Gallup: mt-ongelmat ja häpeä

Mikä lasketaan terveeksi? Varmasti jokainen on jossain elämänsä vaiheessa masentunut, vaikka ei edes lääkkeitä siihen hakisi, jopa keskivaikeaa masennusta ei aina hoideta mitenkään. 

Tykkää tästä, JOS ajattelet: "Mitä väliä sillä mitä ajattelen jostain mt-ongelmaisista! Enhän minä tai minun lapseni VOISI koskaan sairastua"...

Vierailija kirjoitti:

Mikä lasketaan terveeksi? Varmasti jokainen on jossain elämänsä vaiheessa masentunut, vaikka ei edes lääkkeitä siihen hakisi, jopa keskivaikeaa masennusta ei aina hoideta mitenkään. 

Ei bipo, ei skitso, masennus on muotisairaus... vain vaikeat kroonistuneet masennukset lasketaan. Persoonallisuushäiriöitä ei lasketa.

Ap

En pidä häpeällisinä, mutta eiväthän ne elämään oikein mitään hyvää tuo. Elämää hankaloittavina. Siksi välttelen tiettyjä mt-ongelmia sairastavia, ainakin sillä tavalla, etten halua päästää ”liian lähelle”.

Olen ihmetellyt miksi sanotaan, että mielenterveysongelmat olisivat tabu, koska en näe niissä mitään noloa.

Mutta sitten tajusin, että jossain mielessä saatan hävetä. Tai en tiedä onko se häpeää. Mutta kyse on siitä, että ihmiset saattavat ajatella, että omista mt-ongelmista puhuminen on liioittelua tai huomionhakuisuutta. Mt-ongelmistaan puhujaan saatetaan suhtautua epäuskoisesti. Ja häpeäisin sitä, jos minuun suhtauduttaisiin noin.

Vierailija kirjoitti:

En pidä häpeällisinä, mutta eiväthän ne elämään oikein mitään hyvää tuo. Elämää hankaloittavina. Siksi välttelen tiettyjä mt-ongelmia sairastavia, ainakin sillä tavalla, etten halua päästää ”liian lähelle”.

Voitko perustella tarkemmin, mikä se haitta on?

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt miksi sanotaan, että mielenterveysongelmat olisivat tabu, koska en näe niissä mitään noloa.

Mutta sitten tajusin, että jossain mielessä saatan hävetä. Tai en tiedä onko se häpeää. Mutta kyse on siitä, että ihmiset saattavat ajatella, että omista mt-ongelmista puhuminen on liioittelua tai huomionhakuisuutta. Mt-ongelmistaan puhujaan saatetaan suhtautua epäuskoisesti. Ja häpeäisin sitä, jos minuun suhtauduttaisiin noin.

Tiedätkö miltä tuntuu kun lakkaa olemasta ihminen ja on toisille ensisijaisesti diagnoosi ja sitten vasta "jotain muuta" (jos sittenkään).

Tiedätkö mitä on, kun ei ole samaa arvoa toisten silmissä kuin muilla. Ei ole yhdenvertainen esim. vaan siksi, että joku pitää mt-ongelmaa häpeällisenä, ei kykene kohtaamaan, näkemään ihmistä...

Todennäköisesti et tiedä.

Menin kesällä yhden lapsuudenystävän synttäreille ja tustuin siellä kahteen uuteen ihmiseen. Myöhemmin kävi ilmi,bettä molemmat olivat hyvin perillä terveysasioistani, vaikka ensikertaa tavattiin.

Olen deletoinut tämän "ystävän" jo. Avoimuus ja häpeämättömyys ei tarkoita, että juoruilu olisi ok.

Vierailija kirjoitti:

Menin kesällä yhden lapsuudenystävän synttäreille ja tustuin siellä kahteen uuteen ihmiseen. Myöhemmin kävi ilmi,bettä molemmat olivat hyvin perillä terveysasioistani, vaikka ensikertaa tavattiin.

Olen deletoinut tämän "ystävän" jo. Avoimuus ja häpeämättömyys ei tarkoita, että juoruilu olisi ok.

Tollaset juoruilijat eivät tajua mitä hallaa tekevät. He ensin pahimmillaan vaan vahvistavat ennakkoluuloja, mitä on vaikea muuttaa enää sen jälkeen. Aina jos ihminen kohtaa toisen puhtaalta pöydältä siihen on pieni mahdollisuus. Ikävää.

Bipot, mielialalääkkeet, terapiat, suljetut osastot ja masennukset ovat nuorisolle muotijuttuja. Enemmän kehuskelun kuin häpeän aiheita. Nykyään on noloa jos ei omaa kokemuksia yhdestäkään mielialalääkkeestä eikä osaa edes nimetä sellaista.

en häpeä mt-ongelmiani

koska psykiatrini on sanonut minulle että tämä on normaalia työttömyyden alussa

t. työtön mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt miksi sanotaan, että mielenterveysongelmat olisivat tabu, koska en näe niissä mitään noloa.

Mutta sitten tajusin, että jossain mielessä saatan hävetä. Tai en tiedä onko se häpeää. Mutta kyse on siitä, että ihmiset saattavat ajatella, että omista mt-ongelmista puhuminen on liioittelua tai huomionhakuisuutta. Mt-ongelmistaan puhujaan saatetaan suhtautua epäuskoisesti. Ja häpeäisin sitä, jos minuun suhtauduttaisiin noin.

Tiedätkö miltä tuntuu kun lakkaa olemasta ihminen ja on toisille ensisijaisesti diagnoosi ja sitten vasta "jotain muuta" (jos sittenkään).

Tiedätkö mitä on, kun ei ole samaa arvoa toisten silmissä kuin muilla. Ei ole yhdenvertainen esim. vaan siksi, että joku pitää mt-ongelmaa häpeällisenä, ei kykene kohtaamaan, näkemään ihmistä...

Todennäköisesti et tiedä.

En varmasti tiedä millainen tuo kokemus on juuri sinulle, mutta mulle on ollut lähes aina selvää, että olen muita huonompi. Olen tottunut siihen. Ehkä joukko mt-diagnooseja jopa auttaisi, kun niillä voisi selittää lähes kaiken mikä minussa on pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt miksi sanotaan, että mielenterveysongelmat olisivat tabu, koska en näe niissä mitään noloa.

Mutta sitten tajusin, että jossain mielessä saatan hävetä. Tai en tiedä onko se häpeää. Mutta kyse on siitä, että ihmiset saattavat ajatella, että omista mt-ongelmista puhuminen on liioittelua tai huomionhakuisuutta. Mt-ongelmistaan puhujaan saatetaan suhtautua epäuskoisesti. Ja häpeäisin sitä, jos minuun suhtauduttaisiin noin.

Tiedätkö miltä tuntuu kun lakkaa olemasta ihminen ja on toisille ensisijaisesti diagnoosi ja sitten vasta "jotain muuta" (jos sittenkään).

Tiedätkö mitä on, kun ei ole samaa arvoa toisten silmissä kuin muilla. Ei ole yhdenvertainen esim. vaan siksi, että joku pitää mt-ongelmaa häpeällisenä, ei kykene kohtaamaan, näkemään ihmistä...

Todennäköisesti et tiedä.

En varmasti tiedä millainen tuo kokemus on juuri sinulle, mutta mulle on ollut lähes aina selvää, että olen muita huonompi. Olen tottunut siihen. Ehkä joukko mt-diagnooseja jopa auttaisi, kun niillä voisi selittää lähes kaiken mikä minussa on pielessä.

Diagnoosit ainakin takaavat sen, että et ole enää vain muita huonompi vaan paljon muuta sen lisäksi. Esim. kaikkea sanomaasi epäillään, että se johtuu sairaudesta, eikä niin että ihan oikeasti olisit jotain mieltä jne.