Siivellä eläjä kumppani
Olen 16-vuotias ja poikaystäväni 18. Olemme seurusteleet päälle kaksi vuotta. Muutimme yhteiseen asuntoon koulujen alussa ja aloitimme molemmat ammattikoulussa. Yhteiselo sujui aluksi hyvin, saan itse vielä lapsilisää sekä elatusmaksua, otin myös opintolainaa. Poikaystäväni saa opintotukea ja on myös itse ottanut opintolainaa sekä saamme yhdessä yleistä asumistukea. Saamme hyvin maksettua vuokran ja ylimääräistä rahaa jää ruokaan, bussikortteihin sun muihin menoihin. Poikaystäväni kuitenkin sai muutamassa kuukaudessa tuhlattua suuren opintolainansa eikä saa enää muutakuin opintotukea. Nyt hän maksaa opintotuestansa oman osuutensa vuokrasta ja minä maksan kaiken muun, ruoat, bussikortit, tupakat, hänen oluet ja nuuskat, junamatkat, sähkölaskut yms. Saan kuukaudessa yhteensä 250€ tuista ja opintolainani ei ole kovin suuri, koska olen vielä 16. Kahdella ja puolella sadalla pitäisi elää koko kuukausi ja olen monesti yrittänyt kysyä poikaystävältäni, jospa ylimääräinen raha mitä hänelle opintotuesta jää, voisi käyttää ruokaan, jotta minun ei tarvitsisi ihan kaikkea yksin maksaa. Mutta tämä ei käy, vaan ne rahat menevät baariin. Sitten jos kieltäydyn ostamasta kuun puolessa välissä tupakkaa viimeisillä rahoilla, tulee ärtymys. Poikaystäväni ei saata puhua minulle loppu päivänä. Kaikki olisi hyvin, jos poikaystäväni opintolaina olisi vielä tallessa, ja saisimme maksettua kaikki puoliksi ja minullekin jäisi ehkä vähän omaa rahaa, vaikka kavereiden kanssa syömään menemiseen.
Toinen asia mikä harmittaa on kotityöt. Olemme sopineet kotitöistä, on tiskivuorot ja pyykinpesuvuorot yms. Koska näistä ollaan riidelty, kun minä teen kaiken. Jotenkin aina kun on hänen tiskivuoro, niin jäävät tiskit lillumaan tiskialtaaseen jopa moneksi päiväksi, kunnes minä päädyn tiskaamaan. Kun on hänen vuoro pestä pyykkiä ja pyykkivuoro pyykkituvasta varattu, hän unohti asian, niinkuin sitä edelliselläkin kerralla ja minä päädyn pesemään pyykkiä. Jos olen yksin kotona ja teen suursiivouksen, tulee hän kotiin ja asunto on taas hirveässä kunnossa muutamassa tunnissa. Hän ei vaivaudu laittamaan roskia roskiin vaan jättää ne pöydälle, vessan roskikseen menevät roskat eivät päädy roskikseen vaan jäävät lavuaarin reunalle tai lattialle. Takki ei mene naulakkoon vaan lattialle, samoin vaatteet eivät ole kaapissa vaan ne lojuvat lattialla niin kauan kunnes minä siirrän ne takaisin minne kuuluu. Olemme tästä asiasta keskustelleet paljon ja jopa riidelleet. Arkeni kuluu koulussa, kaupassa ja kotona siivoamisessa ja tämä ei ole ihan sitä elämää mitä olisin toivonut eläväni 16 vuotiaana.
Monesti mietin miten helppoa olisi asua yksin, asunto olisi siisti, raha asiat kunnossa, ei joka päiväistä riitelyä ja olisi aikaa ja rahaa kavereiden kanssa olemiseen. Poikaystäväni rakastaa minua kovasti ja minä häntä, ero on pyörinyt mielessä mutta niin on myös se että saisiko nämä asiat korjattua. Jos asuisin yksin, tietysti vuokra suurenisi, kun pitäisi kaikki maksaa itse. Vanhemmat ja suku asuu toisella paikkakunnalla, ja koulu on täällä.
Miten saisin herran tekemään edes tiskit tai ostettua omat oluensa, jotta taakkani kevenisi edes hieman.
Kommentit (32)
Jos tää on totta, niin pakko todeta että noin käy kun te urpot pikkuvanhat kakarat alatte leikkiä kotia. Toivottavasti hommaatte vielä lapsen tuohon tilanteeseen niin kyllä saadaan suomi nousuun!
Vähän liian huoliteltua tekstiä ollakseen 16-vuotiaalta ammattikoululaiselta eli enpä ruoki trollia. Tuolla äidinkielentaidolla olisi kannattanut mennä lukioon,.
Mies töihin tienaamaan rahaa. Jos asiat ei muutu, eroa
Laske plussat ja miinukset. Jos on enemmän haittaa kuin hyötyä, jätä se sika.
No lopeta nyt ainakin sen kaljojen ja nuuskien ostelu, anna suuttua ja olla puhumaton äläkä anna periksi. Pese vain omat vaatteesi ja tiskaa vain omat astiasi. Jos poikaystävällä on esim. oma työpöytä niin kerää kaikki sen likaiset astiat, vaatteet ja roskat siihen ja siivoa vain omat jälkesi. Jos se ei siitä tajua alkaa tekemään mitään niin eroa.
Sano, että ette selviä taloudellisesti ja hanki teille kämppis. Joku sellanen hottis parikybänen poitsu.
Mites siellä poikakaverin lapsuudenkodissa? Äiti teki kotityöt ja antoi taskurahaa?
Poikakaverillesi on nimikin: mieslapsi. Googlaa palstaa ja opi 😁
Sun pitää vaan kehittää selkäranka itsellesi eikä suostua hyväksikäytettäväksi. Anna pojan suuttua ihan rauhassa ja kiukutella, et ole hänen äitinsä. Baareissa ei ravata ellei ole rahaa. Tupakka ja nuuska eivät ole välttämättömyystarvikkeita.
Vain yksi kysymys: MIKSI SUOSTUT TUOLLAISEEN?
Eipä jää minullakaan enempää kuin 250e/kk käteen. Sellaista se elämä on. Eipä niistä tuista kuulukaan jäädä mihinkään dokaamiseen, tupakointiin ja ravintolailtoihin rahaa. Ne on nimenomaan normaaliin elämiseen.
Mites sä kaljoja ja kessuja ostat, 16 v? Vai annatko jätkälle rahaa?
Sellaista se on, kun lapset alkavat leikkiä kotia.
Oikeasti. Jätä tyyppi. Älä rupea äidin korvikkeeksi.
Taas yksi joka yrittää nostattaa Suuren Tuohtumuksen....
Jätä se sika. Ihan oikeasti. Kuulosta varsin tollolta kaverilta. Palstamammoille tiedoksi, että AP:n mies edustaa itseään eikä nuoria miehiä yleensä.
M19
Miten vanhempasi päästivät sinut asumaan jo 16-vuotiaana jonkun pojan kanssa?
Sellaista se on, kun on tottunut elämään äidin povessa. Olen sitä mieltä, että jokaisen olisi hyvä asua yksin ennen muuttamista samaan asuntoon kumppanin kanssa. Ei siitä opi pois ellei ole pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vähän liian huoliteltua tekstiä ollakseen 16-vuotiaalta ammattikoululaiselta eli enpä ruoki trollia. Tuolla äidinkielentaidolla olisi kannattanut mennä lukioon,.
Ruokit jo kun kerran vastasit.
Vierailija kirjoitti:
Mies töihin tienaamaan rahaa. Jos asiat ei muutu, eroa
Miksei tämä tyttö voi mennä töihin? Kyllä 16-vuotiaatkin esimerkiksi kauppaan töihin voi päästä.
Sun poikaystäväs käyttää sua hyväkseen. Lopeta heti tupakan ja kaljan ostaminen hänelle etkä todellakaan kustanna muutakaan hänen elämistään. Nyt muutat heti omaan kämppään, poikkikses pärjätköön omillaan. Meinasin kirjoittaa että voittehan seurustella vaikka asuttekin omis kämpis mut poikakaverisi tavat nyt tietäen, en suosittele. Löydät vielä kunnon miehen, olet niin nuori vielä.
Mieti tilannetta kun tuo keskenkasvuinen vätys jää kiinni pettämisestä vielä ja ihan varmasti...miltäkö mahtaa sinusta tuntua kun olet pistänyt kaikki rahasi ja elättänyt moista pas.kakasaa.?
Aikaisin sunkin ressun pitää aloittaa toi paskan jauhaminen.