Lue keskustelun säännöt.
Otin avioeron. Pitäisikö vielä antaa miehelle mahdollisuus?
Yksin yhdessä
27.12.2018 |
Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta ja kaksi lasta. Ongelmat pahentuivat viimeisen parin vuoden aikana. Mies alkoi sulkeutua täysin, ei osoittanut empatiaa, ohitti minut täysin ja lopulta arkinenkin kommunikaatio oli riitaista. Käytännössä mies siis saattoi vain maata tai istua kotona silmät kiinni hiljaa. Saatoin itkeä ahdistusta päiviä kotona ja mies oli täysin välinpitämätön. Mies nukkui viimeiset vuodet sohvalla vaikka kerroin tuntevani raastavaa yksinäisyyttä yksin makuuhuoneessamme. Selitys oli, että Suomesta ei löydy patjaa jossa hänen selkänsä ei tulisi kipeäksi. Seksiä oli enää noin kolmen kuukauden välein. Ilmeisesti katkeruudesta ja tunnelukoista johtuen mies ei enää edes viimeisinä vuosina halunnut tyydyttää minua sängyssä ja muistan usein itkeneeni yksin seksin jälkeen. Suhteen alussa seksi oli meillä intohimoista ja mies otti myös minut aina huomioon. Pariterapiasta huolimatta tilanne pahentui ja lopulta voimani loppuivat. Jätin avioerohakemuksen yksin pari kuukautta sitten. Mies oli shokissa erosta ja romahti täysin joutuen psykiatriselle. Olin puhunut erosta jo yli vuoden jos asiat eivät muuttuisi. Mies piti eropuheitani vain uhkailuna ja henkisenä väkivaltana. Hänessä ei kuulemma ollut vikaa, vaan kaikki korjaantuisi jos minä olisin mennyt terapiaan ja "hoitoon". Minä olin kuulemma se mielenterveysongelmainen. En väitä, että minussa ei olisi ollut myös vikaa. Hoidin töiden lisäksi lapset ja kodin lähes yksin vuosia ja olin loppuunpalanut. Mies keskittyi töihin ja harrastuksiinsa. Voin henkisesti pahoin ja heijastin sitä myös mieheeni nalkuttamalla.
Nyt olen muuttanut pois yhteisestä kodista. Eron jälkeen olemme uudelleen löytäneet keskusteluvälit, mikä tietysti on jollain tasolla välttämätöntä myös lasten takia. Tämän täyden henkisen romahduksen ja psykiatrisen avun kautta mies tuntuu oikeasti muuttuneet. Hän mm. osoittaa empatiaa, sanoo rakastuneensa minuun uudelleen, ottaa vastuuta lapsista ja kodistaan jne. Haluaa minut takaisin. Olen vastannut, että pelkään vielä liikaa ja siihen vanhaan en enää koskaan voisi palata. Tunnen että sain pelastettua itseni (ja sitä kautta lapset) viime hetkellä täydeltä henkiseltä romahdukselta. Kummankaan puolelta ei ole ollut pettämistä, mutta mieheni myönsi fantasioineensa avioliittomme aikana muista naisista. Ei siis pelkästään seksuaalisesti, vaan muutenkin. Tämä näkyi suhteessamme minun nälvimisenä ja tiuskimisena; olin hänestä tyhmä ja en ollut kiinnostunut asioista joista mieheni olisi halunnut minun olevan kiinnostunut. Mies myös myönsi pitäneensä minua itsestäänselvyytenä, mutta nyt olen kuulemma näyttänyt että en todellakaan sitä ole. Viimeisen parin viikon aikana olemme lähentyneet niin, että olemme harrastaneet seksiä useasti ja tuntuu että olemme löytäneet toisemme uudestaan sillä saralla. Silti pelottaa. Eniten pelkään, että joutuisin TAAS tuottamaan lapsille pettymyksen ja kertomaan että eroamme. Mietityttää myös ihan käytännön asiat: millaista arkemme olisi takaisin yhdessä? Olisiko mikään oikeasti muuttunut? Pitäisikö jatkaa asumuserossa vaikka yrittäisimme yhteenpaluuta? Onko muilla kokemuksia yhteenpalusta avioeron jälkeen?
Kommentit (66)
Sanoit että ongelmat pahentuivat parin viime vuoden aikana. Eli ongelmia on ollut aina? Voisiko olla että ette ole hyväksi toisillenne kuitenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakaan muuta yhteen äläkä anna jäädä yöksi niin että muuttaa pikkuhiljaa. Kyllä se vanha kuvio palautuu tosi helposti ja nopeasti. Ihminen on tapojensa orja.
Mieti minkälaisen ponnistuksen olet tehnyt että otit eron monen vuoden vaikeuksien jälkeen. Pidä kiinni siitä saavutuksesta. Älä heitä sitä menemään liian helposti. Eroaminen toisen kerran olisi todennäköisesti vielä vaikeampaa, juuri lapsen takia ja siksi että se epäonnistumisen tunne olisi niin valtava. Suojele sitä omaa saavutustasi vaikka se ei aina ehkä tunnu siltä. Olet nähnyt suuren vaivan sen eteen että olet irtautunut tuosta.
Pari ensimmäistä vuotta meni alkuhuumassa, mutta samoja ongelmia on ollut koko parisuhteen ajan. Tosin paljon pienemmässä ja "siedettävässä" mittakaavassa, niin että niitä pystyi vielä käsittelemään parisuhteeseen kuuluvina ajoittaisina ristiriitoina, joista kuitenkin voidaan yhdessä selvitä. Miehessä on myös paljon rakastettavia piirteitä ja meillä on myös paljon yhteistä (arvot, mielenkiinnon kohteita ja seksi toimii silloin kun se toimii).
Ajattelin ehdottaa että ollaan nyt 2 kk _oikeasti_ erossa, jotta saan omaa pääkoppaa selvitettyä. Onneksi on nyt tämä oma asunto niin se on mahdollista. Lasten takia pitää tietysti jollain tapaa olla yhteyksissä.
Olin eropäätöksen tehdessäni täysin vakuuttunut, että yhteenpaluu on mahdoton ajatus ja edelleen olen kyllä sitä mieltä, että vanhaan suhteeseen sellaisenaan ei ole paluuta. Mutta nyt huomaan miettiväni voisiko mies olla oikeasti muuttunut. Ehkä se oikea kysymys on, että vaikka mies olisi muuttunut, niin muuttuisiko meidän parisuhde...Ahdistavaa kun pari kuukautta on ollut henkistä helvettiä ja juurikin kun tuntuu, että selvisin erosta jotenkuten hengissä ja aloin jo odottamaan oman elämän rakentamista hiljalleen, niin ajatukset kääntyvätkin miettimään josko sittenkin pitäisi antaa vielä kerran mahdollisuus. Huoh.
/ap
Ehkä joku ammattiapu voisi selkiyttää ajatuksia tuossa kohtaa? Ettet vain liu’u takaisin vanhaan koska se olisi tavallaan helppoa. Voisit käydä juttelemassa tuosta että onko se oikeasti se mitä haluat vai ettei kyse ole esim. läheisriippuvuudesta tai jostain kilttityttösyndroomasta, etkä osaa vain pitää nyt puoliasi ja sanoa että haluat nyt oman elämän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suosittele annoksen lämmittämistä mikrossa, ei maistu tuoreelta.
7: älä käytä termejä joiden merkitystä et tunne. Yhden yksilön kritisoiminen ei tarkoita koko sukupuolen demonisointia. Sinä sen sijaan yleistä ja kylvet naisvihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ammattiapu voisi olla hyvä idea. Eron tultua päälle ja miehen romahdettua kaikki energia on mennyt lapsiin ja käytännön asioiden hoitamiseen, mutta nyt voisin lähteä etsimään apua jos saisi perspektiiviä omille ajatuksilleen.
Ja ei ole provo, enkä vihaa (ex)miestäni.
/ap
Nyt varovaisesti. Mies on järkyttynyt ja yrittää nyt miellyttää sinua mutta helposti kaikki ajautuu taas ajan myötä samanlaiseen tilanteeseen kuin aiemmin. Varmasti joku pariterapia olisi hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen eroa kävimme vuoden ajan lähes viikottain pariterapiassa. Nyt mies on ehdottanut, että jos palaisimme yhteen menisimme takaisin pariterapiaan. Sanoinkin hänelle suoraan, että se kuulostaa ahdistavalta ajatukselta. Se kuulostaa siltä kuin kaikki jatkuisi taas niinkuin ennenkin ja istuisimme taas siellä pariterapiassa puimassa samoja asioita. Itsestäni tuntuu, että se kortti on katsottu.
Pidän siis yleisesti pariterapiaa hyvänä asiana, mutta nyt minusta tuntuu, että itselläni ei ole enää voimavaroja (ja ehkä motivaatiotakaan) lähteä siihen. Yksilöterapia itselleni voisi kyllä olla tarpeellista tämän kriisin keskellä.
/ap
Ensinnäkin katselle vuosi ja sitten pariterapiaa seuraava vuosi. Sitten ehkä paluu yhteen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sinun pitäisi tehdä mitään päätöksiä nyt? Jospa nyt vain eläisitte ja katselisitte elämää eteenpäin. Aivan turhaa alkaa hätiköimään suuria muutoksia juuri, kun kaikki on saatu vähän tasaantumaan.
Lopeta seksi miehen kanssa. Se sekoittaa ajatuksiasi entisestään. Ota vaikka joku vakipano hetkeksi, että saat selvitettyä ajatuksiasi rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsestäni myös tuntuu, että nyt tarvitsisi aikalisää, mutta harkinta-aika on vain 6 kk. Avioero on siis jo vireillä ja harkinta-aikaa jäljellä 4 kk. Eli 4 kk päästä avioero astuu voimaan tai vaihtoehtoisesti jos päättäisimme vielä yrittää, niin avioero mitätöityy.
Meillä on nyt erilliset taloudet eli minun pitää tietysti tulla yksin toimeen omilla tuloillani. Olemme sopineet että tällä hetkellä / ositukseen asti maksamme yhdessä kahta asuntoa (meidän yhteistä omistusasuntoa ja vuokra-asuntoa jossa nyt asun) eli asumiskuluni ovat tuplaantuneet. Lisäksi maksamme nyt lasten kuluja puoliksi. Eli taloudellinen tilanteeni on hankala; isoin omaisuuteni on kiinni yhteisessä omistusasunnossamme ja samaan aikaan en voi saada esim asumistukea. Tästä syystä en voi ihan vuosikaupalla pitkittää enää tilannetta.
Pelkästään asianajajaan on minulla mennyt jo tuhansia euroja kun yritämme päästä sopimukseen lasten huollosta. Olen tarjonnut mielestäni aluperinkin reilua sopimusta: yhteishuoltajuutta, viikko-viikkoa, mutta niin että lasten virallinen osoite on minun luona. Mies on riitauttanut tätä, mutta nyt näyttäisi siltä että päästään sopimukseen.
Jos päättäisin vielä yrittää, mutta kaikki karahtaisikin, niin tuo 6 kk harkinta-aika alkaa alusta ja samoin kaikki neuvottelut lasten huollosta ja osituksesta.
Näiden syiden takia tuntuu että aika valuu sormien välistä ja ei voi jäädä pitkästi empimään. Toki raha on vain rahaa, mutta toisaalta reaaliteetti, joka on pakko nyt huomioida kun olen taloudellisesti(kin) yksin vastuussa itsestäni.
Todellakin seksi miehen kanssa sekoittaa pään. Hyvässä ja pahassa. En vain pysty kuvitella että saisin (ikinä?) parempaa seksiä muualta. Meillä molemmilla on pehmo fetismejä, jotka osuu hyvin yhteen ja tuntuisi todella vaikealta lähteä etsimään lähellekään mitään vastaavaa muualta. Ymmärrän, että ajan kuluessa ehkä tämä ajatus muuttuu. Mutta nyt tuntuu siltä.
/ap
Totta kai palaat yhteet lastesi isän kanssa, jos pienikin mahdollisuus on, että se voisi onnistua. Ydinperhettä ei korvaa mikään. Opetelkaa olemaan yhdessä. Lopeta se itkeminen ja tee elämästäsi mukavaa ihan itse. Mieskin on varmasti läksynsä oppinut ja huomioi sinua jatkossa enemmän. Älä välitä noista, jotka yllyttävät sinua pysymään erossa. Todellakin on riskin arvoista kokeilla onnistuisiko teillä, koska teillä on yhteiset lapset!!! Olen työssäni nähnyt niin paljon onnettomia ero- ja uusperheiden lapsia, etten suosittele eroa kuin väkivalta-, alkoholi- ja narsistiongelmaisille.
Oletteko pystyneet nyt todella puhumaan kaikista hankalimmistakin asioista? Niistä, mitkä olivat se suurin ongelma?
Liian helposti annetaan "se toinen mahdollisuus" ilman että on todella puhuttu läpi ne vaikeat asiat. Ja kohta ollaan sitten ihan siinä samassa liemessä kuin ennenkin. (Vaikka joskushan se on käytävä näitä asioita kantapäänkin kautta..) Ikävä se on toisaalta jättää sellainen jossittelunkaan mahdollisuus, että mitäs jos se olisi sittenkin toiminut. Mikään kiire ei ole. Kuuntele rauhassa itseäsi. Jos muutos on pysyvä miehenkin asenteessa, hän pystyy kyllä ottamaan myös tämän asian ajan kanssa ja antaa sulle myös aikaa. Onnea matkaan, mille tielle päätätkään lähteä :)
Palaa yhteen niin tiedät pitääkö erota vai ei
Vierailija kirjoitti:
Totta kai palaat yhteet lastesi isän kanssa, jos pienikin mahdollisuus on, että se voisi onnistua. Ydinperhettä ei korvaa mikään. Opetelkaa olemaan yhdessä. Lopeta se itkeminen ja tee elämästäsi mukavaa ihan itse. Mieskin on varmasti läksynsä oppinut ja huomioi sinua jatkossa enemmän. Älä välitä noista, jotka yllyttävät sinua pysymään erossa. Todellakin on riskin arvoista kokeilla onnistuisiko teillä, koska teillä on yhteiset lapset!!! Olen työssäni nähnyt niin paljon onnettomia ero- ja uusperheiden lapsia, etten suosittele eroa kuin väkivalta-, alkoholi- ja narsistiongelmaisille.
Tuon virheen kerran tehneenä voin kertoa että ei se toimi edes toisella kerralla. Siksi sun neuvosi on todella asiaton.Mies ei opi mitään jos suhde jatkuu koska hänen ei tarvitse oppia, nainenhan palaa hänen luokseen ja alta 6kk ap tajuaa tehneensä virheen.
Tunge se ydinperheharha sinne minne ei päivä paista.
Ap, älä palaa takas. Kohta olet taas samassa liemessä.
En muuttaisi enää yhteen, ainakaan useampaan kuukauteen.