En jaksa seurustella/tms kun en jaksa sitä puunaamista ja itsensä laittoa
Sosiaalisen elämän ylläpitoon menee kauhea vaiva. Kuka sellaista jaksaa?! Vaikka kehittäisi helposti ylläpidettävän hiustyylin ja vaatetuksen, niin perushygienian lisäksi ainakin kasvoista ja takapuolelsta on pakko pitää karvat poissa. Ja pitää alusvaatteet ajantasaisina ja hyvännäköisinä.
En kehtaa olla miesten kanssa aivan luonnollisena, mutta se ulkonäön laitto vaatii ihan liian suuren vaivan. Kiitos ei!!
Kommentit (64)
Sama homma täälläkin. Lisäksi nukkuminen menee ihan pilalle. Toisen kanssa ei ole kiva jakaa sänkyä.
Ei voi pierrä rauhassa. Ei voi kääntyillä ja pyöriä kuin heikkopäinen. Ei voi unissaan puhua sekavia. Ei voi rampata koko ajan ripulilla tai kusella. Et voi aamulla haista oksettavalle merinorsulle.
Et voi aamulla joka kerta herätä aikaisin ja hipsiä kampaamaan naamasi ihmisen näköiseksi ennen kuin toinen herää.
Yksin on mukavaa kun voi aamulla rauhassa kompuroida vessaan yllätysmenkka sotkujen kera ja pieraista samalla vaikka märän pierun.
Takapuolesta? Eläissäni en ole sieltä yhtään karvaa poistanut, ja pitkässä avioliitossa olen.
Just asiaa! Suurin syy miksi en halua parisuhdetta. En vaan jaksa työn lisäksi toista työmaata kauneudenhoidosta eikä ole varaakaan laittaa kokoajan rahaa uusiin alusvaatteisiin, hiustenpidennyksiin, hammasvalkaisuihin, karvojen poistoon ja mitä kaikkea vaaditaan naiselta että voisi olla miesten mieleinen tyttöystävä.
Miehenä vähän samoja mietteitä, vaikka puunaamista kai onkin vähemmän kuin naisilla. Sellainen etä-lähi-suhde ois varmaan ihan kiva, jossa pidettäs yhteyttä verkon välityksellä ja kerran viikossa tavattaisiin.
PS: Ei hirveesti kiinnosta hiustyylit tai alusvaatteiden ajantasaisuudet, kunhan mikään ei ole paskaista.
Olen osa-aikaisessa työssä oleva, yli kolmekymppinen mies, joka viihtyy vapaa-aikanaan lenkkipolulla, suunnistamassa, sienessä, marjassa (sori marja), frisbeegolfaamassa, omalla sohvalla ja nojatuolissa lukemassa. Mun kanssa ei ole mitään sosiaalista edustamista, puunaamista tai jatkuvaa laittautumista. Saa toki, jos haluaa, mutta ei ole pakko. En itsekään hirveästi meikkaa niin miksi toisen pitäisi?
Juuri tämän takia olen päättänyt asua erikseen tulevan elämänkumppanini kanssa. Mukavaa treffailla vain kerran tai pari viikossa. Ehkä sen verran jaksaa laittautua. n47
Tuossa on järkeä. Voisi tavata pari kertaa kuukaudessa.
Muuten yhteydenpito netin/ puhelimen välityksellä, ei kuitenkaan liian usein. Jaksaa skarpata paremmin. Välit pysyy parempina kun on vieraskorea.
Vierailija kirjoitti:
Olen osa-aikaisessa työssä oleva, yli kolmekymppinen mies, joka viihtyy vapaa-aikanaan lenkkipolulla, suunnistamassa, sienessä, marjassa (sori marja), frisbeegolfaamassa, omalla sohvalla ja nojatuolissa lukemassa. Mun kanssa ei ole mitään sosiaalista edustamista, puunaamista tai jatkuvaa laittautumista. Saa toki, jos haluaa, mutta ei ole pakko. En itsekään hirveästi meikkaa niin miksi toisen pitäisi?
Käykö sulle ihan luomutuhero?
Vierailija kirjoitti:
Miehenä vähän samoja mietteitä, vaikka puunaamista kai onkin vähemmän kuin naisilla. Sellainen etä-lähi-suhde ois varmaan ihan kiva, jossa pidettäs yhteyttä verkon välityksellä ja kerran viikossa tavattaisiin.
PS: Ei hirveesti kiinnosta hiustyylit tai alusvaatteiden ajantasaisuudet, kunhan mikään ei ole paskaista.
Eikö ihan todella? Instassa ja pokessa naisilla varmaan kumminkin on kaikki kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia olen päättänyt asua erikseen tulevan elämänkumppanini kanssa. Mukavaa treffailla vain kerran tai pari viikossa. Ehkä sen verran jaksaa laittautua. n47
Tarkemmin ajateltuna pari kertaa viikossa on liian tiuha tahti. Nykyistä miestä olen tavannut pari kertaa kuukaudessa. Ehkäpä kerta viikossa vielä menisi. n47
Minä pidän itseni puhtaana ja katson ettei karvat rehota mistään (eli sheivaan silloin tällöin mutta mitään karvatonta kehoa en pidä yllä). Ei ole mua varten sellainen mies joka odottaa että nainen on täysin karvaton ja huolella laitettu jo aamulla herätessä.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä vähän samoja mietteitä, vaikka puunaamista kai onkin vähemmän kuin naisilla. Sellainen etä-lähi-suhde ois varmaan ihan kiva, jossa pidettäs yhteyttä verkon välityksellä ja kerran viikossa tavattaisiin.
PS: Ei hirveesti kiinnosta hiustyylit tai alusvaatteiden ajantasaisuudet, kunhan mikään ei ole paskaista.
Minulla on juuri tällainen tapailusuhde menossa parhaillaan. Harmi vaan, että miehellä olisi kova hinku muuttaa yhteen. Minä en haluaisi pilata tätä, kun sujuu niin hyvin.
Hei ap, olet tietysti oikeutettu valintaasi, mutta muista että miehiä on monenlaisia. Monelle riittää, että suihkussa käydään, vaatteet pestään ja ollaan ystävällisiä toista kohtaan. Jos tuo perushygieniakin on sinulle liian vaivalloista, kuulostaa kyllä masennukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen osa-aikaisessa työssä oleva, yli kolmekymppinen mies, joka viihtyy vapaa-aikanaan lenkkipolulla, suunnistamassa, sienessä, marjassa (sori marja), frisbeegolfaamassa, omalla sohvalla ja nojatuolissa lukemassa. Mun kanssa ei ole mitään sosiaalista edustamista, puunaamista tai jatkuvaa laittautumista. Saa toki, jos haluaa, mutta ei ole pakko. En itsekään hirveästi meikkaa niin miksi toisen pitäisi?
Käykö sulle ihan luomutuhero?
Eikös luomu ole muotia? Lisäksi olen ysärin kasvatti, silloin Playboyssakin taisi olla vielä karvoja?
Vierailija kirjoitti:
Hah, et sä ketään miestä saiskaan varmaan. Oot liian analyyttinen ja takakireä! Ps. Mulla ei oo kylläö persuuksissa eikä naamassa ikinä karvoja kasvanut. Oot varmaan joku tylsä akateeminen kuivakka semmonen...nojoo... N40+
Takapuolen uumenissa kasvaa aika varmasti muutama yllätyskarva. Ainakin minulla, poista niitä kulmapinseteillä aina joskus. On sitten sekin seutu nätti, vaikkei kukaan sitä ole vuosiin nähnytkään.
Pulipiireissä kelpaa ihan pesemätön ja karvainenkin nainen, kunhan hengittää. Eikä silläkään niin väliä ole, kunhan ei ole jäykkä tai hajoa käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Naisilta tulee rasittavia keskustelunavauksia.
Mielestäni voi olla ihan miespuolisenkin ääliön trollaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä vähän samoja mietteitä, vaikka puunaamista kai onkin vähemmän kuin naisilla. Sellainen etä-lähi-suhde ois varmaan ihan kiva, jossa pidettäs yhteyttä verkon välityksellä ja kerran viikossa tavattaisiin.
PS: Ei hirveesti kiinnosta hiustyylit tai alusvaatteiden ajantasaisuudet, kunhan mikään ei ole paskaista.
Minulla on juuri tällainen tapailusuhde menossa parhaillaan. Harmi vaan, että miehellä olisi kova hinku muuttaa yhteen. Minä en haluaisi pilata tätä, kun sujuu niin hyvin.
Suhde ois tullu pitää pelkkänä panosuhteena, tunteet rajata ulkopuolelle.
Miehet itse asiassa pitävät enemmän meikittömistä tai vähämeikkisistä naisista kuin äärimmilleen puunatuista.
Hyvä sinä. Kerrankin kuulee jotain viisasta tälläkin palstalla.