Oppimisvaikeudet yliopistossa

En osaa vastata, mutta millaisessa ammatissa haluaisit toimia?

On mahdollista. Matemaattis-luonnontieteelliset aineet ja lääketiede varmaan jäävät pois laskuista, mutta periaatteessa varmaan kaikkea muuta voi noin eväin opiskella. Joissain oppiaineissa saattaa tulla eteen esimerkiksi tilastojen käsittelyä. Äkikseltään mieleeni tulevat kieliopinnot, ehkä kasvatustiede ja oikeustiede. Näissäkin pitää osata peruslaskutoimitukset, mutta tuskin niissä edellytetään erityistä näppäryyttä niissä.

Pöllötyttö?

Ei diagnoosi estä mitään vaan se, ettet kenties pysty tekemään niitä asioita, joita vaaditaan.

Useimmissa akateemisissa ammatteissa vaaditaan sujuvaa ilmaisua, itseohjautuvaa, ripeää työotetta jne. Jos et esimerkiksi kykene työhaastattelussa puhumaan sujuvasti, niin tuskinpa tulet valituksi.

Yliopistoon kyllä pääset, jos selviät pääsykokeista.

Ei sinulta kukaan diagnoosia kysele eikä yliopistossa ketään kiinnosta, onko sinulla jotain ongelmia. Siellä ollaan omillaan.

Valtio- tai yhteiskuntatieteelliseen sinun ei kannata mennä, koska niissä yleisiin, pakollisiin opintoihin kaikille kuuluu varsin vaativa tilastomatematiikan kurssi, jonka takia osa sisään päässeistä ei koskaan valmistu.

Varmasti pärjäisit monessakin "oppiaineessa" yliopistolla.  Osaatko tai pystytkö tarkemmin yskilöimään Ap, mitä mahdollisesti haluaisit tulevaisuudessa opiskella? 

Kyllä voit ainakin päästä sisään, mutta valmistuminen ja töiden saanti voi olla hankalaa akateemiselta alalta. Kuulostaa tosi julmalta, mutta näin se menee, lähipiirissä on muutama tapaus. Lukio vielä sujunut hyvin, ja yliopistoon päästiin ja kurssitkin meni ihan mukavasti, mutta gradua ei saanut tehtyä. Oman alan töitä ei ole saanut koskaan, koska kilpailu on niin kovaa ja kun sulla on joku ”vika”, sinut suljetaan pois laskuista heti kättelyssä.

Gradussa ei muuten mitenkään kompensoida oppimis- tai lukivaikeuksia, ellei ne ole todettu erityisen vakaviksi. Lisäaikaa voi ehkä saada, mutta arvostelu on sama ja omillasi olet.

Jos lukion oppisuunnitelmasi on mukautettu, niin siinä tapauksessa unohda.

Jos opiskelet normaalin oppisuunnitelman mukaan, ja kirjoitat yo-kokeissa edes kohtuuhyvät paperit, niin siinä tapauksessa go for it.

Mietin toisinpäin: missä ammatissa pärjäisit. Kun ammatti löytyy, olet löytänyt opiskelualasi.

Tämä on nyt ehkä vähän kaukaa haettu vastaus, mutta sanon silti, että jos ja kun yliopistoilla ja korkeakouluilla on -ainakin vielä toistaiseksi- pääsykokeet, niin väitän, että jos omaa niin paljon (tai vähän) valmiuksia, että selviää pääykokeista ja saa opiskelupaikan, niin samalla tulee todistaneeksi sen, että omaa riittvät valmiudet ja kyvyt suoriutua tulevista opinnoistakin.  

Vierailija kirjoitti:

Ei diagnoosi estä mitään vaan se, ettet kenties pysty tekemään niitä asioita, joita vaaditaan.

Useimmissa akateemisissa ammatteissa vaaditaan sujuvaa ilmaisua, itseohjautuvaa, ripeää työotetta jne. Jos et esimerkiksi kykene työhaastattelussa puhumaan sujuvasti, niin tuskinpa tulet valituksi.

Yliopistoon kyllä pääset, jos selviät pääsykokeista.

Ei sinulta kukaan diagnoosia kysele eikä yliopistossa ketään kiinnosta, onko sinulla jotain ongelmia. Siellä ollaan omillaan.

Valtio- tai yhteiskuntatieteelliseen sinun ei kannata mennä, koska niissä yleisiin, pakollisiin opintoihin kaikille kuuluu varsin vaativa tilastomatematiikan kurssi, jonka takia osa sisään päässeistä ei koskaan valmistu.

Minulla on myös selektiivinen matemaattinen oppimishäiriö, josta minulla on ollut todella paljon ongelmia arkielämässäkin. Tuo tilastomatematiikan kurssi (Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta) oli minulle todellinen koetinkivi. Liioittelisinko, jos arvioisin, että tuon yhden ainoan kurssin suorittamiseen käytetty aika kattoi minulla kolmasosan koko tutkintoon käytetystä ajasta (mieheni, joka oli matemaatikko - hassua! - käytti paljon aikaa opettamiseeni)  ja arvosanaksi sain kaikkein huonoimman mahdollisen. Uskallan tämän asian myöntää näin nimettömänä kun kirjoitan. Muuten minulla ei ollut suurempia ongelmia opinnoissani, vaikka minulla on diagnosoitu ADD/ADHD ja lisäksi Aspergerin syndrooma. Ai niin, nuo diagnoosit sain muuten vasta keski-ikäisenä, kymmenen vuotta sen jälkeen kun olin valmistunut. Minulla on myös toinen korkeakoulututkinto suoritettuna, mutta siinä ei tarvinnut mitään matematiikkaa missään vaiheessa.

Eli enpä tässä ap:lle pysty neuvoja jakamaan muuten kuin kertomalla omakohtaisen kokemukseni. Todennäköisesti sinun matemaattinen ongelmasi ei ole yhtä paha kuin minulla. Minähän en edes pystynyt suorittamaan lukion matematiikkaa ja peruskoulussakin matematiikkanumeroni oli nelonen ja kevättodistuksissa viitonen, jotta pääsin luokaltani. Opettajat katselivat sormiensa läpi matemaattista oppimishäiriötäni. Ilman matematiikkaa todistukseni keskiarvo olisi ollut kymppi.

Onhan se todella outoa, että kykyprofiilissa voi olla näin paljon hajontaa kuin mitä minulla on. Numeroiden hahmottaminen yleensäkin on minulle vaivalloista ja hidasta. En opi puhelinnumeroita ulkoa paitsi omani jne. Pitää vain luottaa, että saan kaupassa asioidessani oikean vaihtorahan takaisin...

Mieheni on tekniikan tohtori, hänellä on ADHD ja vaikea lukihäiriö. Virkamiesruotsin takia valmistuminen venyi, mutta kyllä siitäkin sitten taisi lopulta säälistä päästä läpi :D Että jos sulla on motivaatiota ja lukiossakin kerran pärjäät kohtuullisesti niin anna mennä. Töitä joudut ehkä tekemään enemmän kuin muut, mutta tässä auttaa jos tunnet ne tavat jolla itse opit parhaiten, yliopisto tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden joustavuuteen ihan eri tavalla kuin peruskoulu tai lukio.  Henkilökohtaisesti en näe diagnooseja työurankaan esteenä, ymmärrys niissäkin kasvaa koko ajan eikä kaikissa ammateissa tarvitsekaan olla mikään matikkanero pönöttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt ehkä vähän kaukaa haettu vastaus, mutta sanon silti, että jos ja kun yliopistoilla ja korkeakouluilla on -ainakin vielä toistaiseksi- pääsykokeet, niin väitän, että jos omaa niin paljon (tai vähän) valmiuksia, että selviää pääykokeista ja saa opiskelupaikan, niin samalla tulee todistaneeksi sen, että omaa riittvät valmiudet ja kyvyt suoriutua tulevista opinnoistakin.  

Näinhän sen pitäisi olla. Mutta osalle sisään päässeistä opinnot, viimeistään gradu, ovat liikaa. Kaikki eivät valmistu. Niistäkin, jotka valmistuvat, osa ei koskaan saa oman alansa töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt ehkä vähän kaukaa haettu vastaus, mutta sanon silti, että jos ja kun yliopistoilla ja korkeakouluilla on -ainakin vielä toistaiseksi- pääsykokeet, niin väitän, että jos omaa niin paljon (tai vähän) valmiuksia, että selviää pääykokeista ja saa opiskelupaikan, niin samalla tulee todistaneeksi sen, että omaa riittvät valmiudet ja kyvyt suoriutua tulevista opinnoistakin.  

Näinhän sen pitäisi olla. Mutta osalle sisään päässeistä opinnot, viimeistään gradu, ovat liikaa. Kaikki eivät valmistu. Niistäkin, jotka valmistuvat, osa ei koskaan saa oman alansa töitä.

Gradun teolla on turha pelotella. - Senhän voi jopa joissain oppiaineissa tehdä jopa kaverin kanssa :)  Mutta yleisemmin siitäkin voi ja pystyy selviytymään.

Vaikeaa ja haastavaa on saada oman alansa töitä myös monelle heistäkin, jotka pärjäävät opinoissaan hyvin, tai jopa erinomaisesti. Ainakin silloin jos tai kun oma tutkinto on joko hyvin eksoottinen eli oman alan paikkoja on tarjolla verraten vähän (, jos lainkaan) tai sitten hyvin yleinen eli oman alan osaajia on jo ja kouluettaan jatkuvasti enemmän kuin on tarpeeksi. 

 Kolmanneksi on huomattava, että harva yliopistolla suoritettava tutkinto valmistaa suoraan johonkin toimeen tai rooliin, vaan enempi opintojen aikana saa vain työkalupakin, josta saatavilla välineitä käyttämällä voi (yrittää) vastata tuleviin haasteisiin ja töihin.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt ehkä vähän kaukaa haettu vastaus, mutta sanon silti, että jos ja kun yliopistoilla ja korkeakouluilla on -ainakin vielä toistaiseksi- pääsykokeet, niin väitän, että jos omaa niin paljon (tai vähän) valmiuksia, että selviää pääykokeista ja saa opiskelupaikan, niin samalla tulee todistaneeksi sen, että omaa riittvät valmiudet ja kyvyt suoriutua tulevista opinnoistakin.  

Näinhän sen pitäisi olla. Mutta osalle sisään päässeistä opinnot, viimeistään gradu, ovat liikaa. Kaikki eivät valmistu. Niistäkin, jotka valmistuvat, osa ei koskaan saa oman alansa töitä.

Gradun teolla on turha pelotella. - Senhän voi jopa joissain oppiaineissa tehdä jopa kaverin kanssa :)  Mutta yleisemmin siitäkin voi ja pystyy selviytymään.

Vaikeaa ja haastavaa on saada oman alansa töitä myös monelle heistäkin, jotka pärjäävät opinoissaan hyvin, tai jopa erinomaisesti. Ainakin silloin jos tai kun oma tutkinto on joko hyvin eksoottinen eli oman alan paikkoja on tarjolla verraten vähän (, jos lainkaan) tai sitten hyvin yleinen eli oman alan osaajia on jo ja kouluettaan jatkuvasti enemmän kuin on tarpeeksi. 

 Kolmanneksi on huomattava, että harva yliopistolla suoritettava tutkinto valmistaa suoraan johonkin toimeen tai rooliin, vaan enempi opintojen aikana saa vain työkalupakin, josta saatavilla välineitä käyttämällä voi (yrittää) vastata tuleviin haasteisiin ja töihin.    

Miten tämä liittyi mihinkään? Ihan realiteetti kuitenkin on, että kaikki eivät pääse sisään, kaikki eivät valmistu, eivätkä kaikki saa töitä.

Kaikkihan täällä olisivat lääkäreitä ja juristeja tai vähintään muita maistereita, jos se olisi helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt ehkä vähän kaukaa haettu vastaus, mutta sanon silti, että jos ja kun yliopistoilla ja korkeakouluilla on -ainakin vielä toistaiseksi- pääsykokeet, niin väitän, että jos omaa niin paljon (tai vähän) valmiuksia, että selviää pääykokeista ja saa opiskelupaikan, niin samalla tulee todistaneeksi sen, että omaa riittvät valmiudet ja kyvyt suoriutua tulevista opinnoistakin.  

Näinhän sen pitäisi olla. Mutta osalle sisään päässeistä opinnot, viimeistään gradu, ovat liikaa. Kaikki eivät valmistu. Niistäkin, jotka valmistuvat, osa ei koskaan saa oman alansa töitä.

Gradun teolla on turha pelotella. - Senhän voi jopa joissain oppiaineissa tehdä jopa kaverin kanssa :)  Mutta yleisemmin siitäkin voi ja pystyy selviytymään.

Vaikeaa ja haastavaa on saada oman alansa töitä myös monelle heistäkin, jotka pärjäävät opinoissaan hyvin, tai jopa erinomaisesti. Ainakin silloin jos tai kun oma tutkinto on joko hyvin eksoottinen eli oman alan paikkoja on tarjolla verraten vähän (, jos lainkaan) tai sitten hyvin yleinen eli oman alan osaajia on jo ja kouluettaan jatkuvasti enemmän kuin on tarpeeksi. 

 Kolmanneksi on huomattava, että harva yliopistolla suoritettava tutkinto valmistaa suoraan johonkin toimeen tai rooliin, vaan enempi opintojen aikana saa vain työkalupakin, josta saatavilla välineitä käyttämällä voi (yrittää) vastata tuleviin haasteisiin ja töihin.    

Miten tämä liittyi mihinkään? Ihan realiteetti kuitenkin on, että kaikki eivät pääse sisään, kaikki eivät valmistu, eivätkä kaikki saa töitä.

Kaikkihan täällä olisivat lääkäreitä ja juristeja tai vähintään muita maistereita, jos se olisi helppoa.

Ei sen tarkoitus olekaan olla alati helppoa ja vaivatonta. Mutta on turha tai ainakin tylsää pelotella ja luoda kauhukuvia yliopistolla opiskelusta tai siitä, etteikö sieltä voisi myös valmistua. Varovaisen arvioni mukaan yliopistolla opiskelevista on ihan tavallisia kuolevaisia 97,5%.

 On myös mälsää kuvitella, että kaikki erinomaisen kyvykkäät ja pystyvät haluaisivat opiskella juuri korkeakoulussa tai yliopistossa. Ei kaikkien haave tai märkä uni ole päästä opsikelemaan korkeakouluun tai yliopistoon ja edetä niiden kautta unelmiensa toimeen / tehtäviin.

Yhtä hvvin oma intohimo ja ala jossa haluaa kehittyä ja pyrkiä parhainpaansa voi löytyä lukion jälkeen tai sitä ennen ammattikoulun kautta.