Lapsia hankkinut: mitä hyviä puolia vanhemmuudessa on?

On joku, joka pitää huolen sitten vanhana. Mitään vanhustenhoitoa ei 40 vuoden päästä ole.

Lapset on hauskoja, yllättäviä ja kiinnostavia.  Kiinnostavuus kasvaa, mitä isommiksi lapset kasvavat. Heidän kasvuaan on tosi kiva seurata. Itsekin oppii paljon asioita, kun omat lapset kasvaa aivan pienistä aikuisiksi. Monista niistä taidoista on hyötyä muussakin elämässä. Oppii uusia tapoja ratkoa ongelmia, kiinnittää huomiota eri asioihin kuin mihin itse on tottunut, oppii venyttämään pinnaa, oppii priorisoimaan,  jättämään turhat asiat tekemättä ja olemaan vähemmän mikromanageeraaja. On kiva katsoa lastenelokuvia ja lukea kirjoja ja pelata pelejä. Etenkin iltasatujen lukeminen on aivan mahtavaa kun itsekin saa köllötellä.  Lasten kautta tutustuu uusiin harrastuksiin ja uusiin ihmisiin. Tulee väkisinkin liikuttua. Lasten oppimista on kiva seurata ja osallistua siihen itsekin. Tulee omat tiedot päivitettyä samalla.   On mukava kun lähellä on ihmisiä, jotka tuntee tosi hyvin.  Yhteiset elämykset mm. matkoilla yhdistää. Ja sitten on se rakkaus, tietenkin. Rakkaita läheisiä ei voi olla liikaa. 

Mulla on kolme lasta ja vaikka muutenkin olen saanut asioita aikaiseksi, pidän jälkikasvua kyllä parhaana aikaansaannoksenani.

Pitää elää kunnollisesti ja vastuuntuntoisesti. Oppii siinä samalla siivoamaan ahkerammin eikä tule enää tehtyä ex tempore-juttuja koska on vanhempi. Lapsen ehdoilla pitää elää lapsiperheessä. Se ei tarkoita itä, että lapsi saisi määräillä vaan sitä, että pitää huolehtia lapsen riittävästä unesta, ravinnosta ja virikkeistä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset on hauskoja, yllättäviä ja kiinnostavia.  Kiinnostavuus kasvaa, mitä isommiksi lapset kasvavat. Heidän kasvuaan on tosi kiva seurata. Itsekin oppii paljon asioita, kun omat lapset kasvaa aivan pienistä aikuisiksi. Monista niistä taidoista on hyötyä muussakin elämässä. Oppii uusia tapoja ratkoa ongelmia, kiinnittää huomiota eri asioihin kuin mihin itse on tottunut, oppii venyttämään pinnaa, oppii priorisoimaan,  jättämään turhat asiat tekemättä ja olemaan vähemmän mikromanageeraaja. On kiva katsoa lastenelokuvia ja lukea kirjoja ja pelata pelejä. Etenkin iltasatujen lukeminen on aivan mahtavaa kun itsekin saa köllötellä.  Lasten kautta tutustuu uusiin harrastuksiin ja uusiin ihmisiin. Tulee väkisinkin liikuttua. Lasten oppimista on kiva seurata ja osallistua siihen itsekin. Tulee omat tiedot päivitettyä samalla.   On mukava kun lähellä on ihmisiä, jotka tuntee tosi hyvin.  Yhteiset elämykset mm. matkoilla yhdistää. Ja sitten on se rakkaus, tietenkin. Rakkaita läheisiä ei voi olla liikaa. 

Mulla on kolme lasta ja vaikka muutenkin olen saanut asioita aikaiseksi, pidän jälkikasvua kyllä parhaana aikaansaannoksenani.

Osuvasti sanottu.

Kölletellä saa muuten ilman lapsiakin.

Uloskin saa lähteä ja mikä parasta, silloin kun haluaa ja minne haluaa.

Katseltuani lapsiperheiden touhua sivusta, rakkaus ei ole eka sana mikä tulee mieleen.

Pikemminkin sellaiset kuin tympäännys, ärtymys, kyllästyminen, riitely, epätoivo, kiukku, itsekkyys, pakko, kiire, nääntyminen ja "koska tämä oikein loppuu?"

En epäile ollenkaan, etteikö siellä ole positiivisia pilkahduksiakin jossain.

Mutta en pilaisi omaa elämääni siinä heikossa toivossa, että joku hoitaa etujani kun olen seniili. Se on sitä paitsi hirveän itsekäs motiivi tehdä lapsia.

Kun on lapsia, elämä ei pyöri enää vain oman navan ympärillä. Oppii asettamaan asioita oikeaan mittakaavaan eivätkä pienet ärsyttävät asiat ja vastoinkäymiset enää häiritse. Lasten iloitessa tulee itsekin hyvälle mielelle. Omien lasten kasvun, kehittymisen ja oppimisen ja lopulta itsenäistymosen seuraaminen on ihmeellistä ja hienoimpia asioita, joita ihmiselämässä voi kokea.

Minusta on ihanaa kun saa olla toiselle iso ja opettaa. On ihanaa leivoskella yhdessä, käydä uimassa, huvipuistoissa, nähdä toisen aito riemu. Nähdä kuinka hän kasvaa ja oppii ja välillä yllättää positiivisesti fiksuudellaan. On ihanaa olla rinta rottingilla oman lapsen saavutuksista ja menestyksestä. Nähdä miten oppi saa uutta satoa uuden ihmisen päässä. Ja illalla köllähtää lämpimän lapsen viereen nukkumaan.

En keksi mitään huonoa puolta. 

Elämänpiiri laajenee potenssin sata, kehittyy itse ihan toisiin sfääreihin. Saa rakkauta ja oppii antamaan.  Ja mulle nimenomaan tässä järjestyksessä. 

Kaikki on vain rikkaampaa ja antoisampaa kuin aiemmin. 

En ajattele mitään vanhuutta enkä sälytä lasteni niskaan mitään. Mutta onhan se kiva, että nytkin on kutsuttu pojan perheen (lapsettomia vielä) kotiin. 

Tykkään muuten miniästä paljon ja hän minusta eli ei mitään kliseistä anoppiasetelmaa ole yhtään. 

Mielihyvä. Lasten hoitaminen, puhtaiden petivaatteiden petaaminen, terveellisen ravinnon tarjoaminen, jutteleminen, kuunteleminen, läsnä oleminen ja yhdessä puuhasteleminen tuottaa ainakin itselleni puhdasta mielihyvää. Olen aivan superkiitollinen kuullessani suloisten, puhtaiden, terveiden, ruokittujen ja onnellisten lasteni nukkuvaa tuhinaa, ja ihmettelen, mitä hyvää olen tehnyt, kun olen saanut tämän kaiken.

Mua ihmetyttää nämä lapsettomien täällä hehkuttmat ex-tempore tekemiset. 

Mitä noita nyt tunnen, niin paljon enemmän olevat kotihiirulaisia kuin me lapsiperheet ystävinemme. 

Mutta emme asukaan Punavuoressa kaiken kulttuuritarjonnan keskellä. Täällä vähän syrjemmässä juuri lapsiperheet tekevät, kokevat ja näkevät. 

Eli aivan toisin päin tässä naapurustossa. 

Ajattelen, että lapset tuovat sisältöä ja rytmiä elämään. Olisin varmasti tosi laiskamato ilman lapsia. Heistä on myös seuraa ja iloa ja he hauskuuttavat minua paljon. Siis nyt kun ovat isompia. Nämä lapsivihamieliset viestit viittaa varmasti uhmaikäisten lasten tarkkailuun. 2-3 -vuotiaana lapsista on paljon enemmän rasitetta kuin iloa. Onneksi lapsilla on tapana kasvaa ja oppia. Sitä on ihana seurata. Samalla pysyy hyvin ajassa kiinni.

Ei tarvitse tehdä niitä inhottavimpia kotitöitä. Lapset täyttävät ja tyhjentävät astianpesukoneen, siivoavat niin että tarvitsee itse vain imuroida, ruoho leikkaantuu kuin itsekseen jne. Tähän tietysti menee se 5-10 vuotta syntymästä, mutta sitten voi ottaa rennosti.

Vierailija kirjoitti:

On joku, joka pitää huolen sitten vanhana. Mitään vanhustenhoitoa ei 40 vuoden päästä ole.

Pidätkö itse vanhemmistasi huolta? Kuinka usein soitat tai käyt kylässä. Minun tuttavapiirissä kaikilla on omat elämät ja aika satunnaista se vanhmpien auttaminen loppujen lopuksi on. Lyhyt on elämä ja sekin synkkä ja ikävä.

Jotenkin niin pintapuolista nähdä joku kiukutteleva parivuotias jossain kaupassa ja ajatella, että se on mitä lapsista saa. 

Suurempi kokonaisuus on kyseessä: kaikki kokemukset raskausajasta siihen asti kun itsellä mahdollisesti on lapsenlapsia. 

Se on elämää. Katsokaa ymprillenne vilpittömin silmin. Kuinka monta lapsetonta, oikeasti onnellista ihmistä näette kuusikymppisissä? 

Varmasti jonkun, joka feikkaa. Mutta ne aidosti hyvinvoivat ovat kasvattaneet lapsensa, tehneet työtä ja heillä on suuri piiri ympärillään. 

Näkee lasten kehittyvän ja oppivan uutta. Siinäpä se.

Vierailija kirjoitti:

Kölletellä saa muuten ilman lapsiakin.

Uloskin saa lähteä ja mikä parasta, silloin kun haluaa ja minne haluaa.

Katseltuani lapsiperheiden touhua sivusta, rakkaus ei ole eka sana mikä tulee mieleen.

Pikemminkin sellaiset kuin tympäännys, ärtymys, kyllästyminen, riitely, epätoivo, kiukku, itsekkyys, pakko, kiire, nääntyminen ja "koska tämä oikein loppuu?"

En epäile ollenkaan, etteikö siellä ole positiivisia pilkahduksiakin jossain.

Mutta en pilaisi omaa elämääni siinä heikossa toivossa, että joku hoitaa etujani kun olen seniili. Se on sitä paitsi hirveän itsekäs motiivi tehdä lapsia.

Homma meneekin niin, että ne lapset pitäisi hankkia sellaisen ihmisen kanssa, jota voisi eron sattuessa pitää vastuullisena lasten vanhempana. Nykyäänhän ei pitäisi tapahtua vahinkoraskauksia paljoa kun on monenlaiset ehkäisymenentelmät käytössä. Omaa lastensa toista vanhempaa pitää kyetä kunnioittamaan ihmisenä.

Kyllä minullakin tekee pahaa katsoa perheitä, joissa aikuiset rähjäävät keskenään sekä lapsilleen. Joskus mietin, kuinka niin toisiinsa tyytymättömät ovat ylipäänsä hankkineet lapsia keskenään?

Moni lapsiperheellinen voi uupua omien tavoitteidensa vuoksi. Luetaan netistä ja lehdistä kaikenlaista kaunisteltua hölynpölyä ja asetetaan outoja tavoitteita, joista ei loppujen lopuksi tule muuta kuin paha mieli.

Me päätimme jo ennen ensimmäistä lasta että emme hanki mitään kalliita sisustuksia jne vaan elämme vanhojen kirppishuonekalujemme kanssa. Hoitopöydänkin ostimme kirppikseltä. Sen lisäksi sängyt on pitänyt ostaa uutena mutta muuten meillä on sisustus vieläkin sitä samaa vanhaa, jota aiemminkin. Eli meillä ei ole ollut mitään materianhankkimisstressiä. Olemme vitsailleet, että ehkä vanhimman lakkiaisia varten pitää ostaa uusia siistimpiä huonekaluja.

Meillä on käynyt siinä mielessä hyvä tuuri, etteivät lapset ole piirrelleet seinille koska meillä on ollut joka päivä Ikean paperirullasta leikattua piirustuspaperia ja kynät purkeissa pöydällä. Askarrellessa laitamme pöydälle vanhan vahakankaisen pöytäliinan jne.

Toki on ollut väsymystä vauvan koliikin vuoksi jne mutta se on ihan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että lapset tuovat sisältöä ja rytmiä elämään. Olisin varmasti tosi laiskamato ilman lapsia. Heistä on myös seuraa ja iloa ja he hauskuuttavat minua paljon. Siis nyt kun ovat isompia. Nämä lapsivihamieliset viestit viittaa varmasti uhmaikäisten lasten tarkkailuun. 2-3 -vuotiaana lapsista on paljon enemmän rasitetta kuin iloa. Onneksi lapsilla on tapana kasvaa ja oppia. Sitä on ihana seurata. Samalla pysyy hyvin ajassa kiinni.

Lapsen uhmastahan pitäisi iloita koska se on luottamuksen osoitus uhmattavalle. Lapsi ei uhmaa turavattomien ihmisten seurassa. Ikävä kyllä uhmaa ei osata ymmärtää oikein yhtenä lapsen ja nuoren itsenäistymisen vaiheena. Lapsettomat luulevat, että uhmaava lapsi tekee niin koska on huonosti kasvatettu.

Ajatelkaapa tilannetta, jossa teiniä yritetään houkutella humalaisen ajaman auton kyytiin kavereiden kanssa. Jos teini ei olisi oppinut kieltäytymään ja menisi lampaan lailla muiden kanssa kännikuskin autoon niin se voisi koitua vammautumiseksi. Eli uhmaamista ja kieltäytymistä pitääkin harjoitella omien turvallisten vanhempien ja sukulaisten seurassa jotta sitten teininä osaa kieltäytyä typerästä käytöksestä.

Tottakai se ottaa aivoon jos on saanut röiskähteleväluonteisen teinin, joka vänkää vastaan ja harjoittelee sarkasmia ahkerasti. Toisaalta sitä on todella iloinen ja helpottunut kun teini soittaa ja pyytää kotiportille vastaan lompakon kanssa koska ajokortin saanut kaveri onkin juonut eikä olekaan ajokunnossa ja teini on tulossa taksilla kotiin. Ilomielin olen ne taksireissut maksanut kun olen saanut teinin ehjänä, terveenä ja selvinpäin kotiin.

Se on parasta, että voin keskittyä oman navan sijasta lapseni napaan. Ei tarvi itseään kehittää, voin keskittyä lapseni kehitykseen. Ja tietenkin pelastan koko maan talouden, kun olen synnyttänyt itselleni vanhushoitajan joka myös maksaa veroja moninkertaisesti sen mitä niitä varoja kuluttaa.

Aikuiseksi kasvaminen. Luulin tietäväni aika paljonkin elämästä kohtuullisen rankan lapsuuden ja nuoruuteni vuoksi, mutta enpä arvannut, että kakarahan minä olin ennen omia lapsia. Ja se rakkaus: tänään 8-vuotias sanoi 6-vuotiaalle, että "jos joku vielä kiusaa sua pihassa, niin tulet heti sanomaan mulle". Piti hiukan silmäkulmia kuivata.

En ole yhtään hyvää puolta löytänyt. Oli elämäni suurin virhe.