Miehen lapsenhoitoviikko--mikä on roolisi silloin? (uusperheellinen)

Vierailija kirjoitti:

Meillä tismalleen samanlaista. Miehen lapsi on tosi ”hankala” ja huutaa joka ikisestä asiasta. On jo kuitenkin 6-vuotias eli ei aivan enää mikään uhmaikäinen. Mies on meidän suhteen alusta asti antanut lapselle helposti periksi ja ikäänkuin tasoittelee tilanteita, että lapselle ei tulis aihetta hermostua. Aiemminkin oon sanonut asioista rakentavasti, mutta vasta nyt kun on muutettu yhteen asumaan, niin mieskin on vähän herännyt siihen, että ei voi noin toimia. Meillä on kuitenkin muitakin lapsia, joten aivan kaikkia ei voi lapsille antaa periksi tai ollaan ongelmissa ;).

Eli on teidän lapset ja miehen lapsi. Miksihän se yksi on hankala?

Meillä kaikki on sujunut alusta asti mutkattomasti. Miehellä on kaksi lasta ja minä olen vela. Emme asu miehen kanssa toistaiseksi yhdessä ja mielestämme yhteenmuutolla ei ole kiire. Mies asuu lähellä lasten äitiä, joten molemmat pystyvät hoitamaan lapsia helposti, vaikka virallisesti heillä on viikko-viikko-systeemi.

Miehen lapset ovat ihan huippuja ja tulemme hyvin toimeen. Lapsiviikolla vietämme paljon aikaa yhdessä ja teemme normaaleja asioita. Laitamme ruokaa yhdessä, käymme eri aktiviteeteissa, katsomme telkkaria, touhuamme ulkona jne. Joskus saatan olla myös lasten kanssa kolmistaan jos miehellä on jotain menoa. En rajaa mitenkään aikaani, tekemisiäni tai rahojani lapsilta pois. En ole kuitenkaan mikään äitipuoli, vaan yksi turvallinen aikuinen lisää lapsien elämässä. Lapsilla on jo äiti, hyvä sellainen, joten minun ei tarvitse sille tontille änkeä.

Mulla kun ei ole sitä vanhemman taakkaa, niin pystyn kesksutelemaan hänen kanssaan ilman vanhempi-lapsi-asetemaa, joka monesti on se sanelija-tottelija-asetelma. Mulla ei ole mitään vaateita, vaan vaatimukset hoitaa ne vanhemmat. Tietysti sanon että tuuppa laittamaan nämä astiat koneeseen, en siksi että käskytän, vaan perusteluni on aina sama; kukaan ei ole täällä toisen piika, ja ei voi kuvitella että toiset siivoavat sinun sotkusi, koska kenelläkään ei ole tällaista kuningas-astelemaa meidän talossa.  Ei siis tarvitse tehdä mitään koska MINÄ käsken, vaan siksi että kaikki ovat samanarvoisia, eikä kukaan kenenkään käskytettävissä.[/quote]

Niin, siis tätähän se vanhemmuus on, opetetaan lapsille ottamaan toiset huomioon ja tekemään oman osuutensa esim. kodin askareista. Miksi kuvittelet, että vanhemmuus on lapsen käskyttämistä ja vanhemman vallankäyttöä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä tismalleen samanlaista. Miehen lapsi on tosi ”hankala” ja huutaa joka ikisestä asiasta. On jo kuitenkin 6-vuotias eli ei aivan enää mikään uhmaikäinen. Mies on meidän suhteen alusta asti antanut lapselle helposti periksi ja ikäänkuin tasoittelee tilanteita, että lapselle ei tulis aihetta hermostua. Aiemminkin oon sanonut asioista rakentavasti, mutta vasta nyt kun on muutettu yhteen asumaan, niin mieskin on vähän herännyt siihen, että ei voi noin toimia. Meillä on kuitenkin muitakin lapsia, joten aivan kaikkia ei voi lapsille antaa periksi tai ollaan ongelmissa ;).

Miten osa miehistä on niin hukassa omien lastensa kanssa?

Syömishäiriöinen kasvamassa. Ruokailutilanteissa ei saa missään nimessä olla riitelyä tai pakkoa.