei mulla ole heidän kanssaan hirveästi yhteistä. Ajatus siitä, että koko loppuelämä olisi tällaista, on sietämätön!
Toivon samaa, vaikka olenkin juuri se tyyppi, jota ei haluta nähdä vaikka kuinka ehdottelisin.
Siis täytyy olla joku yhteinen juttu, joka kannattelee ystävyyttä tai siis yhdistää ihmiset.
Esim jos tykkää elämistä niin suosittelen vapaaehtoistyötä eläinten parissa. Sopii myös miehille!
Mitäs sitten, kun mikään tyypillinen juttu ei kiinnosta niin paljoa, että sen varaan voisi alkaa rakentaa ystävyyttä? :'D
No ei sen tarvitse olla mikään "tyypillinen", päinvastoin, usein se erikoisempi harrastus voi olla helpompi ystävämagneetti. Jos vaikka keräilet jotain erikoista, niin netin kautta voit tutustua harvoihin alan harrastajiin ja varmasti on intressiä pitää yhteyttä.
Mulla on sellainen kuvio työn alla, että minä - mies, hän - nainen, muutaman vuoden ikäero on ainoa asia, joka ei erota meitä hirveästi. Syytä en tiedä, mutta juttuun tullaan ainakin mun mielestä hyvin, ja melko hanakasti tuo nainen lähtee mukaan ehdottelemiini juttuihin. Yhteisen tekemisen kautta tuntuu, että hengailen hyvän ystävän kanssa, vaikkei me olle tunnettu vielä vuottakaan.
Haluan kannustaa ihmisiä juttelemaan toistensa kanssa, ettei kenenkää tarvitsisi tuntea itseään yksinäiseksi. Itseäni en pitänyt yksinäisenä, mutta käsitykseni mukaan - mitä ollaan juteltu - niin tämä nainen oli yksinäinen, vaikkei se hänen väittämänsä mukaan haitannut häntä. Olen vaan iloinen että mun seura kelpaa.
Minä huomasin eron jälkeen olevani todella yksin, koska olin muuttanut exän työn vuoksi kauas nuoruudenystävistä, ja karmeassa liitossa ei ollut voimiakaan ylläpitää tai etsiä kaveruuksia. Viime vuosina olen yrittänyt itse olla aktiivinen, kun olen tunnistanut omalta tuntuvan tyypin. Laitoin viestin puolitutulle lapsen harrastuskaverin äidille, jonka kanssa juttu luisti kentän laidalla, että lähtisikö joskus lenkkiseuraksi. Vastasi kierrellen ettei oikein ehdi lenkkeillä. Hiljattain eräs ihminen osti minulta lapsen vanhoja vaatteita, ja kävi ilmi että lapsillamme on sama sairaus, ja muutenkin hän vaikutti tosi kivalta. Laitoin sitten vielä kiitos kaupoista -viestin perään, ja että olipa kiva tavata joku joka ymmärtää tätä sairautta. En nyt sentään suoraan tapaamista tohtinut ehdottaa, vaan ajattelin että josko siitä syntyisi viestittelyä ja tutustumista. No, ei syntynyt. Että ei ole helppoa ei.
Kyllä. Alkoholi oli se mun juttu. Jos en joisi, en tiedä olisiko vieläkään kavereita. Selvinpäin oon niin ujo enkä muutenkaan jaksa ihmisiä, vaikka siis toisaalta kaipaankin sitä. Alkoholi vapauttaa sopivasti. Tietenkään sitä ei voi varsinaisesti suositella kellekään.
Hiton vaikeaahan se on olla pidetty ja helposti lähestyttävä ihminen. Suojamuuri ei niin helposti murene kun sen on pikku hiljaa kasvattanut ympärille. Olen aina ajatellut että olen introvertti, mutta aina kaivannut ihmisten seuraan ja haluan tutustua uusiin ihmisiin, joten olenko sittenkin estrovertti?
Olin yksinäinen kun muutin uudelle paikkakunnalle. Tein tuttavuutta suunnilleen jokaisen kanssa jonka tapasin, pyysin työkavereita kahville, aloitin harrastuksia, etsin myös sovelluksista ja netistä kavereita. Kaikista ei tietenkään tullut ystäviä, mutta osasta tuli ja oon ylpee itestäni et uskalsin vaan jutella ihmisille ja pyytää niitä kahville, vaikka perusluonteeni on ujo.
Pitää vaan olla vahva itsetunto et ei ota itseensä jos joku ei sitten ikinä sinne kahville lähde tai tuttavuus lopahtaa. Kaikista ei ole kaikkien ystäviksi ja siihen on miljoona syytä, eli ei pidä etsiä vikoja itsestään (paitsi ehkä jos 50 kahvittelun jälkeen kukaan ei halua nähdä uudestaan, sitten ehkä on peiliin katsomisen paikka).