Lue keskustelun säännöt.
Onko nuorena seurustelu kasvattavaa/tarpeen?
01.01.2019 |
Mielestäni teinien seurustelu on söpöä, mutta en osaa ajatella jääneeni mistään paitsi kun ekat seurustelukokemukseni tuli parikymppisenä.
Olin niin epävarma ettei minusta ehkä olisi ollutkaan hyvään parisuhteeseen... Ken tietää. Ei haittaa ettei nuorena ollut seksi- ja parisuhteita sekoittamassa päätä.
Miten te koette joilla kokemuksia karttui jo varhaisessa vaiheessa?
Kommentit (44)
Nuorena seurustelu on turhaa, jos saatavilla ei ole itselle sopivaa, rakastavaa kumppania. Pahimmillaan joudut petetyksi keskellä pahinta teini-ikää ja sydämesi itkee verta. Aikuisena uskaltaa riskeerata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samalla lailla se sattuu aikuisenakin.
En itse seurustellut teininä. Ajattelen, että seurustelu olisi suojannut silloista itseäni monelta typeryydeltä. Seurustelukumppanin vuoksi ei tarvi hakea epätoivoisesti huomiota tai hölmöillä isossa porukassa. Voi olla kotona rauhallisesti kaksin ja olla silti teininä "cool".
Olisin halunnut seurustella ja oli poikaystäväkin mutta vanhempieni mielestä olin .....
Ja olin 19v.
Joten se oli sitten pakko lopettaa.
En usko että jäin mistään (itselleni merkittävästä) paitsi, kun aloin seurustelemaan ensimmäistä kertaa 22-vuotiaana. Nuorempana en ollut löytänyt ketään jonka kanssa olisin halunnut seurustella, enkä usko että huono, väkisin aloitettu suhde olisi tuonut elämääni mitään hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut seurustella ja oli poikaystäväkin mutta vanhempieni mielestä olin .....
Ja olin 19v.
Joten se oli sitten pakko lopettaa.
Miksi oli pakko? Missä iässä opit päättämään itsesi puolesta mitä teet, vai oletko vieläkään oppinut?
No ei ole, perusasioista olisi kuitenkin hyvä oppia ettei sitten sydän särjy ekalla kerralla oli silloin sitten minkäikäinen tahansa. Ei kannata yrittää oppia kantapään kautta jos ei ole pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei ole, perusasioista olisi kuitenkin hyvä oppia ettei sitten sydän särjy ekalla kerralla oli silloin sitten minkäikäinen tahansa. Ei kannata yrittää oppia kantapään kautta jos ei ole pakko.
Erittäin hyvä tapa oppia on oppia muiden virheistä. Katso ympärillesi ja mieti, missä muut pariskunnat ovat menneet vikaan kun suhde päätyy riitelyyn ja katkeriin kyyneliin?
Muiden virheitä ei tartte toistaa.
Tarpeen? Eikai se nyt varsinaisesti tarpeellista ole mutta varmasti moni sitä haluaa ja jää ehkä jotain kivoja muistoja. En tiedä kun itsekin aloitin parikymppisenä. Olisin halunnut aikasemmin mutta kun ei niin ei. Eikä tilanne juurikaan ole muuttunut. Nyt se vasta vaikeaa onkin ketään löytää. Minulla teini iän akne vei itsetuntoa ja varmaan yksi syy miksi muuten nättinä jäin paitsioon.
N22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei ole, perusasioista olisi kuitenkin hyvä oppia ettei sitten sydän särjy ekalla kerralla oli silloin sitten minkäikäinen tahansa. Ei kannata yrittää oppia kantapään kautta jos ei ole pakko.
Miten sen voi välttää muuten kuin pitämällä muut etäisenä koko elämän? Koskaan ei voi olla toisesta täysin varma. Sydän tulee särkymään vaikka sen mahdollisuuden tiedostaisikin.
Tähän on niin monta vastausta kuin on vastaajiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole, perusasioista olisi kuitenkin hyvä oppia ettei sitten sydän särjy ekalla kerralla oli silloin sitten minkäikäinen tahansa. Ei kannata yrittää oppia kantapään kautta jos ei ole pakko.
Miten sen voi välttää muuten kuin pitämällä muut etäisenä koko elämän? Koskaan ei voi olla toisesta täysin varma. Sydän tulee särkymään vaikka sen mahdollisuuden tiedostaisikin.
Miksi pidät sitä joka tapauksessa tapahtuvana asiana?
Minun mielestäni parhain eväslaatikko parisuhteeseen on itsensä tunteminen ja kyky empatiaan. Aikaisin suhteeseen menevät ja monet aikuisetkin keskittyvät siihen minkälainen parisuhteen pitäisi olla ja mitä se kumppani nyt mahtaa haluta. Tai sitten toisaalta ei tunneta itseä ja ladotaan ihan ihme odotuksia kumppanille ja odotetaan että tämä täyttää ne tarpeet joihin ei itse osaa vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole, perusasioista olisi kuitenkin hyvä oppia ettei sitten sydän särjy ekalla kerralla oli silloin sitten minkäikäinen tahansa. Ei kannata yrittää oppia kantapään kautta jos ei ole pakko.
Erittäin hyvä tapa oppia on oppia muiden virheistä. Katso ympärillesi ja mieti, missä muut pariskunnat ovat menneet vikaan kun suhde päätyy riitelyyn ja katkeriin kyyneliin?
Muiden virheitä ei tartte toistaa.
Tämä. Serkkuni joka oli minulle lapsena tosi läheinen pamahti paksuksi 15 v finninaamaiselle luuserille. Alle 20 v oli yli satakiloinen 2n lapsen yhdessä. En halunnut samaa kohtaloa ja keskityin opiskeluun jotta pääsen opiskelemaan mitä haluan. Ei tullut mieleen edes kavereista poikien kanssa, koska ne oli täysiä idiootteja. Ihan hyvin osasin iskeä haluamasi miehen fuksivuonna ja edelleen ollaan yhdessä 35 vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole, perusasioista olisi kuitenkin hyvä oppia ettei sitten sydän särjy ekalla kerralla oli silloin sitten minkäikäinen tahansa. Ei kannata yrittää oppia kantapään kautta jos ei ole pakko.
Miten sen voi välttää muuten kuin pitämällä muut etäisenä koko elämän? Koskaan ei voi olla toisesta täysin varma. Sydän tulee särkymään vaikka sen mahdollisuuden tiedostaisikin.
Miksi pidät sitä joka tapauksessa tapahtuvana asiana?
Ja tarkotin ettei kannatta nuorena ja tietämättömänä mennä suinpäin suhteeseen ja sitten satuttaa itsensä.
Tämäkin tosin riippuu siitä minkälaista tai minkälaisia suhteita haluaa.. jos haluaa niitä kokemuksia ja ei haittaa jos useampi lyhyempi suhde niin sitä vaan, mutta jos haluaa yhden kestävän suhteen niin ei kannata nuorena suinpäin niihin rynnättä tietämättä miten suhteet toimii ja mikä on terve suhde jne. siinä vaan satuttaa itseään ja voi kyynistyä haluamatta.
Itse olen ollut oikeastaan aina sinkku. Ikää minulla on jo yli 30. Olen onnekas koska minulla on aina ollut muita vastakkaisen sukupuolen edustajia (naisia) läheisinä. Mutta kieltämättä kirpaisee toisinaan kun luen oman ikäisistäni, tai vanhemmista ikisinkuista miehistä kertovista. Heistä kun monesti annetaan hyvin yksinkertianen ja usein reppana kuva, elleivät sitten ole (mm) homoja tai jotain syvästi uskossa eläviä.
Tuntuu, että suorituspaineet kasvavat, kun ei tavallaan olisi enää vara epäonnistua. Vaikka toisaalta itselleni minä koen kumppania kaipaavani, enkä niinkään kenellekään muulle. Tiedän pärjääväni oikein hyvin itseksenikin, mutta toisinaan huomaan kaipaavani, jotain jolla ei kai ole nimäkään, mutta sen kyllä tunt(en)ee, kun sitä saa.
Tiedän kyllä erinomaisen hyvin että hyvää ja nautittavaa elämää voi elää oikein hyvin sinkkunakin. Ja yksinäisekis voi tuntea itsensä parisuhteessakin. Eikä ainakaan pitäsi verrata liian paljon itseään muiden tapaan tai tapoihin olla ja elää. Miten sitä osaakin kaivata jotain sellaista, jonka olemassa olosta ei voi olla edes varma. Vaikka jottei totuus unohtuisi hyvin vähän minä olen nähnyt vaivaa tai työtä sen eteen, että kohtaisin potenttiaalisen kumppanin. - Toisaalta mitä vanhemmaksi olen tullut olen löytänyt itseni ajattelemasta, että mihin minä häntä oikeastaan tarvitsisin. - Kun koen jotenkin älyttömänä ajatuksen, että minun pitäisi luoda lista ominaisuuksista tai piirteistä joita odottasin tai vaatisin, että kumppanillani olisi. luotan ja uskon, että elämä vielä tuo sen oikean kohdalleni; ja jolle minä olen toivottavasti samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole, perusasioista olisi kuitenkin hyvä oppia ettei sitten sydän särjy ekalla kerralla oli silloin sitten minkäikäinen tahansa. Ei kannata yrittää oppia kantapään kautta jos ei ole pakko.
Erittäin hyvä tapa oppia on oppia muiden virheistä. Katso ympärillesi ja mieti, missä muut pariskunnat ovat menneet vikaan kun suhde päätyy riitelyyn ja katkeriin kyyneliin?
Muiden virheitä ei tartte toistaa.
Tämä. Serkkuni joka oli minulle lapsena tosi läheinen pamahti paksuksi 15 v finninaamaiselle luuserille. Alle 20 v oli yli satakiloinen 2n lapsen yhdessä. En halunnut samaa kohtaloa ja keskityin opiskeluun jotta pääsen opiskelemaan mitä haluan. Ei tullut mieleen edes kavereista poikien kanssa, koska ne oli täysiä idiootteja. Ihan hyvin osasin iskeä haluamasi miehen fuksivuonna ja edelleen ollaan yhdessä 35 vuoden jälkeen.
Yhdessä = yksinhuoltaja
Vierailija kirjoitti:
Tarpeen? Eikai se nyt varsinaisesti tarpeellista ole mutta varmasti moni sitä haluaa ja jää ehkä jotain kivoja muistoja. En tiedä kun itsekin aloitin parikymppisenä. Olisin halunnut aikasemmin mutta kun ei niin ei. Eikä tilanne juurikaan ole muuttunut. Nyt se vasta vaikeaa onkin ketään löytää. Minulla teini iän akne vei itsetuntoa ja varmaan yksi syy miksi muuten nättinä jäin paitsioon.
N22
Luuletko siis että sun olisi nykyään helpompi löytää seurustelukumppani jos olisit parikymppisen sijasta alkanut seurustelemaan ekaa kertaa pari vuotta aiemmin? Miksi, miten se vaikuttaisi nykyiseen tilanteeseesi?
Ei olisi ollut mulla ainakaan tarpeen. Ujona ja epävarmana teininä annoin kohdella itseäni huonosti ja jatkoin suhdetta, vaikka seurustelukumppanini oli selkeästi huumeongelmainen ja epävakaa. Kun tulin raskaaksi silmäni aukenivat ja erosin, sillä halusin tarjota lapselleni mahdollisimman tasapainoisen elämän. 💔
Seurustelu nuorena voi olla huonokin valinta ja haitata normaalia kehitystä.
Nuorena seurustelu on turhaa, jos saatavilla ei ole itselle sopivaa, rakastavaa kumppania. Pahimmillaan joudut petetyksi keskellä pahinta teini-ikää ja sydämesi itkee verta. Aikuisena uskaltaa riskeerata.