Nyt, kun teatteriesitys Irtisanomiskiista on lähes ohi
Kuinka arvioitte? Itse sanoisin, että juonenkäänteet alkoivat olla liian ennalta arvattavia siinä vaiheessa, kun tajusi, mistä oli kyse.
Mitä luulette viimeisessä näytöksessä tapahtuvan niille työttömille, jotka eivät saa ansiosidonnaista ja ole siis liiton suojeluksessa?
Kommentit (18)
Itse luulen, että viimeiseen näytökseen yritetään rakentaa jonkinlainen katharsis kansan suurille joukoille niin, että pitkäaikaistyöttömät heitetään orjuuttamisen kautta kiirastuleen. Sitten isä auringot, Sipilä, Lindström ja Orpo tulevat työmarkkinajohtajien kanssa hymyillen julistamaan, että välttämättömien uhrauksien kautta on päästy voiton tielle.
Loppukohtauksessa Orpo ja Sipilä sysäävät Lindströmin kulisseihin ja Antti Rinne saapuu seppele päässä lavalle. Hymyillen Rinne pyytää toisen heistä tanssiin ja näin alkaa uusi neljän vuoden teatteri samoilla ennustettavilla kuvioilla.
Ay-liike näköjään jo pettänyt lupauksensa ja suunnittelee "jatkotoimia". Eipä siinä kauaa kestänyt.
Vierailija kirjoitti:

En ole vähään aikaan jaksanut seurata koko näytelmää. Pitäisikö meille nyt sitten tapahtua jotain muuta kuin tätä samaa paskaa mitä nytkin?
Sipilä voisi kyllä saada seuraavan duunin jonain iankaikkiseen jatkuvien draamasarjojen käsikirjoittajana, hänellä selvästi on lahjoja sillä saralla. Käänteitä riittää niin että näin heikompaa hirvittää.
Minusta Sipilän draamoista puuttuu samaistuttava, miellyttävä päähenkilö.
Vierailija kirjoitti:
Itse luulen, että viimeiseen näytökseen yritetään rakentaa jonkinlainen katharsis kansan suurille joukoille niin, että pitkäaikaistyöttömät heitetään orjuuttamisen kautta kiirastuleen. Sitten isä auringot, Sipilä, Lindström ja Orpo tulevat työmarkkinajohtajien kanssa hymyillen julistamaan, että välttämättömien uhrauksien kautta on päästy voiton tielle.
Loppukohtauksessa Orpo ja Sipilä sysäävät Lindströmin kulisseihin ja Antti Rinne saapuu seppele päässä lavalle. Hymyillen Rinne pyytää toisen heistä tanssiin ja näin alkaa uusi neljän vuoden teatteri samoilla ennustettavilla kuvioilla.
Jaksamista
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä?
Siis sitä, että irtisanomiskiistashow esitettiin, jotta saadaan jälkinäytös, jossa hallitus tarjoaa sovinnon kättä ja ottaa ay-liikkeen mukaan neuvottelemaan aktiivimalleista kolmikantaisesti.
Noin aktiivimallit sementöidään niin, ettei demarihallituskaan niitä peru. Kaikki ovat tyytyväisiä, paitsi kylmää kyytiä saavat, orjuutettavat ja nöyryytettävät pitkäaikaistyöttömät. Mutta kukas nyt niistä, jos itse saa pienen veronalennuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse luulen, että viimeiseen näytökseen yritetään rakentaa jonkinlainen katharsis kansan suurille joukoille niin, että pitkäaikaistyöttömät heitetään orjuuttamisen kautta kiirastuleen. Sitten isä auringot, Sipilä, Lindström ja Orpo tulevat työmarkkinajohtajien kanssa hymyillen julistamaan, että välttämättömien uhrauksien kautta on päästy voiton tielle.
Loppukohtauksessa Orpo ja Sipilä sysäävät Lindströmin kulisseihin ja Antti Rinne saapuu seppele päässä lavalle. Hymyillen Rinne pyytää toisen heistä tanssiin ja näin alkaa uusi neljän vuoden teatteri samoilla ennustettavilla kuvioilla.
Jaksamista
Kyllä minä jaksan. Pelottaa vain, jaksavatko kaikki aivan heikoimmassa asemassa olevat pitkään. Ja kun eivät enää jaksa, mitä meille lopuille käy.
Vierailija kirjoitti:
Ay-liike näköjään jo pettänyt lupauksensa ja suunnittelee "jatkotoimia". Eipä siinä kauaa kestänyt.
Mitkä lupaukset?
Vierailija kirjoitti:
Itse luulen, että viimeiseen näytökseen yritetään rakentaa jonkinlainen katharsis kansan suurille joukoille niin, että pitkäaikaistyöttömät heitetään orjuuttamisen kautta kiirastuleen. Sitten isä auringot, Sipilä, Lindström ja Orpo tulevat työmarkkinajohtajien kanssa hymyillen julistamaan, että välttämättömien uhrauksien kautta on päästy voiton tielle.
Loppukohtauksessa Orpo ja Sipilä sysäävät Lindströmin kulisseihin ja Antti Rinne saapuu seppele päässä lavalle. Hymyillen Rinne pyytää toisen heistä tanssiin ja näin alkaa uusi neljän vuoden teatteri samoilla ennustettavilla kuvioilla.
Näin mieleasäni jo tuon Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ay-liike näköjään jo pettänyt lupauksensa ja suunnittelee "jatkotoimia". Eipä siinä kauaa kestänyt.
Mitkä lupaukset?
No kyllähän AY-herrat lupasivat, etteivät lakot pääty ennenkuin hallitus vetää irtisanomislakiesityksensä pois kokonaan. No nyt poistettiin vain se maaginen lukumäärä 10 henkilöä, ja AY-liike kirmaakin jo innoissaan tekemään kolmikantayhteistyötä.
Sinällään tietysti hyvä, että sopuun päästiin.

Taikasana oli itse asiassa tuo kolmikantayhteistyö. AY-liike innostui kun pääsi takaisin vallankahvaan ja siinä innostuksessa pieni työntekijä saa kyllä unohtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ay-liike näköjään jo pettänyt lupauksensa ja suunnittelee "jatkotoimia". Eipä siinä kauaa kestänyt.
Mitkä lupaukset?
No kyllähän AY-herrat lupasivat, etteivät lakot pääty ennenkuin hallitus vetää irtisanomislakiesityksensä pois kokonaan. No nyt poistettiin vain se maaginen lukumäärä 10 henkilöä, ja AY-liike kirmaakin jo innoissaan tekemään kolmikantayhteistyötä.
Sinällään tietysti hyvä, että sopuun päästiin.
Niin ymmärsinkö mä kuvion oikein; ensin hallitus ehdottaa että alle 10 hengen yrityksissä potkujen antamisesta tehtäisiin helpompaa. AY-liike pillastuu, lakkoja, koululaisia soppatykeillä. Hallitus poistaa 10 hengen rajoituksen. AY-liike on tyytyväinen.
Lopputulema: kaikkien työntekijöiden pois potkimista helpotetaan????

Ei vaan se riippuu yrityksen koosta. Ainoastaan se luku 10 poistettiin.

No miten se koko jatkossa määritellään?
Jatkoa vielä edelliseen... Eli suurin muutos oli se, että AY-väelle luvattiin paluu päätöksentekoon kolmikannassa. Millään muulla ei tainnut heille olla niin suurta merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ay-liike näköjään jo pettänyt lupauksensa ja suunnittelee "jatkotoimia". Eipä siinä kauaa kestänyt.
Mitkä lupaukset?
No kyllähän AY-herrat lupasivat, etteivät lakot pääty ennenkuin hallitus vetää irtisanomislakiesityksensä pois kokonaan. No nyt poistettiin vain se maaginen lukumäärä 10 henkilöä, ja AY-liike kirmaakin jo innoissaan tekemään kolmikantayhteistyötä.
Sinällään tietysti hyvä, että sopuun päästiin.
Niin ymmärsinkö mä kuvion oikein; ensin hallitus ehdottaa että alle 10 hengen yrityksissä potkujen antamisesta tehtäisiin helpompaa. AY-liike pillastuu, lakkoja, koululaisia soppatykeillä. Hallitus poistaa 10 hengen rajoituksen. AY-liike on tyytyväinen.
Lopputulema: kaikkien työntekijöiden pois potkimista helpotetaan????
Ei vaan se riippuu yrityksen koosta. Ainoastaan se luku 10 poistettiin.
No miten se koko jatkossa määritellään?
No edelleenkin henkilöstömäärän mukaan! :D

Olenko ainoa joka kokee tämän pulttiboissketsinä eikä vakavana työmarkkinaneuvotteluna...