Lue keskustelun säännöt.
Lapsia hankkinut: mitä hyviä puolia vanhemmuudessa on?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on lapsia, elämä ei pyöri enää vain oman navan ympärillä. Oppii asettamaan asioita oikeaan mittakaavaan eivätkä pienet ärsyttävät asiat ja vastoinkäymiset enää häiritse. Lasten iloitessa tulee itsekin hyvälle mielelle. Omien lasten kasvun, kehittymisen ja oppimisen ja lopulta itsenäistymosen seuraaminen on ihmeellistä ja hienoimpia asioita, joita ihmiselämässä voi kokea.
Vanhemmuus ei kyllä jalosta ihnistä. Samalla tavalla pienet asiat ja vastoinkäymiset ärsyttää ja jopa enemmän kun on niin ärtynyt valmiiksi ja sitå ärtymystä lapsiperheessä riittää. Ärsymystä ja omien tarpeiden täyttymättömyyyttä.
Lisäksi vanhemmuus tekee ihmisen sokeaksi oman lapsen suhteen ja saa vanhemman nostamaan milloin missäkin äläkän aivan jostain mitättömästä ja täysin toisarvoisesta asiasta.
Lapsiperheen elämänkaari:
Rakastunut pari joka ei saa toisistaan ja seksistä tarpeeksi.
Onnellinen pari joka odottaa rakkauslasta.
Lapsi syntyy voi sitä onnea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Väsynyt kipeä vaimo ja hämnentynyt isä miten sen maha on vielä noin iso.
Seksi ei olekaan niin kuin ennen. Vaimo on vihainen ja raihnainen ja mies niiiin ärsyttävä ja kukaan ei anna nukkua
No lapsi tarvii sisaruksen. Sen synnyttyä vaimo on täysin työllistetty lapsista ja mies miettii mihin se kehräävä villikissa jäi.
Elämä on yhtä huutoa ja hammasten kiristelyä ja sairastelua.
Niin miksikähän niin monet pienten lasten vanhemmat eroaa?
Lapsia ei tarvitse oikeasti kukaan. Lapsi on luonnon järjestämä rangaistus aikuisten ilonpidosta.
Olen ollut äitinä pian 28 vuotta, enkä tunnista tuosta mantrasta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset tuovat elämään niin paljon lisää sisältöä. He kasvavat, kehittyvät ja muuttuvat koko ajan. Rakkauden määrä elämässä moninkertaistuu. Hassua miten lapsettomat kuvittelevat elämän jotenkin "loppuvan" lasten saamiseen, kun oikeasti se aika, kun lapset ihan pieniä ollessaan rajoittavat vanhempien tekemisiä on lyhyt. Pian heidän kanssaan pääsee matkustamaan ja käymään taidenäyttelyssä, jos vain opettaa lapset arvostamaan noita asioita, ja samalla lapset antavat niihin ja kaikkeen muuhunkin uusia näkökulmia.
Vierailija kirjoitti:
En ole yhtään hyvää puolta löytänyt. Oli elämäni suurin virhe.
Tai olet sellainen itse.
Vierailija kirjoitti:
On joku, joka pitää huolen sitten vanhana. Mitään vanhustenhoitoa ei 40 vuoden päästä ole.
Tässä on sinulle karu totuus.. Olen nyt neljännessä paikassa palvelutalossa töissä helsingissä ja kokemusta on nyt tasan 20 vuotta. 85% vanhuksista on täysin yksin omaisista. Ainoat ihmiset heidän seurassaan on henkilökunta ja muut asukkaat. Heiltä kyllä kuulee hauskoja tarinoita miten olisi se elämä pitänyt sittenkin elää, mutta kun ajat olivat eri niin se perhe oli vähän pakollinen asia. Hyvin moni mummeli on perustanut perheen sen takia, koska se oli vaan tapa ja ei haluttu joutua siihen huonon ihmisen leimaan. Se lapsettomuus sota-ajan jälkeen olin kauhea häpeä. Ei vaan ollut minkään arvoinen ja halveksuttiin jos ei ollut perhettä. Moni kollega on kuullut asukkailta minä mukaanlukien, että eläkää elämäänne omilla ehdoilla. Hyvin moni on testamenttinsakin tehnyt täysin uusiksi. Miksi jakaa omaisuuttaan, kun elossa olevana ei ketään kiinnosta.
On se surullista kuunneltavaa, kun vanhukset kiroavat omat lapsensa ettei ketää ole kiinnostunut. Tänään olin työvuorossa, niin ei yhtään omaista ole käynyt pe-la aikana moikkaamassa omaisiaan. HYvää joulua vanhuksille. Toi läppä, että omat lapset tulee sitten katsomaan ja pitämään kädestä kiinni on aivan täyttä paskapuhetta.
Rakkaus. Se on niin suurta, että milloin tahansa antaisin henkeni lasteni vuoksi. Kenenkään muun puolesta en, edes mieheni. Rakkaus omaan lapseen on jotakin todella syvää, suurta ja alkukantaista. Ja mulle rakkaus on myös kantava voimavara vanhemmuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On joku, joka pitää huolen sitten vanhana. Mitään vanhustenhoitoa ei 40 vuoden päästä ole.
Tässä on sinulle karu totuus.. Olen nyt neljännessä paikassa palvelutalossa töissä helsingissä ja kokemusta on nyt tasan 20 vuotta. 85% vanhuksista on täysin yksin omaisista. Ainoat ihmiset heidän seurassaan on henkilökunta ja muut asukkaat. Heiltä kyllä kuulee hauskoja tarinoita miten olisi se elämä pitänyt sittenkin elää, mutta kun ajat olivat eri niin se perhe oli vähän pakollinen asia. Hyvin moni mummeli on perustanut perheen sen takia, koska se oli vaan tapa ja ei haluttu joutua siihen huonon ihmisen leimaan. Se lapsettomuus sota-ajan jälkeen olin kauhea häpeä. Ei vaan ollut minkään arvoinen ja halveksuttiin jos ei ollut perhettä. Moni kollega on kuullut asukkailta minä mukaanlukien, että eläkää elämäänne omilla ehdoilla. Hyvin moni on testamenttinsakin tehnyt täysin uusiksi. Miksi jakaa omaisuuttaan, kun elossa olevana ei ketään kiinnosta.
On se surullista kuunneltavaa, kun vanhukset kiroavat omat lapsensa ettei ketää ole kiinnostunut. Tänään olin työvuorossa, niin ei yhtään omaista ole käynyt pe-la aikana moikkaamassa omaisiaan. HYvää joulua vanhuksille. Toi läppä, että omat lapset tulee sitten katsomaan ja pitämään kädestä kiinni on aivan täyttä paskapuhetta.
Voisiko olla mahdollista, että ainakin osa näistä vanhuksista olisi itse syypäitä siihen, että läheiset eivät käy..??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On joku, joka pitää huolen sitten vanhana. Mitään vanhustenhoitoa ei 40 vuoden päästä ole.
Tässä on sinulle karu totuus.. Olen nyt neljännessä paikassa palvelutalossa töissä helsingissä ja kokemusta on nyt tasan 20 vuotta. 85% vanhuksista on täysin yksin omaisista. Ainoat ihmiset heidän seurassaan on henkilökunta ja muut asukkaat. Heiltä kyllä kuulee hauskoja tarinoita miten olisi se elämä pitänyt sittenkin elää, mutta kun ajat olivat eri niin se perhe oli vähän pakollinen asia. Hyvin moni mummeli on perustanut perheen sen takia, koska se oli vaan tapa ja ei haluttu joutua siihen huonon ihmisen leimaan. Se lapsettomuus sota-ajan jälkeen olin kauhea häpeä. Ei vaan ollut minkään arvoinen ja halveksuttiin jos ei ollut perhettä. Moni kollega on kuullut asukkailta minä mukaanlukien, että eläkää elämäänne omilla ehdoilla. Hyvin moni on testamenttinsakin tehnyt täysin uusiksi. Miksi jakaa omaisuuttaan, kun elossa olevana ei ketään kiinnosta.
On se surullista kuunneltavaa, kun vanhukset kiroavat omat lapsensa ettei ketää ole kiinnostunut. Tänään olin työvuorossa, niin ei yhtään omaista ole käynyt pe-la aikana moikkaamassa omaisiaan. HYvää joulua vanhuksille. Toi läppä, että omat lapset tulee sitten katsomaan ja pitämään kädestä kiinni on aivan täyttä paskapuhetta.
Tuskin ketään luulee, että kaikilla vanhuksilla olisi läheisiä, jotka heitä kävisivät katsomassa.
Tuo nyt on kuitenkin myös sitä paskapuhetta, ettei kukaan niin tekisi.
Oma äitini on esimerkiksi mummoni edunvalvoja, pitää huolen hänen menoistaan, sekä käy useamman kerran viikossa kylässä.
Minäkin työskentelen vanhusten kanssa, mt- ja päihdepuolen paikassa tosin. Ymmärrän täysin, mikseivät kaikki halua/pysty käymään omaisiaan katsomassa. Se voi olla todella raskasta.
Ihminen on voinut sairauden myötä muuttua täysin erilaiseksi persoonaltaan, ei tunnista sinua, saattaa olla väkivaltainen ja paha suustaan. Eikä sitä vanhusta tuossa vaiheessa edes juuri hyödytä ne omaisten vierailut, saattavat jopa ahdistaa ja saada aggressiiviseksi. Tai sitten eivät edes tiedosta omaisten tuloa, saatika muista sitä minuutin päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että lapset tuovat sisältöä ja rytmiä elämään. Olisin varmasti tosi laiskamato ilman lapsia. Heistä on myös seuraa ja iloa ja he hauskuuttavat minua paljon. Siis nyt kun ovat isompia. Nämä lapsivihamieliset viestit viittaa varmasti uhmaikäisten lasten tarkkailuun. 2-3 -vuotiaana lapsista on paljon enemmän rasitetta kuin iloa. Onneksi lapsilla on tapana kasvaa ja oppia. Sitä on ihana seurata. Samalla pysyy hyvin ajassa kiinni.
Lapsen uhmastahan pitäisi iloita koska se on luottamuksen osoitus uhmattavalle. Lapsi ei uhmaa turavattomien ihmisten seurassa. Ikävä kyllä uhmaa ei osata ymmärtää oikein yhtenä lapsen ja nuoren itsenäistymisen vaiheena. Lapsettomat luulevat, että uhmaava lapsi tekee niin koska on huonosti kasvatettu.
Ajatelkaapa tilannetta, jossa teiniä yritetään houkutella humalaisen ajaman auton kyytiin kavereiden kanssa. Jos teini ei olisi oppinut kieltäytymään ja menisi lampaan lailla muiden kanssa kännikuskin autoon niin se voisi koitua vammautumiseksi. Eli uhmaamista ja kieltäytymistä pitääkin harjoitella omien turvallisten vanhempien ja sukulaisten seurassa jotta sitten teininä osaa kieltäytyä typerästä käytöksestä.
Tottakai se ottaa aivoon jos on saanut röiskähteleväluonteisen teinin, joka vänkää vastaan ja harjoittelee sarkasmia ahkerasti. Toisaalta sitä on todella iloinen ja helpottunut kun teini soittaa ja pyytää kotiportille vastaan lompakon kanssa koska ajokortin saanut kaveri onkin juonut eikä olekaan ajokunnossa ja teini on tulossa taksilla kotiin. Ilomielin olen ne taksireissut maksanut kun olen saanut teinin ehjänä, terveenä ja selvinpäin kotiin.
En luule mitään, mutta olen katsonut tarkkaan lapsellisten elämää.
Yksi juttu toistuu: äiti hukkaa oman elämänsä. Eikä se rajoitu pikkulapsiaikaan. Kun kysyy, mitä sulle kuuluu, saa selostuksen lapsen aikataulusta. Äidit jättävät omat intressinsä ja harrastuksensa. Isät eivät.
Teinejäkin kytätään hysteerisinä, epäluuloisina ja peloissaan. Kun ne vihdoin muuttaa omilleen, alkaa valitus tyhjästä talosta ja tekemisen puutteesta.
Joka vaiheessa tulee eroja. Uusperheessä riiteleminen näyttää kasvavan potenssiin viisi.
Joo ei kiitos.
Otan mieluummin sen riskin että kukaan ei käy katsomassa mua vanhainkodissa.
Vierailija kirjoitti:
En keksi mitään huonoa puolta.
Elämänpiiri laajenee potenssin sata, kehittyy itse ihan toisiin sfääreihin. Saa rakkauta ja oppii antamaan. Ja mulle nimenomaan tässä järjestyksessä.
Kaikki on vain rikkaampaa ja antoisampaa kuin aiemmin.
En ajattele mitään vanhuutta enkä sälytä lasteni niskaan mitään. Mutta onhan se kiva, että nytkin on kutsuttu pojan perheen (lapsettomia vielä) kotiin.
Tykkään muuten miniästä paljon ja hän minusta eli ei mitään kliseistä anoppiasetelmaa ole yhtään.
Kai tiedät, että anopeista parhainkin muuttuu demoniksi lapsenlapsen syntyessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
NNM kirjoitti:
Rakkaus. Se on niin suurta, että milloin tahansa antaisin henkeni lasteni vuoksi. Kenenkään muun puolesta en, edes mieheni. Rakkaus omaan lapseen on jotakin todella syvää, suurta ja alkukantaista. Ja mulle rakkaus on myös kantava voimavara vanhemmuudessa.
Tämä kuvaa todella hyvin omia tuntemuksiani. Olen elämäni aikana rakastanut lukuisia ihmisiä, mutta mitään näistä ei voi verrata siihen rakkauteen mitä tunnen lastani kohtaan. Se rakkauden tunne on välillä niin kokonaisvaltainen ja lähes humalluttava. Kun illalla katson nukkuvaa pikkuistani tuntuu kun siinä makaisi pala taivasta, ja tiedän että koska tahansa antaisin empimättä henkeni tuon pienen olennon vuoksi. Ja mitä enemmän tuo lapsi kasvaa, sitä enemmän kasvaa rakkauskin häneen vaikka aina tuntuu että enempää ei voisi olla enää mahdollista rakastaa.
Miksi tästä pitää jatkuvasti väitellä? Jokaisella on omat mielipiteet ja elämäntavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosi sitten olisin sanonut melkein kaikkia näitä kivoja juttuja mitä muutkin.
Nyt lapsi on uhmaiässä. Tuntuu että pahinta vaihetta on jatkunut jo yli puoli vuotta, ja lisäksi lapsi ei selvästikään opi vielä itsenäisemmäksi niissä asioissa missä monet ikätoverit jo ovat oppineet. Ja se tavallaan lisää sitä lapsen uhmaa, kun ei osaa.
Elämä on ihan kamalaa nyt. On päiviä jolloin vihaan jokaista sekuntia. Kyllä tällaista jaksoa jaksaisi vaikka kuukauden, mutta tämä on ihan loputonta. En jaksa enää tätä arkea, välillä mietin jopa eroa ja lähivanhemmuuden antamista miehelle. Syyllisyys painaa jatkuvasti, kun arki ei rullaa mukavasti ja tuntuu että teen kaiken väärin lapsen kanssa.
En kyllä nyt tiedä miksi tulin näitä selittämään tällaiseen kivaan ketjuun. Näitä on kuitenkin kiva lukea. Onneksi toisilla menee vanhemmuudesta paremmin, kamalaahan se olisi jos kaikki olisivat yhtä huonoja kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on lapsia, elämä ei pyöri enää vain oman navan ympärillä. Oppii asettamaan asioita oikeaan mittakaavaan eivätkä pienet ärsyttävät asiat ja vastoinkäymiset enää häiritse. Lasten iloitessa tulee itsekin hyvälle mielelle. Omien lasten kasvun, kehittymisen ja oppimisen ja lopulta itsenäistymosen seuraaminen on ihmeellistä ja hienoimpia asioita, joita ihmiselämässä voi kokea.
Vanhemmuus ei kyllä jalosta ihnistä. Samalla tavalla pienet asiat ja vastoinkäymiset ärsyttää ja jopa enemmän kun on niin ärtynyt valmiiksi ja sitå ärtymystä lapsiperheessä riittää. Ärsymystä ja omien tarpeiden täyttymättömyyyttä.
Lisäksi vanhemmuus tekee ihmisen sokeaksi oman lapsen suhteen ja saa vanhemman nostamaan milloin missäkin äläkän aivan jostain mitättömästä ja täysin toisarvoisesta asiasta.
Lapsiperheen elämänkaari:
Rakastunut pari joka ei saa toisistaan ja seksistä tarpeeksi.
Onnellinen pari joka odottaa rakkauslasta.
Lapsi syntyy voi sitä onnea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Väsynyt kipeä vaimo ja hämnentynyt isä miten sen maha on vielä noin iso.
Seksi ei olekaan niin kuin ennen. Vaimo on vihainen ja raihnainen ja mies niiiin ärsyttävä ja kukaan ei anna nukkua
No lapsi tarvii sisaruksen. Sen synnyttyä vaimo on täysin työllistetty lapsista ja mies miettii mihin se kehräävä villikissa jäi.
Elämä on yhtä huutoa ja hammasten kiristelyä ja sairastelua.
Niin miksikähän niin monet pienten lasten vanhemmat eroaa?
Lapsia ei tarvitse oikeasti kukaan. Lapsi on luonnon järjestämä rangaistus aikuisten ilonpidosta.Mites mahtaa lapsettomilla mennä tuo parisuhde?
- tavataan Tinderissä, aletaan vehtailemaan ja vannotaan rakkautta
- mennään naimisiin, vietetään ihana kuherruskuukausi
- vaimo lihoo 20kg, kun sai miehen rengastettua
- mies löytää nuoremman ja kauniimman naisen
- nainen itkee vauvapalstalla, kuinka kaikki miehet ovat pettäviä sikoja
- nainen itkee vauvapalstalla lisää, kun mies perusti perheen nuorikkonsa kanssa
- nainen vanhenee yksin, ehkä lähipubista saa joskus viikonloppuseuraa
- kuolee yksinäisenä ja katkeranaEi tuokaan sen paremmalta vaihtoehdolta kuulosta.
Ai että lapsiperhe-elämä on yksi vaihtehto ja tuo yllä kuvailtu toinen eikä mitään muita vaihto-ehtoja ole? Voi luoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monen edellä mainitun lisäksi se, että tunnen saavani kokea lapsuuden uudestaan! Mulla on yksi lapsi, ja olen yllättynyt miten ajattelen asioita sen kannalta, miten ne on aikoinaan itse kokenut. Mikä on ollut kivaa, mistä jäi hyviä muistoja, miten ihanalta tuntui kun äiti lauloi ja luki satua, iltarukoukset päänsilityksineen, missä käytiin, joulut, vaikkapa vappumarkkinat jne. Itsekin haluaa tehdä samoja asioita lapselleen tietäen miten kivalta ne voi tuntua. Jotenkin tulee niin lämmin olo muistellessaan hyvää lapsuuttaan ja nyt pääsee toistamaan niitä ihania asioita.
Sen lisäksi empatiakyky on moninkertaistunut. Ennen olin hieman ”vihamielinen” ja äkäinen koko ajan, ajattelin että en halua lapsia, otti päähän kuunnella lasten pitämää melua, saatoin mulkaista enkä säälinyt vanhempia yhtään. Synnyksen jälkeen jo maailma avautui erilailla. Olin todella hämmästynyt miten kätilö pystyi olla niin empatiakykyinen siinä täydellisen avuttomassa tilanteessa jossa luulin kuolevani ja paniikki iski. Sen jälkeen itse hoivata avutonta jne, niin paljon lempeämmäksi ja empaattisemmaksi tässä on tullut ja henkistä kasvua muutenkin tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että lapset tuovat sisältöä ja rytmiä elämään. Olisin varmasti tosi laiskamato ilman lapsia. Heistä on myös seuraa ja iloa ja he hauskuuttavat minua paljon. Siis nyt kun ovat isompia. Nämä lapsivihamieliset viestit viittaa varmasti uhmaikäisten lasten tarkkailuun. 2-3 -vuotiaana lapsista on paljon enemmän rasitetta kuin iloa. Onneksi lapsilla on tapana kasvaa ja oppia. Sitä on ihana seurata. Samalla pysyy hyvin ajassa kiinni.
Kyllä 2-3vstäkin on enemmän iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on lapsia, elämä ei pyöri enää vain oman navan ympärillä. Oppii asettamaan asioita oikeaan mittakaavaan eivätkä pienet ärsyttävät asiat ja vastoinkäymiset enää häiritse. Lasten iloitessa tulee itsekin hyvälle mielelle. Omien lasten kasvun, kehittymisen ja oppimisen ja lopulta itsenäistymosen seuraaminen on ihmeellistä ja hienoimpia asioita, joita ihmiselämässä voi kokea.
Vanhemmuus ei kyllä jalosta ihnistä. Samalla tavalla pienet asiat ja vastoinkäymiset ärsyttää ja jopa enemmän kun on niin ärtynyt valmiiksi ja sitå ärtymystä lapsiperheessä riittää. Ärsymystä ja omien tarpeiden täyttymättömyyyttä.
Lisäksi vanhemmuus tekee ihmisen sokeaksi oman lapsen suhteen ja saa vanhemman nostamaan milloin missäkin äläkän aivan jostain mitättömästä ja täysin toisarvoisesta asiasta.
Lapsiperheen elämänkaari:
Rakastunut pari joka ei saa toisistaan ja seksistä tarpeeksi.
Onnellinen pari joka odottaa rakkauslasta.
Lapsi syntyy voi sitä onnea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Väsynyt kipeä vaimo ja hämnentynyt isä miten sen maha on vielä noin iso.
Seksi ei olekaan niin kuin ennen. Vaimo on vihainen ja raihnainen ja mies niiiin ärsyttävä ja kukaan ei anna nukkua
No lapsi tarvii sisaruksen. Sen synnyttyä vaimo on täysin työllistetty lapsista ja mies miettii mihin se kehräävä villikissa jäi.
Elämä on yhtä huutoa ja hammasten kiristelyä ja sairastelua.
Niin miksikähän niin monet pienten lasten vanhemmat eroaa?
Lapsia ei tarvitse oikeasti kukaan. Lapsi on luonnon järjestämä rangaistus aikuisten ilonpidosta.Mites mahtaa lapsettomilla mennä tuo parisuhde?
- tavataan Tinderissä, aletaan vehtailemaan ja vannotaan rakkautta
- mennään naimisiin, vietetään ihana kuherruskuukausi
- vaimo lihoo 20kg, kun sai miehen rengastettua
- mies löytää nuoremman ja kauniimman naisen
- nainen itkee vauvapalstalla, kuinka kaikki miehet ovat pettäviä sikoja
- nainen itkee vauvapalstalla lisää, kun mies perusti perheen nuorikkonsa kanssa
- nainen vanhenee yksin, ehkä lähipubista saa joskus viikonloppuseuraa
- kuolee yksinäisenä ja katkeranaEi tuokaan sen paremmalta vaihtoehdolta kuulosta.
Ai että lapsiperhe-elämä on yksi vaihtehto ja tuo yllä kuvailtu toinen eikä mitään muita vaihto-ehtoja ole? Voi luoja!
Oli siis vastaus tuohon aiempaan viestiin, jossa lueteltiin "lapsiperheen elämänkaari" samalla tyylillä.
Vai onko se sitten ainoa vaihtoehto, jos niitä mukuloita hankkii?
Huonolla tolalla parisuhteet jos ei puolisoa kohtaan kykene tuntemaan vähintään yhtä suurta rakkautta kuin lastaan kohtaan......
Oppii ajattelemaan isompia kokonaisuuksia, "pitkällä tähtäimellä".
Oppii suunnittelemaan.
Oppii epäitsekkääksi.
Saa vilpitöntä vastarakkautta.
Vanhuudenturva.
Mieti joku mielenkiintoinen projekti elämässäsi, työ, puutarhanhoito tai harrastus jossa haluat kehittyä. Joku mielekäs tekeminen jolla on päämäärä. Ja sitten mieti ihmisiä joita rakastat, joiden kanssa nautit jutella ja viettää aikaa, joiden seurassa tunnet itsesi tärkeäksi, hyödylliseksi ja arvostetuksi ja joiden läsnäolo saa sinut pääsääntöisesti hyvälle mielelle. Ihmisiä joihin tiedät siteen kestävän vaikka sinulla olisi huono päivä ja joiden huolia haluat kantaa kun heillä on huono päivä. Yhdistä nämä = lapset.
Oma 4-vuotiaan kysyi tänään "äiti mikä te halusitte lapsia kun meissä on niin paljon työtä". "No kun teistä on miljoona kertaa enemmän iloa, ja aika usein parhaat asiat elämässä on sellaisia että niiden eteen pitää vähän nähdä vaivaakin."
Mites mahtaa lapsettomilla mennä tuo parisuhde?
- tavataan Tinderissä, aletaan vehtailemaan ja vannotaan rakkautta
- mennään naimisiin, vietetään ihana kuherruskuukausi
- vaimo lihoo 20kg, kun sai miehen rengastettua
- mies löytää nuoremman ja kauniimman naisen
- nainen itkee vauvapalstalla, kuinka kaikki miehet ovat pettäviä sikoja
- nainen itkee vauvapalstalla lisää, kun mies perusti perheen nuorikkonsa kanssa
- nainen vanhenee yksin, ehkä lähipubista saa joskus viikonloppuseuraa
- kuolee yksinäisenä ja katkerana
Ei tuokaan sen paremmalta vaihtoehdolta kuulosta.