Menin jututtamaan tavisnaista ja kuinka kävi...
Olen tämmöinen +35v tavismies ja olen ollut muutaman vuoden yksin. Kävin viikonloppuna yöelämässä ja näin siellä yhden 4 hengen +30v naisporukan, josta tunsin yhden vähän paremmin ja pari muuta ulkonäöltä. Neljättä naista en tuntenut, mutta hän oli sellainen tavallinen nainen, joka ei erottunut liikaa joukosta. Ihan mun silmään ok näköinen kuitenkin.
Kävin sitten rohkeasti jutulle. Kun olin hetken jututtanut näitä naisia ja kohdistanut huomion tähän neljänteen naiseen, niin huomasin muiden tirskuvan selvästi. Hetken päästä tämä parhaiten tuntevani nainen kuiskasi korvaani, että "Oletko tosiaan noin epätoivoinen, että TUOTA yrität?" Olin vähän ihmeissäni, että mitäs nyt, kun selkeästi samaa kaveripiiriä kuitenkin olivat. Palasin myöhemmin näiden naisten juttuun ja taas alkoi puheet, että tuo "Tiina" (nimi keksitty) on niin ruma, ettei se ikinä ketään miestä saa. Ja nämä puheet olivat niin äänekkäitä, että tämä Tiinakin varmaan kuuli ne.
Tympäännyin ja lähdin pois. Sain vielä yöllä tältä tuttavanaiselta "Tiinasta" kuvan, missä hän ei todellakaan ollut edustavimmillaan. (Sellainen aamuherätyskuva). "Saat unelmoida ja katsella tuota kuvaa" Luki saatteessa.
Siinäpä oli taas sellainen kokemus, että vei mielenkiinnon lähestyä ketään vähään aikaan.
Kommentit (138)
En nyt ymmärtänyt pointtiasi. Muut naiset olivat kanoja, ei kai se tuon neljännen vika ollut?
Ei ollut provo, eikä keksitty tarina. Vaan miten helvetissä lähestyt tuollaista naista, jos "parhaat kaverit" on tuollaisia kiusaajia? Jos jotain juttua tulisikin, niin luuletko, että nämä kaverit luovuttaisivat kiusaamisen?
Mikäs oli syynä lopahtamiseen:
Se aamukuva, jonka sairas (mustasukkainen) ystäväsi lähetti, vai et ollutkaan enää kiinnostunut , ystäväsi mielipiteen vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Mikäs oli syynä lopahtamiseen:
Se aamukuva, jonka sairas (mustasukkainen) ystäväsi lähetti, vai et ollutkaan enää kiinnostunut , ystäväsi mielipiteen vuoksi?
Ei ollut "ystävä", vaan puolituttava. Kiinnostus lopahti, koska tilanne oli vastenmielinen. Olisi voinut tutustua naiseen, mutta mitä mä suotta tungen kuvioon, josta ei todennäköisesti tule kuin ongelmia itselle. (olen kohta jonkun kiusausringin keskellä itsekin)
Olivat ja ovat selvästikin mustasukkaisia sinun huomiostasi, mutta nythän sinä olet jo nähnyt jotain kyseisten naisten luonteista. Toivottavasti et anna ilkeilyn vaikuttaa, sinulla nimittäin voisi olla mahdollisesti olla oikea aarre tuossa neljännessä naisessa.
Vierailija kirjoitti:
Olivat ja ovat selvästikin mustasukkaisia sinun huomiostasi, mutta nythän sinä olet jo nähnyt jotain kyseisten naisten luonteista. Toivottavasti et anna ilkeilyn vaikuttaa, sinulla nimittäin voisi olla mahdollisesti olla oikea aarre tuossa neljännessä naisessa.
Joo. Joku itsetuntovammainen nyhverö.
0/5
Ei kukaan Tiina hengaile tommosessa porukassa eikä +30 v ihmiset käyttäydy kuin varhaisteinit.
No olisit napannut sen Tiinan mukaasi ja olisitte lähteneet jonnekin mukavampaan paikkaan.
Minunkin ystäväni joskus ihmetteli toisille kavereillemme, että mies halusi minut eikä häntä.
Kuka sitä sanoikaan, että nainen on kyllä naiselle susi Jos oikeasti totta on, mitä edellä kirjoitit, niin eipä käy kateeksi "Tiina" .jos hänen kaverinsa käyttäytyivä kuvaamallasi tavalla(!)
Todella outoa käytöstä naisilta, mutta toisaalta ei yllätä yhtään.
Naiset ei nyt taas ymmärrä. Voin kuvitella tilanteen ap:n kannalta. Miehelle on jo rohkea teko mennä jututtamaan jotain naisporukassa olevaa naista, mutta se vaatii jo mahdottomia, että kuuntelee samalla muiden naisten piikittelyä ja kiusaamista. Ei muuta kuin eteenpäin ja unohtaa tuollaiset.
Vierailija kirjoitti:
0/5
Ei kukaan Tiina hengaile tommosessa porukassa eikä +30 v ihmiset käyttäydy kuin varhaisteinit.
Tervetuloa tähän maailmaan....
Varoittaisin "Tiinaa" mokomista ystävistä. Todennäköisesti hän on ainoa kiinnostava ja ihana tuosta porukasta, joiden sisäinen kauneus on peräisin jostain nurkan taa huonosti läjätystä tunkiosta.
Osoita nyt, ap, olevasi tosi mies ja pyydä (viimeisenä palveluksena) tuolta ääliötutultasi "Tiinan" yhteystiedot.
Kun tapaatte, kysyt, miten noin fiksu nainen oli erehtynyt moisien tyhmiöiden kanssa samaan seuraan - no sinun onnesi tietenkin, ettehän muutoin olisi kohdanneet :)
Suloista kesää "Tiinan" kanssa!
Ja sä löit hanskat tiskiin koska mukavan naisen kaveri on kiusaaja?
Vierailija kirjoitti:
Todella outoa käytöstä naisilta, mutta toisaalta ei yllätä yhtään.
Ihan normaalia naisten käytöstähän tuo oli. Siinä olet oikeassa, ettei yllätä yhtään. :D
Vierailija kirjoitti:
0/5
Ei kukaan Tiina hengaile tommosessa porukassa eikä +30 v ihmiset käyttäydy kuin varhaisteinit.
Mutta Kirsitkö hengailee ja +30v merikilpikonnat käyttäytyy kuin varhaisteinit?
Ensinnäkin aloittaja vaikutti jo alkuun tympeältä. Mitä järkeä on lähestyä naista, joka vaikuttaa täysin tavalliselta? Kai ensin pitää tutustua ihan ihmisinä, ja lähestyä vasta sitä, joka on oikeasti erityinen?
Ja sitten tuo, että syyttää yhtä siitä että muut ympärillä käyttäytyvät kuin 12-vuotiaat. Aikamoista råskaväkeä muuten nuo kaverit.
Mun mielestä sinä olet hölmö. On mullekin miehen "ystävät" parjanneet miestä, en välittänyt pätkääkään, koska _minua_ kiinnosti kyseinen henkilö. Mitä väliä muista? Ja kummasti samat henkilöt olivat nyreissään kun meistä tuli kuin tulikin pari.
Mustasukkaisia urpoja, jotka ärsyyntyvät, kun ei itse olekaan se kiinnostuksen kohde.
Provo? Entäs jos se Tiina itse oli mukava, mutta "ystävänsä" olivat ääliöitä?