Onko sinua harmittanut, että otit vauvan sukupuolen selville etukäteen?
Kommentit (8)
Olin ihan shokissa. Onneksi oli aikaa tottua ajatukseen.
Mutta en ole muutenkaan malttanut odottaa hääpäivään asti seksiä,
tai ristäisiin asti nimen antamista
tai jälkiruoankin voi syödä joskus ensin
Kun synnytys läheni niin toivoin, että olisi vielä enemmän jännitettävää eli se sukupuoli. Jos saan vielä toisen lapsen, en aio ottaa sukupuolta etukäteen selville. Sittenpähän saa jännitellä monta kuukautta, kumpi on tulossa.
ei harmittanut. kummastakin kysyttiin, ja oikein menivät.
se, etten tiukkis-tädiltä esikoisen kohdalla uskaltanut kysyä, harmitti huomattavasti enemmän. Enkä tiedä, mitä sillä sukupuolitiedolla tein, koska mitään en sen perusteella uskaltanut hankkia, enkä sitä muille kertonut. Itselle se oli kuitenkin kiva tieto.
Esikoisesta sain tietää 1 kk ennen syntymää, että tyttö tulossa.
Ei harmittanut tieto, päinvastoin, olin ikionnellinen, sillä toivoin kovasti tyttöä ;)
Keskimmäistä odottaessa kävimme 3d- ultrassa, missä vauva paljastui pojaksi.
Ei harmittanut tälläkään kertaa.
Kolmannella kerralla emme kysyneet sukupuolta, vaan paljastui vasta synnyttyään pojaksi.
Ei harmittanut, vaikka emme kysyneetkään ;)
Nyt aiotaan kysyä kumpaa sukupuolta on.
Molemmat aivan yhtä tervetulleita ;)
Minusta oli mukava odottaa kakkosta kun tiesi kumpi on tulossa.