Lue keskustelun säännöt.
Miehen lapsenhoitoviikko--mikä on roolisi silloin? (uusperheellinen)
10.12.2018 |
Osallistutko lapsen hoitoon tai viihdyttämiseen ja käyttääkö mies aikaasi lapsen kanssa olemiseen tai odottaa sinun olevan heidän tekemisissään mukana?
Vastaan ruokahuollostamme ja siivouksesta silloin, kun olemme miehen kanssa kahdestaan, mutta lapsen ollessa paikalla mies hoitaa ruokajutut kaupassa käynnistä alkaen. Lapsi on nirso ja en pidä siitä, kun ruokapöydässä naristaan milloin mistäkin. Koko ruokailutilanne menee lapsen ehdoilla eli mies vahtii syömistä ja usein koko ruokailu päättyy sanaharkkaan miehen ja lapsen osalta. Lapsi on ekaluokkalainen. Syön itse tuolloin nopeasti ja poistun pöydästä.
Lapsen viihtyminen muutenkin on miehen vastuulla eli en ulkoile heidän kanssaan , saati lähde matkoille. Alussa olin pari kertaa, mutta oikeasti pääsen itse helpommalla olevani kotona. Saavat sitten aikaa olla kahdestaan. (Mies ei ymmärrä, miksen halua mukaan)
Käyn kyllä lapsen kanssa joskus kirjastossa, uimassa, luen tai pelaan pelejä. Jostain syystä nämä hetket menevät paremmin ilman miehen läsnäoloa. Kurja sanoa, mutta noin se on.
Mielestäni ei ole tarkoituskaan esittää perhettä, lapsella on vanhemmat, jotka tämän tarpeen täyttävät. Olen suhteessa rakastamani miehen kanssa, jonka suhteen olemisemme muuttuu erilaiseksi lapsen ollessa paikalla.
Hoitovastuu on miehellä. Vaikka lapsi olisi kipeä, herää mies yöllä, hakee harrastuksista, huolehtii läksyt ja muut.
Jos joku toimii suhteessaan toisin ja se sopii hänelle, niin hyvä niin. Itselleni on tärkein suhde mieheen ja lapsen ollessa paikalla otan itselleni omaa tilaa.
Kommentit (25)
Miten ruokailut menevät lapsen ehdoilla, jos ekaluokkalaisen syömistä vahditaan ja jokainen ruokailu päättyy sanaharkkaan?
Kyttääminen ja sanaharkkailu eivät ole lapsen ehdoilla toimimista. Oikeaa lapsen ehdoilla toimimista olisi tehfä ruokailusta mukava hetki.
Toivotko itse saavasi lapsia tässä suhteessa joskus? Aiotko hoitaa silloin lapsiasi joka toinen viikko ilman miehen apua, koska hänhän on kiinni esikoisessaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tossahan suurimman ongelman koko touhuun taitaa tehdä mies. Ehkä hän ei vaan osaa olla lapsensa kanssa, lapsi nirsoilee koska voi ja saa sillä isän tekemään mitä haluaa (eli ruokahetkestä vaikean). Usein tossa syynä on se, että isä yrittää jotenkin hyvitellä lapselle sitä eroa eikä aina edes tajua sitä.
Ja tuota tukee sekin että ne kerrat, kun sinä oot ollut lapsen kanssa kaksin, on mennyt hyvin.
Mutta jos ja kun toi systeemi teillä toimii, niin onko sillä oikeastaan mitään väliä miten muut toimivat? Ja siinäkin olet oikeassa ettei sun tarvitse olla mikään äiti lapselle, kunhan vaan olet turvallinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Miten ruokailut menevät lapsen ehdoilla, jos ekaluokkalaisen syömistä vahditaan ja jokainen ruokailu päättyy sanaharkkaan?
Kyttääminen ja sanaharkkailu eivät ole lapsen ehdoilla toimimista. Oikeaa lapsen ehdoilla toimimista olisi tehfä ruokailusta mukava hetki.
Toivotko itse saavasi lapsia tässä suhteessa joskus? Aiotko hoitaa silloin lapsiasi joka toinen viikko ilman miehen apua, koska hänhän on kiinni esikoisessaan?
No käys kertomassa toi tuolle ap:n miehelle, sen ja lapsen välillähän se sanaharkka on.
Mies tekee kaikki ruoat ja vastaa lapsista muutenkin 100%. Haluaisin osallistua enemmän, mutta mies ei anna vastuuta. Käskee minun nauttia omasta ajasta, mutta omaa aikaa mulla on muutenkin koko ajan enkä kaipaa sitä lisää. Kyllä lähden mukaan kirjastoon, pulkkamäkeen yms, mutta mitään vastuuta minulla ei ole, koska sitä ei anneta.
Meillä molemmilla kolme lasta. Ei miehen lasten itkut minussa sellaisia tunteita herätä kuin omieni eikä tarvitsekaan, en ole heidän äitinsä. Kerran menin hakemaan yhtä lasta tarhasta ja kun vaatteet oli vaihtuneet päivän aikana niin en oikeasti meinannut tunnistaa lasta sieltä muiden joukosta. Lapsi tunnisti minut, onneksi! En ole äiti mutta äidin tehtäviä on välillä vaadittu kun lasten omalla äidillä oli paha Burnout ja makasi pari kuukautta sängyssä ja lapset oli meillä koko ajan.
Lisäksi monessa asiassa olen huomannut että mieheltä ei tule minun lapsille vastaavaa aikaa kuin minulta hänen lapsilleen joten olen lakannut ottamasta huonoa omaatuntoa vaikka en aina ole paapomisessa hänen lapsiaan. Touhuan paljon keittiössä ja tykkäävät usein leipoa ym mun kanssa ja semmoista.
Perhemalleja on maailmassa monenlaisia. Riittää kun olet reilu aikuinen, ylisuorittaa ei tarvitse. Me naiset syyllistytään ihan liikaa kaikesta ja sitä syyllisyyttä on niin moni tarjoamassa.
MUTTA! olen silti huomannut että koska olen vähän "ulkopuolinen" usein näen ongelmat ja lapsen edun selvemmin kuin omat vanhempansa kun järki pysyy mukana. Lapsen äiti halusi esim kesken vuoden lopettaa yhden lapsen pitkäaikaisen rakkaan harrastuksen ja aloittaa sen tilalle kerhon joka olisi ollut äidin kodin lähellä. Olin ainoa lapsen tukena tuossa asiassa, kuskasin lasta sitten sinne itse vähän aikaa kunnes äidin burnout oli ohi jne. ja lopulta kaikki olivat sitä mieltä että tuon harrastuksen pitää jatkua, lapsella pitkäaikaisia kavereita sieltä joka hänelle ollut tärkeä asia kun joutunut koulua vaihtamaan.
Minun lapset isompia, he tarvitsevat myös aikaani. Miehen pienemmät varastavat helposti shown. Omien puolta pidän vain minä itse. Omien lasten asioista on jo riittävästi syyllisyyttä, ei muiden lasten hoidosta sitä tarvitse tuntea. Perhemalleja on maailmassa niin monenlaisia, ydinperhe on niistä vain yksi.
Ennenvanhaan ja muualla maailmassakin on monenlaisia perhemalleja, ei ydinperhe ole se ainoa oikea. Ei kaikilla tarvitse olla sitä äi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen lapsi pompottaa isäänsä ja kilahtelee hyvin pienistä syistä. Lyhyt pinna on miehelläkin lapsen kanssa ja ilmeisesti kokee pääsevänsä helpommalla antamalla periksi. Haluavat välillä esittää minulle yhteisiä temppujaan, mutta ei suoraan sanoen kiinnosta pätkääkään. Mies loukkaantuu tästä, kun en jaa heidän innostustaan.
Muutaman päivän reissun tein heidän kanssaan kahdesti, en osallistu enää. Ruokailut ravintoloissa ovat ihmeellistä esittämistä, uimahallireissut samoin. Lapsi raivoaa, kun ei saa istua etupenkillä tai ei saa joka kauppareissulla leluja, Kun ei huvita kävellä, kannetaan sylissä.
Rakastamme miehen kanssa toisiamme. Näen hänen joskus kärsivän tilanteesta, kun lapsi on hankala ja hakeudun pois tilanteesta, samoin silloin, kun heillä on halihetki.
On myös kovin herkkä sille, kun kiellän lasta riehumasta tai huutamasta.
Kuinka toimisitte?
Meillä tismalleen samanlaista. Miehen lapsi on tosi ”hankala” ja huutaa joka ikisestä asiasta. On jo kuitenkin 6-vuotias eli ei aivan enää mikään uhmaikäinen. Mies on meidän suhteen alusta asti antanut lapselle helposti periksi ja ikäänkuin tasoittelee tilanteita, että lapselle ei tulis aihetta hermostua. Aiemminkin oon sanonut asioista rakentavasti, mutta vasta nyt kun on muutettu yhteen asumaan, niin mieskin on vähän herännyt siihen, että ei voi noin toimia. Meillä on kuitenkin muitakin lapsia, joten aivan kaikkia ei voi lapsille antaa periksi tai ollaan ongelmissa ;).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ruokailut menevät lapsen ehdoilla, jos ekaluokkalaisen syömistä vahditaan ja jokainen ruokailu päättyy sanaharkkaan?
Kyttääminen ja sanaharkkailu eivät ole lapsen ehdoilla toimimista. Oikeaa lapsen ehdoilla toimimista olisi tehfä ruokailusta mukava hetki.
Toivotko itse saavasi lapsia tässä suhteessa joskus? Aiotko hoitaa silloin lapsiasi joka toinen viikko ilman miehen apua, koska hänhän on kiinni esikoisessaan?
No käys kertomassa toi tuolle ap:n miehelle, sen ja lapsen välillähän se sanaharkka on.
Ap:han nimenomaan aloitti keskustelun ja antoi raamit. Mitä valitat? Miksi pitää olla niin hemmetin näsäviisas?
Vierailija kirjoitti:
Meillä tismalleen samanlaista. Miehen lapsi on tosi ”hankala” ja huutaa joka ikisestä asiasta. On jo kuitenkin 6-vuotias eli ei aivan enää mikään uhmaikäinen. Mies on meidän suhteen alusta asti antanut lapselle helposti periksi ja ikäänkuin tasoittelee tilanteita, että lapselle ei tulis aihetta hermostua. Aiemminkin oon sanonut asioista rakentavasti, mutta vasta nyt kun on muutettu yhteen asumaan, niin mieskin on vähän herännyt siihen, että ei voi noin toimia. Meillä on kuitenkin muitakin lapsia, joten aivan kaikkia ei voi lapsille antaa periksi tai ollaan ongelmissa ;).
Siis 6-vuotiashan nimenomaan ON uhmaiässä. Eskariuhma on uhmaa potenssiin kymmenen, verrattuna aiempiin uhmakausiin. Ja voisin kuvitella että uusperhekuviot ei ainakaan helpota sitä. Eskariuhma on ennenkaikkea lapsen sisäistä ristiriitaa siitä kun on samaan aikaan vielä kovin pieni, ja silti se koululaisuus ym isojen lasten jutut ja vaatimukset kolkuttelee jo ovella. Siihen eroperheen lapsen sisäiset ristiriidat, pettymykset, epävarmuudet niin ei varmasti ole lapsella helppoa.
Tulen oikeasti surulliseksi kun luen näitä juttuja. Joku pakollinen vanhemmuus-koulutus olisi niin tuikitarpeellinen. Monelle vanhemmalle lapsen perus kehitysvaiheetkin näyttää olevan hepreaa. Sit kun vielä on päälle nämä uusperhekuviot omine säätöineen niin sääliksi käy lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollessani miehen lapsen kanssa kahdestaan menee kivasti, mutta jostain syystä miehen ollessa paikalla alkaa lapsi käyttäytyä eri tavalla. Osaltaan mies aiheuttaa tätä, sillä tulee keskeyttämään tekemisiämme ja kiinnittämään lapsen huomion itseensä. Kysyinkin joskus, onko mies mustasukkainen ajasta, jonka olen lapsen kanssa. Ei tätä myöntänyt, mutta sanoi tahtovansa olla mukana touhuissamme. Tottakai näin joskus onkin, mutta silloin menee riehumiseksi. Lapsen kanssa saavat olla minun puolestani kahdestaan niin paljon kuin tahtovat ja ei minulla ole siihen tarvetta olla mukana.
Mies on pukenut sanoiksi, että haluaa meidän olevan perhe ja tekevän kaikkea yhdessä matkoja myöten. Koska itse haluan nimenomaan matkoilta muuta kuin lapsen ehdoilla oloa, niin hoidan nuo reissut ilman heitä tai etenkin ilman lasta.
Valehtelisin sanoessani, että lapsen ollessa paikalla parisuhde voi yhtä hienosti kuin ilman häntä. Vaikka pidänkin lapsesta ja huolehdin osuuteni, on vastuu lapsen hyvinvoinnista kokonaan miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tismalleen samanlaista. Miehen lapsi on tosi ”hankala” ja huutaa joka ikisestä asiasta. On jo kuitenkin 6-vuotias eli ei aivan enää mikään uhmaikäinen. Mies on meidän suhteen alusta asti antanut lapselle helposti periksi ja ikäänkuin tasoittelee tilanteita, että lapselle ei tulis aihetta hermostua. Aiemminkin oon sanonut asioista rakentavasti, mutta vasta nyt kun on muutettu yhteen asumaan, niin mieskin on vähän herännyt siihen, että ei voi noin toimia. Meillä on kuitenkin muitakin lapsia, joten aivan kaikkia ei voi lapsille antaa periksi tai ollaan ongelmissa ;).
On kyllä tuttua tekstiä ja helpottavaa lukea samoja kokemuksia muiltakin vastaavassa tilanteessa olevilta. Meillä tilannetta voisi kertoa niin, että mies on antanut lapselle liikaa periksi ja ylireagoi joka asiaan. Esim. lapsen raapiessa hetken ihoaan alkaa tehotarkastus lampun kanssa ihoalueella. Mies on myös herkkä suuttumaan, jos kommentoin hänen lapsensa käytöstä. Sanoo, että haluaa olla hyvä kasvattaja lapselleen ja arvostelu ei ole mukavaa. Kaupasta lähtee mukaan kallista tavaraa ja lapsella on jo nyt kallis kännykkä, läppäri ym. vaikkei ole edes koulussa.
Miehellä itsellään palaa pinna useamman kerran päivässä lapsen kiukkuamiseen, mutta sitten on hyvittelyn vuoro.
Puhumme kyllä asioista ja yritämme löytää yhteistä linjaa. Miehen vanhemman lapsen kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta tämä nuorempi aiheuttaa haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monestihan lapselliset miehet hommaa uuden naisen vain jotta joku hoitaisi lapset. Eivät välttämättä tietoisesti.
Mä näen apn tilanteen niin, että ap tavallaan tulee miehen ja lapsen suhdetta. Jospa se mieskin siitä aikuistuisi.
Mulla on tietty määrä reissuja vodessa ihn taloudellisista syistä, eli en matkustele extempore joka vkl hotelleihin jne, koska se on pois seuraavan reissun rahoituksesta. Jos siis pitäisi tehdä lisäreissuja lasten kera, niin kyllä ne mies joutuisi maksamaan minunkin puolestani. Onneksi mieskään ei reissaa lasten kanssa, niin ei kenenkään tarvitse itkeä mitään.
Mies hoitaa kaikki kotityöt joita lapsista ekstrana tulee, eli siivoaa kämpän kun lapset ovat lähtenee. Hän myös kuskaa lapsensa, mutta tottakai minä vien jos näyttää siltä että kuskaamisesta tulee pattitilanne. Lapset höpisee mulle juttujaan, ja ovat ihania <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tossahan suurimman ongelman koko touhuun taitaa tehdä mies. Ehkä hän ei vaan osaa olla lapsensa kanssa, lapsi nirsoilee koska voi ja saa sillä isän tekemään mitä haluaa (eli ruokahetkestä vaikean). Usein tossa syynä on se, että isä yrittää jotenkin hyvitellä lapselle sitä eroa eikä aina edes tajua sitä.
Ja tuota tukee sekin että ne kerrat, kun sinä oot ollut lapsen kanssa kaksin, on mennyt hyvin.
Mutta jos ja kun toi systeemi teillä toimii, niin onko sillä oikeastaan mitään väliä miten muut toimivat? Ja siinäkin olet oikeassa ettei sun tarvitse olla mikään äiti lapselle, kunhan vaan olet turvallinen aikuinen.
Mies miellyttää lasta ja pieleen menee. Ruokaillessa syödään tarjolla olevaa ja ellei maistu, voi lähteä pöydästä. Seuraava ateria on aikanaan ja mitään herkkuja ei siinä välissä ole. Jotenkin mietityttää, miksi perheen yhteinen ruokahetki saa mennä valtataisteluksi. Aikuisethan määrää säännöt ja ovat esimerkkeinä. Pikkutyrannit eivät lopeta ilman ohjausta.
Miehen uusi nainen on puoliso miehelle, ei äiti lapselle tai mikään kasvattaja tai huolehtija. Suhde lapsen kanssa voi olla oikein hyväkin, kunhan naisena osaa itse rajata oman paikkansa.
Kun miehen lapsi on meillä sen sovitun ajan kuukaudesta, nukkuu mies yhtä hyvin kuin aina. Tosin lapsi heräilee lähes joka yö ja tässä tilanteessa herätän miehen huolehtimaan lapsestaan ja saattelemaan omaan sänkyynsä tai palvelemaan muuten. Ei kuulu minulle nuo.
Uusperhe-elämä on valtava haaste lapselle. Hänen pitää viettää aikaansa täysin vieraan aikuisen kanssa, jotta sää olla oman vanhempansa kanssa. Uusi puoliso ei aina ymmärrä tätä, vaikka hänen pitäisi olla aikuinen. Vaikea kuvio onnistua.
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe-elämä on valtava haaste lapselle. Hänen pitää viettää aikaansa täysin vieraan aikuisen kanssa, jotta sää olla oman vanhempansa kanssa. Uusi puoliso ei aina ymmärrä tätä, vaikka hänen pitäisi olla aikuinen. Vaikea kuvio onnistua.
No en mä ainakaan ole lapsille mikään vieras aikuinen, kun tässä ollaan tunnettu jo 3 vuotta...
Ei uusperhe yleensä synny sekunnissa, vaan ajan myötä. Pikkuhiljaa tutustutaan ensin.
Miehen vanhempi lapsi aina haluaa jutella mun kanssa, koska olen kuulemma viisain ihminen kenet hän tuntee :D Mulla kun ei ole sitä vanhemman taakkaa, niin pystyn kesksutelemaan hänen kanssaan ilman vanhempi-lapsi-asetemaa, joka monesti on se sanelija-tottelija-asetelma. Mulla ei ole mitään vaateita, vaan vaatimukset hoitaa ne vanhemmat. Tietysti sanon että tuuppa laittamaan nämä astiat koneeseen, en siksi että käskytän, vaan perusteluni on aina sama; kukaan ei ole täällä toisen piika, ja ei voi kuvitella että toiset siivoavat sinun sotkusi, koska kenelläkään ei ole tällaista kuningas-astelemaa meidän talossa. Ei siis tarvitse tehdä mitään koska MINÄ käsken, vaan siksi että kaikki ovat samanarvoisia, eikä kukaan kenenkään käskytettävissä.
Voi apua, tuon takia en ikinä perusta uusperhettä! Olen siis eronnut ja uudessa suhteessa, mutta emme muuta yhteen niin kauan kun mun lapset asuu kotona.
Silloin kun lapset on mulla ja mies meillä (kylässä) hän osallistuu 100 % kaikkeen. Jeesaa välillä mua harrastuskuskailussa tai vahtii nuorinta. Mutta koska lapsiperhetouhu ei ole hänelle se omin juttu, niin on mukana vain kun jaksaa ja huvittaa. Mutta silloin kun on meillä, antaa kaikkensa ja näyttää lapsille, että tykkää heistä.
Olisi tosi ahdistavaa ja outoa, jos meillä pyörisi mies, joka eläisi omaa elämäänsä ja antaisi mun hoitaa lapset.