Kaduttaako, ettet tehnyt lapsia nuorempana?

Nuoruus elämättä ja kouluttamaton. Sitä on, jos hankkii lapset nuorena.

Elämällä on niin julmetusti tarjottavaa ja kaikki loppuu siihen, kun saa lapsia. Nykynuoret ovat fiksuja, kun eivät hankikaan niitä lapsia. Saavat elää elämänsä ja nauttia. Kouluttamattomat tietenkin erikseen, heitä ei lasketa.

Olin 23 kun lapseni syntyi ja nyt nelikymppisenä on ihanaa olla aikuisen lapsen äiti kun itsekin jaksaa tulla ja mennä. Sitä paitsi tuossa vaiheessa mulla oli jo ammatti ja vakituinen työpaikka ja olin 5 vuotta ehtinyt asua kotoakin pois eli tuli sitä ennen lastakin elettyä ihan kunnolla.

Kyllä yliopisto-opinnot (molemmilla työllistävällä alalla) ja lastenhoito olisivat hyvin sujuneet, täydennysopintoja olemme molemmat tehneet lasten pikkulapsiaikana hoitovuoroja vuorotellen. Olisi ehkä oppinut parempaa priorisointia jo nuorempana. 

-ap

Olen 27v eikä ole miestä, joten ei olisi ollut mahdollista. En tiedä tuleeko lapsia ollenkaan.

Sai elää nuoruutta pitkään ja matkustella.

Olen 27v ja mielestäni olisi esikoisen voinut tehdä myöhemmin tai jättää kokonaan tekemättä. Esikoinen nyt 9kk.

Vierailija kirjoitti:

Elämällä on niin julmetusti tarjottavaa ja kaikki loppuu siihen, kun saa lapsia. Nykynuoret ovat fiksuja, kun eivät hankikaan niitä lapsia. Saavat elää elämänsä ja nauttia. Kouluttamattomat tietenkin erikseen, heitä ei lasketa.

Kyllä näin miehenä täytyy todeta, että lapset ovat tuoneet elämään sellaista rakkautta, rikkautta ja päämäärätietoisuutta ettei sitä voi rahalla hankkia. Perhe-elämä on ollut oikein kivaa. Pohdin tosiaan vaan sitä, että mistä lienee oli molemmille tullut sellainen kulttuurinen malli jossa asiat "pitää" hoitaa tietyssä järjestyksessä?

-ap

Olimme 27v ja 30v kun esikoinen syntyi ja se oli just hyvä ikä meille. Nuoruus oli hummattu ja olimme tarpeeksi aikuisia vanhemmiksi ja oli jo jotain elämänkokemustakin. Kaikki oli muutenkin ok.

Nyt olemme 5kymppisiä ja kuopus täyttää kesällä 18v ja kaikki on yhä ok. Ihan nappiin meni.

Vierailija kirjoitti:

Olimme 27v ja 30v kun esikoinen syntyi ja se oli just hyvä ikä meille. Nuoruus oli hummattu ja olimme tarpeeksi aikuisia vanhemmiksi ja oli jo jotain elämänkokemustakin. Kaikki oli muutenkin ok.

Nyt olemme 5kymppisiä ja kuopus täyttää kesällä 18v ja kaikki on yhä ok. Ihan nappiin meni.

Kuulostaa hyvältä enkä toisten tai omia valintoja kritisoi, pohdin vaan että monet nuoruuden menot olisivat menneet vaikka muksu mukana, kuten nyt vaikkapa opiskelijavaihto.

-ap

Ei kyllä kaduta. Ensinnäkin olisin tehnyt siinä tapauksessa lapsia joko myöhemmin vakavien mt-ongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvan epästabiilin egoistin tai sitten peliriippuvaisen peräkammarinpojan kanssa. Olisin ollut yksinhuoltaja varmasti alusta asti.

Vietin nuoruusvuodet hankkien kokemusta alani töistä ympäri maailmaa ja seikkaillen. Jotkut ihan parhaista kokemuksista ovat olleet niitä, kun paluulippua ei ole ollut ostettuna vaan on ollut ihan täysin vapaa tarttumaan hetkeen, lähtemään tai jäämään. Minulla oli aika paljon levottomuutta, joka etsi ulospääsyä pitkään.

Olen nyt 33 ja ensimmäinen syntyy pian. Tämä nykyinen parisuhde soveltuu loistavasti perheen perustaksi, eikä enää tunnu että jään jostakin paitsi lasten myötä.

Meillä molemmilla yliopistotutkinto, lapset tehty osin opiskeluaikana 24-, 28- ja 32-vuotiaina. Lasten ikäerot olisivat voineet olla pienempiä, mutta opiskelijana elämä taloudellisesti melko köyhää. Tavallaan hyvä, että lapset tehtiin ajoissa, kun kollegat alkavat lisääntyä vasta 30-40- vuotiaina. Vanhin aloitti kolmannen luokan aikanaan kolmannella paikkakunnalla, kun molemmat saimme ”lopulliset” työpaikkamme. Vanhin on kuitenkin lapsistamme sosiaalisin. Sen verran köyhää eläminen oli, että vanhin oli jo teini, kun teimme ensimmäisen pitemmän ulkomaanmatkan lähinaapurimaiden ulkopuolelle eikä häntä parin reissun jälkeen saanut kanssamme edes reissuun.

Parikymppisenä aloitin siittämisen, (3 poikaa) ..nyt mun parhaat Ystävät vaimon ohella. m50

Ei kaduta, me oltiin 40 ja 41 kun esikoinen syntyi, 43 ja 44 kuopuksen syntyessä.

Nuorena tuli tehtyä ja nähtyä vaikka mitä, opiskeltua,luotua uraa ja nautittua vapaudesta. Nyt on ollut ihanaa omistautua perhe-elämälle, antaa lapsille aikaa ilman paniikkia siitä että oma elämä menee ohi. Ei tarvitse juosta maineen ja mammonan perässä kun sitä on jo saatu ihan riittämiin.

Ainoa mikä vähän harmittaa on tosi iäkkäät isovanhemmat isän puolelta.

Ymmärtäisin valituksen, jos ap olisi ollut nelikymppinen ja ikä tullut vastaan lapsia saadessaan. Mutta hän oli nuori ja sai ilmeisesti toivotun määrän lapsia. Ei mahdu kallooni tuollainen valitus.

First world problems.

Olen 20v, ei kyllä kaduta.

Saatiin eka lapsi juuri, ollaan 37 ja 41. Hieman kaduttaa ettei alettu lasta yrittää heti häiden jälkeen, jolloin olin 32. Yritystäkin kesti lopulta pari vuotta! Mutta tuosta 32 ikävuodesta aiempaa aloitusta en haikaile yhtään, koska tavattiin miehen kanssa ollessani 28 ja siinä välissä ehdittiin tutustua kunnolla ja kokea monenlaisia seikkailuja yhdessä. Ne kokemukset olis jäänyt pois jos oltaisi alettu lapsentekoon, enkä niitä pois vaihtaisi (ainakaan nyt kun lapsi kaikesta huolimatta on saatu ihan luomukonstein näin myöhemminkin). Ollaan toki tässä kohtaa taloudellisestikin asemassa, jossa rahaa ei arjessa tai tavallisilla lomillakaan oikein tarvi ajatella. Tämä ei ollut tilanne ennen kolmeakymppiä.

Tein lapsen kolmekymppisenä. Ei kaduta, ettei tehty nuorempana. Nyt on enemmän rahaa käytettävissä. Olin myös aika lapsellinen parikymppinen, että koen olevani parempi äiti nyt vanhempana.

Mutta yövalvomiset ottaa koville ja epäilen, että ne olisi nuorena jaksanut paremmin. Tulihan silloin muutenkin vedettyä päiviä samoilla silmillä milloin mistäkin syystä.

Jos matkailu on sinulle tärkeää, tee sitä ennen lasten hankkimista. Jos ei, niin voit hankkia lapset nuorempankin.

No ei varmaan, jos se olisi tarkoittanut että kokisin nyt että lähtispä ne pois niin sais olla "uudestaan nuori". Olin nuori niin pitkään ja otin siitä kaiken irti, matkusteltiin ja nautittiin ja kypsyttiin rauhallisiksi elämään tyytyväisiksi ihmisiksi. Sitten tehtiin lapset ja nyt me ollaan perhe, eikä kenenkään tarvi täältä häipyä koskaan jos ei halua. Ei ole mitään "elämätöntä elämää", kaiken haluamani voin kokea vaimoni ja lasteni kanssa.