Lapsia hankkinut: mitä hyviä puolia vanhemmuudessa on?

Ovatko kaikki äidit olleet jotain itsekkäitä, päämäärättömiä, saamattomia ja empatiakyvyttömiä p*skiaisia ennen lapsiaan, jos kokevat että vasta lasten myötä ovat päässeet noista ominaisuuksistaan eroon? Eivätkä ole saaneet rakkauttakaan kokea? Sitä paitsi OMASTA lapsesta huolehtiminen ei ole epäitsekästä vaan nimenomaan itsekästä ("tappaisin vaikka toisen lapsen jos joku yrittäisi tehdä jotain MINUN lapselleni!"). Lapsi ei myöskään tiedä mitä on rakkaus, eikö rakasta pyyteettömästi vanhempiaan, vaan on yksinkertaisesti riippuvainen heistä.