Miten kasvatetaan täydellisen kiltti lapsi?
Enkä tarkoita, että edes haluaisin sellaista, koska kyllähän lapsissa pitää ollakin vähän särmää! :) Mutta yhdellä puolitutulla on tällainen kuudesluokkalainen tyttö, joka on aina niin täydellisen kiltti ja tottelevainen. Ja pukeutuukin "kiltisti" eli ei ole mitään nuorisovaatteita, vaan joku reimatyyppinen välikausipuku, kumisaappaat, pipot ja rukkaset eli on aina tosi huolellisesti puettu.
Millä kasvatuskonstilla tällaisia lapsia saadaan aikaiseksi?
Kommentit (76)
Varmaan saanut remmiä aina jos ei ole ollut kiltisti.
Ensin valitaan kiltit vanhemmat. Persoonallisuus ja temperamentti on enimmäkseen periytyvä ominaisuus.
Ei millään. Luonne katsos. Mullakin on tuollainen tyttö. Ja sit poika joka on ihan toista maata..
Täydellisen kilttiä ei olekaan. Jokainen lapsi osaa myös olla vähemmän kiltti, se puoli ei aina vaan näy perheen ulkopuolisille.
Murtamalla lapsen tahto systemaattisesti vauvasta lähtien. Tiedän lapsen, joka puetaan talvellakin samettihousuihin ja villakanhastakkiin. Toiset lapset möyrivät vettäpitävissä ulkoilupuvuissaan hiekkalaatikolla ja kurassa ja tämän äiti koko ajan ohjeistaa Liisa älä sitä, älä tätä. Lapsi ei saa juosta, kiipeillä , leikkiä eikä huutaa leikkikentälläkään. Mutta tokihan hän on kolme vuotiaasta saakka opiskellut englantia. Taatusti tulee sellainen täydellinen suorittajatyttö, jonka mielenterveys jossain vaiheessa naksahtaa.
Sulkemalla lapsi huoneeseensa. Tee lasu ja äkkiä!
Vierailija kirjoitti:
Enkä tarkoita, että edes haluaisin sellaista, koska kyllähän lapsissa pitää ollakin vähän särmää! :) Mutta yhdellä puolitutulla on tällainen kuudesluokkalainen tyttö, joka on aina niin täydellisen kiltti ja tottelevainen. Ja pukeutuukin "kiltisti" eli ei ole mitään nuorisovaatteita, vaan joku reimatyyppinen välikausipuku, kumisaappaat, pipot ja rukkaset eli on aina tosi huolellisesti puettu.
Millä kasvatuskonstilla tällaisia lapsia saadaan aikaiseksi?
Vastaan omasta puolestani: vanhempien huonolla käytöksellä. Isä oli masentunut ja äiti epävakaa, joten yritin koko ajan olla kotona varpaisillani.
Luuletko että kyse on pelkästä kasvatuksesta eikä synnynnäinen luonne vaikuta mitenkään? Sama kuin kuka tahansa pystyisi Olympiavoittoon pelkällä harjoittelulla.
No oma äitini ainakin kasvatti asettamalla rajat, rakkautta ei puuttunut..mutta ei tosiaankaan saa antaa taaperon kitinää aina anteeksi tai jos inttää vaikka kaupassa jotain uutta lelua. Minä olin tarhassa, jossa opin että on muitakin ja että pitää osata elää muidenkin seassa. Rajojen laittaminen alkoi jo aikaisella iällä + 3 vuotta, uhmaikäisenä, kun lapsi alkaa testaamaan vanhempien rajoja. Jos rajoja ei laita niin saattaa tulla tilanne, että lapsi ei kunnioita vanhempiaan tai muitakaan aikuisia. Kouluun meno ja sosiaalinen vuorovaikutus voi olla vaikeaa myöhemmin ja lapsi luulee, että on aina huomion keskipiste. Vastoinkäymiset auttavat tajuamaan, että elämässä on epämiellyttäviäkin hetkiä. Mutta samalla vahvasti se, kun lapsi oppii jotain uutta ja onnistuu..tämä vaatii vanhemmilta kehua ja kannustusta, mieluiten myös lapselle turvallisen kaveripiirin ympärille ja muita aikuisia kontakteja.
Selvisin yliopiston ja hallinnollisissa tehtävissä (ja kaikki työpaikat olen joutunut hakemaan itse)..tunnollinen aikuinen olen, mutta olen käynyt lävitse myös haasteita, menetyksiä ja pettymyksiä elämässä. Kotona kasvatetut lapset eivät välttämättä selviä elämän karikoista ja silti säilytä positiivista otetta elämässä..liian herkkiä elämän töyssyille, jos kaikki on tullut vanhemmilta nappia painamalla.
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että kyse on pelkästä kasvatuksesta eikä synnynnäinen luonne vaikuta mitenkään? Sama kuin kuka tahansa pystyisi Olympiavoittoon pelkällä harjoittelulla.
Toki esimerkiksi kiltti erityisherkkä lapsi on helpompi murtaa psyykkisesti kuin temperamenttisempi lapsi.
fiksut vanhemmat, rajoja ja rakkautta. Kannustava koti, hyviä ja tavoitteellisia harrastuksia. Omatoimisuuden vaatimukset ts. ei turhaa pullamössöä
terveisin 17 vuotiaan ja 15 vuotiaan vanhempi. Kumpikaan lapsi ei ole koskaan "kapinoinut" pahasti, ka. pitkälle yli 9 molemmilla ollut. Ovat saaneet olla yksin kotona lomareissujen aikana yms ja aina on voinut luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä tarkoita, että edes haluaisin sellaista, koska kyllähän lapsissa pitää ollakin vähän särmää! :) Mutta yhdellä puolitutulla on tällainen kuudesluokkalainen tyttö, joka on aina niin täydellisen kiltti ja tottelevainen. Ja pukeutuukin "kiltisti" eli ei ole mitään nuorisovaatteita, vaan joku reimatyyppinen välikausipuku, kumisaappaat, pipot ja rukkaset eli on aina tosi huolellisesti puettu.
Millä kasvatuskonstilla tällaisia lapsia saadaan aikaiseksi?
Vastaan omasta puolestani: vanhempien huonolla käytöksellä. Isä oli masentunut ja äiti epävakaa, joten yritin koko ajan olla kotona varpaisillani.
Tuttua huttua tuo varpaillaanolo. Lievemmistä rikkeistä, kuten uteliaisuudesta selvisi henkisellä väkivallalla. Äkkiä oppi olemaan kyseenalaistamatta.
Näin minusta tuli kiltti tyttö: veljeni sai aina huomiot huutamalla ja riehumalla. Äitini oli heikko ja arka, ja palkitsi veljeäni normaaleista asioista, kuten siitä että tämä teki läksyt. Veljelle ostettiin merkkivaatteita ja kuskattiin autolla harrastuksiin ja kisoihin. Hänen asioista tehtiin saavutuksia, joita koko perheen piti huomioida. Minun harrastukset oli aina "huonoja", mutta samojakaan asioita en saanut harrastaa, koska veljelle olisi tullut paha mieli.
Minä sain aluksi hyviä numeroita koulussa, mutta kun äitini huomautti että veli varmaan tulee kateelliseksi, ymmärsin ettei minulla ole lupaa olla parempi. Joten olin sitten aina huonompi. Opin haukkumaan itseäni, vähentämään itseni nollaksi kaikkien edessä. Se oli ainoa mitä sain olla. En liikkunut paikaltani, en puhunut mitään. En koskaan valittanut vaikka minulla oli aina vatsa kipeä. Vasta aikuisena rupesin syömään ruokaa, joka sopii ruuansulatukselleni. Veljeni toki sai mitä tahansa ruokaa ja herkkuja mitä ikinä keksi pyytää.
Aikuisena menin korkeakouluun vaikken olisi saanut (veljeni oli kassalla töissä ja koko perhe haukkui minun opiskelut, koska on epistä että veli ei saa yhtä paljon kuin minä). Pidin parisuhteen visusti omana tietonani, sillä veljelläni oli monta huonoa epämääräistä suhdesekoilua, ja tiesin että tein epäreilusti kun valitsin yhden kunnollisen enkä sekoillut kännissä kaikkien kanssa.
Joten jätä lapsi kokonaan vaille tukea ja huomiota ja suosi toista lasta, niin saat kiltin lapsen joka toivoo itkua pidätellen, että kunpa minuakin rakastettaisiin. Tosin se lapsi on sitten syömishäiriöinen, itsetuhoinen, masentunut, ehkä tappaakin itsensä, ei välttämättä koskaan kykene työelämään (en valmistunut korkeakoulusta, teen tylsää perusduunia josta hädin tuskin edes selviän)... Mutta tärkeintähän toki on, että lapsi alistuu ja vaikenee ja itse pääset mahdollisimman helpolla, eiks niin!
Vierailija kirjoitti:
fiksut vanhemmat, rajoja ja rakkautta. Kannustava koti, hyviä ja tavoitteellisia harrastuksia. Omatoimisuuden vaatimukset ts. ei turhaa pullamössöä
terveisin 17 vuotiaan ja 15 vuotiaan vanhempi. Kumpikaan lapsi ei ole koskaan "kapinoinut" pahasti, ka. pitkälle yli 9 molemmilla ollut. Ovat saaneet olla yksin kotona lomareissujen aikana yms ja aina on voinut luottaa.
Kuulostaa itsemurhan tehneen puolisoni lapsuudenperheeltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä tarkoita, että edes haluaisin sellaista, koska kyllähän lapsissa pitää ollakin vähän särmää! :) Mutta yhdellä puolitutulla on tällainen kuudesluokkalainen tyttö, joka on aina niin täydellisen kiltti ja tottelevainen. Ja pukeutuukin "kiltisti" eli ei ole mitään nuorisovaatteita, vaan joku reimatyyppinen välikausipuku, kumisaappaat, pipot ja rukkaset eli on aina tosi huolellisesti puettu.
Millä kasvatuskonstilla tällaisia lapsia saadaan aikaiseksi?
Vastaan omasta puolestani: vanhempien huonolla käytöksellä. Isä oli masentunut ja äiti epävakaa, joten yritin koko ajan olla kotona varpaisillani.
Sama täällä. Isä alkoholisti ja äiti persoonallisuushäiriöinen. Jos jostain kiukuttelin, syyllistettiin ja raivottiin, uhkailtiin itsemurhalla. Äiti tuli toistuvasti kaikkien rajojen yli ja suuttui/uhriutui kun puolustauduin, tai selitteli että käsitin väärin asian. Nyt aikuisenakin menee pää ihan pyörälle kun erota heti, kuka on ilkeä, vai kuvittelenko omiani.
Vahva rauhoittava lääkitys ja väkivaltainen kuri.
Ai, pitikö sen olla myös inhimillinen ja hyvä tapa kasvattaa lapsi? Luulin, että pelkkä kiltteys oli tavoitteena.
Narsismilla. Kiltteys on keino selviytyä.