Pitkässä liitossa elävät, mikä asia on ollut vaikeinta hyväksyä yhteiselämässänne

Se että se toinen on aina työtön tai tulot 0-500e ja minä olen joutunut aina elättämään molemmat. Nytkään ei tilanne ole häävi kun aloitavan yrityksen rahat menevät kuluihin eikä oikein mitään jää yhteiseen pottiin nostettavaksi. Taas eletään minun rahoilla. Olen aina ollut sitä mieltä että rahat ovat yhteiset, mutta jatkuva yhden tuloilla kitkuttaminen on raskasta. En haluaisi sairastua - pudottaisi köyhyyteen. Olen pudonnut jo tylsyyteen eikä sekään ole hyvä.

Olen selvinnyt kun olen aikoinani päättänyt sitoutua tähän ihmiseen ja pysyä hänelle uskollisena. En usko että vaihtamalla paranisi. Jonkun muun kanssa jotkut muut asiat saattaisivat olla huonommin. Meillä on kuitenkin monta asiaa hyvin. Meillä menee hyvin kun ei ala vertaamaan muihin. Lomallakin pääsemme usein reissuihin vaikka pitkä aika säästämiseen meneekin.

N43

Toisen epäjärjestelmällisyys joissain asioissa. Ei vie tavaroita omille paikoilleen, eikä saata aloittamiaan projekteja välttämättä koskaan ihan loppuun asti. Viimeistelyvaihe, mikä omasta mielestäni on vaiheista paras, jää usein kokonaan tekemättä. Toisaalta ei myöskään välttämättä ajallaan/koskaan edes aloita projektia, jota on pitkään suunniteltu ja joka olisi tarpeen.

Yhdessä 20 vuotta.

Sorry off topic, mutta haluan listata myös vahvuuksia; epäjärjestelmällisyydestä huolimatta arvostaa puhtautta todella korkealle. Vaikka on toisaalta raivostuttavan suurpiirteinen, monissa asioissa päinvastoin ihailtavan pedantti, perfektionisti ja määrätietoinen. Ehkä raivostuttavinta onkin se, että en näiden vuosien jälkeenkään osaa ennustaa, minkä asian hän tulee hoitamaan ylihyvin 120% ja mikä asia jää kokonaan puheen asteelle tai puolitiehen.

Se, kun mies on laiskistunut vuosien myötä. Tykkäisin siististä kodista, mutta se tarkoittaa minulle jatkuvaa toisen jälkien siivoamista, niin en jaksa sitä. Meillä on jatkuvasti sotkuista, mutta ei se isommin enää stressaa. Vieraita en meille halua.

Miehen sukulaiset, jotka sumeilematta puuttuivat elämäämme varsinkin avioliiton alkuaikoina. Miehestä ei ollut jostain syystä pitämään perheemme puolia sukulaisiaan vastaan ja niinpä rajojen asettaminen jäi pelkästään minun tehtäväkseni. Siitä sain tietysi pahiksen maineen.

Tilanne on ajan oloon helpottunut, ihan jo siksikin, että molemmat appivanhemmat ovat kuolleet. Mutta tämä asia hiertää vieläkin paljon. En edelleenkään voi olla aika ajoin tuntematta katkeruutta miestäni kohtaan, joka jätti minut silloin yksin röyhkeästi käyttäytyvien sukulaistensa kanssa.

Se että toinen stressaa jatkuvasti minun näkökulmastani varsin mitättömistä asioista. On joskus raskasta katsella kun toinen on viettänyt unettoman yön miettien jotain mitä joku toinen on sanonut. Kun oikeasti meillä on kaikki isot asiat hyvin. SItten taas voi olla uskomattoman tehokas ja järjestelmällinen kun joku oikeasti iso vaikeus tulee eteen.

Toisaalta on sitten myös hyvin empaattinen ja rakastava ihminen josta minä saan myös osani.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun mies on laiskistunut vuosien myötä. Tykkäisin siististä kodista, mutta se tarkoittaa minulle jatkuvaa toisen jälkien siivoamista, niin en jaksa sitä. Meillä on jatkuvasti sotkuista, mutta ei se isommin enää stressaa. Vieraita en meille halua.

Mulla vähän sama. Ennen niin tarkka mies nykyään miellellään hyppää sen tahran yli ja saattaa vielä mennessään tokaista, että mikähän se tossakin on.

Joo, joku vissiin tulee perästä ja siivoo = minä.

Harrastaa koiria ja meillä on niitä kolme. Aika vaativia vielä. Karvanlähtö ärsyttää ja se, että itsekin on ollut tietyllä tasolla pitänyt opetella ottamaan koirat hallintaan (että tottelevat minuakin).

Vierailija kirjoitti:

Toisen epäjärjestelmällisyys joissain asioissa. Ei vie tavaroita omille paikoilleen, eikä saata aloittamiaan projekteja välttämättä koskaan ihan loppuun asti. Viimeistelyvaihe, mikä omasta mielestäni on vaiheista paras, jää usein kokonaan tekemättä. Toisaalta ei myöskään välttämättä ajallaan/koskaan edes aloita projektia, jota on pitkään suunniteltu ja joka olisi tarpeen.

Yhdessä 20 vuotta.

Sorry off topic, mutta haluan listata myös vahvuuksia; epäjärjestelmällisyydestä huolimatta arvostaa puhtautta todella korkealle. Vaikka on toisaalta raivostuttavan suurpiirteinen, monissa asioissa päinvastoin ihailtavan pedantti, perfektionisti ja määrätietoinen. Ehkä raivostuttavinta onkin se, että en näiden vuosien jälkeenkään osaa ennustaa, minkä asian hän tulee hoitamaan ylihyvin 120% ja mikä asia jää kokonaan puheen asteelle tai puolitiehen.

Vastaus jälkimmäiseen: sen asian mistä on itse innoissaan, hoitaa 120%.

Ja silti täällä jatkuvasti kysellään mitkä on ne "muka" hyvät puolet sinkkuudessa :D

Puolison sairastuminen. Viimeiset 2-3 vuotta ovat näyttäneet, että suntaa parempaan (normaalista elämästä puhumattakaan) ei ole tiedossa. En oikeastaan koskaan ajattele, että jonkun muun kanssa olisi ollut huonommin/paremmin, mutta toki muistelen aikoja, kun puoliso oli terve. Ajattelen, että tuollaista se voisi olla nytkin...

Se, että mies on aika rento ja huoleton, kun minä taas pikkutarkka ja jämpti. Ei siinä ole auttanut, kun koittaa molempien tulla puolitiehen vastaan ja ymmärtää, että toinen saa olla sellainen kun on. Ja olen vuosien myötä kyllä ymmärtänyt myös sen, että loppujen lopuksi aika pieni ongelma ja oppinut olemaan valittamatta ja kiitollinen siitä, että on rakastava, arvostava, uskollinen, rehellinen, fiksu, hauska ja hellä mies.

Olen myös aikamoinen stressaaja, mies ei stressaa juuri koskaan mistään ja vaikka se on pääosin hyvä, joskus jopa ärsyttää, kun hän ihmettelee miksi nyt stressaan asiasta x (mikä omasta mielestäni on iso ja merkittävä juttu :D). Mutta tässä pätee tuo sama kuin edellisessä kohdassa.

N33

PS. En tiedä mikä on pitkän suhteen määritelmä, mutta olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja itsestä se ainakin tuntuu jo melko pitkältä ajalta.

Vierailija kirjoitti:

Ja silti täällä jatkuvasti kysellään mitkä on ne "muka" hyvät puolet sinkkuudessa :D

Juu, hyvät puolet sinkkuudessa on se, että se suojelee huonolta parisuhteelta. :D

Ei sen suurempia ongelmia paitsi miehen kuorsaus. Monia öitä on tullut sen moottorisahamaisen möykän vuoksi valvottua. Nykyisin nukahdan melatoniin avulla ennen miestä, joten ongelma ratkaistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja silti täällä jatkuvasti kysellään mitkä on ne "muka" hyvät puolet sinkkuudessa :D

Juu, hyvät puolet sinkkuudessa on se, että se suojelee huonolta parisuhteelta. :D

Jaa, en vaihtaisi pitkää parisuhdettani mistään hinnasta sinkkuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun mies on laiskistunut vuosien myötä. Tykkäisin siististä kodista, mutta se tarkoittaa minulle jatkuvaa toisen jälkien siivoamista, niin en jaksa sitä. Meillä on jatkuvasti sotkuista, mutta ei se isommin enää stressaa. Vieraita en meille halua.

Teitä taitaa olla kaksi ihan samalaista sottapyttyä siellä asumassa. Hienosti syyllistät rakasta puolisoasi.

Avioliiton alkuvuosina puolisoni haksahti kerran uskottomuuteen. Kertoi sen itse ja katui hirveästi eikä asia ole toistunut, olen siitä varma. Pidän häntä hyvin kunnollisena ja rehellisenä ihmisenä. Mutta jotain meni silloin rikki ja asia vaivaa aina joskus vielä vuosienkin päästä. 

En tiedä, millä siitä on selvitty. Kun just ei taideta olla täysin selvitty, kun tuo asia kuitenkin välillä palaa mieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Avioliiton alkuvuosina puolisoni haksahti kerran uskottomuuteen. Kertoi sen itse ja katui hirveästi eikä asia ole toistunut, olen siitä varma. Pidän häntä hyvin kunnollisena ja rehellisenä ihmisenä. Mutta jotain meni silloin rikki ja asia vaivaa aina joskus vielä vuosienkin päästä. 

En tiedä, millä siitä on selvitty. Kun just ei taideta olla täysin selvitty, kun tuo asia kuitenkin välillä palaa mieleen. 

Tässä jää väistämättä miettimään, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt kertomatta.

Vierailija kirjoitti:

Ja silti täällä jatkuvasti kysellään mitkä on ne "muka" hyvät puolet sinkkuudessa :D

Jos 9 hyvää ja yksi huono, niin ei siinä ainakaan häviä.

Mies on kova lukemaan kirjoja, eli uppoutuu pitkiksi ajoiksi omiin maailmoihinsa. Ei näytä nyt 11 vuodenkaan jälkeen kiinnostusta kotitöihin. Tiskaaminen ja pyykkääminen ei näytä kiinnostavan ja siitä ei voi valittaa, koska se ei korjaa tilannetta. Kaikki keinot kokeiltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliiton alkuvuosina puolisoni haksahti kerran uskottomuuteen. Kertoi sen itse ja katui hirveästi eikä asia ole toistunut, olen siitä varma. Pidän häntä hyvin kunnollisena ja rehellisenä ihmisenä. Mutta jotain meni silloin rikki ja asia vaivaa aina joskus vielä vuosienkin päästä. 

En tiedä, millä siitä on selvitty. Kun just ei taideta olla täysin selvitty, kun tuo asia kuitenkin välillä palaa mieleen. 

Tässä jää väistämättä miettimään, että olisi ollut parempi kun olisi jättänyt kertomatta.

Niinpä. Tätä olen itsekin joskus miettinyt, että haksahdus oli niin pieni ja tavallaan mitätön (ei tunteita mukana, kertaluonteinen), että olisiko sitä kannattanut kertoa minulle. Mutta mies melkein sairastui syyllisyydestä, masentui, ei kyennyt kunnolla nukkumaan jne. Asia painoi häntä niin paljon, että hänen oli kerrottava, jo itsensä takia. Ymmärrän sen, sillä hän on avoin ja rehellinen luonne ja pyrkii elämässään noudattamaan hyviä arvoja. Ei hän pysty pitämään tuollaista asiaa pidemmän päälle sisällään.

Myös suhteemme on aina ollut niin läheinen, että kyllähän minäkin sen silloin tunsin, ettei kaikki ollut ihan ok.

Olisin kyllä tavallaan säästynyt paljolta mielipahalta, ellen olisi saanut tietää. Mutta olen tuota asiaa paljon mietittyäni kuitenkin kallistunut sille kannalle, että mieluummin halusin tietää. Vaikka teki kipeää, en haluaisi elää valheessa, missään suhteessa. Ja kyllähän tuollainen salaisuus luo etäisyyttäkin ihmisten välille.

Nyt sain itse valita, mitä teen ja valitsin yhteiselämän hänen kanssaan. Kolhiintuneen, mutta kuitenkin aidon ja rehellisen. On se niin parempi, ainakin meidän kohdalla. Muita en osaa neuvoa.

ap