Mitä käytännössä tarkoitetaan sillä, että parisuhde vaatii paljon töitä mä

Meillä se hoitaminen on sitä, että vietetään aikaa erossa. Olen introvertti ja vähän erakko. Jos näen toista joka päivä, olen kärttyinen ja väsynyt. Aina ei malttaisi olla yksin, kun toinen on niin ihana, mutta ilman etäisyyttä ei suhde voi hyvin. Tämä on ainoa tapa, jolla voin nauttia parisuhteesta pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla outo, mutta minusta parisuhteet ovat tosi helppoja. Esimerkiksi työt ja opiskelut ovat stressanneet todella paljon, mutta suhteet eivät koskaan. Olen kyllä leppoisa luonne ja minulla on hyvät parisuhdetaidot. Deittailen myös aina "helppoja" ihmisiä enkä huoli ensimmäistä, joka haluaa kanssani olla. Yhteensopivuus määrittelee hyvin pitkälle, vaatiko suhde vaivannäköä vai ei.

Odota kunnes suhteessa on useampi lapsi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla outo, mutta minusta parisuhteet ovat tosi helppoja. Esimerkiksi työt ja opiskelut ovat stressanneet todella paljon, mutta suhteet eivät koskaan. Olen kyllä leppoisa luonne ja minulla on hyvät parisuhdetaidot. Deittailen myös aina "helppoja" ihmisiä enkä huoli ensimmäistä, joka haluaa kanssani olla. Yhteensopivuus määrittelee hyvin pitkälle, vaatiko suhde vaivannäköä vai ei.

Odota kunnes suhteessa on useampi lapsi...

Lapsia ei ole tulossa. 😁En sentään niin tyhmä ole, että uskoisin helppojen parisuhteiden olevan mahdollisia lasten kanssa. Miksi pilata hyvää juttua lisäätäntymällä, jos siihen ei koe pakottavaa tarvetta?

Kahden vuosikymmenen kokemuksella kirjoitti:

Uskoin tuohon joskus ja jälkeenpäin voin todeta, että kumppani oli väärä. Suhde toki vaatii vaalimista eikä sitä voi ottaa itsestäänselvyytenä. Silti suhde oikean ihmisen kanssa tuntuu helpolta, kevyeltä ja virkistävältä. 

Samaa mieltä. Vaatii vaalimista, mutta siihen vaalimiseen pitää olla oikea ihiminen. Entisessä suhteessa en ollut se luovuttaja tyyppi, koska uskoin aina parempaan. Mutta kun sitä parempaa ns tavoittelee ja yrittää ymmärtää koko aika enemmän, niin siltä kaikelta lähtee pohja. Nykyisen mieheni kanssa kaikki on erilailla. Tietenkin teen työtä molempien eteen, mutta niin tekee mieskin ja suhteen ylläpitäminen iloineen, suruineen ja riitoineen ei tunnu työläältä. Tämä on oikeastaan ensimmäinen mies, jonka kanssa minulla on säilynyt kaikki aidot tunteet ja en riitatilanteessa jää vatvomaan päiviksi asioita. Ennen tein niin, kun en saanut toisesta irti mitään mitä kaipasin. Nykyinen mies taas tietää miten lähestyä ja ymmärtää sen mitä tarkoitan. Sen takia kaikki on helppoa ja hyvää.

Suhde tosiaan vaatii oikean ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan se tuli: parisuhteen täytyy olla kivaa. Se on parisuhteen syy olla olemassa. Jos parisuhde tuntuu työltä, silloin se on pielessä.

Täytyykö kaiken olla aina kivaa?

Kyllä parisuhteen pitää olla suurimman osan aikaa sekä kivaa että ihanaa. Se ei tosiaan riitä, että puolet ajasta on kivaa koska silloin puolet on silkkaa p*skaa. Ja siinä on just se puolet liikaa.

Ehkä se huonoin päätös ikinä on jäädä huonoon suhteeseen roikkumaan, koska lapset ja/tai myötä- ja vastamäessä ja blaablaablaa. Koko loppuelämän kestävä sinkkuuskaan ei ole niin huono vaihtoehto kuin parempien aikojen odottelu p*skassa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde tietty vaatii yhteistä aikaa, ettei ns. kasveta erilleen. Mutta ei sekään nyt ”työtä” ole.

Ei niin, se on parisuhdetta.

Ehkä se työ tulee siitä, että muistaa puhua ajatuksistaan tai tuntemuksistaan. Kaikille se ei ole luontevaa. Mutta silloinkin kyseon omasta henkilökohtaisesta ongelmasta, jonka kanssa pitää tehdä sitä työtä.

Eli pitää alistua toisen vaatimuksiin, kun ei kelpaa omana itsenään toiselle.

Tajuatko miten idioottimaiselle tuo kuulostaa? Ei noin muodosteta toimivaa suhdetta.

Viittasin siihen, että parisuhde vaatii yhteistä aikaa. Yhdessä väitöskirjassa tutkimustulokseksi tuli 10,5 h viikossa pitää olla yhdessä. Mutta ei se pelkkä yhdessäolo riitä, jos ei kerro, mitä ajattelee. Me kaikki muutumme vuosien varrella, ja puoliso pitää pitää kartalla tämän muuttumisen suhteen. Jos sitä ei tee, niin lopulta kasvaa erilleen.

Tämä puhuminen on aliatumista toisen vaatimuksiin 😮😮😮?

Mitä hiton "yhteistä aikaa"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde tietty vaatii yhteistä aikaa, ettei ns. kasveta erilleen. Mutta ei sekään nyt ”työtä” ole.

Ei niin, se on parisuhdetta.

Ehkä se työ tulee siitä, että muistaa puhua ajatuksistaan tai tuntemuksistaan. Kaikille se ei ole luontevaa. Mutta silloinkin kyseon omasta henkilökohtaisesta ongelmasta, jonka kanssa pitää tehdä sitä työtä.

Eli pitää alistua toisen vaatimuksiin, kun ei kelpaa omana itsenään toiselle.

Tajuatko miten idioottimaiselle tuo kuulostaa? Ei noin muodosteta toimivaa suhdetta.

Viittasin siihen, että parisuhde vaatii yhteistä aikaa. Yhdessä väitöskirjassa tutkimustulokseksi tuli 10,5 h viikossa pitää olla yhdessä. Mutta ei se pelkkä yhdessäolo riitä, jos ei kerro, mitä ajattelee. Me kaikki muutumme vuosien varrella, ja puoliso pitää pitää kartalla tämän muuttumisen suhteen. Jos sitä ei tee, niin lopulta kasvaa erilleen.

Tämä puhuminen on aliatumista toisen vaatimuksiin 😮😮😮?

Mitä hiton "yhteistä aikaa"?

Vaikka se, että esim. syö samaan aikaan... vastakohtana on, että molemmat tekevät vuorotyötä eri aikoina ja harrastavat omia juttujaan, ja näkevät toisensa vain oviaukossa, yhteensä 10 min per pv.

Ennen älyphelimia piti piilotella pornolehtiä tai onnistua käyttämään tietokonetta huomaamattomasti, jos oli pallit liian sinisenä. Nykyään tumputus parisuhteessa on helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen älyphelimia piti piilotella pornolehtiä tai onnistua käyttämään tietokonetta huomaamattomasti, jos oli pallit liian sinisenä. Nykyään tumputus parisuhteessa on helpompaa.

Meillä harrastetaan seksiä sen verran usein, ettei tarvitse tumputtaa.

Miehen näkökulmasta pitää mm:

Vastailla tekstareihin, tehdä pieniä tehtäviä ja palveluksia, joista ilmoitetaan tekstareilla.

Osallistua edustus tilaisuuksiin, kuten naisen tuttavapariskuntien ja sukulaisten kanssa seurusteluun.

Yrittää epätoivoisesti kuunnella naisen puhetta, vaikka yrittää keskittyä johonkin muuhun.

Ostaa jotain mieleisiä lahjoja  merkkipäivinä, vaikka tehtävä tunttu mahdottomalta.

Tyynnytellä häntä hellävaraisesti, kun hän riehuu väkivaltaisena.

Muuttaa ruokavalioa hänen ehdoillaan.

Neuvotella ja hakea hyväksyntä yleisestiottaen omille tekemisille ja suunitelmille.

Pyrkiä harrastamaan seksiä aina kun hän haluaa/ olla ruinaamatta jos on sellaista tyyppiä, että ei usein paneta.

Pukeutua häntä mielyttäviin asuihin.

Nämä nyt tuli mieleen. Käytännössä työt tulee tehtyä vaihtelevalla nenestyksellä, mistä kyllä tulee reklamaatioita tasaiseen tahtiin. En ole huomannut, että naisella olisi muita varsinaisia tehtäviä parisuhteessa, kuin juuri tuo reklamaatioiden laatiminen.

Vierailija kirjoitti:

Miehen näkökulmasta pitää mm:

Vastailla tekstareihin, tehdä pieniä tehtäviä ja palveluksia, joista ilmoitetaan tekstareilla.

Osallistua edustus tilaisuuksiin, kuten naisen tuttavapariskuntien ja sukulaisten kanssa seurusteluun.

Yrittää epätoivoisesti kuunnella naisen puhetta, vaikka yrittää keskittyä johonkin muuhun.

Ostaa jotain mieleisiä lahjoja  merkkipäivinä, vaikka tehtävä tunttu mahdottomalta.

Tyynnytellä häntä hellävaraisesti, kun hän riehuu väkivaltaisena.

Muuttaa ruokavalioa hänen ehdoillaan.

Neuvotella ja hakea hyväksyntä yleisestiottaen omille tekemisille ja suunitelmille.

Pyrkiä harrastamaan seksiä aina kun hän haluaa/ olla ruinaamatta jos on sellaista tyyppiä, että ei usein paneta.

Pukeutua häntä mielyttäviin asuihin.

Nämä nyt tuli mieleen. Käytännössä työt tulee tehtyä vaihtelevalla nenestyksellä, mistä kyllä tulee reklamaatioita tasaiseen tahtiin. En ole huomannut, että naisella olisi muita varsinaisia tehtäviä parisuhteessa, kuin juuri tuo reklamaatioiden laatiminen.

-:D

Olet lahjakas kirjoittaja

En minäkään tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Olen onneton avioliitossa, mutta mies ei ole. Hänellä on asiat kuulemma hyvin, mitä nyt ottaa päähän vaimon valitus. En tiedä, mitä tehdä. Olen tutkiskellut itseäni, syyttänyt itseäni, yrittänyt muuttua ja muuttaa asioita.

Yhtä aikaa tunnen itseni yksinäiseksi eipä-naiseksi ja liikaa vaativaksi prinsessaksi. Itsetunto on ainakin nollissa. Vaikea kuvitella, että kukaan mies enää minuun rakastuisi. Edellisetkin suhteet oli jotenkin samanlaisia: miehen ehdoilla, ei sosiaalista elämää, seksikin niin ja näin. Vian täytyy olla minussa?

Kun uskaltaisin lähteä... Mutta yksinäisyys ja yhteishuoltajuus? Millaista se olisi?

Vierailija kirjoitti:

En minäkään tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Olen onneton avioliitossa, mutta mies ei ole. Hänellä on asiat kuulemma hyvin, mitä nyt ottaa päähän vaimon valitus. En tiedä, mitä tehdä. Olen tutkiskellut itseäni, syyttänyt itseäni, yrittänyt muuttua ja muuttaa asioita.

Yhtä aikaa tunnen itseni yksinäiseksi eipä-naiseksi ja liikaa vaativaksi prinsessaksi. Itsetunto on ainakin nollissa. Vaikea kuvitella, että kukaan mies enää minuun rakastuisi. Edellisetkin suhteet oli jotenkin samanlaisia: miehen ehdoilla, ei sosiaalista elämää, seksikin niin ja näin. Vian täytyy olla minussa?

Kun uskaltaisin lähteä... Mutta yksinäisyys ja yhteishuoltajuus? Millaista se olisi?

Vika on siinä mielessä sinussa, että sinun pitää itse muokata elämä sellaiseksi kuin haluat. Ja samalla hyväksyä, että yhtä lailla miehellä on vapaus tehdä mitä haluaa. Vaatimukset tappavat rakkauden.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Olen onneton avioliitossa, mutta mies ei ole. Hänellä on asiat kuulemma hyvin, mitä nyt ottaa päähän vaimon valitus. En tiedä, mitä tehdä. Olen tutkiskellut itseäni, syyttänyt itseäni, yrittänyt muuttua ja muuttaa asioita.

Yhtä aikaa tunnen itseni yksinäiseksi eipä-naiseksi ja liikaa vaativaksi prinsessaksi. Itsetunto on ainakin nollissa. Vaikea kuvitella, että kukaan mies enää minuun rakastuisi. Edellisetkin suhteet oli jotenkin samanlaisia: miehen ehdoilla, ei sosiaalista elämää, seksikin niin ja näin. Vian täytyy olla minussa?

Kun uskaltaisin lähteä... Mutta yksinäisyys ja yhteishuoltajuus? Millaista se olisi?

Ihan kuin omasta elämästä, sillä erotuksella etten ole naimisissa eikä ole lapsia, mutta siis parisuhde on juuri tuollainen. Miehelleni näyttää riittävän, että ollaan käytännössä kämppikset lähestulkoon ja olen koittanut keskustella asiasta, mutta ei tunnusta ongelmaa ainakaan siinä määrin missä itse niin teen. Ei siis seksiä, ei läheisyyttä, ei mitään keskustelua (paitsi tyyliin mitä tuoda kaupasta, mitä työvuoroja on seuraavalla viikolla jne.). Oma itsetuntoni vetelee aika pohjamudissa ja jostain syystä olen alkanut ajattelemaan, että en minä ketään muutakaan saa kuitenkaan, on edes joku. Yksin oleminen pelottaa vaikka kuitenkin tässäkin tilassa on koko ajan p*ska olla. Siis todella ristiriitaista ja järjetöntä. Jollakin keinolla pitäisi vaan pyristellä irti kaikista peloista ja lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni jos parisuhteen eteen pitää tehdä valtavasti ”töitä”, on silloin vääränlainen kumppani. Oikeanlaisen kumppanin kanssa asiat tuntuvat helpolta ja luonnolliselta. Toisen kanssa haluaa viettää aikaa (eli aika siihen kyllä löytyy) ja haluaa sopia riidat ym. erimielisyydet sillä rakastaa sitä toista ihmistä. Jatkuva väkisin yrittäminen ei kuulosta siltä oikeasti toimivalta suhteelta.

Miten se on kumppanin vääryydestä kiinni, jos aikaa ei löydy? Jos perheessä on lapsia, vanhemmilla urat, jotka vaativat mm. matkustamista eikä luonnollista turvaverkkoa ole. Olisiko pitänyt valita koti-isänä viihtyvä puoliso, jolla lähellä asuvat lapsirakkaat vanhemmat ja sisarukset? Toki miehellä pitäisi olla myös "rohkeat" lapsille periytyvät geenit, jotta lapset viihtyisivät hoitajan kanssa tai yksin kotona.

Suurin työ on siinä, että kun on löytänyt hyvän kumppanin, ei ala pitää sitä itsestäänselvyytenä. Eikä tuhoa suhdetta omalla itsekkyydellään. Ja muistaa ylläpitää avoimia ja läheisiä välejä, koska muuten hyväkin suhde voi vaurioutua ja jopa kuolla.

Jos taas suhde on alusta asti vääntöä ja puurtamista, kannattaisi se lopettaa alkuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni jos parisuhteen eteen pitää tehdä valtavasti ”töitä”, on silloin vääränlainen kumppani. Oikeanlaisen kumppanin kanssa asiat tuntuvat helpolta ja luonnolliselta. Toisen kanssa haluaa viettää aikaa (eli aika siihen kyllä löytyy) ja haluaa sopia riidat ym. erimielisyydet sillä rakastaa sitä toista ihmistä. Jatkuva väkisin yrittäminen ei kuulosta siltä oikeasti toimivalta suhteelta.

Miten se on kumppanin vääryydestä kiinni, jos aikaa ei löydy? Jos perheessä on lapsia, vanhemmilla urat, jotka vaativat mm. matkustamista eikä luonnollista turvaverkkoa ole. Olisiko pitänyt valita koti-isänä viihtyvä puoliso, jolla lähellä asuvat lapsirakkaat vanhemmat ja sisarukset? Toki miehellä pitäisi olla myös "rohkeat" lapsille periytyvät geenit, jotta lapset viihtyisivät hoitajan kanssa tai yksin kotona.

Sitä yhdessäoloa on mielestäni myös se kotona läsnäoleminen. Vaikka leffan katsominen sylikkäin kun lapset leikkii tai nukkuu. Pieniä asiota. Jos ei sitäkään jaksa/”ei ole aikaa” niin kyllä jossain mättää. Aikaa saa järjestettyä jos tarpeeksi kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Olen onneton avioliitossa, mutta mies ei ole. Hänellä on asiat kuulemma hyvin, mitä nyt ottaa päähän vaimon valitus. En tiedä, mitä tehdä. Olen tutkiskellut itseäni, syyttänyt itseäni, yrittänyt muuttua ja muuttaa asioita.

Yhtä aikaa tunnen itseni yksinäiseksi eipä-naiseksi ja liikaa vaativaksi prinsessaksi. Itsetunto on ainakin nollissa. Vaikea kuvitella, että kukaan mies enää minuun rakastuisi. Edellisetkin suhteet oli jotenkin samanlaisia: miehen ehdoilla, ei sosiaalista elämää, seksikin niin ja näin. Vian täytyy olla minussa?

Kun uskaltaisin lähteä... Mutta yksinäisyys ja yhteishuoltajuus? Millaista se olisi?

Vika on siinä mielessä sinussa, että sinun pitää itse muokata elämä sellaiseksi kuin haluat. Ja samalla hyväksyä, että yhtä lailla miehellä on vapaus tehdä mitä haluaa. Vaatimukset tappavat rakkauden.

Minusta vika on siinä, että kaksi aivan liian erilaista ihmistä on yhdessä - ja de pitää hyväksyä. Kovinkaan moni ei halua parisuhteelta ”vapautta”. Se löytyy sinkkuelämästä.

Ole rohkea ja lähde. Etsi sopiva ihminen.

Tässä ajatellaan näköjään perinteisiä parisuhteita, joissa asutaan saman katon alla yhteisten lasten kanssa. Itse olen parisuhteessa miehen kanssa, joka asuu 160 kilometrin päässä ja meillä molemmilla on omia lapsia ja miehellä vuorotyö. Kyllä muuten vaatii aika paljonkin töitä tämän suhteen ylläpitäminen. Yhteenmuutto olisi tietysti ratkaisu, mutta koska molemmat ajattelevat lapsiensa parasta ja työkuviotkaan eivät ole ihan helpoimmasta päästä, emme ole halunneet tehdä hätiköityjä päätöksiä. Mutta tätä ilmeisesti ei lasketa parisuhteeksi ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla outo, mutta minusta parisuhteet ovat tosi helppoja. Esimerkiksi työt ja opiskelut ovat stressanneet todella paljon, mutta suhteet eivät koskaan. Olen kyllä leppoisa luonne ja minulla on hyvät parisuhdetaidot. Deittailen myös aina "helppoja" ihmisiä enkä huoli ensimmäistä, joka haluaa kanssani olla. Yhteensopivuus määrittelee hyvin pitkälle, vaatiko suhde vaivannäköä vai ei.

SuhteeT, ja deittailu.

Jepsjoo, taas joku sen aikaa suhteessa viihtyvä, kunnes tulee pieni ongelma eteen, ja sitten vaihdetaan. Onhan se helppoa semmoinen, kun ei mitään kokemusta ole vielä(ja tuskin tuleekaan) usean kymmenen vuoden suhteesta. Siinä voi tarvita jo vähän työskentelyä, varsinkin jos matkan varrelle tulee kuolemaa, surua, vammautumista, sairautta, muita oikeasti isoja ongelmia.