Olen asettanut tätini hankalaan asemaan :(
Tätini haluaa olla ystävällinen kaikille. Hän ei usein viitsi kieltäytyä, kun ehdotan kyläilyä tai kutsun meille. Vasta nyt olen huomannut kuinka kiusallista se on hänelle. Muut sukulaiset eivät halua olla kanssani tekemisissä ja en ole väleissä myöskään vanhempieni kanssa. Olen ajatellut että on kiva kun on yksi sukulainen jonka kanssa pitää yhteyttä. Nyt vasta tajusin että sehän on kauheaa hänelle, kun hän ei uskalla sanoa ei.
Kommentit (9)
No ei niim, mutta päätin että en enää pyydä. Hän itse kyllä joskus kysyy kuulumisia. Ilmeisesti koska haluaa olla lasteni elämässä jotenkin mukana. Mutta hän kuitenkin selvästi kiusaantuu kyläilystä. Yliopistolla kun olimme yhtä aikaa (hän opettajana, minä oppilaana) hän ei suostumut tuntemaan minua siellä. Ehkä voidaan olla tuttavia, mutta emme nähdä. Ap
Se että joku on ystävällinen kaikkia kohtaan, ei tarkoita, että hän teeskentelisi, ainakaan kaikissa tilanteissa. Eli tätisi saattaa ihan aidosti haluta tavata sinua.
Ja sitten vielä sekin täytyy muistaa, että kiusallisuuden kokeminen ei välttämättä tarkoita, ettei haluaisi tavata. Jotkut ihmiset pitävät yhteyden pitämistä lähisukuun niin arvokkaana, että pieni määrä kiusallisuuttakin on ihan ok heille. Monet luonnostaan ujot ihmiset kokevat melkein aina sosiaalisissa tilanteissä vähän kiusallisuutta. Eivät he silti halua eristäytyä suvustaan yms.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Oletko eronnut jostain lahkosta?
En, vaan vanhemmat laittoivat välit poikki kaikkiin sukulaisiin kun olin pieni. En tunne tätejä, setiä, serkkuja, enkä kummeja. Ap
Minulla oli tuollainen ylikiltti ystävä. Hän jätti minut lopulta todella hämmentyneeksi suhteestamme. En vieläkään tiedä oliko iso syy pitkään "ystävyyteemme" se, ettei hän uskaltanut koskaan sanoa ei.
Tollanen on kyllä hiton rasittavaa, kun se pitäisi nyhtää toisesta irti että mikä on se oikea mielipide.
Ap:n ei kannata syyllistää itseään tädin takia. On ihmisen oma häpeä, jollei ole aikuiseksi mennessä oppinut ilmaisemaan ajatuksiaan suoraan.
Tädin oma ongelma. Tuollaisiin ihmisiin ei myötätuntoaan kannata tuhlata.