Mitä käytännössä tarkoitetaan sillä, että parisuhde vaatii paljon töitä mä

Parisuhdetta vaalimalla pidetään perhettä kasassa. Ei nuori lapseton pariskunta mitään parisuhteen työstämistä kaipaa. Jos kaipaa, niin sitten on väärä kumppani.

Minä ja mieheni teemme paljon töitä kumpikin itsemme kanssa, jotta olisimme toiselle hyvä kumppani. Luultavasti sitä tällä tarkoitetaan. Se vaatii oikeasti vaivannäköä ja panostamista, että pystyy mm. näkemään asiat toisen näkökulmasta ristiriitatilanteessa, asettamaan toisen tarpeet omien edelle, kehittymään jossain asiassa niin, että elämästä tulee toiselle vähemmän kuormittavaa, jne. Tämä vaatii mm. omien pelkojen ja ahdistuksen tunnistamista, kohtaamista ja käsittelyä rakentavilla keinoilla. Jos molemmat tekevät tällaista työtä aktiivisesti, suhde onnistuu ja kestää, ellei siinä ole jotain vakavaa valuvikaa (esim. erilaiset lapsitoiveet tmv.). Ja siinä on kummallakin hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni teemme paljon töitä kumpikin itsemme kanssa, jotta olisimme toiselle hyvä kumppani. Luultavasti sitä tällä tarkoitetaan. Se vaatii oikeasti vaivannäköä ja panostamista, että pystyy mm. näkemään asiat toisen näkökulmasta ristiriitatilanteessa, asettamaan toisen tarpeet omien edelle, kehittymään jossain asiassa niin, että elämästä tulee toiselle vähemmän kuormittavaa, jne. Tämä vaatii mm. omien pelkojen ja ahdistuksen tunnistamista, kohtaamista ja käsittelyä rakentavilla keinoilla. Jos molemmat tekevät tällaista työtä aktiivisesti, suhde onnistuu ja kestää, ellei siinä ole jotain vakavaa valuvikaa (esim. erilaiset lapsitoiveet tmv.). Ja siinä on kummallakin hyvä olla.

Teillä taitaa olla alkujaan turvattomat kiintymyssuhdetyylit?

Uskoin tuohon joskus ja jälkeenpäin voin todeta, että kumppani oli väärä. Suhde toki vaatii vaalimista eikä sitä voi ottaa itsestäänselvyytenä. Silti suhde oikean ihmisen kanssa tuntuu helpolta, kevyeltä ja virkistävältä. 

Taidan olla outo, mutta minusta parisuhteet ovat tosi helppoja. Esimerkiksi työt ja opiskelut ovat stressanneet todella paljon, mutta suhteet eivät koskaan. Olen kyllä leppoisa luonne ja minulla on hyvät parisuhdetaidot. Deittailen myös aina "helppoja" ihmisiä enkä huoli ensimmäistä, joka haluaa kanssani olla. Yhteensopivuus määrittelee hyvin pitkälle, vaatiko suhde vaivannäköä vai ei.

Kahden vuosikymmenen kokemuksella kirjoitti:

Uskoin tuohon joskus ja jälkeenpäin voin todeta, että kumppani oli väärä. Suhde toki vaatii vaalimista eikä sitä voi ottaa itsestäänselvyytenä. Silti suhde oikean ihmisen kanssa tuntuu helpolta, kevyeltä ja virkistävältä. 

Sanasta sanaan yhtä mieltä!

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdetta vaalimalla pidetään perhettä kasassa. Ei nuori lapseton pariskunta mitään parisuhteen työstämistä kaipaa. Jos kaipaa, niin sitten on väärä kumppani.

Sulla on siis mielipide vaan ei  tietoa kun menee parisuhde ja perhe sekaisin. Parisuhdetta vaalitaan nimenomaan huomiomalla PUOLISOA arkenakin.

Kahden vuosikymmenen kokemuksella kirjoitti:

Uskoin tuohon joskus ja jälkeenpäin voin todeta, että kumppani oli väärä. Suhde toki vaatii vaalimista eikä sitä voi ottaa itsestäänselvyytenä. Silti suhde oikean ihmisen kanssa tuntuu helpolta, kevyeltä ja virkistävältä. 

Meilläkin se oli tuota lähes 20 vuotta, kunnes ei enää ollutkaan vaan tuli ensimmäinen vaikeus. Sitten olenkin miettinyt, kannattaako tehdä nyt töitä, koska suhde oli hyvä vai onko se menetetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdetta vaalimalla pidetään perhettä kasassa. Ei nuori lapseton pariskunta mitään parisuhteen työstämistä kaipaa. Jos kaipaa, niin sitten on väärä kumppani.

Sulla on siis mielipide vaan ei  tietoa kun menee parisuhde ja perhe sekaisin. Parisuhdetta vaalitaan nimenomaan huomiomalla PUOLISOA arkenakin.

Ei vaan siis se "parisuhteen vaaliminen" on perheelliselle yksinkertaisesti sitä, että muistetaan välillä tehdä niitä parisuhdejuttuja. Lapsettomalle tuo on vain parisuhteessa olemista.

En minä ainakaan millään tavalla "huomioi puolisoani arjessakin" vaan käyn hänen kanssaan ulkona tapahtumissa, harrastan seksiä, pussailen, pesen selkää saunassa, käyn keskusteluja ja tarjoan rohkaisevia halauksia. Tuosta se meidän parisuhde koostuu.

Vierailija kirjoitti:

Kahden vuosikymmenen kokemuksella kirjoitti:

Uskoin tuohon joskus ja jälkeenpäin voin todeta, että kumppani oli väärä. Suhde toki vaatii vaalimista eikä sitä voi ottaa itsestäänselvyytenä. Silti suhde oikean ihmisen kanssa tuntuu helpolta, kevyeltä ja virkistävältä. 

Meilläkin se oli tuota lähes 20 vuotta, kunnes ei enää ollutkaan vaan tuli ensimmäinen vaikeus. Sitten olenkin miettinyt, kannattaako tehdä nyt töitä, koska suhde oli hyvä vai onko se menetetty.

Haluaisitko avata kokemustasi vähän enemmän?

Kyllä se on yksilökohtaista. Joidenkin täytyy tehdä töitä enemmän kuin toisten. Usein se on enemmän töitä omien menneisyyden kokemusten ja köyttäytymismallien kanssa.

Joku mainitsi kiintymyssuhdetyylit, ja se on tosiaan yksi tapa hahmottaa asiaa. Esimerkiksi ahdistuva ja välttelevä tyyli joutuvat kyllä näkemään paljon vaivaa ihan persjuttujen kanssa, koska toinen haluaa kipeästi vahvistusta ja toinen vetäytyy sitä enemmän, mitä lähemmäs toinen pyrkii.

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla outo, mutta minusta parisuhteet ovat tosi helppoja. Esimerkiksi työt ja opiskelut ovat stressanneet todella paljon, mutta suhteet eivät koskaan. Olen kyllä leppoisa luonne ja minulla on hyvät parisuhdetaidot. Deittailen myös aina "helppoja" ihmisiä enkä huoli ensimmäistä, joka haluaa kanssani olla. Yhteensopivuus määrittelee hyvin pitkälle, vaatiko suhde vaivannäköä vai ei.

Kuulostaa siltä, että sinulla ei kovin pitkiä parisuhteita ole!,?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla outo, mutta minusta parisuhteet ovat tosi helppoja. Esimerkiksi työt ja opiskelut ovat stressanneet todella paljon, mutta suhteet eivät koskaan. Olen kyllä leppoisa luonne ja minulla on hyvät parisuhdetaidot. Deittailen myös aina "helppoja" ihmisiä enkä huoli ensimmäistä, joka haluaa kanssani olla. Yhteensopivuus määrittelee hyvin pitkälle, vaatiko suhde vaivannäköä vai ei.

Kuulostaa siltä, että sinulla ei kovin pitkiä parisuhteita ole!,?

12 vuotta pisin.

Välillä näkee pariskuntia, joiden perusvuorovaikutuskin on ihan kamalaa. Että miten nuo olisivat edes kavereita, kumppanista puhumattakaan. Mutta silti puurretaan eteenpäin. Mallit varmaan lapsuudesta?

Meillä se on päivittäistä suuseksiä.

Emme tee hirveästi töitä parisuhteemme eteen, vaikka varmaan pitäisi. Se vaan on niin työlästä. Olemme olleet kohta yhdesä 25 v. Odotan että esikoinen saa kohta ajokortin ja toivottavasti kuopus alkaa haluta kohta olla enemmän yksin. Sitten ehkä on aikaa sille parisuhteelle.

Se on se valinta, että mennäänkö jonnekin (lomamatkalle, ravintolaan, leffaan, teatteriin, saunaan) kahdestaan vai koko perheenä. Tähän asti ollaan ollaan menty perheenä lähes aina (tai saunaan mä menen tytön kanssa, mies pojan). Nyt uhkailtiin, että mennään miehen kanssa 25v häämatkalle kaksin. Kauhean kovaa vastustusta tuli kuopukselta. Esikoinen kannusti ja yritti perustella siskolleen, että pitää isän ja äidin saada joskus olla kaksinkin.

Meillä on vaativat työt, eri päivärytmit ja paljon hartastuskuskauksia. Ei siinä jää aikaa parisuhteelle muuten kuin nopeiden halausten, suukkojen ja wa-viestien muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Emme tee hirveästi töitä parisuhteemme eteen, vaikka varmaan pitäisi. Se vaan on niin työlästä. Olemme olleet kohta yhdesä 25 v. Odotan että esikoinen saa kohta ajokortin ja toivottavasti kuopus alkaa haluta kohta olla enemmän yksin. Sitten ehkä on aikaa sille parisuhteelle.

Se on se valinta, että mennäänkö jonnekin (lomamatkalle, ravintolaan, leffaan, teatteriin, saunaan) kahdestaan vai koko perheenä. Tähän asti ollaan ollaan menty perheenä lähes aina (tai saunaan mä menen tytön kanssa, mies pojan). Nyt uhkailtiin, että mennään miehen kanssa 25v häämatkalle kaksin. Kauhean kovaa vastustusta tuli kuopukselta. Esikoinen kannusti ja yritti perustella siskolleen, että pitää isän ja äidin saada joskus olla kaksinkin.

Meillä on vaativat työt, eri päivärytmit ja paljon hartastuskuskauksia. Ei siinä jää aikaa parisuhteelle muuten kuin nopeiden halausten, suukkojen ja wa-viestien muodossa.

Tässä yksi keskeisimmistä syistä, miksi en tule koskaan hankkimaan lapsia.

Jostain opittu, että parisuhde muka vaatisi paljon vaivannäköä ja kompromisseja. Ei kyllä vaadi. Elämä ei ole mitään Ensitreffit alttarilla -kuviota, jossa pitää vain opetella tulemaan toimeen jonkun randomin kanssa. Ihan rauhassa voi katsella itselleen sopivan kumppanin, jonka kanssa on vaivaton olla.

Se, mitä työn tekemisellä parisuhteen eteen tarkoitetaan, on mietityttänyt myös minua viime aikoina. Olen seurustellut miesystäväni kanssa kolme vuotta, joista kaksi on asuttu yhdessä. Suhde on alkanut tuntua minulle työltä, ehkä miehellekin. Meillä ei alkuhuuman laannuttua tunnu oikein olevan yhteisiä mielenkiinnonkohteita tai keskustelunaiheita. Joudun nykyään pinnistelemään saadakseni itseni kiinnostumaan hänen jutuistaan. Yritämme myös ottaa osaa toistemme mielenkiinnonkohteisiin ja harrastuksiin, mutta huomaa kyllä, milloin osallistuminen on toiselle pakkopullaa. Samoin käymme treffeillä, mutta ihan mukavankin illan tai pidemmän reissun jälkeen mietin yleensä, että minulla olisi ollut hauskempaa vaikka jonkun läheisen ystävän kanssa. Kuinka paljon on kohtuullista "tehdä työtä" suhteen eteen? Onko sellainen vaihtoehto mahdollinen, että yrittämisestä huolimatta homma vain kuivuu kasaan?

Miten se että suutelee omaa puolisoa voi olla vaivannäköä?