Lapsia hankkinut: mitä hyviä puolia vanhemmuudessa on?

Hyviä puolia on todella paljon :) Mutta summattuna, se on ihan hirveän iso onni <3 Rakkaus omaan lapseen on ihan muuta kuin rakkaus esim. puolisoon. Molemmat on tietenkin tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

En ole yhtään hyvää puolta löytänyt. Oli elämäni suurin virhe.

Miten terapiasi etenee? Toivon pikaista paranemista sinulle!

Lapset on minusta parasta maailmassa <3

Sellainen syvä rakkauden tunne, vaikea kuvailla.. onhan muksut rasittavan ihania ja eivät aina niin mukaviakaan. Yhtä kasvatusta tämä on.

Ei pääse kyllästymään elämään, aina sattuu ja tapahtuu.

.

Rakkaita ovat niin lapset kuin lapsenlapsetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että lapset tuovat sisältöä ja rytmiä elämään. Olisin varmasti tosi laiskamato ilman lapsia. Heistä on myös seuraa ja iloa ja he hauskuuttavat minua paljon. Siis nyt kun ovat isompia. Nämä lapsivihamieliset viestit viittaa varmasti uhmaikäisten lasten tarkkailuun. 2-3 -vuotiaana lapsista on paljon enemmän rasitetta kuin iloa. Onneksi lapsilla on tapana kasvaa ja oppia. Sitä on ihana seurata. Samalla pysyy hyvin ajassa kiinni.

Lapsen uhmastahan pitäisi iloita koska se on luottamuksen osoitus uhmattavalle. Lapsi ei uhmaa turavattomien ihmisten seurassa. Ikävä kyllä uhmaa ei osata ymmärtää oikein yhtenä lapsen ja nuoren itsenäistymisen vaiheena. Lapsettomat luulevat, että uhmaava lapsi tekee niin koska on huonosti kasvatettu.

Ajatelkaapa tilannetta, jossa teiniä yritetään houkutella humalaisen ajaman auton kyytiin kavereiden kanssa. Jos teini ei olisi oppinut kieltäytymään ja menisi lampaan lailla muiden kanssa kännikuskin autoon niin se voisi koitua vammautumiseksi. Eli uhmaamista ja kieltäytymistä pitääkin harjoitella omien turvallisten vanhempien ja sukulaisten seurassa jotta sitten teininä osaa kieltäytyä typerästä käytöksestä.

Tottakai se ottaa aivoon jos on saanut röiskähteleväluonteisen teinin, joka vänkää vastaan ja harjoittelee sarkasmia ahkerasti. Toisaalta sitä on todella iloinen ja helpottunut kun teini soittaa ja pyytää kotiportille vastaan lompakon kanssa koska ajokortin saanut kaveri onkin juonut eikä olekaan ajokunnossa ja teini on tulossa taksilla kotiin. Ilomielin olen ne taksireissut maksanut kun olen saanut teinin ehjänä, terveenä ja selvinpäin kotiin.

Tuskimpa ne lapsettomat niin luulee. :D

Uhmaikäisten raivokohtaukset ovat silti ärsyttäviä.

Lapset tuovat elämään runsaasti sisältöä, rakkautta ja tekemistä. Syyn elää ja olla kunnon ihminen. Lasten myötä tuttavapiirini on räjähtänyt monikertaisesti. Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, asioihin ja ilmiöihin. Kasvan lasteni mukana.

Väliin lasten kanssa on myös rasittavia aikoja, meillä esim uhmat oli tosi vaikeita, mutta vaikeita ajanjaksoja voi kait olla ilman lapsiakin. Ne ajat meni kuitenkin ohi, eivätkä takaisin tule, se on varmaa! Se kannattaa tosiaan muistaa kiukuttelevia lapsia ja heidän vanhempiaan katsellessa. Tulevaisuudessa sitten ehkä muuta jännää, onpa jotain odotettavaa!

Vieras ajatus muuten että elämän pitäisi olla yksinomaan kiukutonta, helppoa, ennakoitavaa, mutta toki jos se on onnellisuuden tae niin kannattaa unohtaa lapset.

Mä tajusin mitä tosi rakkaus on vasta kun sain lapsen.

Kasvoin aikuiseksi ja opin ottamaan vastuuta. Oli ihanan helpottavaa työntää oma itse syrjään ja keskittyä lapseen. Se oli todella rauhoittavaa. Olla vain mutsi. Pitää huolta ja olla turvana pienelle. Ja kun lapsi kiukuttelee, on itse oltava aikuinen, ei voi poistua raivoamaan vaan opeteltava hallitsemaan tilanne. Olin senverran jo iällä tullessani äidiksi että olin saanut maistaa riittävästi vapaan itsenäisen aikuisen elämää. Kaipasin lasta ja sen sain. Katson että olen nähnyt elämässä molempaa puolta, ja se on rikkautta. Nyt poika on kohta aikuinen, päätä pidempi ja tänään kun kävelimme kauppakeskuksessa, ihmiset katsoivat häntä. Minä en tuntenut kateutta vaan iloa. 

hän aloittelee aikuisen elämäänsä ja minä jatkan uusilla urilla. Olen onnellinen että uskalsin. En ole menettänyt mitään vaan saanut niin paljon elämältä.

Onnellinen 

Vierailija kirjoitti:

Kölletellä saa muuten ilman lapsiakin.

Uloskin saa lähteä ja mikä parasta, silloin kun haluaa ja minne haluaa.

Katseltuani lapsiperheiden touhua sivusta, rakkaus ei ole eka sana mikä tulee mieleen.

Pikemminkin sellaiset kuin tympäännys, ärtymys, kyllästyminen, riitely, epätoivo, kiukku, itsekkyys, pakko, kiire, nääntyminen ja "koska tämä oikein loppuu?"

En epäile ollenkaan, etteikö siellä ole positiivisia pilkahduksiakin jossain.

Mutta en pilaisi omaa elämääni siinä heikossa toivossa, että joku hoitaa etujani kun olen seniili. Se on sitä paitsi hirveän itsekäs motiivi tehdä lapsia.

Juuri tätä itsekin aina ihmettelen tutuissa lapsiperheissä. Varmasti niitä onnen hetkiäkin on, mutta itse en ole koskaan päässyt näkemään. Jatkuvasti pelkkää väsymystä, puolison parjaamista, rahattomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei pääse kyllästymään elämään, aina sattuu ja tapahtuu.

.

Rakkaita ovat niin lapset kuin lapsenlapsetkin.

Moni mainitsee täällä että lapsien kanssa saa tekemistä. Millainen ihminen kyllästyy elämäänsä ilman lapsia tai ei keksi ilman lapsia itselleen tekemistä?

Vierailija kirjoitti:

Kun on lapsia, elämä ei pyöri enää vain oman navan ympärillä. Oppii asettamaan asioita oikeaan mittakaavaan eivätkä pienet ärsyttävät asiat ja vastoinkäymiset enää häiritse. Lasten iloitessa tulee itsekin hyvälle mielelle. Omien lasten kasvun, kehittymisen ja oppimisen ja lopulta itsenäistymosen seuraaminen on ihmeellistä ja hienoimpia asioita, joita ihmiselämässä voi kokea.

Vanhemmuus ei kyllä jalosta ihnistä. Samalla tavalla pienet asiat ja vastoinkäymiset ärsyttää ja jopa enemmän kun on niin ärtynyt valmiiksi ja sitå ärtymystä lapsiperheessä riittää. Ärsymystä ja omien tarpeiden täyttymättömyyyttä.

Lisäksi vanhemmuus tekee ihmisen sokeaksi oman lapsen suhteen ja saa vanhemman nostamaan milloin missäkin äläkän aivan jostain mitättömästä ja täysin toisarvoisesta asiasta.

Lapsiperheen elämänkaari:

Rakastunut pari joka ei saa toisistaan ja seksistä tarpeeksi.

Onnellinen pari joka odottaa rakkauslasta.

Lapsi syntyy voi sitä onnea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Väsynyt kipeä vaimo ja hämnentynyt isä miten sen maha on vielä noin iso.

Seksi ei olekaan niin kuin ennen. Vaimo on vihainen ja raihnainen ja mies niiiin ärsyttävä ja kukaan ei anna nukkua

No lapsi tarvii sisaruksen. Sen synnyttyä vaimo on täysin työllistetty lapsista ja mies miettii mihin se kehräävä villikissa jäi.

Elämä on yhtä huutoa ja hammasten kiristelyä ja sairastelua.

Niin miksikähän niin monet pienten lasten vanhemmat eroaa?

Lapsia ei tarvitse oikeasti kukaan. Lapsi on luonnon järjestämä rangaistus aikuisten ilonpidosta.

Rakastan perhe-elämää, iloa, onnea ja hassuttelua mitä lasten kautta tulee elämään. Merkityksellisyyden ja jatkuvuuden tunne. Ei meillä ole kiirettä enkä todellakaan odota ” koska tämä loppuu”. Jokainen voi itse järjestää elämänsä sellaiseksi kuin haluaa oli lapsia tai ei.

Lasten kanssa ei jämähdä koska lapset muuttuu koko ajan. Elämään tulee jatkuvasti uusia ja erilaisia juttuja ja ihmisiä. Lapsiperheen elämä esitetään tylsänä ja jämähtäneenä mutta oikeasti lapsiperhe on jatkuvassa muutoksessa. Velapareilla on sen sijaan aina se sama. Samat teatterit ja alkonlipitykset ja taidenäyttelyt. Mitä nyt kenenkin elämänpiiriin kuuluu.

Se kun omat lapset sanoo joka ilta söpösti että oot rakas ja maailman paras isi.

Minulle parasta vanhemmuudessa on lapsen tuoma rakkaus ja onni. Vaikka vanhemmuuden myötä myös pelot ovat kasvaneet ja uhmaava 2,5-vuotias raastaa välillä hermoja ja ”työllistää”, ei näiden vuosien aikana ole päivääkään jolloin en olisi tuntenut suurta rakkautta ja onnea lasta kohtaan. Saan joka päivä olla hänestä ylpeä, nauraa ja ihmetellä lapsen huimaa kasvua ja kehitystä.

Lisäksi tuntuu että oma elämä on saanut merkityksensä ja minulla on mahdollisuus vaikuttaa, antaa yhdelle ihmiselle hyvät lähtökohdat elämään. Teen lapsen myötä erilaisia (mukavia) asioita kuin ennen, ajattelen asioista eri tavalla kuin ennen, olen lähentynyt parhaiden ystävieni sekä vanhempieni kanssa ja parisuhteemme miehen kanssa on parempi kuin ennen. Olen hyvin onnellinen tällä hetkellä!

Voi olla ylpeä jostakin.

On ihana halata ja rakastaa omaa lastaan sekä seurata kehitystä. Omasta suloisesta lapsestaan on niin ylpeä. Ennen lapsia tunsin toivottomuutta, tylsyyttä, yksinäisyyttä ja ahdistusta.

Nyt olen kyllä hyvin väsynyt, mutta onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla ylpeä jostakin.

Olen ylpeä paitsi lapsistani, myös itsestäni.

Olen saanut aikaan kaksi henkisesti tasapainoista nuorta aikuista tähän outoon historian kohtaan ja omaan (sekä ex-miehen) tasapainottomaan sukuuni.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla ylpeä jostakin.

Eikö sinulla ole mitään muuta mistä olla ylpeä?

Elämälleni tuli tarkoitus.

Ilman lasta ei ollut mitään funtioita hillua täällä.

Olen mammamatskua.